Image

Huijari?

Huijari?

Onko Jari Aarnio poliisi, joka metsästi rikollisia keinoja kaihtamatta? Vai onko hän erittäin taitava rikollinen? Pulaan hänet saattoi joka tapauksessa tuttu nainen.
Teksti Ari Lahdenmäki
Mainos

Oikaisu: ​Juttua on 5. helmikuuta 2016 muokattu seuraavasti: Kirjoituksessa sanottiin editoinnissa tapahtuneen virheen vuoksi aiemmin, että asunto, jossa poliisi epäilee Volkan Ünsalin murhan tapahtuneen, olisi tiettävästi ollut Saaran omistama. Asunto oli kuitenkin Saaran vuokraama.

Onko Jari Aarnio poliisi, joka metsästi rikollisia keinoja kaihtamatta? Vai onko hän erittäin taitava rikollinen? Pulaan hänet saattoi joka tapauksessa tuttu nainen. 

Lokakuussa 2007 Helsingin poliisivankilan vartija huomasi, että tutkintavanki oli ympäripäissään. Oksenteleva vanki puhalsi poliisin alkometriin 2,17 promillen lukemat.

Samana päivänä vanki oli käynyt kotonaan hakemassa vaatteita. Häntä saattamassa oli kaksi Helsingin huumepoliisia, ja asunnossa seuraa piti myös vangin naisystävä.

Miten oli mahdollista, että poliisi hakee miehen vankilasta ja palauttaa hänet sellaisessa kunnossa, että hän ensi töikseen sammuu selliinsä? Helsingin poliisin johtokin piti lehtihaastattelussa tapausta täysin käsittämättömänä.

”Missä vanki pystyi juopottelemaan poliisien huomaamatta? Oliko mies lainkaan kotonaan noutamassa varusteita?” kommentoi apulaispoliisipäällikkö Jouko Salo Ilta-Sanomille.

Episodi oli taas yksi kummallisuus, jollaisia Helsingin huumepoliisin toiminnasta oli noihin aikoihin alkanut putkahdella julkisuuteen.

Huumepoliisin tuolloinen johtaja rikosylikomisario Jari Aarnio selitti tapausta Helsingin Sanomille. Epäilty oli kotonaan päässyt ”salaa tempaisemaan viskilekasta niin paljon kuin yhdellä huikalla ehti”.

Ilta-Sanomien uutispäällikkö Hannes Markkula esitti toisen selityksen: olivatko poliisit antaneet miehelle alkoholia puhumista vastaan? Jotkut asianajajat ovat vuosikausia epäilleet, että Helsingin huumepoliisi tarjoaa kuulusteluyhteistyöstä vastineeksi mahdollisuuden nauttia kotoa mahdollisesti löytyviä päihteitä.

Viinapullon päätyminen tutkintavangin käsiin oli sivujuonne vuonna 2007 paljastuneessa vyyhdessä, josta Aarnio sai syytteen. Rikostutkijat uskoivat, että Helsingin huumepoliisi oli kuusi vuotta aiemmin varoittanut vasikkaansa hakemasta huume-erää, joka oli keskusrikospoliisin seurannassa. Epäiltyinä oli myös Aarnion alaisia.

Oikeus hylkäsi Aarnion syytteen alkuvuodesta 2010. Iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään.

Nyt Aarnio on virunut tutkintavankeudessa viime marraskuusta asti. Häntä epäillään 28 rikoksesta.

Kaikkia epäily ei yllättänyt: jo vuosia rikolliset olivat väittäneet, etteivät Helsingin huumepoliisin työtavat kestä päivänvaloa. Heidän mukaansa huumepoliisi käyttää siviilejä valeostajina, painaa omien vasikoiden rikoksia villaisella ja muuntelee myydyksi väitettyjen huumeiden määriä yhteistyöhalukkuuden mukaan.

Aarnio kiistää jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Tutkittavana on monimutkainen kokonaisuus, jossa on Aarnion lisäksi 23 muuta epäiltyä. Nekin, jotka jo aiemmin uskoivat huumepoliisin toimivan omalakisesti, yllättyivät epäilyjen luonteesta – kyse ei ole vain sääntökirjan laiminlyönnistä.

Rikosnimikkeet ovat kovia: törkeä huumausainerikos, törkeä virka-aseman väärinkäyttö, törkeä lahjuksen ottaminen, törkeä petos… Yksi epäily liittyy samaan huumerikokseen, jonka vuoksi poliisivankilassa oli sinne vuonna 2007 sammunut mies.

Myös joitain Aarnion alaisia epäillään virkarikoksista, yhtä rahan pesusta. Lisäksi epäiltyinä ovat muun muassa entinen poliisi, rikollisjärjestön johtaja sekä suojelupoliisin ylietsivä.

