Ijahis idja -festivaali on saamelaisten suuri juhla – Biletyspuolesta huolehtivat alkuperäiskansojen artistit

Elokuun aurinko välkkyy Inarijärven pinnalla kuin kilpaillen maisemaan levittäytyvän pukuloiston kanssa. Minne katseensa kääntää, siellä vilahtelee sisnakenkiä, sahalaitaisia verkakoristeita ja eri värisiä koristenauhoja.

Yhdellä vyötäröllä välkähtää hopeanapein somistettu nahkavyö – ja toisen kehoa kiertää lankavyö, joka on kudottu perinteisesti nauhapirralla (tiuhta). Saamenpukujen (gákti) materiaalit vaihtelevat puuvillasta pitsiin, silkkiin ja samettiin. Silkkihuivit on kiinnitetty gáktien kanssa käytettävillä soljilla.

Tällaisia visuaalisia vaikutelmia tarjoilee Suomen ainoa alkuperäiskansojen musiikkifestivaali, 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Ijahis idja eli tutummin ”idjat”. Nimi tarkoittaa yötöntä tai elävää yötä.

Saamelaisen musiikin airuena toimiva festivaali on tärkeä kohtaamispaikka saamelaisille ja kaikille saamelaisen musiikin ystäville. Vuosittain elokuussa Inarin kirkonkylä puhkeaa täyteen loistoonsa – ja maallikkokin pääsee ihastelemaan eri tyylisiä ja värisiä saamenpukuja, jotka viestivät kantajansa saamelaisryhmästä tai -suvusta.

– Idjoista on tullut iso ja tärkeä tapahtuma, jolla on vahva teema. Festivaalin tarkoituksena on vahvistaa saamelaista identiteettiä, ja se on tehty meidän näkökulmastamme meidän ihmisillemme. Saamelaisille nuorille tapahtuma on ”safe space” olla yhdessä, sanoo taiteellinen johtaja Anna Näkkäläjärvi-Länsman.

Taiteellinen johtaja Anna Näkkäläjärvi-Länsman visioi jo ensi vuoden festivaalin ohjelmistoa.

Ijahis idja polkaistiin käyntiin pienimuotoisesti Inarin kirjaston pihalla keväällä 2004. Tavoitteena oli luoda saamelaiselle musiikille ja kulttuurille oma foorumi, tila, jossa saamelaisartistit voivat esittää musiikkiaan omilla ehdoillaan.

Aika oli otollinen: saamelaiskulttuurin säilyttämiseen oli alettu kiinnittää enemmän huomiota, ja saamelaisuudesta oltiin uudella tavalla ylpeitä. Festivaali starttasi silti vaatimattomasti: esitykset olivat kuormalavoilla, tekniikka toimi mitenkuten – ja joikuartisti Wimme joikasi katolla.

– Hän joikasi suden joiun. Sen kuulivat varmasti koiratkin, arvelee festivaalin perustajajäsen Liisa Holmberg festivaalin historiaa valottavassa seminaarissa.

Idjojen historiaan mahtuu kaksi tärkeää käännekohtaa. Ensimmäinen oli tapahtuman siirtäminen toukokuusta elokuuhun vuonna 2009. Toukokuussa lumet ovat vasta sulaneet ja järvet vielä jäässä, mutta elokuussa tunnelma on lämmin ja kesäinen.

Toinen tärkeä mullistus oli Saamelaiskeskus Sajoksen valmistuminen vuonna 2012. Silloin festari siirtyi Sajokseen.

– Oma kulttuurikeskus oli tärkeä asia festivaalin kasvulle ja kehittymiselle. Tavoitteena oli luoda samantyyppinen musiikkifestivaali kuin Norjassa oli ollut 80-luvulta lähtien. Norjalaiset festivaalit Riddu Riđđu ja Márkomeannu toimivat eräänlaisina esikuvina, Näkkäläjärvi-Länsman kertaa.

Näin suopunkia heitetään! Konkarit näyttävät mallia, ja viskaavat heittopaulat suoraan maasta sojottaviin seipäisiin. Suopunginheittokilpailussa imitoidaan porojen kiinniottoa.

Yleisölle kisan seuraaminen tarjoaa hetken tauon festivaalin hengästyttävästä musiikillisesta annista, josta on saatu esimakua Talent Stage -lavalla. Siellä aloittelevat artistit pääsevät näyttämään kyntensä ja kykynsä – hyvänä esimerkkinä koltansaamenkielinen räppiesitys.

Konseptia ylistää myös seminaariin kutsuttu rap-artisti Ailu Valle.

– Talent Stage on aloittelevalle artistille tärkeä juttu. Siinä pääsee kokeilemaan, mitä on artistin elämän glamour, miten bäkkärillä hengaillaan, miten tutustutaan muihin artisteihin, ja miten yleisö ottaa vastaan.

Idjojen keskiössä on aina ollut saamelainen musiikki, erityisesti perinteiset saamelaiset vokaalimusiikkilajit kuten joiku eli luohti, livđe ja leu’dd.

Harvassa ovat festivaalit, joissa käsitellään identiteettikysymyksiä. Ijahis idja on yksi niistä.

