Apu

"Ei meillä ole täällä yhtään jugendpukuista opasta!" – Kuka vaeltaa Hvitträskissä? – Haamujen jäljillä 1/8

"Ei meillä ole täällä yhtään jugendpukuista opasta!" – Kuka vaeltaa Hvitträskissä? – Haamujen jäljillä 1/8
Kolmen arkkitehdin yhteinen ateljeekoti Hvitträsk on nykyään kiehtova museo, mutta myös outojen tapahtumien tyyssija. Kuka on silloin tällöin näyttäytyvä salaperäinen nainen? Entä mistä tiloihin yllättäen leijuu pullan, sikarin ja laventelin tuoksua?
Julkaistu: 26.6.2022

Oli kesäinen 1970-luvun aamu, kun nuori perhe saapui Kirkkonummelle katsomaan museona toimivaa Hvit­träskiä. Kauniissa metsämaisemassa, Vitträsk-järven rannalla sijaitseva rakennuskokonaisuus oli alun perin arkkitehtikolmikko Eliel Saarisen, (1873–1950), Herman Geselliuksen (1874–1916) ja Armas Lindgrenin (1874–1929) ateljeekoti.

Muita vieraita ei vielä ollut paikalla, joten isä, äiti ja noin viisivuotias tyttö saivat kierrellä talossa huoneesta toiseen.

Tyttöä kuitenkin häiritsi mukana kulkeva nainen.

– Miksi tuo täti on mukana? hän kysyi vanhemmiltaan.

Äiti ja isä katsoivat ympärilleen eivätkä nähneet ketään.

Lastenkamarissa tyttö kysyi uudelleen oudosta tädistä. Jälleen hänelle vakuutettiin, ettei muita ollut paikalla. Kolmannella kerralla tyttö alkoi itkeä.

– Mä en halua, että tuo täti on koko ajan mukana!

Vanhemmat keskeyttivät kierroksensa ja palasivat kassalle kysymään, kummitteleeko talossa. Museon opas Pepita Ehrnrooth-Jokinen vastasi hieman vältellen.

– No joo, onhan täällä ollut kaikennäköistä…

Samassa äiti juoksi ulos ja oksensi – niin paljon lapsen kokemus häntä järkytti.

Vähän tämän jälkeen muuan nainen saapui Hvitträskiin ja katseli paikkoja hänkin omin päin. Lastenkamarissa hän näki jugendpukuisen naisen, jota arveli talon hengen mukaisesti pukeutuneeksi oppaaksi. Vieras nyökkäsi tervehdykseksi, mutta ”opas” vain tuijotti. Naisen mielestä tämä oli epäkohteliasta, ja hän antoi palautetta kassalle.

– Ei meillä ole täällä yhtään jugendpukuista oppaita. Meidän henkilökunnallamme on ihan nämä tavalliset vaatteet, hänelle ihmeteltiin.

Muutaman viikon kuluttua nainen soitti Hvitträskiin. Hän kertoi, että nyt saman jugendpukuisen naisen kuva oli ollut Jaana-lehdessä.

Artikkeli kertoi Eliel Saarisen ensimmäisestä vaimosta Mathildasta.

Hvitträskissä on vahva, hyvä energia

Pepita Ehrnrooth-Jokista karmii aina, kun hän kertoo näitä tarinoita. Hän sanoo olevansa ”jalat maassa” -tyyppi, joka ei vähästä hätkähdä eikä usko huuhaaseen. Hvitträsk ja sen oudot ilmiöt ovat hänelle kuitenkin niin tuttuja, että hän lupautuu puhumaan niistä. Varsinkin, kun talosta liikkuu perättömiäkin juttuja.

Pepita asui lapsena Hvitträskin lähellä ja kävi vuonna 1968 isoisänsä kanssa pakkohuutokaupassa, jossa talo ja sen irtaimisto myytiin Anelma ja Rainer Vuorion konkurssipesästä lähes samannimiselle Gerda ja Salomon Wuorion säätiölle.

Wuoriot kunnostivat sekä museoivat Hvitträskin ja avasivat sen yleisölle vuonna 1971. Tuolloin 15-vuotias Pepita pääsi Hvitträskiin ensin haravoimaan pihaa, sitten myymään lippuja, lopulta oppaaksi ja vastaavaksi oppaaksi. Hänen äitinsäkin työskenteli talossa museonhoitajana, ja tämän jäätyä eläkkeelle tytär jatkoi samassa työssä.

– Hvitträsk on minulle rakkain paikka maailmassa. Täällä vallitsee mielestäni sellainen vahva, hyvä energia. Minulle tulee aina hyvä olo jo silloin, kun saavun pihaan. Jos täällä jotain henkiä onkin, ne ovat varmasti hyviä.