Haaroja on kolme:

Tynnyrijuttu. Tutkijat epäilevät, että Aarnio olisi osallistunut satojen hasiskilojen maahantuontiin ja levitykseen. Hän olisi siis organisoinut huumekauppaa. Tässä yhteydessä hän olisi jättänyt puuttumatta rikoksiin, mistä on seurannut virkarikosepäilyjä.

Trevoc. Poliisin mukaan Aarnio on myös ottanut lahjuksia vastaan Trevoc-nimiseltä yritykseltä, jolta viranomaiset ovat ostaneet epäiltyjen seurantaan tarkoitettuja laitteita.

Prostituoidun tapaus. Aarnio on tehnyt poliisin mukaan virkarikoksia avustaessaan tuntemaansa, seksityötä tehnyttä ”Saaraa”. Nainen sanoo Aarnion varastaneen häneltä rahaa, minkä vuoksi tutkijat epäilevät Aarniota myös omaisuusrikoksesta. Jari Aarnio on syntynyt 5. syyskuuta 1957. Hän vietti nuoruutensa Helsingin Maunulassa, joka tuohon aikaan oli huumelähiön maineessa. Köyhiä ja nuorisoa riitti.

Siihen aikaan kun Aarnio oli kymmenen, 70 prosenttia maunulalaiskodeista laskettiin pienituloisiksi. Joka kolmas maunulalainen oli 10–24-vuotias. Päinvastoin kuin poliiseiksi tyypillisesti hakeutuville maalaisnuorukaisille Aarniolle oli täysin arkipäiväistä, että ostareilla norkoilee tyyppejä, joiden taskuja polttelee vähintään hasispala.

Aarnio valmistui poliisiksi vuonna 1979. Kaksi vuotta myöhemmin hän pääsi Torsti Koskisen johtamaan Helsingin huumepoliisiin. Siellä on aina pidetty stadilaisista. Aarnio on kertonut törmänneensä työssä usein nuoruudestaan tuttuihin kasvoihin.

Vuonna 1987 Aarnio sai vuoden poliisi -tunnustuksen. Se on Helsingin Nuorkauppakamarin pr-nimitys, joka myönnetään ”työtehtävässään ansioituneelle, esimerkillistä toimintatapaa osoittavalle poliisille”. Aarnio eteni nopeasti huumerikosyksikön komisarioksi ja tutkinnanjohtajaksi, ja vuonna 1998 hänet palkittiin poliisin ansioristillä. Palkitsemista edelsi tapaus, joka takasi julkisuudessa mainiosti viihtyneelle Aarniolle medianäkyvyyttä vuosiksi eteenpäin.

5. joulukuuta 1996 Aarnio vietti yksin koti-iltaa talossaan Vantaan Aamutiellä. Kello 20.40 hän esitutkintapöytäkirjojen mukaan kuuli takapihan portin aukeavan ja meni sukkasillaan ovelle.

Pihan portilla Aarnio havaitsi pakenevan hahmon. Hän tunsi savun hajua ja näki jalkojensa juuressa ”savuavan mötikän”. Silloin Aarniolla välähti: mötikässä paloi sytytyslanka. Aarnio nappasi ikkunalaudalla lojuneet oksasakset, katkaisi sytytyslangan, heitti esineen pihalle ja pudotti sakset maahan.

Hän juoksi sukkasillaan portille ja ympäri talon päädyn. Sitten hän kiirehti sisälle hakemaan takkinsa, kännykkänsä ja virka-aseensa. Kengät jalassa hän palasi ulos, mutta ei löytänyt sieltä ketään.

Aarnio pääsi myöhemmin kertomaan kohtalonhetkistään jopa Ylen Punainen lanka -ohjelmaan Maarit Tastulan haastattelemana.

Yksityisissä keskusteluissa moni rikostoimittaja epäili sankaritarinaa, mutta poliisi löysi pihalta räjähteen. Se oli Ruotsin armeijan käsikranaatti, johon oli asennettu alkuperäisen sytyttimen tilalle aikatulilangasta ja nallista kyhätty sytytin.

Poliisin tutkimusten mukaan kranaatti-isku oli vankilassa istuneen, poliiseja syvästi vihaavan huumerikollisen Raimo Tienhaaran tilaustyö. Iskua tutkineet poliisit löysivät Sörnäisten vankilasta sekä eräästä asunnosta poliisien nimiä ja osoitteita sisältäneen listan – Tienhaaran tappolistan. Monet Tienhaaran käskyläiset kertoivat poliisikuulusteluissa, että Tienhaara oli räjähdeiskun takana. Jotkut olivat jo pitkään tienneet kranaatin olemassaolosta.

Poliisien osoitteet Tienhaara oli saanut naisystävänsä avulla eräältä pankissa työskentelevältä naiselta. Naiset eivät ilmeisesti tienneet, mihin tarkoitukseen nimiä hankittiin.

