Image

Iida Sofia Hirvosen kolumni: Teininostalgia ei ole entisensä

Iida Sofia Hirvosen kolumni: Teininostalgia ei ole entisensä
Z-sukupolven nuoret poptähdet haaveilevat millenniaalien nuoruudesta.
Julkaistu: 9.9.2021

Tähän on tultu. Nykyään tuntuu toisinaan siltä, että kysymys siitä, millaista estetiikkaa suositut artistit nostalgisoivat, kertoo ajasta enemmän kuin heidän tekemänsä musiikki.

Nuoret nykynaispopparit, kuten Billie Eilish ja Olivia Rodrigo, ihannoivat Avril Lavignea ja Paramoren Hayley Williamsia. Nuo artistit tekivät tunteellista, teinidraamoista ammentavaa pop-punkia 2000- ja 2010-luvun alussa. Pop-punk on musiikillinen vastine ostoskeskuksessa syödylle roskaruualle, jota kriitikot eivät perinteisesti ole juuri arvostaneet. Genren tunnetuimmat bändit olivat valkoisten miesten huonolla huumorilla varustettuja sekoiluprojekteja.

14-vuotias Lavigne erottui joukosta. Hän lauloi ihmissuhdekriiseistä kuin itseään kymmenen vuotta vanhempi nainen mutta tyyliltään hän oli skeittaava poikatyttö, joka kieltäytyi seksualisoimasta itseään. Billie Eilish käytännössä päivitti Lavignen sensibeliteetin 2020-luvun taitteen “Do not perceive me” -ajatteluun sopivaksi. Termi viittaa ristiriitaiseen haluun piiloutua muiden katseilta ja tulkinnoilta silloinkin, kun on itse nostanut itsensä esille.

Nostalgian tausta väreilee synkkää, koska teinit kärsivät ennätyksellisen pahoista mielenterveysongelmista. Suomessa nuorten mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet ja kyselyistä riippuen lähes puolet nuorista voi henkisesti pahoin.
Iida Sofia Hirvonen

Nuorisoartistit tulkitsevat millenniumin jälkeistä teininostalgiaa uudella tavalla. Nostalgian tausta väreilee synkkää, koska teinit kärsivät ennätyksellisen pahoista mielenterveysongelmista. Suomessa nuorten mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet ja kyselyistä riippuen lähes puolet nuorista voi henkisesti pahoin. Toisaalta monet teinit ovat poliittisesti valveutuneita ja työstävät tunteitaan terapian avulla.

Billie Eilishiä ja Olivia Rodrigoa kumpaakin yhdistää se, että he ovat kumpikin kasvaneet showbisneksessä, “normaalin teini-iän” ulottumattomissa. Sydänsuruja ja ihmissuhteita perkaavaan musiikkiin sekoittuu intersektionaaliseen feminismiin pohjaava tietoisuus sukupuolirooleista ja valta-asetelmista.

Billie Eilishin, joka on tunnustautunut Avril Lavignen suureksi faniksi, elokuun taitteessa ilmestyvän albumin esikoissingle Your Power purkaa #metoo-tyyppistä tilannetta. Siinä nuori nainen läksyttää emotionaalisesti kypsällä tavalla itsellä itseään vanhempaa miestä, joka on käyttänyt valta-asemaansa väärin.

Samaan tyyliin tilittää myös Olivia Rodrigo, jonka Good For You -kappale käsittelee sitä, kuinka tyttöystävät päätyvät poikaystävänsä terapeuteiksi, tekemään loputtomasti emotionaalista työtä. Biisin puhuja kuvaa sitä, kuinka sosiaalisessa mediassa ei eron hetkellä pääse eroon toisesta, kun pitää katsella Instagramista, miten “hyvin menee”:

“And good for you, I guess that you’ve been workin’ on yourself/I guess that therapist I found for you, she really helped/Now you can be a better man for your brand new girl”

Rodrigo ottaa vaikutteita Courtney Lovesta, Lordesta ja teinielokuvien maailmasta. Digitalisoituneena ja koronaeristäytyneenä aikana nuoret haikailevat käsillä kirjoitettuja kirjeitä, päiväkirjoja ja lokeron paukauttamista kiinni high schoolin käytävällä.

Ehkä ihmiset kaipaavat haptisuutta ja huolettomuutta, joka liittyi sosiaalista mediaa edeltäneeseen aikaan, jolloin identiteetit, ihmissuhteet ja tyylit eivät olleet niin performatiivisia ja teknologiavälittteisiä. Tyylit olivat tuolloin vähemmän huoliteltuja, räikeitä ja manageerattuja.
Iida Sofia Hirvonen

Miksi sitten nykynuoret haaveilevat siitä, että olisivat eläneet teini-ikäänsä 2000-luvun alussa? Esteettinen nostalgia kertoo aina kaipuusta johonkin tästä ajasta puuttuvaan. Ihmiset viettivät 2020-luvun taitteen algoritmien ja sovelluksien määrittämissä tiloissa ja tyyleissä. Ehkä ihmiset kaipaavat haptisuutta ja huolettomuutta, joka liittyi sosiaalista mediaa edeltäneeseen aikaan, jolloin identiteetit, ihmissuhteet ja tyylit eivät olleet niin performatiivisia ja teknologiavälittteisiä. Tyylit olivat tuolloin vähemmän huoliteltuja, räikeitä ja manageerattuja. Cluttercoreksi kutsuttu sisustustyyli hakee inspiraatiota 90-luvun ja 2000-luvun sotkuisista teinimakuuhuoneista, jotka ovat täynnä krääsää, sänky petaamatta ja seinät lattiasta kattoon verhottuna julisteilla ja valokuvilla.

“Where’s my fucking teenage dream?”, kuvaa Olivia Rodrigo Sour-levyllään tunnistettavaa tunnetta. Ehkä teini-ikä on lähes kaikille jonkinlainen popkulttuurin luoma fantasia ja lupaus jostain, joka on olemassa vain utooppisessa menneisyydessä. Sen tunteet ja romanssit voivat puhtaimmillaan toteutua vain popkappaleissa, elokuvissa ja päiväkirjan sivulle raapustettuina kaukaisina haaveina.

Billie Eilish: Happier than ever.

Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen toimittaja, joka on kokenut teinifiiliksiä viimeksi 33-vuotissyntymäpäivänään.

Kommentoi »