Huuhkajien valmennus dilemman edessä: mitä tehdä Joel Pohjanpalolle – ”Pelaamisessa merkittäviä puutteita”
Huuhkajien hyökkääjä Joel Pohjanpalo on erinomainen viimeistelijä, joka osaa liikkua boksissa, mutta samaan aikaan hänen pelaamisessaan on merkittäviä puutteita. Jos Suomi haluaa menestyä tulevissa peleissä, valmennustiimin on ratkaistava pian dilemma nimeltä Joel Pohjanpalo, Aition Erkko Meri kirjoittaa.
Huuhkajien kapteenistoon kuuluva Joel Pohjanpalo on eittämättä yksi suomalaisen jalkapallohistorian parhaimmista viimeistelijöistä.
Syyskuussa 31 vuotta täyttänyt Pohjanpalo on tullut läpi uransa tunnetuksi hyökkääjänä, joka on osannut ajoittaa liikkeensä oikein vastustajan rangaistusalueella ja viimeistellä monipuolisesti sekä päällä että jaloilla.
Suomi-paidassa jo 18-vuotiaana debytoinut maalitykki on loistanut viime vuodet Italiassa. Serie B:ssä suomalainen on osunut 91 ottelussa yli 50 kertaa. Maalimäärä on vaikuttava – niin hurja, että Pohjanpalo on jo nyt yksi kaikkien aikojen ulkomaalaisista maalipyssyistä Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Huuhkajat-nutussa Pohjanpalon ruuti on kuitenkin ollut märkää, eikä maajoukkue ole saanut Italiassa säkenöivästä kärjestään läheskään parasta irti.
Viimeisen kolmen vuoden aikana, marraskuusta 2022 lukien, Pohjanpalo on pelannut Huuhkajissa 29 ottelua, joista 21:ssä hän on kellottanut vähintään 45 minuuttia. Pelitilannemaaleja näissä vajaassa 30 pelissä on syntynyt yhteensä vain kaksi: kesäkuussa 2023 Sloveniaa vastaan ja lokakuussa 2024 Irlannin verkkoon. Rangaistuspilkulta suomalainen on osunut kolmesti.
Kaksi pelitilannemaalia kolmen vuoden aikana on hämmentävän pieni määrä – siitä huolimatta, että Pohjanpalo on vasta viime aikoina noussut Huuhkajien ykköshevoseksi kärjessä.
Kenties vielä ongelmallisemmaksi Pohjanpalon aseman Huuhkajissa tekee se, ettei Palermo-hyökkääjä ole järin monipuolinen pelaaja.
”Heikohkon ensimmäisen kosketuksen lisäksi toinen Pohjanpalon selvä puute target-pelaajana liittyy suojaamiseen.”
Olympiastadionilla torstaina pelattu Liettua-ottelu paljasti jälleen yhden Pohjanpalon selkeimmistä puutteista hyökkääjänä: Huuhkajissa hänestä ei ole ollut laadukkaaksi target-pelaajaksi.
Italian seurajoukkuekentillä Pohjanpalon puutteet ovat todennäköisesti pysyneet paremmin piilossa, mutta maajoukkueessa ne ovat paljastuneet usein karulla tavalla.
Pelatessaan vastustajan puolustuslinjan etupuolella selkä vastustajaan päin Huuhkajat-hyökkääjä ei ole kovinkaan hyvä vähintään säilyttämään pallonhallintaa saati antamaan peliä edistäviä syöttöjä.
Yksittäinen mutta sitäkin kuvaavampi esimerkki Pohjanpalon target-pelaamisesta saatiin jo Liettua-pelin ensimmäisillä minuuteilla.
Saadessaan puolipitkän syötön Juho Lähteenmäeltä kolmannella peliminuutilla Pohjanpalo menetti pallon välittömästi louhikkoisen kosketuksensa takia. Heikon teknisen suorituksen takia pelivälineen hallinta siirtyi luvattoman helposti Liettualle. Vastaavia helpohkoja pallonmenetyksiä, myös vähemmän paineistetuissa tilanteissa, on nähty lukuisissa muissakin maaotteluissa.