Helsingin hovioikeus tuomitsi Tienhaaran useista rikoksista 11 vuodeksi vankilaan. Hänen naisystävänsä todisti häntä vastaan.

Helsingin Sanomat haastatteli naista viime syksynä. Lehti kutsuu häntä ”Saaraksi”, ja samaa nimeä käytetään tässäkin artikkelissa. Alamaailman tunteva Saara kertoi lehdessä työskennelleensä prostituoituna. Saaran mukaan Aarnio avusti häntä seksityön järjestämisessä ja asiakkaiden valinnassa.

He tutustuivat alun perin kranaatti-iskun oikeudenkäynnissä. Aarnio alkoi hyödyntää naisen kontakteja. Nyt, lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tuttavuus uhkaa tuhota Aarnion. Helmikuussa 1992 Helsingin Punavuoressa löytyi pysäköidystä autosta kaksi ruumista. Uhrit oli surmattu ilmeisesti jo edellisvuoden joulukuun puolivälissä. Murhia ei ole saatu selvitetyksi. Toinen uhreista oli Saaran miesystävä. Saaran lähipiiriin kuului huumerikollisia, ja erään hänen tuntemansa miehen on poliisi liittänyt toiseen takavuosien huomiota herättäneeseen henkirikokseen. Miestä ei kuitenkaan koskaan syytetty teosta.

Kyseessä on vuonna 2003 Helsingin Vuosaaressa tapahtunut ruotsalaisen rikollisen Volkan Ünsalin palkkamurha. Neljä miestä tuomittiin siitä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Ünsalin ruumista ei ole löydetty, mutta poliisi epäilee, että murha tapahtui yhden teosta tuomitun asunnossa Vuosaaressa. Asunto oli Saaran vuokraama.

On ymmärrettävää, että urallaan eteenpäin pyrkivä rikoskomisario halusi pitää yhteyttä naiseen, joka seurustelee tällaisen väen kanssa. Mutta Saara on kertonut, että jossain vaiheessa suhteen luonne muuttui.

Saara otti viime vuonna yhteyttä Helsingin Sanomien toimittajaan yritettyään sitä ennen tuloksetta päästä poliisin puheille. Saaran mukaan Aarnio katsoi poliisin tietojärjestelmästä tietoja hänen asiakkaistaan, kun hän toimi prostituoituna. Poliisitietojen käyttö näin on tietenkin laitonta.

Vaikka poliisi ei Saaraa suostunut kuulemaan, yhteydenotto sisäministeriön oikeusyksikköön lopulta auttoi. Siellä häntä kuultiin jo ennen Helsingin Sanomien haastattelua. Oikeudellista yksikköä johtaa entinen poliisi, oikeustieteen tohtori Marko Viitanen. Hänellä on asiantuntemusta epärehellisistä poliiseista enemmän kuin muilla Suomessa: hänen väitöskirjansa käsittelee poliisin rikoksia.

Viitanen kieltäytyi Imagen haastattelusta, koska Saaran tapauksen tutkinta on kesken eikä se ole enää hänen yksikkönsä vastuulla.

Oikeusyksikkö laati Saaran kertomuksista muistion ja toimitti sen valtakunnansyyttäjänvirastoon. Virasto käynnisti esitutkinnan epäillystä poliisin tekemästä rikoksesta. (Niin sanotut poliisirikokset tutkitaan erityismenettelyssä, jota johtaa valtakunnansyyttäjänviraston nimeämä syyttäjä. Tavallisissa rikoksissa tutkinnanjohtajana toimii sen sijaan yleensä poliisi. Aarnion jutun tutkijat ovat keskusrikospoliisista ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksesta.)

Aarnion rikosepäilyjä tutkittaessa on käynyt ilmi, että Aarnion ja Saaran välillä on erimielisyyksiä rahasta. Saaraa on kuulusteltu omaisuusrikoksen uhrina eli asianomistajana. Imagen tietojen mukaan Saara väittää, että Aarnio on ottanut hänen asunnossaan ollutta käteistä rahaa säilytettäväkseen ja että sitä puuttuu 30 000 euroa.

(Image ei saanut Saaraan yhteyttä.) Saaran puheista alkaneessa tutkinnassa poliisi alkoi ihmetellä Aarnion rahankäyttöä. Siitä syntyivät epäilyt Trevoc-yhteyksistä ja huumeiden maahantuonnista. Tutkintaa johtava kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto sanoo, että Aarniolla on satojentuhansien eurojen edestä omaisuutta, jonka alkuperä on epäselvä.

Aarnion pitkäaikainen työtoveri, joka ei halua kommentoida tapausta nimellään, kertoo Imagelle, että Aarnio on tehnyt ainakin kaksi voitollista asuntokauppaa. Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi sanoo, että Aarnio aikoo selvittää rahojensa alkuperää vasta oikeudessa.

