Liian sopeutuva saalistaja – ihminen on syypää minkin tuhoihin: "Torjumisen on oltava eettisesti järkevää"
Minkki iskee saaristolintuihin pahasti, sillä ne eivät osaa varoa vieraspetoa.
Kun lintujen pesimäkausi saaristossa alkaa, minkille koittavat onnen päivät. Sen herkkua ovat linnunpoikaset, joita se käy nappaamassa etenkin maassa hautovien lintujen pesistä. Esimerkiksi tiiran ja lokin poikaset ovat alttiita päätymään minkin ateriaksi.
– Minkki ei ole kauhean hyvä kiipeilijä, joten puussa linnut ovat siltä aika hyvässä turvassa, kertoo Luonnon- ja riistanhoitosäätiön toimitusjohtaja, biologi ja tutkija Kim Jaatinen.
Minkki osaa myös varastoida ruokaa. Kun se löytää tiirojen yhdyskunnan, se tappaa kerralla niin paljon kuin pystyy.
– Se voi tuntua ilkeältä, mutta on minkin kannalta vain sopeutumista siihen, että ruoan saanti vaihtelee.
Peto toimii pedon tavoin: se saalistaa pitääkseen itsensä ja poikasensa hengissä. Ongelma on, että minkki on vieraspeto. Ilman ihmistä se ei eläisi Suomessa.
Ihminen kuljettaa lajeja ympäri maailmaa niin tarkoituksella kuin vahingossa, mutta kaikki tulokkaat eivät pärjää uudessa ympäristössä. Välillä jokin vieraslaji onnistuu leviämään, koska paikassa on jotakin samaa kuin niiden alkuperäisessä elinympäristössä.
Näin on käynyt alun perin pohjoisamerikkalaiselle minkillekin.
Se tuotiin Suomeen 1920-luvulla tarhattavaksi turkkinsa vuoksi. Tarhakarkulaiset sopeutuivat hyvin luontoon, joka muistutti monin paikoin niiden kotiseutua. Muutamassa vuosikymmenessä laji levisi koko maahan.
Minkki lisääntyy tehokkaasti. Poikasia syntyy luonnossa neljästä seitsemään kerralla. Alle vuoden ikäisenä ne ovat vuorostaan sukukypsiä.
Minkki ei myöskään ole turhan nirso. Lintujen lisäksi se pyydystää esimerkiksi myyriä ja sammakoita sekä loistavana uimarina myös kalastaa.
– Talvisin se löytää jäästä reikiä, joista pääsee sujahtamaan veteen pyydystämään kaloja ja simpukoita, Jaatinen kuvaa.
Minkki onkin levittäytynyt juuri saaristossa laajalle.
”Tarhakarkulaiset sopeutuivat luontoon, joka muistutti kotiseutua.”
Uhanalaisille saaristolinnuille tilanne on kurja. Kun jo vanhastaan vaarana ovat kotoperäiset pedot, uuden pedon ilmaantuminen horjuttaa ekologista tasapainoa. Täkäläiset linnut ovat vuosituhansien saatossa tottuneet tietynlaisiin saalistajiin.
– Minkin tuomaan lisääntyneeseen saalistuspaineeseen lintujen on vaikea sopeutua, koska siihen ei ole ollut evolutiivisesti riittävästi aikaa.
Esimerkiksi haahkayksilö voi kyllä oppia tunnistamaan vaaran ja jättää pesimättä kokonaan. Se on vahingoksi taantuvalle lajille.
Ihminen on Jaatisen mielestä vastuussa tilanteesta, koska on sen aiheuttanutkin. Minkkikantaa hallitaan poistopyynnillä, jotta kotoperäinen luonnon monimuotoisuus säilyy.
Kun alueelta on saatu aikuiset minkit pois, vahtia on pidettävä jatkuvasti, sillä uusia minkkejä vaeltaa muualta.
Eikä työ yhtä ongelmatonta ole kuin vaikkapa kurtturuusujen kitkeminen.
– Kyseessä on tietoinen ja tunteva eläin. Torjumisen on oltava eettisesti järkevää, eikä se saa aiheuttaa kärsimystä, Jaatinen painottaa.
Tunnista
Pitkulainen ja lyhytjalkainen, mustanruskea näätäeläin. Leuassa on valkoinen laikku. Pieni naarasminkki voi olla 30-senttinen ja puolikiloinen, iso uros liki puolimetrinen ja kaksikiloinen.
