Isyys ei tullut Pertti Neumannille itsestäänselvyytenä: ”Lääkäri totesi aika tylysti, että parempi keskittyä vain lemmikkikoiriin”

1. Lasten syntymä toi värit

”Poikani Noel ja Miska ovat jo 18- ja 17-vuotiaita, mutta minulle on tärkeää tietää, milloin he tulevat kotiin ja mitä he touhuavat ja ajattelevat. On pystyttävä keskustelemaan vaikeistakin asioista ja elämänkysymyksistä. En ole poikieni kaveri, vaan mielestäni nimenomaan hyvä isä. Minussa on isänä jopa kanaemon vikaa.

45-vuotiaana olin jo heittänyt lusikan nurkkaan ja ajattelin, etten tule koskaan isäksi. Kävimme silloisen vaimoni Dianan kanssa jopa lapsettomuustutkimuksissa. Lääkäri totesi aika tylysti, että parempi keskittyä vain lemmikkikoiriin. Olimme kuin kanveesiin lyötyjä. Aika pian sen jälkeen saimme kaksi poikaa vain runsaan vuoden välein. Kun Noelin synnytys käynnistyi, olin Kittilässä keikalla. Sain sinne illalla soiton Kätilöopistolta. Ehdin aamukoneella Helsinkiin ja sain pestä vastasyntyneen esikoiseni. Värit tulivat sillä hetkellä maailmaani.

Kun erosimme Dianan kanssa vuonna 2010, päätimme, että hoidamme poikia yhteishuoltajuudella. Se ei ole eroperheissä aivan itsestään selvää. Kundeilla on ollut kaksi toisiaan lähellä sijaitsevaa kotia, ja se on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.”

2. Hyvä tarina menee iholle

”Esiinnyin syyskesällä Tampereella Ratinan stadionilla opiskelijabileissä, jossa oli yli 5 000 katsojaa. Olin hämmentynyt ja onnellinen, miten suuren urheilujuhlan Dingon biisit saivat jälleen aikaiseksi. Nahkatakkinen tyttö, Sinä ja minä, Autiotalo – kaksikymppiset nuoret osaavat biisien sanat ulkoa! Olen pohtinut paljon, mikä on Dingon salaisuus, joka yhä kantaa. Onko parin vuoden takaisella radion kuunnelmasarjalla osuutensa? Pystyin itse kuuntelemaan sitä vain neljä jaksoa, sillä tarina meni niin ihon alle. Ehkä salaisuuden ydin on se, että parhaat tarinat puhuttelevat.

Kun Mari Rantasilan Levoton Tuhkimo -elokuva saa ensi-iltansa ensi vuonna, taidan laittaa kypärän päähän ja turvavyön kiinni tuoliin, jotta pystyn katsomaan sen. Dingo on tahtoen tai tahtomattaan vaikuttanut koko elämääni. Kaikkein tärkeintä on se, että musiikkini on jäänyt elämään ja se kelpaa sukupolvelta toiselle. En silti kiistä, etten haluaisi jonain päivinä olla ihan tavallinen Matti Meikäläinen.”

3. Keikkailu on paras lääke

”Aloin pelata fudista viisivuotiaana ja aika pian sen jälkeen myös lätkää. Minun ja isoveljeni lapsuus Porissa oli jatkuvaa pelaamista. Kesät olimme jalkapallokentällä, talvet jäällä. Edesmennyt isäni valmensi Porin Ässien junioreita, ja urheilu oli osa perheemme elämää. Myös omien poikieni fudisharrastus on jatkunut pikku­pojasta saakka, mistä iloitsen.

Olin pitkään aktiivinen urheilija, ja Dingon hajoamisen jälkeen pelasin vielä fudista kakkosdivarissa. Peruskuntoni oli kova, mutta liian kovan treenaamisen takia sain penikkataudin molempiin jalkoihini. Ne jouduttiin leikkaamaan Marian sairaalassa Helsingissä.

Nyt minulla on selkäkipuja. Suora lautaselkä on alkanut iän myötä tietenkin vaivata enemmän. Olen kuitenkin erittäin nihkeä syömään kipulääkkeitä ja muutenkin lääkevastainen. Hoidatan selkääni luotto­naprapaatillani, joka saa aina nikamat paikoilleen. Parasta lääkettä on liike keikkalavalla, sillä se ei ole samalla lailla aggressiivista liikkumista kuin fudista pelatessa. Tykkään myös uimisesta, mutta en siitä, miten jengi tuijottaa minua.”

4. Yksityiselämä erilleen

”Jos maalaan mielessäni kuvan menneestä, näen silmissäni jouluaattoaamun vuonna 1985. Olen armoton jouluihminen, mutta keskellä Dingon hurjinta meininkiä joulu oli mennä ohitse. Olin rundaamisesta ihan poikki. Kun ensimmäinen vaimoni Marika tuli herättämään, en olisi jaksanut herätä jouluun.

Menestyksessä on ollut kuitenkin enemmän hienoja asioita kuin vaikeita osuuksia. Olen ollut onnekas, koska olen saanut tavata erilaisia ihmisiä monilta elämänalueilta. Ihmiset tuovat rikkauden elämään. Joskus olen vitsaillut, että olin niin etu­oikeutettu, etten olisi tarvinnut edes passia matkustaessani ulkomaille. En ole kuitenkaan missään tapauksessa huutele turuilla ja toreilla, että ettekö tiedä, kuka minä olen.

Huono puoli menestyksessä on, että se on väistämättä vaikuttanut parisuhteisiini. Yksi suurimpia virheitäni on ollut tuoda kumppanini esille. On hienoa, jos vain pystyy pitämään yksityiselämän erillään julkisesta työstään. Nyt olen ollut seurustelusuhteessa kahdeksan vuotta, mutta kumppanini ei halua julkisuuteen. Kunnioitan sitä.”