Marika, 43, kuulee jatkuvasti, ettei hänen kanssaan voi solmia parisuhdetta

Vaikutat todella kivalta, mutta koska asut Mikkelissä, tästä ei voi tulla mitään. Tämän lauseen Marika Lehto, 43, on saanut kuulla Tinder-osuman syntyessä toistuvasti. Niin monta kertaa, että hän uskaltaa väittää, että kolmen lapsen mikkeliläinen yksinhuoltaja on sellainen yhdistelmä, mihin kovin moni mies ei ole valmis hyppäämään mukaan.

Vielä nelisen vuotta sitten tilanne, jossa hän elää yksin kolmen lapsensa kanssa ja selaa Tinderiä, olisi tuntunut Lehdosta täysin absurdilta. Siihen asti hän oli elänyt elämää, jossa ei ikinä olisi kuvitellut että eroaisi. Kunnes niin kävi.

Eron jälkeen Lehto halusi olla yksin. Uuteen parisuhteeseen ei ollut mikään kiire. Tinderiin hän meni ensimmäistä kertaa vajaa vuosi eron jälkeen. Missä muuallakaan tavata ketään, Mikkelissä, yksinyrittäjänä, ilman työyhteisöä, kun baareissa notkuminen ei kiinnosta?

Aluksi Lehto suhtautui Tinderiin mielenkiinnolla. Treffeillä oli jännittävää käydä. Edellinen parisuhde oli kestänyt 13 vuotta ja sitä ennen hän oli ollut viisi vuotta kestävässä suhteessa nuoruuden poikaystävän kanssa.

Nyt ensimmäisestä Tinderiin kirjautumisesta on kolme vuotta. Jossain kohtaa iski turnausväsymys. Niin Lehto uskoo käyvän useimmille. Deittailu ja swaippailu on kivaa ja jännittävää – tiettyyn pisteeseen saakka.

Samaan aikaan on kuluttavaa yrittää yhä uudestaan tutustua täysin uusiin ihmisiin – ja toistuvasti myös todeta, ettei tutustuminen johda mihinkään. Siis vakavampaan. Koska sitä Lehto etsii ja kaipaa. Elämänkumppania. Ongelma tosin ei ole se, etteikö vakavaa suhdetta etsivää miestä löytyisi.

Sopivalta tuntuvan kumppanin löytyminen voi nimittäin olla vielä mahdollista, mutta pysyvän parisuhteen rakentaminen onkin jo toinen juttu. Oikeastaan se tuntuu Lehdosta niin haastavalta, että hän on alkanut pitää sitä suorastaan ihmeenä.

Ihminen tapaa toisen ihmisen, rakastuu, syntyy parisuhde. Yhdessä ollaan onnellisia. Sellainen kuva parisuhteesta Lehdolle oli nuoruudessa syntynyt.

– Nyt näen miten monen asian pitää olla kohdallaan, niin ihmisissä, ajoituksessa kuin olosuhteissa, jotta rakastutaan ja että parisuhde on mahdollinen. Nyt vasta ymmärrän, miten harvinaista se on ja mikä arvo sillä on.

Lehdon mukaan on yleistä, että uutta kumppania etsivät erovanhemmat tapaavat kivalta vaikuttavan ihmisen, mutta huomaavat sitten, ettei heillä ole esimerkiksi yhtään yhteistä, lapsetonta viikonloppua kuussa. Se on haastavaa aina, mutta etenkin etäsuhteessa.

– Tietenkin tapailut raukeavat myös siksi, ettei toinen olekaan itselle sopiva. Mutta olen kokenut senkin, että hyvin alkanut suhde päättyy pelkkiin olosuhteisiin eli eri kaupungeissa asumiseen ja ristikkäisiin aikatauluihin. Se on raskas tilanne.

Lehdolla on kuukaudessa seitsemän päivää lapsivapaata aikaa, mutta niihin sisältyy vain yksi viikonloppu. Miten tutustua toiseen, jos yhteistä aikaa ei yksinkertaisesti ole, hän kysyy.