Vanhassa rakennuksessa aistitaan outoa tunnelmaa. Välillä myös laventelintuoksua.

Onko se Mathilda, joka talossa kummittelee?

Aiemmin mainitut arkkitehdit asuivat ja työskentelivät Hvitträskissä 1900-luvun alussa. Rakennukset valmistuivat vuonna 1903. Armas Lindgren muutti Kulosaareen jo kahden vuoden päästä, mutta Eliel Saarinen ja Herman Gesellius jatkoivat yhteiseloa Hermanin kuolemaan eli vuoteen 1916 saakka.

Hvitträskin yhteisössä vietettiin maaliskuussa 1904 kahdet häät. Herman avioitui Elielin ensimmäisen vaimon kanssa, ja Eliel otti puolisokseen Hermanin siskon.

Kävi nimittäin niin, että tuberkuloosia sairastanut Herman paranteli itseään kävelemällä Kirkkonummen metsissä Elielin vaimo Mathilda seuranaan. Saaristen avioliitto oli väljähtänyt, ja samanaikaisesti Eliel alkoi lähentyä Hermanin Loja-siskon kanssa. Loja oli kuvanveistäjä ja tekstiilitaiteilija, joka oli muuttanut Hvitträskiin asumaan ja työskentelemään.

Niin Mathilda siirtyi päärakennuksesta Pieneen huvilaan Hermanin luo, ja Loja puolestaan huvilasta päärakennukseen Elielin tykö. Elämä jatkui sovussa, vaikka naiset suhtautuivat toisiinsa ”viileän asiallisesti”.

Siinäpä kansallisromanttista saippuaoopperaa!

Hvitträskin ruokasalissa on Olga Gummerus- Ehrströmin lasimaalaus, jonka keskellä on hämmentyneen oloinen nainen. Hänen molemmilla puolillaan on mies, joista toinen soittaa luuttua ja toinen huilua. Taideteos valmistui vuonna 1906. Vihjaileeko se Hvitträskin kolmiodraamasta? Ja onko se Mathilda, joka talossa kummittelee?

Pepita Ehrnrooth-Jokinen ei pidä koko kummitus-sanasta, sillä lakanoihin verhoutuneita ja kahleita kilisteleviä haamuja Hvitträskissä ei liiku. Muuten omituisia juttuja tapahtuu, se on vissi.

Lukittu kylpyhuone

Holger Kumlin eli ”Kumme” työskenteli Hvitträskissä talonmiehenä 1950-luvulta 1970-luvulle. Hän oli kokenut yliluonnollisia asioita enemmänkin, mutta puhui niistä hyvin vastahakoisesti. Hän myös kieltäytyi lehtihaastatteluista. Kerran hänen oli kuitenkin pakko avata suunsa, Pepita muistaa.

– 1970-luvun alussa tulin aamulla töihin ja ihmettelin kummallista pauketta yläkerrassa. Arvelin, että siellä on taas villikissoja riehumassa. En uskaltanut mennä niitä häätämään, vaan soitin Kummelle.

Talonmies saapui paikalle ja viipyi yläkerrassa pitkään. Sitten hän tuli Pepitan luo ovenkahva kädessään.

– Hän oli lukinnut yhden yläkerran kylpyhuoneen ja irrottanut siitä kahvan. ”Älkää enää menkö sinne”, hän vain sanoi. Juoksin hänen perässään ulos ja kysyin, mitä oli tapahtunut, mutta Kumme vain pudisteli päätään.

Lumi narskui – jalanjälkiä ei näkynyt

Sittemmin Pepita on todistanut monenlaisia pieniä sattumuksia, joita on vaikea järjellä selittää. Tyhjässä talossa kuuluu selviä askeleita, joskus kynttilät sammuvat itsekseen ja huvilan puolella ravintolassa käytössä ollut automaattinen liukuovi aukeili edestakaisin, vaikka kukaan ei ollut lähellä.

– Kerran olin hiljaisena talvipäivänä äitini kanssa kaksin paikalla, kun kuulimme jonkun tulevan ulkoa. Lumi narskui askelissa, ja ovella tulija pysähtyi pyyhkimään jalkojaan. Äiti käski minut kassalle ja meni vastaanottamaan vierasta. Kukaan ei tullut sisälle, joten avasimme oven. Siellä ei ollut ketään – eikä hangessa ollut minkäänlaisia jalanjälkiä.

