Image

Imagen Suomi-palkinnot: Suomen suvun tarina

Imagen Suomi-palkinnot: Suomen suvun tarina

Kun katsoo Suomen suvun vaiheita, tulee nähneeksi paljon myös sellaista, mitä ei haluaisi.
Teksti Jyrki Lehtola
Mainos

Pusikossa miehensä Faginin vieressä aamutarpeitaan puskiessa Selma Ryönän mielessä on vain yksi ajatus: Ei näin voi elää.

Ei näin voi elää. Nyt kannattaisi Selman perustaa ryteikköön mainostoimisto ja myydä nuorelle, haparoivalle Suomelle motto!

Ryönän suvun todistusvoima suomalaisena kertomuksena on ehtyä alkuunsa. Ryönien ainoat Suomea koskevat haaveet liittyvät maasta pakenemiseen, mutta ennen kuin Ryönät pääsevät siirtolaisina kauemmas nuorena kuolleiden lastensa yhteishautaa, heräävä työväenliike synnyttää Fagin-isässä outoja tuntemuksia. Fagin alkaa aprikoida, onko mäkitupalaisuus sittenkään olemisista autenttisinta.

Ja mitä siitä seuraa: Tuolla, tuolla taapertaa Aurora, Ryönien elävä lapsi! Urhea, hengittävä neliraajapienokainen!

Tätä koskettavuuden määrää! Aurora pomppii kotoaan Turkhaudasta urheasti Riihimäelle, yhteensä 30 kilometriä. Kori heiluu Auroran kädessä… edelleenkin koskettavaa!… ja vankileirille suljettua Fagin-isää odottaa korissa männystä valmistettu luomuleipä.

Mutta mikä murrettuja miehiä vaivaa? Kulttuurillisesti olisi ollut kohottavampaa, jos vankileiriltä vapauduttuaan Fagin olisi ottanut kuokan naapuria kuristaneisiin käsiinsä ja tonkinut sillä moreenista esiin lisää moreenia, Fagin kuule, sellaisessa on suomalaisuuden ydin!

Faginilla ei ole siihen voimia, energia kuluu omien haavojen aukipitämiseen. Välillä yrittää kohottaa itseään sillä, että on kauheuksia nähnyt, vaikka suurin kauheuksista oli Fagin itse hakkaamassa naapurin Oskaria lapiolla kasvottomaksi.

Itsetuntemus sattuu mieheen, sisäinen ääni täytyy muiden äänillä vaientaa. Vajaan sadan kilometrin päässä Helsingissä avataan ikkunoita Eurooppaan. Turkhaudassa Fagin sulkee tuvan ikkunan vyötä riisuessaan, jotta Selman ja Auroran itku ei kaikuisi pitkin sitä idyllistä hämäläistä maaseutua, josta mitallinen runous kumpuaa.

15-vuotiaana Aurora pakenee isäänsä Nastolaan. Aatelisperheen pikkupiikana hän tutustuu tuoreen valtion tulevaisuuteen perheen poliittisesti nousujohteisen juristipojan järkeillessä housut nilkoissa, ettei puolustuskyvyttömän raiskaaminen itse asiassa ole raiskaamista. Juristipoikaa paetessaan Aurora törmää Rainer Suomeen.

Rainer Suomi, rehti suomalaismies, parempi kuin ei mitään! Ei ole salskea, jyrsijäksikin hermostunut, fiksuksi ei voi syyttää, täysin vailla karismaa, naisen tyydyttäminen on heteroiden homoilua, mutta on nähnyt matkoillaan kauppaloita ja kaupungin, hallitsee käsien pesun teorian, ja Raamatun nyreän tulkinnan avulla nuhtelee Auroraa siitä, mitä Auroralle on tehty väärin.

Kylmettyneen ihmisen lämpimiä huoneita koskevat unelmat kykenevät hetkeksi muuttamaan jyrsijänkin romanttisten toiveiden täyttymykseksi. Aurora Ryönästä kasvaa Aurora Suomi. Suomen pariskunta muuttaa Lahteen, kohti tulevaisuutta, jossa ei olisi menneisyyttä.

Kiertokoulun opettajan ansioillaan Rainer pääsee vahtimestariksi Lahden Yhteiskouluun. Auroralle löytyy työpaikka Rainer Suomen kokkina, äitinä, kotiapulaisena, äitinä, sairaanhoitajana, äitinä, siivoojana, äitinä, seksuaaliterapeuttina, tyttärenä uuups, pesijänä, äitinä, äitinä ja äitinä.

Lapsia syntyy kaksi, Anja ja Erkki, varsin asialliset nimet! Lapsille Rainer kirjoittaa sodasta jaarittelevia kirjeitä, jotka tuovat iloa Auroran, Anjan ja Erkin päivään, sillä kirjeet ovat merkki siitä, että isä pysyy edelleenkin poissa.