– Usein kuulee sitä, että jos aikataulut menevät ristiin, vaihtakaa niitä. Mutta ei niitä niin vain vaihdeta. Ne voivat olla todella pitkiä ketjuja, jotka liittyvät exiin, mahdollisesti heidän kumppaneihinsa tai jopa lapsen parhaiden kavereiden aikatauluihin. On todella iso päätös vaihtaa uuden ihmisen takia koko arjen aikatauluja itseltä, lapsilta ja exältä.

Jos ei ole mahdollisuutta viettää aikaa yhdessä eikä edes jonkinlaista näkymää tilanteen muuttumisesta lähitulevaisuudessa, sopivan ihmisen löytäminen ei riitä. Jo se on harvinaista, että kohtaa oikean ihmisen, Lehto ajattelee. Keski-iässä ihmiset ovat jo elämänkokemuksella varustettuja ja persoonina rakentuneempia.

Ja mitä pienemmässä kaupungissa asuu, sitä vaikeampaa on löytää paikallisesti sopivan ikäinen, vapaa, parisuhdetta toivova mies, jonka kanssa olisi vielä yhteistä. Lehto on pohtinut esimerkiksi sitä, millaisia koulutus- ja arvoeroja Suomen eri alueilla on. Hän ei ole rajannut etsintää pelkästään Mikkeliin. Treffeillä hän on käynyt niin lähikaupungeista tulevien kuin pääkaupunkiseudulta olevien kanssa.

Lehto on huomannut, että monille pienissä kaupungeissa asuville etäsuhde on vaihtoehto, mutta pääkaupunkiseudulla asuvalle sellaiseen on isompi kynnys, koska isommissa kaupungeissa riittää valinnan varaa.

Pienemmässä kaupungissa on myös pienemmät piirit, minkä vuoksi Lehto tuntee sinkkuja, jotka eivät edes deittaile kotikaupungistaan ketään huhupuheiden pelossa tai ammattinsa vuoksi.

Hän olisi itse valmis muuttamaan rakkauden takia – sitten kun se on mahdollista. Käytännössä siis sitten, kun kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä. Siihen on vielä kymmenen vuotta.

– En kuitenkaan voi ajatella, että no, annan mahdollisuuden rakkauselämälle vasta viisikymppisenä. Mielestäni se on liian suuri tarve lykättäväksi.

Lehto ei ole ajatustensa ja kokemustensa kanssa yksin. Hän näkee ympärillään paljon samassa tilanteessa olevia, 35–50-vuotiaita eronneita lapsiperheellisiä. Eron jälkeen suhde entiseen puolisoon määrittelee tietyllä tavalla yhä asioita.

– Vaikka erotaan, moni kokee olevansa sidottu asumaan lähellä entistä puolisoa lasten takia. Kouluikäiset lapset ovat muutenkin siinä iässä, että heitä ei voi noin vain muuttaa muualle, mutta he eivät myöskään vielä pärjää yksin.

Väestöliiton vanhemmuuden asiantuntija ja seksuaaliterapeutti Johanna Sassali tunnistaa Lehdon kokemat haasteet ilmiönä. Kolme-nelikymppisenä erotessa on ihan eri tavalla vastuita ja velvollisuuksia, asuntolainoista lapsiin, jotka sitovat arkeen. Yhtälöön ei ole välttämättä ollenkaan helppo yhdistää uusien ihmisten tapailu.

Sassali kannustaa hakemaan lastenhoitoapua, lähipiiristä tai sen ulkopuolelta. Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitolta tai palkkaamalla silloin tällöin hoitajan.

– Yksinpärjäämisen eetos vanhemmuudessa elää vahvana. Lapsenhoitoapua pyydetään vain jos on jokin todella painava ”oikea syy”. Treffeille lähteminen on ihan tarpeeksi painava syy, hän sanoo.

Yhteistä aikaa ei kuitenkaan pidemmän päälle voi laittaa lapsenhoidon varaan. Lehto ei myöskään koe vastuulliseksi esitellä lapsia heti uusille treffikumppaneille. Siitä Sassali on samaa mieltä, että on lasten kannalta hyvä katsoa suhdetta ensin hieman pidemmälle.

On kuitenkin tilanteita, esimerkiksi erityslapsen vanhempana tai yksinhuoltajana, kun ajan löytäminen toisen ihmisen kanssa tutustumiseen voi olla erityisen haastavaa. Silloin oikea ratkaisu voi olla esitellä lapset uudelle kumppanille jo varhain, jos muuten ei pystytä tapaamaan ja tutustumaan.

– Lapselle voi mielestäni ihan rehellisesti sanoa, että tapailee ihmistä, johon on vasta tutustumassa ja että hän saattaa välillä piipahtaa kotona. Silloin lapsellekaan ei tule oloa, että suhteen pitäisi heti johtaa johonkin, vaan että tässä kaikki yhdessä vähän tutustutaan toisiimme, Sassali sanoo.

Lehdolla ei ole mitään pakkoa olla parisuhteessa: hän ei halua enempää lapsia, hän pärjää taloudellisesti yksin, hänellä on inspiroiva työ, paljon ystäviä ja perhettä ja pokkaa tehdä yksin asioita – matkustella, syödä ravintolassa, mitä tahansa. Mutta niitä asioita olisi mukava tehdä ja jakaa jonkun toisen kanssa.

– Olen ymmärtänyt parisuhteen olevan myös resurssi. En toivo elämänkumppania siksi, että hän raappaisi autoni, mutta on tosiasia, että kahdella ihmisellä on enemmän aikaa, rahaa ja voimavaroja elää arkea ja toteuttaa unelmia.

Viime vuodet eivät suinkaan ole olleet kärsimystä. Lehto on tavannut ”ihania miehiä”, joiden kanssa on saanut kokea merkityksellisiä lyhyempiä suhteita ja onnellisia hetkiä. Ne eivät kuitenkaan ole poistaneet kaipuuta rakkauteen ja henkiseen ja fyysiseen läheisyyteen yhden pysyvän kumppanin kanssa.

Lehto on pistänyt merkille, että paljon puhutaan erilaisista suhdemuodoista kuten avoimista suhteista. Naisena tuntuu myös olevan trendikästä julistaa, ettei tarvitse ketään. Voi ostaa itse omat kukkansa, kuten Miley Cyrus laulaa. Lehto taas ajattelee, että monogaamisen parisuhteen kaipaaminen ei tee hänestä ”aivopestyä Disney-elokuvan uhria”.

– On hienoa että me kaikki voimme elää vapaasti tavallamme, mutta on todella iso joukko ihmisiä, naisia ja miehiä, jotka toivovat löytävänsä ihan perinteisen parisuhteen ja elämänkumppanin ja sen puuttuminen aiheuttaa suurta surua.

Johanna Sassali ymmärtää Lehdon surun ja tarpeen eikä sitä tulisi hänen mielestään vähätellä tai sivuuttaa. Parhaimmillaan parisuhde tuo hyvinvointia.

– Vaikka on vanhempi, on yhtä lailla oikeus omaan, yksityiseen elämään. Eihän seksuaalisuus tai tarve löytää merkityksellisiä ihmissuhteita katoa vanhemmuuden myötä, hän sanoo.

Sassali ajattelee, että laumaeläimenä ihmiselle on luonnollista haluta olla tärkeä jollekin.

– Meidät on luotu liittymään yhteen ja ajattelen, että mukana on niin evolutiivista, biologista ja psyykkistä. On inhimillistä hakea ja kaivata toista rinnalle.

Lehto ei ajattele, että yksi ihminen täyttäisi kaikki tarpeet elämässä. Tarvitaan ystäviä, sukulaisia ja omia harrastuksia. Mutta vaikka hänellä on hyvin läheisiä ystävyyssuhteita ja lapset, joita rakastaa yli kaiken, mikään ei korvaa romanttista ja eroottista rakkautta.

Tällä hetkellä Lehto pitää taukoa Tinderistä. Kaikesta huolimatta hän uskoo rakkauteen – siihen, että ajoitus, oikea ihminen ja olosuhteet vielä kohtaavat.