Pepitan ja äidin pelottavin kokemus tapahtui, kun kerran tyhjässä Hvitträskissä kuului kova kolahdus. He riensivät äänen suuntaan ja löysivät ateljeen lattialta painavan lasilevyn. Se oli käsittämättömällä tavalla irronnut vitriinistä, jonka päällä se normaalisti lepäsi omalla painollaan saumoihin upotettuna. Kuka sen oli osannut irrottaa ja mihin tämä joku oli mennyt? Entä miksi lasi oli säilynyt pudotuksesta ehjänä?

Aikoinaan Hvitträsk oli kolmen arkkitehdin koti. Ovatko he vieläkään malt­taneet jättää taloaan? Taiteilijakodissa tapahtuu kummia myös silloin, kun ovet on suljettu yleisöltä.

Vihreäpukuinen nainen sängyn vieressä

Toistaiseksi viimeisin yliluonnolliseksi koettu Hvitträskin-tapaus sattui 1980-luvulla. Sekin kuulostaa kovasti Mathildalta. Nuori kesäpuutarhuri yöpyi talon päädyn majoitustilassa ja heräsi yöllä. Sängyn vieressä oli eteenpäin kumartunut nainen, jolla oli yllään vihreä asu ja jakaus keskellä hiuksia. Puutarhuri pomppasi ylös ja juoksi kauhuissaan talosta aina postilaatikoille asti. Fiksuna ja järkevänä pidetyn nuoren miehen suusta kertomus kuulosti karmivan todelliselta.

– En vain ymmärrä, miksi Mathilda tulisi tänne aina uudestaan hengen muodossa. Olen saanut lukea hänen kirjeenvaihtoaan ja sen perusteella hän ei viihtynyt Hvitträskissä, vaan kaipasi kovasti Pariisiin, Pepita ihmettelee.

Hermanin kuoleman jälkeen Mathilda muuttikin loppuiäkseen Ranskaan. Hän kuoli epäselvissä oloissa vuonna 1922, vain 43-vuotiaana.

Tarkalla silmällä katsottuna tästäkin peilistä otetusta kuvasta voi nähdä useita kasvoja.

Kuka sytytti sikarin?

Vaikka kerrotut tarinat ehkä pelottavat, Pepita Ehrnrooth-Jokinen sanoo Hvitträskin ilmiöiden olevan useimmiten hyvin lempeitä.

– Isossa tuvassa saattaa yhtäkkiä leijua sikarin tuoksua, vaikka täällä ei taatusti kukaan polta sisällä. Samoin välillä tuoksuu selittämättömästi laventeli, jota ei Hvitträskin kallioilla kasva. Toisinaan aistin aivan selvää pullantuoksua ilman, että kukaan leipoo talossa.

Ja vaikka kaikki ei yliluonnollisten olentojen vaikutusta olisikaan, Hvitträskin museolla on ollut runsaasti hyvää onnea talon palauttamisessa alkuperäiseen asuunsa. Uudempien tapettien alta on löytynyt alkuperäisiä seinäpapereita, joita on saatu kopioitua entisöintiremonteissa. Varastossa odotti kylpyamme sekä alkuperäisiä kaakeleita, ja eräästä kartanosta saatiin boileri, jollainen Hvitträskistä oli hävitetty.

– Eräs vanha mies näki kuvan Eliel Saarisen Eero-pojasta uittamassa puuvenettä ja ilmoitti, että vene on nykyään hänellä. Niinpä hän lahjoitti sen lastenkamarin leikkihuoneeseen.

Samoin Hvitträskiin yritettiin hankkia Elieliä ja Eeroa kuvaavaa maalausta, joka oli aikoinaan roikkunut ateljeen takkanurkkauksessa. Hinta oli Museovirastolle kuitenkin liian korkea. Kun maalaus sittemmin myytiin eteenpäin, uusi omistaja otti Hvitträskiin yhteyttä. Hän halusi sijoittaa taulunsa alkuperäiselle paikalleen, sillä: ”Täytyyhän poikien päästä kotiin.”

Nyt he ovat kotona. Ainakin maalauksen muodossa.

Mutta hetkinen… Aivan kuin joku olisi sytyttänyt sikarin.

Hvitträsk

Hvitträskin pohjoinen siipi torneineen tuhoutui tulipalossa vuonna 1922.
  • Arkkitehtien Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin kodikseen suunnittelema ateljeerakennus Kirkkonummella.

  • Valmistui vuonna 1903.

  • Eliel Saarisen perheen omistuksessa vuoteen 1949, sen jälkeen vuosina 1949–68 Anelma ja Rainer Vuoriolla.

  • Gerda ja Salomon Wuorion säätiö osti ja kunnosti Hvitträskin. Museona vuodesta 1971.

  • Avoinna kesä-heinäkuussa ke–su klo 11–17, liput 4/12 euroa. Perhelippu 28 euroa.

Kommentoi »