Tänä keväänä toukokuussa Gitta Oksanen täyttää seitsemän­kymmentä vuotta. Hänellä on yksi tytär, 42-vuotias näyttelijä Nelly Juulia Kärk­käinen, lempinimeltään Nyytti.

Hänen ainut lapsensa Nyytti ei saanut lasta monista yrityksistä huolimatta. Kuusi vuotta kestäneet hormonihoidot päättyivät viimeiseen alkuvaiheen keskenmenoon.

Nyt Gitta ja Nyytti näyttelevät näistä tapahtumista kertovan tosipohjaisen Pudota-näytelmän Suomen Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä. Heini Junkkaalan käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä perustuu Nyytin ja äidin kokemuksiin, yhteiseen sukuhistoriaan ja suvun vahvojen naisten tarinaan.

Idean näytelmään Heini Junkkaala sai Nyytin Facebook-päivityksistä, joissa tämä kertoi kokemuksistaan. Näytelmä kertoo lapsettomuudesta ja myös lapsenlapsettomuudesta koskettavasti.

Gitta Oksanen on aina viihtynyt lasten seurassa. Ei ihme, että muun muassa vakuutusalalla työskennellyt Gitta oli töissä yhdessä vaiheessa myös leikkipuistossa Helsingin Kontulassa.

– Perustin Kiikku-leikkipuistoon kuvataideryhmän ja hommasimme pensselit, hammasharjat ja paperit. Tein työtä siellä vähän eri otteella kuin tavallisesti, ja se oli antava ja rikas vaihe. Toki myös raskasta, koska ison lapsijoukon kanssa pitää olla silmät selässäkin.

Gitta on arjessaan tuntenut, miten lapset ovat rentoja hänen seurassaan, ja hän on saanut lapsilta paljon elämäänsä.

Hän sanoo lasten olevan kuin imupapereita, ja siksi heidän kanssaan pitää olla aitoja ja rehellisiä. Lapset vaistoavat, kuka on aito ja kuka ei.

Omaa lapsenlasta Gitalla ei ole, vaikka hän kuinka sellaista olisi halunnut.

Pudota-näytelmään Gitta lähti mukaan tärkeästä syystä.

– Minuun teki vaikutuksen se, että Nyytti uskalsi tulla näyttämölle näin arassa ja intiimissä asiassa. Tilastojen mukaan joka kuudes pari kärsii lapsettomuudesta tai on vastentahtoisesti lapseton.

Näytelmä ei ole terapiaesitys, mutta se jakaa katsojan kanssa kokemuksen, millaista lapsettomuus, raskaat hormoni­hoidot ja toistuvat keskenmenot ovat.

Se kertoo myös lapsenlapsettomuudesta, johon Gitta on tottunut jo vuosia vastamaan suoraan.

– Kerroin aina suoraan, että Nyytti on hormonihoidoissa, katsotaan, josko onnistuu. Eivät minua ne kysymykset loukanneet, ja moni sitä tietenkin kysyi. Nyytin avoimuuden takia myös minä olen pystynyt olemaan avoin.

Gitta kertoo itsekin halunneensa Nyytin jälkeen vielä toisen lapsen, mutta hänellä todettiin synnytyksen jälkeen raskaudesta aiheutunut verenvuoto- tauti.

– Se, että sain ylipäätänsä Nyytin, oli siinä ja siinä. Ehkä elämässä kaikki tulee jotenkin todeksi – nuorena tyttönä koin maailman sellaiseksi, etten halua synnyttää tänne yhtään lasta. Sitten huomasin, että se oli yksi elämäni tärkeistä asioista.

Hän kuvaa omaa lapsenlapsettomuuttaan pehmeäksi laskeutumiseksi.

– Minulla on onnekseni lähellä sukulaisten, omien sisarteni lapsia.

Gitta eli vuosia Nyytin ja tämän puolison Tuukan tunteita. Hän koki heidän aina uudelleen heränneen toivonsa ja sitten pudotuksen.

– Sieltä pudottiin aina uudelleen, mutta loppujen lopuksi on luovutettava ja pudotettava itse se toive saada lapsi, mennä eteenpäin elämässä.

Niin Nyytti on tehnyt. Vasta viimeisten hormonihoitojen ja viimeisen kesken- menon jälkeen tuli gynekologi, joka arveli Nyytillä olleen jo pitkään endometrioosi, kohdun limakalvon sirottumatauti.

Nyytti kysyy näytelmässä kuten on kysynyt oikeastikin, että oliko endometrioosi se hänen äidinvaistonsa. Siksikö raskaus ei koskaan onnistunut?

Äidinvaisto tiesi, ettei kaikki ole kunnossa.

Elämän jatkuminen lapsissa ja lapsenlapsissa on ymmärrettävä toive. Se on meissä melkein sisäänrakennettuna.

– Elämä on lopulta niin lyhyt, ja mitä enemmän tulee ikää, sen jatkuminen alkaa tulla tärkeäksi omissa lapsissa. Lapsenlapsi olisi ollut ihana asia, ja olen mielestäni ollut itsekäs, kun olen tuonut toiveeni julki. Nyytin trauma lapsettomuudesta on paljon minun kaipaustani isompi. En voi mitenkään verrata omia tuntemuksiani siihen, mitä hän on kokenut.

Gitta kertoo, että hänen oma Tyyne-äitinsä synnytti seitsemän lasta, joista yksi kuoli synnytyksessä.

