Ennen peilistä katsoi James Dean, nyt silmäpussit ja ikänäkö
Nuorena jahtasin mainetta ja sovittelin hartioille sankarin viittaa. Tänään hartioille riittää viltti ja jalkoihin villasukat, kirjoittaa Ilkka Heiskanen.
Pitäisikö ostaa harrikka tai hypätä benji-hyppy? Mitä jos maksaisi itsensä kipeäksi ja kävisi istuttamassa lisää tukkaa? Ainakin silmäpussit vois leikkauttaa! No just! Voi tätä turhamaisuuden tukkisumaa.
Kroppa rapistuu ja kaiken rajallisuus realisoituu. Nuori orhi onkin nyt elämän tuulikaapissa hortoileva vanhus. Mihin aika katosi ja kannattiko?
”Yliluutnantti kysyi, muistaisinko, kun viestilinjan oppilas Heiskanen piti iltahartauden.”
Sain hauskan viestin. Se muistutti armeija-ajoistani, aliupseerikoulusta vuodesta 1981.
Silloinen esimieheni yliluutnantti Lairio kirjoittaa muistelmiaan ja kysyi, muistaisinko tapauksen, jossa viestilinjan oppilas Heiskanen piti mielenkiintoisen iltahartauden, joka päättyi virteen Joutukaa sielut, on aikamme kallis. Helvetin hyvä, kertoi Lairio kirjoittaneensa aikoinaan papereihinsa. Nyt hän halusi tietää, muistanko minä, miksi hän oli valinnut minut esiintymään, millainen on muistoni tapahtuneesta?
Ei pienintäkään mielikuvaa, vastasin. Epäilin pelleilyä. Sain selvennystä, kun Lairio vastasi: ”Muistikuvani mukaan joku kirkollisen työn poika panssariprikaatista tuli pitämään iltahartautta, täynnä uskonnollista hypetystä ja paatosta. Hartauden alussa heitit ilmoille jonkun brutaalin kommentin, ja minä keskeytin tilanteen. Käskin diakoniapojan riviin ja oppilas Heiskasen estradille. Totesin sinulle, että jos hartaus ei miellytä minua, niin meillä on koko yö aikaa sorvata mitä ihmeellisimpiä spektaakkeleja! Ja totta kai toimit esilaulajana virressä. Pitämäsi hartaus oli helvetin hyvä ja muistaakseni totesin joukon edessä, että kyllä tosta Heiskasesta on vaikka mihin, jos häntä oikein ohjaa.”
”Vuosi vielä ja sitten eläkkeelle. Jotain pitää vielä keksiä. Työllistää itseään, että voi tehdä sitä itseään: näytellä. ”
Samana keväänä pyrin ja pääsin Teatterikorkeakouluun. Neljä vuotta meni koulussa kuin siivillä, sen jälkeen 40 vuotta on mennyt kuin siivillä. Hyvin ovat kantaneet siivet, vaikka välillä oli räpyttelyä ja huitomista, itseään karkuun juoksemista ja harhakuvien jahtaamista.
Hauskaa ja mielenkiintoista elämää olen saanut elää. Tärkeää, että itselleen riittää, hyvineen ja huonoineen. Elämäntapoineen ja hampaineen.
Ennen peilistä katsoi James Dean, nyt sieltä katsovat silmäpussit ja ikänäkö. Välillä on oltu kukkona tunkiolla ja välillä ihan vaan tunkiolla, heltta huurteessa. Nuorena jahtasin mainetta ja sovittelin hartioille sankarin viittaa. Tänään hartioille riittää viltti ja jalkoihin villasukat.
Vuosi vielä ja sitten eläkkeelle. Jotain pitää vielä keksiä. Työllistää itseään, että voi tehdä sitä itseään: näytellä. Ja ohjata itseään oikein, lavalla ja elämässä. Rauhassa ja rakkaudella.
Joten mitäs tässä muuta kuin isäni sanoin: Täys ralli päälle!