Poliisi epäilee rahojen kertyneen huumerikoksia organisoimalla ja lahjuksia ottamalla. Tutkijat väittävät Aarnion ja hänen rikoskumppaninsa järjestäneen Suomeen hasista sisältäviä tynnyreitä Hollannista.

Joulukuussa 2011 Hollannin poliisi pysäytti Loviisaan matkanneen tynnyrin, josta se löysi 141 kiloa hasista. Asiasta ilmoitettiin Suomen KRP:hen. Hollannissa poliisi täytti tynnyrin tiiliskivillä ja päästi sen jatkamaan matkaansa. Suomessa oikeus tuomitsi tapauksen johdosta pitkät vankeusrangaistukset viidelle miehelle.

Yksi tuomituista on Aarnion taloon tehdyn kranaatti-iskun järjestäjän Raimo Tienhaaran veli Raine Sievälä. Veljekset eivät tiettävästi ole kuitenkaan vuosiin olleet väleissä keskenään.

Aarnion kollega on ihmeissään siitä, että Aarniota nyt epäillään tynnyrijutun päätekijäksi. 

”Minun on erittäin vaikea uskoa todeksi, että Aarnio olisi osallistunut huumekauppaan”, kollega sanoo. ”Olisiko kyseessä sitten epäonnistunut poliisitoiminta, en osaa sanoa, mutta minusta Jarilla ei ole koskaan ollut kuin rikostorjunnallinen tarkoitus.”

Tutkijat epäilevät, että Aarnio on pyrkinyt sotkemaan KRP:n tutkintaa tynnyrijutussa hankkimalla tuomioistuimista pakkokeinoja väärin perustein. Pakkokeinoja hakenutta alaista epäillään virkarikoksesta. Imagen tietojen mukaan kyse on telepakkokeinoista. Niitä hakenut komisario ei epäilyn mukaan ole toiminut asiassa riittävän huolellisesti.

Kesällä Haavisto ilmoitti, että Aarnio olisi myös yrittänyt lavastaa syyttömän ihmisen rikolliseksi. Aarnion rikosepäilyjen lista piteni sen vuoksi vielä törkeällä todistusaineiston väärentämisellä. Uusimmassa epäilyssä on Imagen tietojen mukaan kyse siitä, että Aarnio olisi yrittänyt salata erään puhelimen oikean haltijan ja väittänyt sitä toisen omistamaksi. Iltalehti paljasti toukokuussa, että Aarnion tontilta on löytynyt kymmeniätuhansia euroja käteistä. Rahat oli piilotettu maastokätköön. Uutinen hämmensi niitäkin työtovereita, jotka olivat vankasti uskoneet Aarnion syyttömyyteen.

”Ei ole ihan normaalia, että jollakulla on tontillaan kymmeniätuhansia euroja. Maakuoppa ei ole tavallinen rahansäilytyspaikka”, Aarnion kollega sanoo. Mutta olisiko mahdollista, että Aarnion vihamiehet olisivat jälki käteen piilottaneet rahat hänen tontilleen? Teknisessä tutkinnassa pyritään löytämään dna:ta ja sormenjälkiä sekä analysoimaan maata sen selvittämiseksi, kuka rahoja on käsitellyt ja milloin ne on tontille piilotettu.

Rahat löytyivät tutkinnanjohtaja Jukka Haaviston mukaan vasta toisessa kotietsinnässä. Ensimmäinen tehtiin 13. marraskuuta. Silloin koirat eivät kätköä haistaneet.

Eräs Aarnion kollega oudoksuu väitettä, sillä rahakoirat ovat yleensä tarkkoja. Hän pitää mahdollisena, että rahat olisivatkin löytyneet jo ensimmäisessä kotietsinnässä päinvastoin kuin julkisuuteen on kerrottu.

”Ehkä haluttiin virittää ansa ja odottaa, että joku tulee kätkölle. Mutta niin ei käynyt ja syytteen nostamisen määräaika alkoi tulla vastaan”, hän pohtii. Haavisto ei suostu kertomaan, mitä teknisessä tutkinnassa on selvinnyt. Hänen mukaansa tutkimustulokset kuitenkin vahvistavat epäilyjä Aarnion syyllisyydestä.

”Käsitykseni mukaan mitään viitteitä lavastuksesta ei ole tullut ilmi”, Haavisto sanoo.

Yhtä Aarnion alaista epäillään rahakätköön liittyen rahanpesusta. Aarnion tontilla on käynyt huumepoliiseja talkoissa, ja kun Aarnio otettiin kiinni, työtoverit halusivat varmistaa, ettei työmaa jää heitteille. Aarnion alainen levitti työmaalla haketta ja sitä päätyi myös kätkön päälle, mistä rahanpesuepäily syntyi. Hän on sanonut, ettei tiennyt rahakätköstä mitään.

Jukka Haavisto ei kommentoi, mihin rahanpesuepäily perustuu. 

Mitenkään äveriäältä Aarnio ei ole koskaan vaikuttanut: hän ei ole näyttävästi tarjonnut ravintoloissa eikä käyttänyt rahaa ylellisyyksiin.

”Jari on aika arkipäiväinen henkilö. Ei hän ole pitänyt yllä mitään sellaista julkisivua, että olisi rahaa tai kelloja. Pikemminkin hän saattoi joskus jäädä lounaan velkaa, kun kävimme syömässä”, työtoveri sanoo.

Matala profiili ei tietenkään ole mikään ihme, jos Aarnio on ollut nerokas huumerikollinen. Rahoillaan rellestävä huumepoliisin päällikkö herättäisi kaikkien epäilyn. Mutta myöskään rahakätkö, selittämätön varallisuus ja väite Saaran rahojen anastamisesta eivät sovi taitavan rikollisen kuvaan, kuten eräs entinen huumerikollinen huomauttaa.

”Aarniollahan pitäisi olla paras tieto siitä, miten pestä huumerahaa. Miksi hän olisi niin tyhmä, että piilottaisi sitä johonkin maakuoppaan?” entinen rikollinen ihmettelee ja antaa samalla rahanpesuvinkin. (Vitsikästä kyllä hän neuvoo perustamaan ihan oikean pesulan Viroon. Siellä voi sitten muka pesettää ravintola- ja hotellipyykkiä, mikä on kaiken lisäksi arvonlisäverotonta.)

Entinen rikollinen ei myöskään ymmärrä, miten Aarnio olisi saattanut ajaa itsensä sellaiseen tilanteeseen, että Saara voisi milloin vain ilmiantaa tämän. Selitykseksi voisi ajatella ainakin vauhtisokeutta: kun voi pitkään tehdä mitä vain, kuvittelee muuttuvansa koskemattomaksi. Tämän tietää myös entinen rikollinen.

”Kaikista niistä varotoimista, jotka suunnittelin ryhtyessäni tekemään rikollista bisnestä, jossain vaiheessa luovuin.” Eräs Aarnion alainen ihmettelee, miten tämä olisi voinut organisoida huumekauppaa ilman, että se olisi tullut ilmi alamaailmassa tai huumerikosyksikön tiedustelutoiminnassa. Tutkinnanjohtaja Haavistoa tällainen pohdinta ei hetkauta. 

”Aarnio on ollut asemassa, joka on kaikkein otollisin tiedon salaamiseen ja tutkijoiden harhauttamiseen”, Haavisto sanoo.

Aarnion asianajajan Riitta Leppiniemen mukaan näytössä on pitkälti kyse teletiedoista. Hän ei salassapitovelvoitteen vuoksi saa kuvata tutkinnassa esiin tulleita väitteitä yksityiskohtaisesti.

”Epäillyissä huumausainerikoksissa tullaan hyvin paljon käymään läpi sitä, mitä tarkoittaa, että tietyt puhelimet ovat olleet tiettyjen henkilöiden käsissä”, Leppiniemi sanoo.

Puhelinyhteyksistä on saatu tieto vasta jälkikäteen, eli esimerkiksi puhelujen sisällöt eivät ole selvillä. Joidenkin puhelimien välisiä tekstiviestejä on Leppinimen mukaan kuitenkin olemassa. Yhteydenpito rikollisiin ei välttämättä ole Aarniolle raskauttavaa. Hyvällä huumepoliisilla pitääkin olla laaja verkosto alamaailman vinkkimiehiä. Tähän Aarnio vetoaa: yhteydenpito on liittynyt rikosten torjuntaan eikä niiden tekemiseen. Tutkijat ovat eri mieltä. Aarnion rikoskumppaniksi tynnyrijutussa epäillään United Brotherhood -rikollisjärjestön pomoa. Kun tieto Aarnion huumerikosepäilystä tuli julkisuuteen, rikollispomo painui nopeasti maan alle Espanjaan. Hän matkusti sittemmin Hollantiin tapaamaan erästä suomalaista alamaailman hahmoa. Siellä poliisi otti hänet kiinni, ja mies luovutettiin Suomeen vuodenvaihteen tienoilla. Nyt hän on tutkintavankeudessa.

United Brotherhoodin johtaja on tunnettu kasvo Helsingin alamaailmassa. Hän käyttää hövelisti rahaa baareissa ja tarjoaa mielellään kierroksia. Vankilaan hänet tuomittiin viimeksi vuonna 2007, jolloin hän sai kolmen vuoden tuomion törkeästä huumausainerikoksesta. Sitä ennen hänet tuomittiin hasisliigan rahoittamisesta 12 vuodeksi vankilaan 1990-luvun puolivälissä.

Se, että mies ei ole tällä vuosikymmenillä joutunut lain kanssa tekemisiin, on herättänyt epäilyksiä siitä, että Aarnio olisi suojellut häntä. Toki hän on voinut myös jättää rikollisen elämän.

Eräs hänen tuttavansa sanoo miehen liikkuneen viime aikoinakin aseistautuneena.

”Se voi tietysti johtua imagosyistä”, tuttava sanoo.

Entinen huumerikollinen on sitä mieltä, että jos Aarnio ja rikollispomo olisivat olleet rikoskumppaneita, järjestely olisi ollut nerokas. Alamaailmassa arvellaankin nyt, että Aarnio on saanut rikollispomolta tietoja. Niitä vastaan tämä on saanut tuoda maahan huumeita rauhassa. Ajatuksen mukaan Aarnio olisi jossain vaiheessa ryhtynyt itsekin osingolle rikollispomon bisneksistä ja tämä olisi hoitanut yhteydenpidon muihin.

”Ei Aarnion osuudesta olisi silloin levinnyt tietoa alamaailmaan, jollei [rikollispomo] olisi puhunut”, entinen huumerikollinen sanoo.

Aarniolla ja rikollispomolla on monenlaisia yhteyksiä. Saara tuntee pomon, joka on joskus asunut hänen hallussaan olleessa asunnossa. Rikollispomolla on tontti Porvoossa lähellä paikkaa, jonne Aarnio on rakentanut taloaan.

Tonttikysymys on mietityttänyt Haavistoakin, mutta tutkinnassa ei ole selvinnyt asialle sattumaa kummempaa yhteyttä.

Sen sijaan tutkijat väittävät, että pomo olisi mukana seurantalaitefirma Trevocissa, johon useat Aarnion rikosepäilyt liittyvät. Rikollispomon siskon yhtiö on Helsingin Sanomien mukaan järjestänyt Trevocille rahoitusta. Tutkijat katsovat, etteivät viranomaiset todennäköisesti olisi tehneet kauppaa Trevocin kanssa, jos olisivat tienneet sen taustavoimista. Ne oli Haaviston mukaan pyritty salaamaan. Trevocin johtaja on keskusrikospoliisissa seurantalaitteita kehittänyt poliisimies, joka sai potkut sivutoimensa takia. Häntä epäillään nyt Aarnion lahjomisesta.

Aarnio sai Trevocilta tutkijoiden mukaan rahaa ja omistusosuuden, joka yritettiin salata. Myös suojelupoliisin ylietsivää koskeva rikosepäily liittyy Trevoc-haaraan. (Ylietsivä on suojelupoliisin alipäällystövirka, joka vastaa ylikonstaapelia.) Sillä, mitä Aarnion ja rikollispomon suhteen taustalla on, voidaan vain spekuloida. Teorioita on lukemattomia. Onko Aarnio pelkästään pyrkinyt paljastamaan mahdollisimman suuren määrän rikoksia vai pyrkinyt itse hyötymään huumekaupasta taloudellisesti? Vastaukset riippuvat siitä, puhuuko Aarnion kollegoiden vai poliisin toimien kohteiden kanssa.

Mutta jos Aarnio on alkanut katsoa rikollispomon rikollista toimintaa sormien läpi, hän on jo rikkonut virkavelvollisuuttaan.

”Olisiko yhteydenpito alkanut molempia hyödyttävänä ja muuttunut sitten rikoskumppanuudeksi?” miettii entinen rikollinen.

Hänen mukaansa alamaailmassa on pitkään puhuttu, että huumetakavarikkojen yhteydessä on kadonnut huumeita ja suuria summia rahaa. Rikollisten maailmaa leimaa kuitenkin äärimmäinen vainoharhaisuus, eikä näin sanovia voi pitää luotettavina. Rikollisilla on lukemattomia syitä väittää poliisin olleen epä­rehellinen. Kyse voi olla esimerkiksi omien välistävetojen peittelystä.

Poliisi taas taiteilee laillisuuden rajamailla, kun se on saanut valtuuksia tehdä valeostoja ja käyttää soluttautujia. Rikollisten keinoja matkiessaan poliisi on erityisen herkkä rikkomaan epäiltyjen oikeusturvaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on joutunut ottamaan useasti kantaa siihen, onko poliisi huumeita tilatessaan yllyttänyt rikokseen, mikä on laitonta. Onko rikos tapahtunut vain, koska on ilmestynyt huumeista kiinnostunut ostaja, poliisi?

Suomea suuremmissa maissa näiden kysymysten kanssa on painittu jo pitkään. Hollannissa perustettiin vuonna 1994 tutkimuskomitea selvittämään poliisin vuosikausia jatkuneita menetelmiä. Komitean työ johti muutoksiin poliisin organisaatiossa.

