Apu

Huuhkajien valmentaja Markku Kanerva: Autan pelaajia parhaiten pysymällä rauhallisena


Miesten jalkapallomaajoukkue aloittaa EM-karsintansa vierasottelulla Italiaa vastaan. Huuhkajat on nosteessa ja esimerkiksi Teemu Pukin herättämä innostus hipoo lajipiireissä jo hysteriaa, mutta monen mutkan kautta päävalmentajaksi noussut Markku Kanerva suhtautuu karsintoihin ja omaan nykyasemaansa samoin kuin ennen: tyynesti ja käytännöllisesti.
Kuvat All Over Press

Kaikkien aikojen karsinnat. Sovitaanko, ettei koskaan enää käytetä tätä fraasia, kun Suomen miesten maajoukkue tavoittelee pääsyä jalkapallon arvokisoihin?

Siitä ei nimittäin ole seurannut kuin katteettomia odotuksia, ylisuuria otsikoita ja sitten yhtä ylimitoitettua epätoivoa, kun unelma lässähtää jo parin tappion jälkeen.

Huuhkajien päävalmentajaa Markku Kanervaa naurattaa:

– No ei käytetä, mutta tunnelmat ovat kyllä jännittyneet ja innokkaat. Edellisestä pelistä on neljä kuukautta aikaa, ja nyt meillä on kaksi mahdollisuutta tavoitella unelmaa: nämä varsinaiset karsinnat ja Kansojen liigan menestyksen kautta saavutettu ”pudotuspelivaihe” sen jälkeen.

Kanerva viittaa Kansojen liigan lohkovoittoon, joka takaa Suomelle joka tapauksessa jatkokarsintapaikan. Kansojen liiga herätti monimutkaisuudella pelijärjestelmällään alkuun hämmennystä ja etenkin niin sanotuissa suurissa jalkapallomaissa puheita turhista lisäpeleistä.

Suomessa kelkka kääntyi nopeasti, kun syvässä pelillis-imagollisessa alhossa kyntänyt Huuhkajat napsi voiton toisensa jälkeen, sai tilaisuuden ajaa sisään realistista pelitapaa ja sekä itseluottamusta että uusia vastuunkantajia.

Pukki-party ja muita nousijoita

Heitä on löytynytkin. Ylimpänä heiluu tietysti Norwichissa puolijumalan asemaan noussut ja vihdoin riittävän härskiksi, kylmäveriseksi ja fyysisestikin vahvemmaksi viimeistelijäksi kasvanut Teemu Pukki. Mutta myös esimerkiksi Pyry Soiri, Glen Kamara, Robin Lod ja Paulus Arajuuri ovat nykyisin Huuhkajille tärkeitä miehiä.

Puolustuksen tärkein lukko on joukkueen ainoa kansainvälisen tähtiluokan pelaaja, Leverkusenin maalivahti Lukas Hradecky.

Aiempi konttaaminen ja epäonnistuneet sekä -realistiset valmentaja- ja pelitapaviritelmät antoivat vihdoin tilaisuuden myös Palloliittoa uskollisesti ja itsestään melua pitämättä vuosikaudet palvelleelle Markku Kanervalle, 54.

Kerro rehellisesti: onko koskaan tullut oloa, että kosto on suloinen?

– Hah, hah. Ei – en taida olla sellaista tyyppiä. Voi joku tietysti ajatella, että naamani ehti kulua… mutta pidän pikemmin onnena, että olen saanut oppia Mixun (Paatelainen) ja (Hans) Backen aikojen projekteista. Ja tietysti tärkeintä on, että olen oppinut tuntemaan melkein kaikki maajoukkueen runkopelaajat – osan jo siitä asti, kun valmensin heitä alle 21-vuotiaiden joukkueessa.

HJK:n entinen luottopakki on siviiliammatiltaan opettaja, ja hänessä on paljon pedagogia – hyvässä mielessä. Kanerva painottaa luottamusta, vuorovaikutusta, käytännönläheisyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä, ei kaipaa itse keskipisteeksi eikä näytä koskaan menettävän hermojaan.

– Jälkimmäinen ei kyllä pidä paikkaansa. Kyllä minultakin pinna palaa; viimeksi raivosin kunnolla Unkari-ottelun tauolla, kun kentällä ei tehty oikein mitään niin kuin sovittu. Mutta pelissä sattuu ja tapahtuu muutenkin niin paljon, että mielestäni valmentaja auttaa pelaajia parhaiten pitämällä päänsä kylmänä ja pysymällä mahdollisimman rauhallisena.

Henki kulkee ja kannattelee

Ilmapiiristä ja hengestä puhuminen ovat aina jossain määrin abstrakteja asioita ulkopuolelta katsottuna – eikä sellaista joukkuetta ole syntynyt, josta myönnettäisiin avoimesti ilmapiirin olevan huono kuin äärimmäisessä hädässä (jos silloinkaan). On myös luonnollista, että henki kulkee helpommin, kun voitetaan enemmän kuin hävitään.

”Rive” Kanervan ajan Huuhkajat on silti silmiinpistävän tiivis ja hyväntuulinen ryhmä. Jo Teemu Pukin nimellä pidetyn parodiatilin (twitterissä IlkeaPukki) ja mistään stressaamattoman Lukas Hradeckyn jatkuva somekuittailu saa nauramaan ääneen ja kertoo osaltaan siitä, että turhanpäiväinen tärkeily, salailu ja päteminen loistavat joukkueessa poissaolollaan.

– Tietysti on helpompaa, kun menee hyvin, mutta henki mitataan vaikeilla hetkillä. Niitäkin tällä ryhmällä on riittänyt. Voi kuulostaa kliseeltä, mutta minusta tärkeintä on se, että jokainen saa olla oma itsensä ja persoonille annetaan yhteisten raamien sisällä tilaa – niin pelitilanteissa kuin niiden ulkopuolella, Kanerva sanoo.

Tuleva vastustaja Italia on toki eri luokkaa kuin Kansojen liigassa kohdatut joukkueet, eikä sen skandaalimainen karsiutuminen MM-kisoista ainakaan vähennä kotijoukkueen näyttöhaluja. Toisaalta monen tason murroksessa olevalla Italialla ja sen luotsilla Roberto Mancinilla on valtavat paineet - ja vastassa inhottavan tiiviisti puolustava, vapautunut ja hyvällä itseluottamuksella operoiva altavastaaja.

Tällainen asetelma on usein sopinut suomalaisille futisjoukkueille erinomaisesti. Mihin asti se nyt riittää, nähdään lauantai-iltana Udinessa. Italiasta Huuhkajat lentää Armeniaan, joka kohdataan tiistaina.

Italia-Suomi la 23.3. klo 21.45 (Suomen aikaa) ja Armenia-Suomi ti 26.3. klo 19. Viasatin Viafree-palvelu näyttää kaikki Huuhkajien karsintaottelut ilmaiseksi suorina lähetyksinä.

Julkaistu: 22.3.2019