Heikohkon ensimmäisen kosketuksen lisäksi toinen Pohjanpalon selvä puute target-pelaajana liittyy pallon suojaamiseen.
Verrattain vantteralta vaikuttavasta kropastaan huolimatta Pohjanpalo ei ainakaan maajoukkueessa kykene juuri voittamaan suojaamalla aikaa itselleen ja sitä myöten erityisesti joukkueelle.
Puutteet suojaamisessa näkyvät osin siinä, että Pohjanpalo yrittää jatkaa peliä sellaisissakin tilanteissa, joissa hänen olisi tarkoituksenmukaisempaa pitää pallo hetken aikaa itsellään.
Suojaamisen sijasta ratkaisuna onkin usein yritys jatkaa peliä vaikeasta asennosta tai huonosta tasapainosta. Myös nämä valinnat johtavat toisinaan turhilta tuntuviin pallonmenetyksiin.
Myös käsien käytössä Pohjanpalo voisi olla huomattavasti nykyistä röyhkeämpi. Jossain määrin yllättävää on, ettei tämä ominaisuus suomalaisen pelaamisessa ole suuresti kehittynyt edes Italian-vuosina.
Rangaistusalueen sisällä Pohjanpalo osaa edelleen repiä itselleen tilaa ja ottaa etäisyyttä vastustajaan, mutta samanlaista toimintaa ei jostain syystä juuri näy boksin ulkopuolella.
Selvää on, että Pohjanpalon puutteet target-pelaajana syövät yhden lisäulottuvuuden maajoukkueen pelaamisesta.
Jo yli 80 A-maaottelua pelannut kärki ei yksinkertaisesti tuo riittävästi lisäarvoa esimerkiksi ”syöttöseinänä”, jonka avulla Huuhkajat-ryhmä voisi edetä nykyistä useammin kombinaatioilla muun muassa kymppialueelle. Italiassa tällaista toimintaa on näkynyt useammin, joten osin ongelmat piilevät myös maajoukkueen pelin rakenteessa.
”Pohjanpalon liike kentällä näyttää ”maallikkotermein” usein löntystelyltä.”
Toinen silmiinpistävä puute Pohjanpalon pelaamisessa on, ettei hän juuri anna painetta vastustajan pallolliselle pelaajalle. Osittain kyse voi toki olla valmennuksellisesta valinnasta tai Pohjanpalon roolituksesta, mutta nekään eivät voi selittää asiaa täysin.
Pohjanpalon liike kentällä näyttää ”maallikkotermein” usein löntystelyltä. Täysvauhtinen liike saattaa lakata yllättäen, vaikka tilanne kentällä suorastaan huutaisi prässin jatkamista.
Hyökkäysalueen pallonmenestysten hetkillä, myös Liettua-pelissä, Pohjanpalon reagointi on usein liian hidasta ja ensimmäiset askeleet aivan liian verkkaisia. Mahdollisuus riistoon kuivuu kasaan, kun paine palloon heikkenee hetkellisesti.
Aina Pohjanpalon ajoitukset eivät myöskään osu yksiin muiden yläkolmanneksen pelaajien kanssa. Ikään kuin Pohjanpalo haahuilisi usein ”offline”-tilassa suhteessa kanssapelaajiin.
Pohjanpalo ei ole myöskään erityisen hyvä peittämään syöttövälejä tai ohjaamaan vastustajan pelinavaamista pallon riistämisen näkökulmasta suotuisille alueille. Todennäköisesti puutteet selittyvät kyvyssä hahmottaa kenttää ja omaa asemaa suhteessa palloon ja vastustajaan. Tästä näkökulmasta Pohjanpalon pelaamisessa on eroa vaikkapa Teemu Pukkiin tämän parhaimpina maajoukkuevuosina.
Jacob Friisin ja muun valmennustiimin näkökulmasta iso kysymys on, ovatko Pohjanpalon vahvuudet kentällä niin merkittäviä, että hän voi niiden ansiosta saada anteeksi puutteet puolustamisessa?
Ja vielä olennaisempaa: kuinka paljon Suomella ylipäänsä on varaa antaa tasoitusta tämänkaltaisissa seikoissa?
