Image

Identiteetistä on tullut epävarma tee-se-itse-projekti, sanoo tutkija Rasmus Mannerström.


Nuorten aikuisten identiteetit haurastuvat, koska heidän elämästään puuttuu ennustettavuutta, sanoo Rasmus Mannerstöm.
Kuvat Jirina Alanko

Väittelit äskettäin psykologiasta. Mikä oli tutkimuksesi pääväite?

Suomalaiset nuoret aikuiset kärsivät identiteetin epävarmuudesta. Vain vajaalla kolmasosalla tutkittavistani oli edes jollain lailla selkeä käsitys tulevaisuudestaan, vaikka he lähestyivät 30 vuoden ikää. Identiteettiä on tutkittu psykologiassa pääosin lineaarisena kehityksenä, ympäristöstä riippumattomana teini-iän haasteena, joka saavuttaa päätepisteensä juuri 30 vuoden iässä, kun ihminen tekee keskeiset elämän­valintansa liittyen esimerkiksi uraan ja perheen perustamiseen. Elämän perinteiset ”merkkipaalut” saavutetaan nykyään yhä myöhemmin tai ei ollenkaan.

Mitä identiteetin epävarmuus käytännössä tarkoittaa?

Epävarmuus ahdistaa ihmisiä ja vaikuttaa heidän käytökseensä. Tehdään myöhemmin ja enemmän pseudovalintoja – valintoja, joihin ei sitouduta kunnolla. Emme uskalla lukita vaihtoehtojamme, sillä valmius muutokseen nähdään itseisarvona. Mutta jos ei tee aitoja valintoja, ei opi mitään itsestään. Mikäli pseudovalinnan tehnyt ihminen epäonnistuu, hän voi aina selittää itselleen, että ei oikeasti panostanut asiaan.

Miksi aitoja valintoja ei tehdä?

Olemme siirtyneet perinteiden, uskonnon ja valtion määrittelemästä järjestelmästä globaaliin ja joustavaan kvartaalikapitalismiin. Identiteetistä on tullut avoin mutta epävarma tee-se-itse-projekti, jota on jatkuvasti tarkistettava ja muokattava. Yksilöllisyyden eetos vaatii loputonta joustoa ja muutosta. Perinteisiin rooleihin tai ”muutos­vastarintaan” jämähtäminen nähdään esteeksi vapaudelle ja menestymiselle. Se johtaa paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa olemme vapaita valitsemaan asioita – mutta heti, kun olemme tehneet valinnan, menetämme vapautemme.

Onko muutoksesta sinänsä haittaa? Monet pitävät vaihtelusta.

Kärjistetysti voisi sanoa, että jos henkilökohtaiset päämäärät muuttuvat jatkuvasti, emme enää saavuta mitään, varsinkaan kokemusta selkeästä identiteetistä: tunnetta siitä kuka olen, mihin kuulun ja mihin olen menossa. Olemme yksilöinä yritysten tavoin valmiita mihin tahansa muutoksiin ympäristön vaatimusten tyydyttämiseksi. Keskeinen kysymys on, missä määrin pystymme sopeutumaan tällaiseen jatkuvaan epävarmuuteen. Väitöstutkimukseni tukee aiempia tuloksia siinä, ettei selkiintymätön identiteetti näytä olevan psyykkisen hyvinvoinnin kannalta merkityksetön asia.

Tutkimuksessasi kävi ilmi, että yksi asia kuitenkin luo lähes poikkeuksetta selkeyttä ihmisten identiteettiin.

Kyllä. Se on vanhemmuus. Perinteisesti työ on nähty keskeisimpänä tekijänä vahvalle identiteetin tunteelle. Tutkimukseni kuitenkin osoitti, että vanhemmuus on tässä vahvempi tekijä kuin edes kokopäiväinen koulutusta vastaava työ. Tulkitsen tätä niin, että työelämän muutokseen nähden vanhemmuus on peruuttamaton valinta. Se strukturoi kaikkein parhaiten arkea ja tuo siihen ennustettavuutta. Merkityksellisyyden tunne liittyy myös siihen, että tietää, mitä itseltä odotetaan, kun aamulla herää.

Voisi kuvitella, että vanhemmuus on aikaisemminkin ollut vahvasti identiteettiin liittyvä asia – naisilla. Näkyikö tuloksissasi sukupuolieroa?

Ei näkynyt, mikä oli yllättävää. Työelämä on murroksessa kaikkien kannalta, ja ehkä siksi miehetkin kääntyvät enemmän perhettä ja vanhemmuutta kohden. Tasa-­arvoistumisen takia miesten on nykyään helpompi puhua siitä, mitä perhe heille merkitsee. Ja on ylipäätään enemmän erilaisia mahdollisia tapoja olla mies tai nainen.

Mitä sitten pitäisi ajatella siitä, että syntyvyys on nyt historiallisen alhaista?

En neuvo missään nimessä ketään hankkimaan lapsia identiteetin ”korjaamiseksi”. Näen tuloksen ennemmin heijastuksena siitä, että elämme hyvin epävarmassa yhteiskunnassa. Joillekin vanhemmuus tarjoaa turvaa ja vakautta, mutta se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi ryhtyä synnytystalkoisiin. Valtio voisi mieluummin puuttua hanakammin naisten epäedulliseen asemaan työmarkkinoilla korvaamalla vanhemmuuden kustannukset työnantajalle, ja nuorten elämään pitäisi tuoda enemmän ennustettavuutta. Jonkinlainen perustulo olisi hyvä, ettei työelämän pätkittäisyydestä tarvitsisi huolehtia niin paljon. Toivoisin, että jo yhteiskuntaopin tunneilla puhuttaisiin siitä, mikä on yksilön ja yhteiskunnan suhde. Että erilaiset valinnat, mahdollisuudet ja ahdistukset yksilön elämässä eivät tapahdu itsestään vaan ovat yhteiskunnallisten rakenteiden ja tietyn politiikan tulosta.

Sinullakin on kaksi lasta. Opetatko heille näin?

Lapseni ovat vasta 9- ja 11-vuotiaita, mutta he ovat kyllä hyvin tietoisia yhteiskunnasta ja politiikasta. Toivoisin silti, että lapset eivät joutuisi tekemään valintoja liian varhain – kuten suuntautumaan yläasteiässä tiettyihin kouluaineisiin, jotka johtavat tietylle alalle. On paradoksaalista, että hallitus ja työmarkkinat toivovat aina vain lisää ketteryyttä ja joustavuutta, mutta silti halutaan lukita jo lapsia tietyille kaistoille.

Julkaistu: 23.5.2019