Komitea päätteli, että rikostutkijat tahtoivat selvittää rikoksia mutta rikostiedustelijat halusivat pitää rikolliset ulkona vankilasta, jotta näiden avulla saisi tietoja alamaailmasta. Suuria määriä huumeita kulkeutui tämän vuoksi markkinoille poliisin puuttumatta siihen. Kaiken lisäksi 95 prosenttia tiedustelulla saadusta tiedosta oli sellaista, ettei sitä eri syistä voinut käyttää. Peitetoiminta tuotti Hollannissa myös rahaa, jota poliisi pani epäviralliseen kassaan. Sillä rahoitettiin poliisin tiedustelua.  Nuorisotutkija Mikko Salasuo on tutkinut Suomen huumeilmapiiriä pitkään. Hän on Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti. Salasuon mielestä Aarnion rikostutkinta kertoo siitä, miten yhteiskunnan yleinen käsitys huumeista on muuttunut. Vielä 1980-luvulla suuri yleisö ei tiennyt niistä juuri mitään. Poliisilta hyväksyttiin kaikki keinot vitsauksen nujertamiseksi.

Mutta jos huolta huumerikoksista epäiltyjen oikeusturvasta ei ole liiemmin julkisuudessa esiintynyt, nyt asiassa on nähty ainakin yksi poikkeus. Aarnion pitkää tutkintavankeutta on paheksunut muun muassa Suomen Kuvalehti pääkirjoituksessaan. MTV:n uutiset puolestaan kertoi, että ”useat poliisilähteet” kuvasivat Aarnioon kohdistettuja pakkokeinoja ”selvästi ylimitoitetuiksi”.

Tosiasiassa törkeästä huumausainerikoksesta epäillyt joutuvat tavallisestikin odottamaan oikeuskäsittelyään vangittuina eikä Aarnion vapaudenmenetys ole epätavallisen pitkä. Huumetuomiot ovat Suomessa poikkeuksellisen pitkiä: mistään muista rikoksista tuomittaessa ei lähtökohtaisesti käytetä rangaistusasteikon yläpäätä.

Syylliset tuomitaan maksamaan valtiolle jättimäiset vahingonkorvaukset heidän saamastaan rikoshyödystä. Ne varjostavat loppuelämää vankilan jälkeen. Valtiotieteiden tohtori Jussi Perälä totesi vuonna 2011 huumepiirejä käsittelevässä väitöskirjassaan Miksi lehmät pitää tappaa, että tuomitut korvaukset ovat mielivaltaisia. Huumekaupasta saatavat tuotot jäävät niitä pienemmiksi, kun aineita annetaan velaksi ja vaihdetaan tavaraan ja toisiin huumeisiin.

Jari Aarnion omaisuutta on määrätty vakuustakavarikkoon 1,9 miljoonan euron edestä. Summa perustuu teoreettisiin laskelmiin siitä, paljonko hän olisi epäillyistä rikoksista hyötynyt. Tosiasiassa ulosottomies on saanut Aarniolta haltuun omaisuutta vain murto-osalla tuosta summasta. Ilman Saaraa Aarnio istuisi Vantaan vankilan sijasta Pasilan poliisitalossa. Poliisi alkoi tutkia Aarnion rahaliikennettä vain, koska Saara lopulta löysi kuuntelijan sisäministeriöstä.

Kuvio on tuttu vaikkapa huumerikollisuutta ja korruptiota kuvaavasta Langalla-tv-sarjasta (The Wire): tutkijat seurasivat rahaa.

Kun Saara väitti tutkijoille, että Aarnio on vienyt häneltä rahaa, poliisi alkoi selvittää tämän taloutta. Tutkijat löysivät Trevociin liittyviä epäselvyyksiä. Niiden avulla heräsi epäily huumekaupan organisoinnista.

Rikosepäilyt ovat käynnistäneet keskustelun suomalaisten huumepoliisien toimintatavoista. Siihen eivät paria poikkeusta lukuun ottamatta kylläkään osallistu huumerikostutkijat, vaikka viranomaisten työn tulisi olla läpinäkyvää. Huomattavaa on myös, että mies, jonka vastuulla Helsingin huumerikosyksikön toiminta viime kädessä oli, vetäytyi julkisuudesta kokonaan.

Vuonna 2007 aloitetun tutkinnan aikana Helsingin poliisikomentaja Jukka Riikonen esiintyi jatkuvasti julkisuudessa puolustamassa Aarniota. Nyt hän siirtyi hiljaisesti eläkkeelle eikä vastannut alaistensa vakavista rikosepäilyistä esitettyihin kysymyksiin mitään. (Tiedottaminen sälytettiin ylikomisario Juha Hakolalle, joka on Helsingin poliisin viestintäjohtaja. Hakola on työskennellyt rikoskomisariona Helsingin huumerikosyksikössä.)

Pelkästään rikosvyyhden käräjäoikeuskäsittelystä tulee asianajaja Riitta Leppiniemen arvion mukaan kuukausien mittainen. Se alkaa aikaisintaan lokakuun lopussa.

Eräs Aarnion kollega sanoo, että tämän on hyvin vaikeaa puolustautua paljastamatta vasikoitaan; se voisi horjuttaa näiden luottamusta poliisiin. Mutta vain avoin oikeuskäsittely mahdollistaa sen, että yleisö voi arvioida poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa. Sen Haavistokin myöntää.

”Esitutkintapöytäkirja pyritään tekemään niin julkiseksi kuin mahdollista. Sitten jokainen voi itse muodostaa käsityksensä asiasta.” ■

Puolenvaihtoja Isoin Suomen poliisiin liittyvä väärinkäytösepäily on 1960–70-luvun korruptioskandaali. Se poiki joitakin rikossyytteitä, mutta päätekijöiksi väitetyt poliisit eivät koskaan saaneet tuomioita. Asiaa on tutkinut rikostoimittaja ja kirjailija Harri Nykänen Helsingin Sanomissa 1994.

HS:n mukaan Suomen ylin poliisijohto ja hämäräliikemiehet olivat 1960–70-luvulla mutkattomissa väleissä keskenään. Poliisipomot ja liikemiehet pitivät hoviaan hotelli Tornissa.

Liikemiesten yritykset rahoittivat muun muassa poliisin vieraina käyneiden venäläismiliisien kosteita juhlia ja naisseuralaisia. Poliisipomoilla ja talousrikollisilla oli yhteistä yritystoimintaakin.

Vastapalveluksia liikemiesystävilleen junailivat HS:n mukaan etunenässä Suomen korkein poliisiviranomainen poliisiylijohtaja Erkki J. Korhonen sekä Helsingin poliisikomentaja Nils Olof Söderström. (Korhonen kuoli 1982; Söderströmin kuolinvuosi ei ole Imagen tiedossa.)

Tuonaikaisissa kähminnöissä tuli usein vastaan rikospoliisin toisen tutkintaosaston johtajan rikosylikomisario Aulis Ahvion nimi. Hän joutui lopulta syytteeseen lahjuksen otosta ja salassapitorikoksesta.

Syytteen mukaan Ahvio oli ottanut säännöllisesti vastaan kestintää muun muassa hotelli Inter-Continentalilta. Yle puolestaan maksoi hänelle yli kymmenen vuoden ajan säännöllisiä palkkioita turvakonsultoinnista. Ahvion väitettiin antaneen yrityksille vastineeksi salaisia poliisitietoja. Käsittely raukesi, kun Ahvio kuoli kesken oikeudenkäynnin 1997.

Suomen kaikkein tunnetuin puolta vaihtanut poliisimies on Pekka Erkkilä. Hän ehti saada poliisin ansioristin, ennen kuin jäi 1975 kiinni yritettyään salakuljettaa huumeita Lähi-idästä. Myös rikoskumppani Raimo Majuri oli poliisi.

Majuri ja Erkkilä saivat 1990-luvulla syytteet myös dollarien ja leimamerkkien väärentämisestä. Vain Erkkilä tuomittiin. Viimeksi marraskuussa 2009 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Erkkilän muun muassa törkeästä petoksesta.

Yksi tämän vuosituhannen kuohuttaneimmista poliisirikoksista tapahtui marraskuussa 2006. Vapaalla ollut 51-vuotias helsinkiläispoliisi kohtasi kadulla 16-vuotiaan tytön, joka oli karkuteillä kotoaan. Hän voitti tytön luottamuksen virkamerkkiä näyttämällä ja houkutteli tytön kotiinsa.

Asunnossa poliisi juotti tytölle nelosolutta, raiskasi tämän ja valokuvasi tyttöä teon jälkeen. Korkein oikeus tuomitsi poliisin kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Mies menetti virkansa.

Tämän vuoden huhtikuussa Itä-Suomen hovioikeus piti voimassa kuopiolaispoliisin tuomion raiskauksen yrityksestä. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi kuopiolaisen, 37-vuotiaan konstaapelin kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja viraltapantavaksi. Raiskauksen yritys tapahtui ravintolan wc:ssä poliisin vapaa-aikana.

Oikaisu: ​Juttua on 5. helmikuuta 2016 muokattu seuraavasti: Kirjoituksessa sanottiin editoinnissa tapahtuneen virheen vuoksi aiemmin, että asunto, jossa poliisi epäilee Volkan Ünsalin murhan tapahtuneen, olisi tiettävästi ollut Saaran omistama. Asunto oli kuitenkin Saaran vuokraama.

Julkaistu: 16.10.2014