Vuosien varrella ohjelmistoa on laajennettu kattamaan muutakin taidetta ja oheistoimintaa. Juhlavuoden 2024 festivaalin ohjelmistoon kuuluu konserttien lisäksi Talent Stage ja suopunginheittokilpailu, käsityömarkkinat, seminaari sekä ohjelmaa lapsille ja nuorille.

Kuten muissakin saamelaistapahtumissa – esimerkiksi tammikuisessa alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovatissa – lapset ja nuoret on nostettu keskiöön.

– Halusimme tästä koko perheen tapahtuman, ja sellaisena tämä on säilynyt. Ajatuksena on ollut säilyttää ja siirtää saamelaista musiikkiperinnettä tuleville sukupolville, sanoo festivaalin perustajajäsen Juha Guttorm.

Lapsille ja nuorille kesänpäätösfestivaali on samalla koulujenaloitusfestivaali. Nuorten omaan päivään osallistui tänä vuonna jopa 300 koululaista.

Ohjelmassa oli sekä musiikillisia työpajoja että Násttážat-konsertti, jossa halukkaat pääsivät esiintymään. Erityistä on, että vaikka festivaaleilla on perinteinen biletyspuoli, lapset ja nuoret saavat olla mukana pitkälle iltaan asti.

Entä se biletyspuoli? Siitä ovat jo 20 vuoden ajan huolehtineet sekä saamelaiset että muiden alkuperäiskansojen artistit.

Tänä vuonna Sajoksen ulkolavan korkkasi keväällä uuden albumin julkaissut Ravggon, ja auditorion lavan lämmitti uuden albumin festareilla julkaissut Ánnámáret. Lavalle nousivat seuraavaksi Tundra Electro, Lávre ja Kevin Boine – ja perinteistä saamelaismusiikkia tarjoilivat Anna Lumikivi, Nils-Heikki Paltto ja Lars Heaika Blind. Kansainvälisenä vieraana kuultiin Ed Littlefieldiä Alaskasta. Koko komeuden kruunasivat norjalainen Mari Boine, DJ Ailo & DJ idja sekä Ailu x Amoc & Trio Boogiemen.

– Heti, kun aloimme saada festareille isompia saamelaisartisteja, myös kävijämäärät kasvoivat. Haluamme tarjota jotakin, joka kiinnostaa mahdollisimman monia – ja sen rinnalla voidaan luoda marginaalisempia juttuja. Ja toki tarvitaan musiikkia, joka kiinnostaa nuoria, Näkkäläjärvi-Länsman kuvaa.

Mikä kiinnostaa massoja ja mikä jää marginaaliin, se ei aina ole päivänselvää. Tänä vuonna taiteellinen johtaja sai itse yllättyä siitä, ettei hänen musiikkinsa ollutkaan niin marginaalista kuin hän oli luullut.

Näkkäläjärvi-Länsman nousi Talent Stage -lavalle yhdeksänvuotiaan poikansa Ántte Issát Länsmanin kanssa. Biisejä spiikatessaan hän oivalsi, että yleisö ymmärsi niiden sanoman selittämättäkin.

Nuorgamin ala-asteella joikaamisen aloittanut Ántte Issát esitti muun muassa Mustan tunturin joiun.

– Siinä joikataan Musta tunturi, joka on meidän siidamme. Siellä on pitkät poronhoitoperinteet.

Saamelainen käsityöperinne (duodji) kattaa laajan valikoiman käyttö- ja koriste-esineitä.

Pitkät on perinteet myös Ijahis idja -festivaalilla. Sen tavoitteena on juhlistaa saamelaista kulttuuria ja musiikkia, vahvistaa saamelaista identiteettiä ja tarjota areena nouseville artisteille.

Tavoitteen saavuttamiseksi työskentelee asialleen omistautunut työryhmä, johon kuuluu taiteellisen johtajan lisäksi Saamelaiskäräjien Saamelaismusiikkikeskuksen suunnittelija Oula Guttorm ja Anára Sámisearvi -yhdistyksen edustaja Aslak Paltto. Lastenpäivän tuottajana toimii Anni-Sofia Niittyvuopio. Iso osa työstä tehdään vapaaehtoisvoimin.

– Festivaali on Oula Guttormin ansiosta ammattimaistunut. Nautin festarista, jossa kaikki toimii. Muistan, kun olin itse tuottajana ja kaikki oli vielä alussa. Kerran meiltä puuttui festivaalialueelta iltavalaistus, joten minä lähdin ostamaan jouluvaloja, Näkkäläjärvi-Länsman naurahtaa.

Tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta synkkiäkin pilviä häämöttää edessä: taide- ja kulttuurikenttään kohdistuvat hallituksen leikkaukset. Näkkäläjärvi-Länsman on huolissaan erityisesti apurahajärjestelmästä.

– Se on iso uhkakuva. On äärettömän tärkeää, että saamelaistaiteilijat saavat tehdä työtään rauhassa. Kaiken ydin on se, että esimerkiksi Niillas Holmberg joikaa oman alueensa joikuja ja kirjoittaa kirjaa tai että Mari Boinella on kukoistuskausi ja hän tulee festivaalille esittämään musiikkiaan.

Ijahis idja välittää viestiä siitä, että saamelainen kulttuuri elää vahvana.