– Me muut kuusi olemme kaikki elossa. Äiti totesi usein, että ”voipi sitä nainen tehä elämällään muutahi ku lapsia”!

Murrosikäisenä Gitta arvosteli äitiään ja ajatteli, että tämä uhrasi oman elämänsä ja eli miehensä tossun alla.

– Äiti veteli pilliklubia uuninluukun edessä ja olen oivaltanut vasta myöhemmin, että ne olivat hänen ainoita omia hetkiään. Mitä lie silloin miettinyt? Sodat kokeneen sukupolven naisten elämä oli niin erilaista kuin nyt. Tärkeintä oli henkiin jääminen ja uudelleen rakentaminen, ”elloon herrääminen”.

Isoäiti Sandra Kustaavaa, vahvaa enteiden näkijää, Gitta on myös monesti miettinyt. Sandra taipui koukkuun noin 30-vuotiaana vaikean reuman takia.

– Olipa siinä aikamoinen eläjä, ja luonnetta tarvittiin! Sitä hänellä varmasti oli.

Vuosikymmenten varrella Gitta on huomannut, miten paljon apua on ollut eri elämänvaiheissa päiväkirjan ja lyhyiden kertomusten kirjoittaminen. Ajatusten ja kokemusten jäsentäminen kirjoitetuiksi lauseiksi selittää omia tuntemuksia.

Hän sanoo, ettei hän nyt, lähes 70-vuotiaana, koe olevansa kasvussaan valmis. Jokaisella on ihmisenä kasvunvaraa.

– Kirjoitin aikoinaan paljon Petestä, Nyytin isästä, joka sairasti alkoholismia. Olimme kaksikymmentäkuusi vuotta naimisissa ja lopulta erosimme, kun en enää jaksanut katsoa hänen juomistaan. Nyytti oli silloin teini-ikäinen.

Myös edesmennyt Pete on näytelmän tarinassa mukana. Häneltä Nyytti peri Helsingin edustalla olevan Uunisaaren vuokraoikeuden ja oli tavallaan kiinni kuolleessa isässään siihen asti, kunnes luopui Uunisaaresta.

– Nyt Nyytti ja Tuukka ovat yrittäjinä Helsingin edustalla olevassa Saunasaaressa, ja Nyytti tietenkin tekee työtään näyttelijänä. Olen tukenut Nyyttiä kaikissa hänen ratkaisuissaan ja saanut myös raikasta palautetta silloin, kun minun on toivottu pysyvän vähän etäämmällä. Äitinä koen olevan paras, kun autan häntä löytämään oikean ratkaisun.

Hän toteaa myös, miten tärkeää on henkisen napanuoran katkaiseminen aikuiseen lapseen.

Nyytti puolestaan on äitiään katsoessaan todennut, ettei vanheneminen pelota yhtään.

Erikoista on se, että Gitta ei ole koskaan aikaisemmin näytellyt. Teatterista hänellä on kokemusta tietenkin katsojana ja tyttärensä ammatin kautta. Nyytti rakasti esiintymistä pikkutytöstä asti, ja se johti aikoinaan näyttelijän opintoihin Teatterikorkeakouluun.

Kauppateknikon koulutuksen saanut Gitta oli yhdessä työvaiheessaan töissä Teatteri & Tanssi -lehdessä, jossa hän hoiti uutissivustoa ja myi ilmoituksia.

Näyttämöllä hän on nyt oma itsensä, välillä 8-vuotias Gitta, joka laulaa raikuvasti virttä, sitten äitinsä Tyyne ja myös isoäitinsä Sandra Kustaava.

Luonteva taito olla läsnä taitaa olla perua kainuulaisista juurista, Gitan suku on kotoisin Sotkamosta.

K. Rasilan suunnittelemassa näyttämökuvassa, puvustuksessa ja lavastuksessa käytetään valkoisia lakanoita. Gitta on välillä lakanan alla kumaraan taipunut Sandra Kustaava, välillä lääkäri, ja onpa lakanasta myös koiraksi, joita sekä Nyytillä että Gitalla on ollut ja on yhä. Pudota-näytelmän saama palaute on innostanut Gittaa, amatöörinäyttelijää, joka näyttelee kuin olisi ikänsä näytellyt.

– Kyllä ensimmäiset esitykset jännittivät, mutta osaan olla itseäni kohtaan armollinen. Sain puhtia Nyytiltä ja Heiniltä, ohjaajalta. Olen luonteeltani perus- utelias, ja koko työryhmän innostus ja taito tehdä yhdessä työtä, on luonut sellaisen turvallisuuden tunteen, ettei minua hirveästi enää pelota mennä näyttämölle.

Helsingin Roihuvuoressa Gitta ulkoiluttaa Kustu-koiraa ja hoivaa kotona pyörätuolilla liikkuvaa puolisoaan Ilkkaa.

– Olin avioeroni jälkeen kymmenen vuotta sinkku ja sitten tapasin Ilkan ja rakastuin. Meillä on välillä ollut myrskyisää, ja kun hän sai aivoverenvuodon ja makasi sairaalassa, kosaisin häntä. Ilkka vastasi myöntävästi ja on myöhemmin naureskellut, että oli sairaalassa puolustuskyvyttömässä tilassa!

Kyllä elämä yllättää. Välillä hävyttömän hienosti, välillä kuin moukarilla päähän.

– Ilkka on ollut tavattoman kärsivällinen näytelmän tekovaiheessa. Ilman hänen kannustustaan en olisi tässä.