Huuhkajat romahti Puolassa – nyt on uskallettava katsoa totuutta silmiin: "Suurten pelillisten ongelmien pitäisi herättää suuria kysymyksiä"
Pelin henki oli selvä. Ottelussa, joka oli pakko voittaa Puola, Huuhkajat eivät kuitenkaan pelanneet missään vaiheessa voitosta. Nyt takana on kuusi ottelua, käsillä yhä tutut ongelmat. Aition jalkapalloasiantuntija Jesse Saarisen mukaan peli jätti jälkeensä vain entistä suurempia kysymyksiä, jotka kaipaavat jo vastauksia.
Puolan otettua maaotteluikkunan ensimmäisessä ottelussa vieraspisteen Hollannilta, Suomen oli käytännössä Liettua-tumpelointinsa takia voitettava Puola vieraissa, jotta jatkokarsintapaikka pysyy omissa käsissä. Suomi paransi puolustuspeliään, mutta vastavuoroisesti hyökkäyspeli oli heikkoa ja olematonta. 3–1-tappio jätti Huuhkajat lohkossa asemaan, jossa pitää tehdä – ja toivoa – ihmeitä.
Nyt sunnuntaina ensiaskeleet antoivat syitä olla positiivinen. Päävalmentaja Jacob Friis oli uskaltanut nostaa suoraan avauskokoonpanoon niin Ville Kosken kuin Adam Marhievin. Alkuminuutit näyttivät, että Suomi oli parantanut Norja-ottelussakin paistaneita puolustuspelin kehityskohteita. Suomen 5-2-3-muodon ylimmät viisi pelaajaa, kaksi keskikentän keskustan pelaajaa, sekä yläkolmikko Oliver Antman–Joel Pohjanpalo–Robin Lod, liikkuivat tiiviimpänä yksikkönä.
Keskikentällä Kaan Kairinen ja Adam Marhiev vartioivat pelaajaorientoidusti Puolan keskikenttäpelaajia. Suomen pelaajapakka oli jo lähtötilanteessa toistakymmentä metriä ylempänä kuin Hollanti- ja Norja-otteluissa, ja Huuhkajat pystyivät pakottamaan Puolaa alaspäin ja pitämään sen kauempana Jesse Jorosen vartioimasta maalista.
Puolustuslinjan pelaajien toiminnassa oli suurin ero. Niin kolmen topparin linjan laitimmaiset pelaajat Matti Peltola ja Ville Koski, kuin wingbackit Jere Uronen ja Nikolai Alho, olivat valmiita jättämään puolustuslinjan ja seuraamaan omia vastustajia pidemmälle.
”Hyökkäyspeli jäi lähes olemattomaksi.”
Vaikka Suomi pystyi puolustamaan ylempänä, estämään Puolan etenemistä ja pidentämään niitä hetkiä, joissa se antoi Puolan pelaajille aktiivisesti painetta, painui pelinkuva lopulta Huuhkajien kannalta liian lähelle Norja-ottelussa nähtyä.
Puolustamisellaan Suomi pystyi ostamaan hengähdystaukoja, jolloin pallo on kauempana omasta maalistaan. Samaan se ei kyennyt lainkaan omalla pallollisella pelillään. Pelinavaamisen A-suunnitelma ei syystä tai toisesta toiminut ollenkaan, vaan Suomi päätyi pelaamaan lyhyitä pystysuuntaisia syöttöjä samaa kaistaa pitkin.
Näissä tilanteissa puolalaispelaajien oli hyvin helppo nähdä pallo ja kontrolloida samaan aikaan omaa suoraa vastustajaansa, ja joko katkaista syöttö tai estää eteneminen.
Huuhkajat reagoi nopeasti siirtymällä B-suunnitelmaan, jossa prässi ylitetään ja pallo pyritään pelaamaan suoraan Joel Pohjanpalolle. Pohjanpalolle pelattavat pallot olivat monesti heikkolaatuisia ja lähimmät syöttösuunnat, joihin pallo pudottaa tai pelata, vaikeita. Suomen kapteeni hukkasi myös itse liian suuren määrän sellaisia palloja, jotka hänen olisi pystyttävä pitämään omalla joukkueella.
Näin hyökkäyspeli jäi lähes olemattomaksi. Suomen parhaat jaksot pelissä, silloin kun se ei vielä ollut ratkennut, olivat sellaisia, joissa oltiin lähellä saada maalipaikka. Se on pakkovoitoksi lähtökohdiltaan muodostuneessa ottelussa massiivinen epäonnistuminen.
Ensimmäisen jakson lopussa tehty muutos 4-3-3-muotoon pallollisessa vaiheessa toi jonkinlaista turvaa pelinavaamiseen. Hyökkäyspelin suhteen se alleviivasi yhtä Palloliiton vuoden 2024 analyysin löydöstä: Suomi on yksi Euroopan tehottomimmista maajoukkueista luomaan maalintekoyrityksiä hitaista hyökkäyksistä.
”Kun nämä asiat ynnäilee, on selvää, ettei tällaiset tarjoilut pöytään tuova joukkue pelaa voitosta.”
Vaikka puolustuspelissä oli otettu joitain kehitysaskelia, toimivat toiset asiat torstain Norja-ottelun huonommin. Suomi voi estää etenemistä ja jopa prässätä korkealta hyvin, mutta Puola vieraissa on yksi sen kastin otteluista Huuhkajille, jossa on myös pystyttävä kärsimään ja selviytymään lähellä omaa maalia. Tähän ei Huuhkajista sunnuntaina ollut, sillä jo ennen Peltolan menetyksestä syntynyttä avausmaalia Puola oli päässyt puskemaan kahdesti parhaalta maalintekoalueelta.
Kun nämä asiat ynnäilee, on selvää, ettei tällaiset tarjoilut pöytään tuova joukkue pelaa voitosta. Ja kun puutteet pelissä ovat tätä kokoluokkaa, ei Suomen Palloliiton logo rinnassa pelaava joukkue pelaa MM-kisapaikaista.
Kuuden pelatun ottelun jälkeen suurten pelillisten puutteiden pitäisi herättää myös suuria kysymyksiä.
