Kaupassa bonusta annetaan lisäpalkkiona uskollisuudesta, mutta sopiiko sana perhesuhteisiin? – Itse olin mieheni lapsille Pirkko

Tapasin bonusäidin. Hän oli tyytyväinen siihen, että voi tuoda jotakin hyvää lisää uusperheeseen. Näin hän selitti asian perheen viisivuotiaalle, joka kyseli, mitä bonus tarkoittaa.

Suomalaisten vauhti parisuhteiden solmisessa on niin nopeaa, että suomen kielessä ei ole ehditty löytää sopivia nimikkeitä uusille siipoille. Meillä on ykkös-, kakkos- ja kolmosäitejä sekä -isiä, joille sovitetaan myös äitipuolen, vara­äidin, isän uuden naisen, äidin poikaystävän, vanhemman kumppanin sekä uusäidin ja -isän nimikkeitä. Lisäksi ovat mummot, mammat, ukit ja vaarit – kuka on kenenkin ja miten heitä nimitetään?

Äiti- ja isäpuolista puhumista vältetään, koska kaikki muistavat satujen ja myös todellisen elämän pahat äiti- ja isäpuolet. Harvoin puhutaan mukavista puolivanhemmista, vaikka heitäkin on. Viime aikoina on keksitty käyttöön bonus-sana. Bonusta annetaan kauppamaailmassa lisäpalkkiona uskollisuudesta. Bonuksia myös luokitellaan perustasosta timanttiin. Oletuksena siis on, että lapsi saa bonusta, lisäpalkkiota uudesta vanhemmastaan.

Parhaimmillaan nämä asiat käsitellään uusperheissä hienosti. Käytettyyn sanastoon vaikuttaa uusperheen lasten ikä. Pienille lapsille isä ja äiti luontuvat usein hyvin, mutta murrosikäiset haluavat valita suhtautumistapansa itse. Biologinen äiti tai isä on aina olemassa, eikä hänen osuuuttaan tule kieltää.

Tyypillisintä lienee, että perheeseen liittyvä vanhemman uusi puoliso kantaa omaa nimeään. Vanhempi puolisoineen on äiti ja Kalle tai isä ja Liisa. Sovituista käytännöistä huolimatta tiukoissa tilanteissa saatetaan silti käyttää ilmaisuja ”minun lapseni ja sinun lapsesi” tai ”et ole minun äitini/isäni”. Veri on ehkä vettä sakeampaa arjen riitatilanteissa. Uusliittojen tunneilmastossa ei aina ole helppoa.

Toki ihminen elää vain yhden elämän, eikä sen tarvitse olla kivuliasta. Siksi ero on joskus paikallaan. Eroamista on kuitenkin aina pohdittava myös lasten kasvun kannalta. Riitaisa liitto voi haavoittaa lapsen perusturvallisuutta enemmän kuin ero. Eroprosessi tulisi hoitaa kunnioittavasti, mutta tämä on helpompi sanoa kuin toteuttaa. Parhaimmillaan uusliitto toimii loistavasti: on kahdet vanhemmat ja useita lapsia, joista syntyy kaikkia tukeva yhteisö.

Ihmissuhteiden hoito on tavattoman vaikeaa. Joskus on päivitelty, että eläinten kasvatukseen vaaditaan kurssien käymistä, mutta ihmissuhteiden hoitoon ei. Saamme mallia niihin kodistamme ja myös julkisuudesta. Ikävää on, että usein kerrotaan enemmän hankalista kuin onnellisista lapsuusvuosista.

Itse en ole kovin innostunut bonus-sanan käytöstä perheissuhteissa. Se voi kuulostaa neutraalilta, mutta bonusisä tai -äiti ei ehkä aina ole todellista bonusta. Itse kutsuin itseäni leikkisästi ukin tyttöystäväksi, ja puolisoni jälkikasvu nimitti minua Pirkoksi.

Olennaista lienee, että tiedostaa oman uuden roolinsa mahdollisimman realistisesti. Ei pidä olla muuta kuin on, koska vain tunteiden aitous kantaa. On syytä iloita jokaisesta onnistuneesta uusperheestä sekä sen vanhempien ja lasten toimivista suhteista. Liika on liikaa yrittämisessäkin. Uusperheen jokaisen jäsenen on löydettävä oma tapansa selviytyä muuttuneissa ihmissuhteissa.

Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen.