Huumoria voi käyttää haavoittamiseen – Sen avulla voi luoda aggressiivisia piiloviestejä, jotka lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta omien joukossa
Kolumni
Huumoria voi käyttää haavoittamiseen – Sen avulla voi luoda aggressiivisia piiloviestejä, jotka lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta omien joukossa
Vihamiehiä on helppo hankkia ns. kaksoisloukkaamisella, jossa ensin kohdistetaan loukkaus uhriin ja sen jälkeen enemmän tai vähemmän vilpittömästi ihmetellään tämän surkeaa huumorintajuttomuutta, kirjoittaa psykiatri Hannu Lauerma kolumnissaan.
29.7.2023
 |
Apu

Muun muassa etnisiä ryhmiä, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä ja politiikkaa koskeva huumori on viime aikoina päätynyt julkisessa keskustelussa kriittiseen valoon ja joskus hyvinkin suurentavan lupin alle. Ilmiö liittyy huumorin luontaiseen monitulkintaisuuteen, iskevyyteen ja vetoavuuteen sekä siihen, että huumoriin voi kätkeytyä aggressiivisia ja loukkaavia piiloviestejä siinä missä tragiikkaakin. Monet ammattihumoristit ovat olleet yksityishenkilöinä melankoliaan taipuvaisia elleivät peräti synkkiä persoonia. Osa huumorista perustuukin siihen, että sen avulla voi ainakin yrittää nauraa kaikesta huolimatta.

Huumori on yleensä ongelmatonta pienessä piirissä, jonka jäsenet tuntevat toisensa, kun ketään ei pyritä nolaamaan. Esimerkiksi työryhmässä, joka on pitkään jakanut samankaltaisia henkisesti raskaita kokemuksia ja jonka jäsenet muutenkin ymmärtävät toisiaan lähes puolesta sanasta, ei synkkäkään musta huumori vahingoita ketään. Se saattaa päinvastoin olla tunteita tuulettavaa, vapauttavaa ja yhteishenkeä kohottavaa, vaikka se ryhmän ja tilanteen ulkopuolelta kuunnellen olisi kammottavaa ja kuvottavaa.

Mitä enemmän on vastaanottajia ja mitä vaihtelevampi on heidän taustansa, sitä suurempi on mahdollisuus väärinkäsityksiin.

Tilanne on toinen, jos samat ilmaisut esitetään muissa yhteyksissä tai jos ne leviävät muualle. Lisäksi huumori menettää täysin iskevyytensä, jos se täytyy esitellä ilmoittamalla, että ”nyt sitten tulee huumorivitsi”. Itse tunnen jo huumorista ilmoittavien hymiöidenkin käytön teksteissä vaivaannuttavaksi, ja äänensävyjen merkitykset ovat puolestaan hyvin tulkinnanvaraisia. Mitä enemmän on vastaanottajia ja mitä vaihtelevampi on heidän taustansa, sitä suurempi on mahdollisuus väärinkäsityksiin.

Kun vastaanottajien määrä alkaa lähestyä sataa ja heidän taustansa on kirjava, ei juuri niin ilmiselvää ja kieli poskessa esitettyä ironiaa taida olla, ettei joku ottaisi sitä vastaan todeksi tarkoitettuna. Ääritapauksissa, esimerkiksi psykoosin yhteydessä, jopa puhujan itseironia voidaan ottaa vastaan totuutena, jos se sopii vastaanottajan harhamaailmaan – siitä huolimatta, ettei psykoottisuus itsessään yleensä tee ihmistä huumorintajuttomaksi.

Kannattaa miettiä ennen ratkaisevaa napinpainallusta, kuinka hauskalta esimerkiksi holokaustia koskeva sutkaisu kuulostaa juutalaisen työtoverin korvissa.

Huumoria voi käyttää myös haavoittamiseen ja sen avulla voi luoda aggressiivisia piiloviestejä, jotka lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta omien joukossa. Vihamiehiä on helppo hankkia ns. kaksoisloukkaamisella, jossa ensin kohdistetaan loukkaus uhriin ja sen jälkeen enemmän tai vähemmän vilpittömästi ihmetellään tämän surkeaa huumorintajuttomuutta. Osalle näet omat vitsit ovat aina ylivoimaisesti parhaita.

Monimuotoisen keskustelun ja sanailun levitessä somen kautta huikeaa vauhtia huumorista on tullut entistäkin vaativampi taitolaji. Muinaisessa Neuvostoliitossa vallinneeseen järjestelmäänhän kohdistui valtaisa määrä suusta suuhun kulkeneita kutkuttavia vitsejä, mutta ongelmiakin niistä saattoi seurata.

Yksi oli neuvo: älä ajattele. Jos silti ajattelet, älä puhu. Jos silti puhut, älä kirjoita. Jos silti kirjoitat, älä julkaise. Ja jos silti julkaiset, älä ihmettele.

Kannattaakin miettiä ennen ratkaisevaa napinpainallusta, kuinka hauskalta esimerkiksi holokaustia koskeva sutkaisu kuulostaa juutalaisen työtoverin korvissa.

Kommentoi »