Aurora pääsee Lahden Upon tehtaalle kokoamaan huonekaluja. Miesten töitähän ne ovat, mutta onnistuvat pakon edessä naiseltakin, sota ja huoli omasta mieskullasta saa naisissa ihmeitä aikaan, bravo naiset, bravo!

Sodasta palaa kotiin hajonnut Rainer Suomi, joka öisin herättää perheen painajaisiinsa. Murtuneen miehen halkeamista orastaa vihdoinkin muutakin kuin hyötykasvillisuutta. Harhat omasta moraalisesta kaikkivoipuudesta ovat kadonneet, eikä Rainer enää istu kodin ainoassa nojatuolissa valumassa vuotavan vaipan lailla elämänviisauksia.

Suomen perheen elämään tuppautuu valon säikeitä. Paljon opettajia on jäänyt rintamalle, ja Rainer pääsee kansakouluun opettamaan jäljelle jääneellä kädellään puutöitä. Perhe muuttaa keskuslämmitettyyn kerrostaloasuntoon.

Sota on yhdistänyt kansakunnan, joka ymmärtää etenemisen tarkoittavan mahdollisuutta peruuttaa sinne, mistä lähdettiin. Talkoilla Loppijärven rantaan nousee merkki tulevaisuudesta: kylmä, pimeä mökki.

Vaikka Anja ja Erkki eivät maailmaa Loppia laajemmin näekään, lyhytkin bussimatka kesämökille avartaa näköaloja. Naapuritilan heinätalkoissa lapset tutustuvat kahdeksaan isänsä vieroksumaan tyttölapseen, äidin tuottamiin peniksettömiin virhekappaleisiin.

Anja ja Erkki katsovat isänsä väheksymiä naarmuisia tyttölapsia, pelokasta äitiä, joka rukoilee kroonista tiineyttä päästäkseen miehensä tunkeutumisilta rauhaan, ja pojista haaveilevaa isää. Lapsissa herää Suomen suvun ensimmäinen moderni ajatus: täältä on päästävä vittuun.

Ylioppilaiksi valmistuttuaan Anja ja Erkki muuttavat pitämään alivuokralaisina helsinkiläisleskien elintasoa yllä. Anja on oppinut epävarmasta tulevaisuudesta, että vain menneisyyden olemassaoloon voi luottaa, ja aloittaa historian opinnot. Erkki ei ole oppinut mitään ja aloittaa kirjallisuuden opinnot. 

Siitä alkaa Erkin alamäki, mutta onnekseen Erkki luulee alas vieriessään raivaavansa tietä tähtiin. 60- ja 70-luvut tarjoavat testaamattomien ajatusten kimaran, jossa Erkkiä viehättää itse ajatusten sijaan se, että Erkillä on ajatuksia. Erkki matkaa teosofiasta transsendentaaliseen mietiskelyyn, pasifismista stalinismiin, stalinismista trotskilaisuuteen, primaaliterapiasta ekologiseen filosofiaan, joogasta seksijoogaan, permanenteista performanssiin, anarkiasta alkoholismiin, kommuunista kommuuniin, kommuunista yksiöön, yksiöstä yhä nuorempien tyttöjen ja poikien sohville. 60- ja 70-luvuilta ei löydy aatetta tai liikettä, jota Erkki ei mielestään ole ollut synnyttämässä, Helsingin Lepakkoluolakin vallattiin, koska Erkki oli saanut Vanhan kuppilaan porttikiellon.

Lapsia Erkki saa eri naisten kanssa kolmetoista. Erkin osuus lasten kasvatuksessa painottuu lasten nimeämiseen, ja siksi Suomessa on niin paljon nurkissa pelkääviä lapsia, joilla on vähä-älyisen vallankumoussankarin, väärinkirjoitetun itämaisen seksiasennon tai limaisen sienen nimi.

Välit tv-ruudun ääreen unohdettuihin vanhempiin ovat katkenneet. Jopa Erkki ymmärtää, ettei Stalinin nöyryyttämälle isälle olisi kannattanut tämän 70-vuotispäivillä uutisoida omasta stalinismista pilvestä hihittävä nuori nainen sylissään.

Lopulta Erkki katoaa harhoihinsa. Niistä hänet nostetaan hetkeksi Helsingin Sanomiin muistokirjoitukseksi, jossa Erkin neljän itsemurhaan päätyneen lapsen sijasta korostetaan Erkin näkymätöntä taustavaikuttajuutta Helsingin urbanisoitumisessa.

Isoveljen kohtalon seuraaminen on herättänyt Anjassa suhteettoman suuren suhteellisuudentajun arvostuksen, ja hän päätyy opettamaan norssilaispojille historiaa, vaikka norssilaispojille historiaakin merkittävämpi voima on Norssi. 