”Huuhkajien keskitysten kokonaismäärä on hämmentävän pieni ottaen huomioon Pohjanpalon osaaminen liikkua boksissa ja viimeistellä laadukkaasti ensimmäisellä kosketuksella.”
Puutteistaan huolimatta Joel Pohjanpalo voisi olla huomattavasti käyttökelpoisempi pelaaja nyky-Huuhkajille. Juuri nyt ongelma piilee kuitenkin siinä, ettei päävalmentaja Friisin miehistön pelitapa tuo esiin Pohjanpalon selkeimpiä vahvuuksia.
Kuten Sanoman jalkapalloasiantuntija Tuukka Kotimäki nosti X-palvelussa ansiokkaasti esiin, Huuhkajien keskitysmäärät otteluissa ovat edelleen suhteellisen matalalla tasolla. Liettuaa vastaan Suomi keskitti 12 kertaa, joista vain kolme tavoitti oman pelaajan.
Huuhkajien keskitysten kokonaismäärä on hämmentävän pieni ottaen huomioon Pohjanpalon osaaminen liikkua boksissa ja viimeistellä laadukkaasti ensimmäisellä kosketuksella.
Tuosta osaamisesta yhden parhaimmista esimerkeistä tarjoaa Markku Kanervan aikana pelattu kotiottelu Montenegroa vastaan kesällä 2022.
Varsinkin Pohjanpalon sivuvapaapotkusta tulleesta keskityksestä viimeistelemä 2–0-osuma oli maailmanluokkaa. Juuri nyt Huuhkajat ei ”ruoki” Pohjanpaloa riittävästi, ei erikoistilanteista eikä avoimesta pelistä.
Kuten puolustettaessa, myös hyökkäysvaiheessa Pohjanpalo on toisinaan hyvinkin pitkiä aikoja ”ulkona” pelistä. Syy ei ole kuitenkaan yksin Pohjanpalon. Vähintään yhtä iso osa ongelmaa on, ettei maajoukkueen pelin rakenne tuota riittävän toisteisesti tilanteita, joissa Pohjanpalo pääsisi hyökkäämään boksissa vastustajan pimeältä puolelta kohti palloa. Suomen etenemiset boksiin ovat edelleen turhan satunnaisia – myös pelaajamateriaaliltaan heikompia vastustajia, kuten Liettuaa, vastaan.
Kuten Aition jalkapallokirjoittaja Jesse Saarinen Liettua-ottelun analyysissään muotoili, Suomi valitsi vasta toisella jaksolla etenemishetkensä paremmin ja onnistui saamaan enemmän pelaajia mukaan hyökkäyksiin.
Kiistatonta on, että juuri Pohjanpalon kaltainen hyökkääjä elää tilanteista, joissa Suomi pääsee esimerkiksi laitamurtautumisen kautta etenemään laadukkaille keskitysalueille. Näitä tilanteita nähtiin Liettua-ottelussa aivan liian vähän.
”Jos Suomi haluaa menestyä seuraavissa EM-karsinnoissa, valmennustiimin on ratkaistava pian dilemma nimeltä Joel Pohjanpalo.”
Jos Joel Pohjanpalo mättäisi hurjalla tahdilla maaleja myös Suomi-paidassa, hänen puutteistaan ei tarvitsisi keskustella. Muutama pelitilannemaali viimeisen kolmen vuoden aikana on kuitenkin luvattoman pieni määrä.
Myös muussa pelillisessä panoksessa on toivomisen varaa, vaikka Pohjanpalon tärkeyttä esimerkiksi puolustuspään erikoistilanteissa ei sovikaan väheksyä.
Jos Suomi haluaa menestyä Kansojen Liigassa ja seuraavissa EM-karsinnoissa, valmennustiimin on ratkaistava pian dilemma nimeltä Joel Pohjanpalo.
Vaihtoehtoja näyttäisi olevan kaksi: joko joukkueen pelaamisen hienosäätäminen enemmän Pohjanpalon vahvuuksia tukevaksi tai sitten hyökkääjän hyödyntäminen enemmän vaihtopelaajan roolissa.
Fakta on, että juuri nyt Suomi ei saa ykköshyökkääjästään irti niin paljoa kuin mahdollista.
