Suuri ei ole kaunista – ihmisen pää on luotu kestämään vain kohtuullinen määrä koettelemuksia kerrallaan
Ihmisen aivorakenne menee tilttiin, kun ympärillä on jatkuvasti satoja tai tuhansia ihmisiä. Ehkä geenimuisti viestii sotatilasta, jos lauma on liian suuri? kirjoittaa Outi Airola.
Kaikki tuntuu nykyisin suurenevan. Päiväkodit näyttävät satojen lasten vankiloilta pienine ikkunoineen ja kiviseinineen. Marketit muistuttavat maratonjuoksua, kun voipaketin löytääkseen pitää hölkätä kilometri hyperhallin takaseinälle. Ostoskeskuksiin, hyvinvointikeskuksiin ja tuhannen oppilaan kouluihin pitäisi palkata liikenteenohjaaja, jotta siellä selviäisi. Kaiken lisäksi ovet ovat lukossa ja vain harvoilla on avaimet.
En tiedä missä vaiheessa aloimme uskoa tosissamme siihen, että suuri on kaunista? Eihän se ole. Se ei ole kaunista eikä kätevää. Suuri on sekavaa, hermostuttavaa, hankalaa ja raskasta. Se on niin raskasta, että oppilaille tarvitaan yhä enemmän tukihenkilöitä, koska oppiminen ja oleminen suuren massan keskellä on vaikeaa. Myös työntekijät väsyvät suurissa laitoksissa.
”Siatkaan eivät selvinneet massana edes kyljyksiksi kauppaan.”
Ihmisen pää ei ole luotu massoja varten. Se on luotu kestämään vain kohtuullinen määrä koettelemuksia kerrallaan.
Koettelemukseksi voi laskea suuret ihmismäärät ja sen älämölön, joka niitä ympäröi. Ihmisen aivorakenne menee tilttiin, kun ympärillä on jatkuvasti satoja tai tuhansia ihmisiä. Ehkä geenimuisti viestii sotatilasta, jos lauma on liian suuri? Moni lyö maihin eikä uskalla nousta sieltä pelätessään saavansa osumia.
Suuruuden ekonomia perustuu laskelmiin, joiden mukaan tuhannen oppilaan päiväkoti tai koulu on halvempi kuin pieni päiväkoti. Jollakin laskurilla se varmasti on, mutta laskelmiin ei ole huomioitu sitä, että ihminen ei ole kone tai laite, joka voidaan ohjelmoida mihin tahansa. Meillä on rajoitteemme.
Yksi niistä on se, että elämme ja kukoistamme paremmin inhimillisissä olosuhteissa. Massaksi muutettuna meistä tulee sutta ja sekundaa.
Olen käynyt suursikalassa, jossa isäntä käveli tuhansien porsaiden seassa ja heitteli sivuun kuolleita yksilöitä. Siatkaan eivät selvinneet massana edes kyljyksiksi kauppaan.
”Keikkapaikalla kukaan ei ota vastaan, ei kättele eikä tervehdi.”
Miksi tämä aihe nyt nousi mieleen? Juttelin keikkailevien muusikoiden kanssa aiheesta. Heitä oli alkanut nyppiä massatapahtumat, jotka ovat kasvottomia rahantekokoneita. Keikkapaikalla kukaan ei ota vastaan, ei kättele eikä tervehdi. Keltaliivit ohjaavat bäkkärikonteille, jossa on hyvät tarjoilut mutta ei tapahtuman isäntää tai emäntää. Itse keikalla yleisö on kaukana, yhteyttä ei synny samaan tapaan kuin pienemmillä lavoilla.
Olen pannut merkille, että pienemmät kesätapahtumat tekevät nousua. Syntyy kiinnostavia kekkereitä kuten Riippumaton Jussi. Osalle tuntuu riittävän muiden kaksijalkaisten tapaaminen vaikka Nahkiaismarkkinoilla, jossa paikallinen countybändi loihtii tunnelmaa. Rahaa ei kulu juurikaan, juttelu on ilmaista ja olut halpaa.
Onneksi elämme maassa, johon mahtuu paljon kaikenlaisia kesätapahtumia eikä massaa ole pakko valita. ●