Hämäläisen osakunnan itsenäisyyspäiväjuhlissa alkaa elämän pituinen ihmissuhde, kun kansanperinteen opiskelija Pekka Suomi kaatuu Anjan päälle. Syntyy kaksi lasta, Sari ja Jari, joten Erkin jälkikasvun nimillä oli positiivisiakin seurauksia.

Pekan kansanperinteen opiskelu muuttuu huolintaliikkeen toimitusjohtajuudeksi, ja nyt, nyt se elämä vihdoin alkaa, kun ensin sähköistetään edesmenneiden vanhempien kesämökki, sitten hankitaan lasikuituvene, perämoottori, Anglia, Cortina, Saab, Mercedes-Benz, perävaunu, meillä on perävaunu, viisi huonetta Etu-Töölöstä, sauna, voiko ihmisellä olla kylliksi saunoja ja toinen mökki Tammisaaresta, lisää saunoja, saunoja, saunoja, juoksevan veden ääreen päässeen ihmisen vapauttaa vain pimeässä huoneessa seisova vesi.

70-luku on suotuisa kasvualusta niille lapsille, joiden vanhemmat uskaltavat hengittää vapaammin. Muistot oman lapsuuden pelolla kasvattamisesta ovat kehitysoptimismin kannalta niin häiritsevät, että lapsia ohjataan kohti aikuisuutta valistuneen välinpitämättömyyden ja epäorgaanisesti kasvavan neuroosikokoelman sekoituksella.

Eletään sitä historiallisesti merkittävää hetkeä, jolloin lapsi ei ole kenenkään katseen keskipisteenä vaan eksistentiaalisesti lähimpänä kesäkissaa, joka tunkeutui auton vararenkaan sisällä kaupunkiin. Kaste-, syntymäpäivä- ja jouluvalokuvista erottuu juuri ja juuri tupakan-, sikarin ja piipunsavun keskeltä kastemaljaan tai kuusen alle unohtunut lapsi. Lasten alkoholinkäyttöön havahdutaan vain, jos lapset ovat kaataneet sisäänsä niitä pulloja, jotka aikuinen on itselleen ostanut. Tuliaisiksi lapsille on vaivattominta hankkia tupakkaa, kun tupakoinnin vaarallisuuskin on vain mielipide. Kun Jarin pienessä palvelijanhuoneessa istuu punk-kulttuurin kaupallisen lanseerauksen seurauksena seitsemän teiniä liimanhajun keskellä, Anja ihastelee sohvalla valkoviinilasilleen, kuinka mukavaa on, että askartelu kiinnostaa vielä tuossa iässä.

Kasvatus siirtyy vanhemmilta kavereille sekä väärinymmärretyille pop-sanoituksille ja kirjoille. Sari päätyy Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia ja Jari Helsinkiin lukemaan teoreettista filosofiaa.

Nousukausi! Kaikki on mahdollista, mitä vain voi tehdä, sä et oo enää sä kerta sä oot mitä vain! Koska mitä vain voi tehdä, Jari reagoi nousukauteen tekemällä mahdollisimman vähän. Hän keskeyttää opintonsa lajitellakseen postia ja haaveilee, että Suomeen vielä joskus syntyisi klubiverkosto, jossa voisi soittaa niitä levyjä, joista kukaan ei ole koskaan kuullut. Iso Roobertinkadulta löytyy pissaamasta Desiréèé, jalkavaivainen tanssija. Syntyy tytär, joka nimetään Lou Reedin tuotannon avulla.

Tampereen tiedotusopin laitoksella Sari joutuu silloiseen journalistiseen kulttuuriin elimellisesti kuuluvan seksuaalisen häirinnän kohteeksi ja pakenee likaisia tamperelaiskäsiä turkulaiseen tulevaisuudentutkimukseen.

Tulevaisuuden lisäksi Sari löytää maailmasta satoja eri asioita, joista voi sanoa mitä vain. Useiden kaltaistensa tavoin Sari päätyy yrittäjäksi myymään jotain, mitä ei ole olemassa, mutta jonka vaurastunut, urbanisoituva Suomi ostaa, koska haluaa uskoa sen olemassaoloon. Kun kylliksi aikaa on kulunut Sarin jäämättä kiinni valheistaan, Sari alkaa kutsua osaamattomuuttaan asiantuntijaosaamiseksi.

Eläkkeelle siirryttyään Pekka ja Anja myyvät asuntonsa, muuttavat kolmioon Pasilaan ja alkavat matkustella. Vanhempien elämänjano saa köyhän Jarin ja ahneen Sarin niin huolestuneiksi perinnöstään, että perhejuhlissa Anja ja Pekka teeskentelevät huimaus-, huonomuistisuus- ja rintakipukohtauksia vain vittuillakseen lapsilleen.

Suomen perheen elämä jatkuu kohti itsenäisyyden ajan suurimpia juhlia Jarin köyhtyessä, Sarin valehdellessa ja vanhempien sairastuessa tauteihin, jotka ovat liian banaaleja, jotta lasten kannattaisi kertoa niistä sosiaalisessa mediassa.

Itsenäisyyden satavuotispäivänä Jari Suomen 15-vuotias tytär Sally Suomi pyörittää puolialastonta, nousuhumalaista takapuoltaan vantaalaisessa teollisuushallissa. Eivät menneet Sari-tädiltä synttärilahjaksi saadut perseimplantit hukkaan… ride, Sally, ride!… vaikka pahat kielet sitä epäilivätkin! Siellä heiluu Sallyn peppu pikku-pikku-pikkareissa, niin pienissä, että on kuin kaksi lankaa kohtaisivat Alaskassa! Sally osallistuu Vantaalla rap-videon kuvauksiin, ja happy birthday to you, itsenäisyyden täyttäessä sata vuotta sekaiset rap-tähdet yrittävät asetella oikean kätensä sormiaan niin, että niistä muodostuisi pyssy, kovin vaikeaa tuntuu olevan, kovin vaikeaa, happy birthday to you!

Jari Suomi pakkaa Pohjois-Haagan yksiössä masennuslääkkeitä ja muita välttämättömiä tavaroitaan muuttaakseen pienempään asuntoon Järvenpäähän, kun mahdollisuus elää Helsingissä ihmisarvoisesti katosi Jarilta viisitoista vuotta sitten.

Sari Suomi on suunnittelemassa… on mulla seksielämäkin, on, on!… uusimman yrityksensä lanseerauskampanjaa. Digital Global Solutions tulee yhdistämään – edelläkävijänä, toki! – työkonsultaation, abstraktin ratkaisulähtöisyyden, digitaalisen lyhytterapian sekä globaalin toimistosiivouksen, jonka suorittaa pari Sarin toimistonsa kellarista löytämää koditonta maahanmuuttajalasta.

Itsenäisyyspäivän iltana Anja Suomen yllättää nostalgia. Hän ottaa kirjahyllystä esiin vanhempiensa valokuva-albumin. Albumin avatessaan Anja huomaa, että lähes sen jokaiselta sivulta on revitty aggressiivisesti irti valokuvia.

Pekka Suomi on tehnyt joskus sen virheen, että on liittynyt Facebookiin ollakseen yhteydessä vieroksumiinsa ihmisiin. Itsenäisyyspäivän iltana hän löytää sieltä tyttärensä Sarin päivityksen:

”Sukuni historia on myös Suomen historia. Satavuotiaan Suomen illan piirtyessä hämärään katselen lapsuuskotini roskakorista pelastamiani kuvia ja tunnen syvää kiitollisuutta esivanhemmilleni. Nämä ihmiset ovat tehneet minusta sen mikä olen. Herkän, vahvan, sitkeän, periksi antamattoman, pidetyn ja pelkäämättömän suomalaisen, jolla on myös antoisa seksielämä. Kyyneleet valtaavat molemmat ei-frigidit silmäni, kun muistelen hetkiä sukuni elämästä. Isoisoisä Friedrich von Essen karjalaisevakkona puolustamassa tilattomien torppareiden oikeuksia. Isoisoäitini Christina paljain, mutta elegantein, mutta paljain jaloin paistamassa Hawaijinleikettä punavangeille perustettuaan juuri Suomen ensimmäisen naisasialiikkeen. Äidinäitini ja äidinisäni, jotka taistelivat rintamalla – me too, lotat, me bloody too! – Suomelle tyranniasta vapaan tulevaisuuden, jota itse, nöyrällä tavallani, jatkan opastamalla (kiireisen seksielämäni keskellä) suomalaisia suuryrityksiä siitä, mikä on Suomen suunta tässä ja nyt. Työstäni saamastani innostuneesta palautteesta en voi kiittää vain itseäni, vaan koko sukuani, kiitos täältä onnen ja kaipuun kyynelten keskeltä, rakkaat esivanhempani, olen teille kaiken velkaa!”  

Päivitykseen on liitetty valokuvia suvun historiasta. Niitä vilkaistuaan Anja mainitsee Pekalle lapsikuolemien turhan negatiivisesta brändistä, ja itsenäisyyspäivän ilta kuluukin leppoisasti, kun Anja ja Pekka keksivät viiniä nauttiessaan yhä julmempia kommentteja tyttärensä päivitykseen, tilastot kertovat suomalaisvanhusten juovan yhä enemmän, mistähän vitusta sekin johtuu? 

Julkaistu: 28.12.2017