115-vuotias Tarjanne on taas höyrylaiva – Vuosikymmenten polttomoottorikauden jälkeen se vie matkustajia pitkin Näsijärveä halkojen voimalla

Kapteeni Sami Salmen käsi on vakaa, kun hän ohjailee 115-vuotiasta höyrylaiva S/S Tarjannetta sen alkuperäisellä ruorilla. Kahdeksan tunnin mittainen risteily kulkee Tampereen Mustalahden satamasta Näsijärveä myöten Muroleen kanavan kautta Ruovedelle, Visuvedelle ja lopulta Virroille.

Komentosillan oven eteen on ankkuroitunut äänekäs joukkio hieman maistissa olevia veikkosia. Jutut aaltoilevat autojen ja veneiden vaiheilla. Joku kertoo kuljettaneensa Tarjanteen keulakannella nuoruudessaan lehmiä, hevosia, sikoja ja monenlaista kauppa­tavaraa.

Puhtia laivan höyrykoneeseen antaa suunnilleen kuusitoista mottia halkoja edestakaisella matkalla. Kapteeni Salmi kertoo mottimäärän vaihtelevan tuulen mukaan. Hän tuntee laivansa jo parinkymmenen vuoden ajalta.

– Olen ollut tällä aluksi perämiehenä ja viimeiset kahdeksan kesää kapteenina. Aloittaessani laiva seilasi polttoöljyn voimalla, mutta keväästä alkaen taas haloilla, Salmi muistelee.

Kapteeni Sami Salmi pyörittelee Tarjanteen 115-vuotiasta ruoria kuten kymmenet kapteenit häntä ennen.

Tarjanne kulkee hiukan vinossa, mikä mietityttää joitakin täpötäyden laivan matkustajista. He ovat pääasiassa vanhempaa väkeä tai keski-ikäisiä lomailijoita, jotka muistavat lukeneensa Tarjanteen sisaralus Kurun uppoamisesta Näsijärvellä syysmyrskyssä 1929. Tarjanne ehti säätä uhmaten pelastaa osan matkustajista, mutta liki 140 heistä hukkui kaikesta huolimatta.

– Pyöreäpohjainen laiva kallistuu sille puolelle, jolla matkustajia on eniten. Siitä ei ole mitään vaaraa, kapteeni hymähtää ja kertoo komentosillalla vieraileville matkustajille laivan lähestyvän Muroleen kanavan kääntösiltaa.

Kahdesti viikossa vuoroin suuntaansa matkaavan Tarjanteen ohi kiitää silloin tällöin veneitä, joista heilutellaan ja kuvataan innokkaasti.

Museoviraston perinnelaivarekisteriin kuuluva höyrylaiva etenee suunnilleen kaksikymmentä ­kilometriä tunnissa. Jostakin laiturista pyrähtää ­vesi­skootteri leikkimään laivan peräaallokossa. ­Tarjanne jakaa hyvää mieltä Runoilijan tieksi ­nimetyllä reitillään.

Kapteenin luokse on vaarinsa kanssa pyrkimässä kuusivuotias Toivo Räty. Pikkumies seuraa silmät suurina ammattimiehen toimia. Muistoksi vierailusta hän saa kunniakirjan, jota hän ylpeänä esittelee vieraillekin.

– Toivolla on lupa kulkea laivalla vapaasti, mutta mihinkään hän ei saa kurkotella tai kiivetä, vaari Taku Peurala sanoo.

Toivo Rädylle on kesken laivan tutkimisen tullut jano. Mummi Liisa Heikkinen tarjoilee juomista.

Toivo on juuri syönyt lempiruokaansa – lihapullia ja perunaa – laivan ravintolassa. Vaarikin on löytänyt à la carte -listalta jotakin hyvää.

Ravintolan sisustuksen suunnitteli aikoinaan ­kansallistaiteilija Akseli Gallén-Kallela. Hänen ­Ruoveden-ateljeensa katto häämöttää laivareitin ­varrella Näsijärven rannalla. Laivan kuulutukset kertovat kultakauden ­(1880–1910) taiteilijoiden viihtyneen näissä maisemissa ja jättäneen rantakallioihin yhä nähtävissä ­olevia maalauksia.

Ennen polttomoottoreiden aikakautta Suomen vesillä liikkui purjealuksia ja sittemmin satoja ­erikokoisia höyryaluksia matkustajia ja tavaraa kuljettaen. Rautatieverkosto ja tiestö olivat puutteellisia ja autot vielä harvinaisia.

Höyryaluksilla hoidettua rahti­liikennettä laajennettiin 1800-luvun puolivälin jälkeen teollistumisen vuoksi. Kanavia rakennettiin ja ­väyliä ruopattiin.

Kuumuutta pelkäämätön konepäällikkö Markus ­Puttonen pitää huolen, että laivassa riittää höyryvoimaa.

Tarjanne-laivan nielemiä mottimääriä päivittelevä matkustaja ei ole nähnyt aikoinaan hinaajien vetämiä pitkiä tukkilauttoja, jotka veivät puuta muun muassa asuntojen lämmittämiseen ja kasvavan ­metsäteollisuuden tarpeisiin.

Konepäällikkö Markus Puttonen kuuluu laivan kahdeksanhenkiseen miehistöön. Hän ahtaa kuumassa ja hämärässä konehuoneessa kahteen uuniin metrisiä halkoja juuri oikealla hetkellä, jotta kone jaksaa jyskyttää. Miehen hikisessä paidassa on monimielinen teksti: Kovan onnen konemies. Hän luettelee laivan ominaisuuksia ammattiylpeyttä äänessään.

– Olen ollut avioliitossa tämän aluksen kanssa jo yli kaksikymmentä vuotta. Otan kuluvien osien korjaukset ja muut hankaluudet huumorilla. Laiva jää talvilepoon 19. elokuuta, minkä jälkeen alan tehdä laivalla huoltohommia.

Tarjanne on ehtinyt 115 vuoden aikana seilata monenlaisissa historian aallokoissa. Sen tarina alkoi elokuussa 1907, kun Ruovedellä perustettu Höyrylaiva Osuuskunta ­Tarjanne tilasi lähes 30 metriä pitkän höyrylaivan osat konepajalta Joroisista. Alus koottiin valmiiksi Vilppulassa.

Kapteeni Salmi kertoo Tarjanteen neitsytmatkan kommelluksesta.

– Kun laiva saapui Ruoveden laituriin, kipparin tilaamaa pakitusta ei tapahtunutkaan. Käskyjä alas konehuoneeseen ­välittävä uutuudenjäykkä telegrammi ei toiminut. Siitä seurasi törmäys ­laituriin, jolloin soitto­kuntalaiset molskahtivat torvineen ­järveen.

Muroleen kanavalla ­T­­arjanne-laiva otti ja luovutti aikoinaan ­karjaa, nykyisin se kuljettaa polkupyöräilijöitä.

Enimmillään laiva sai ottaa jopa 240 matkustajaa. Se tuntuu paljolta, kun nykyinen 115 jo saa laivan vaikuttamaan täydeltä.

Kahdeksan tunnin laivamatkan aikana vieri vieressä istuminen saa aikaan sen, että toisilleen ventovieraat ihmiset alkavat tutustua ja kommentoida kokemaansa spontaanisti.

Niin käy myös turkulaisille Jani Hannoselle ja Adaliina Häyhälle. He ovat suunnitelleet jäävänsä polkupyörineen pois kyydistä Visuveden laiturissa. Siellä heillä on edessään 56 kilometriä pyöräilyä.

– Ihan kuin olisi matkannut menneisyyteen, kun astuttiin laivaan, luonnehtii nuoripari kokemustaan Tarjanteesta.

Pariskunta on usein kuunnellut kesämökkirannassaan laivan höyrypillin käheitä merkinantoja.

Runoilijan tien kapeat salmet ovat laivamatkustajille kiinnostavia kokemuksia.

Leppoisasti puksuttelevaa höyrylaivaa on vaikea kuvitella sota-alukseksi. Sellaisenakin Tarjanne on palvellut Venäjän laivastossa ensimmäisen maailmansodan aikana Suomen suuriruhtinaskunnan Näsijärven osastossa.

Pakko-oton ja muutostöiden kohteiksi joutui muitakin laivoja kuten aikansa laivahelmi Kuru.

– Surullisenkuuluisan Kurun ­riisuttu runko on 1970-luvulta asti maannut rannalla reittimme ­varrella Visuveden kanavan lähellä, kapteeni kertoo.

Konepäällikkö Puttonen ei jouda ihmettelemään reitin pohjoispään kalliorantoja, kapeikkoja ja ­iloisesti heiluttavia mökkiläisiä. Hän kipaisee alas meluisaan konehuoneeseen jyrkkiä portaita, joiden puolivälistä moni utelias kääntyy takaisin.

– Tästä kesästä alkaen on taas seilattu halkojen voimalla laivan omilla, alkuperäisillä koneilla. Öljypolttimet ja -tankit poistettiin halkovaraston tieltä, Puttonen kertoo tyytyväisenä.

Laivaliikennettä harjoittava Suomen Hopealinja Oy siirtyi halkojen myötä käyttämään uusiutuvaa energiaa. Sata litraa polttoöljyä vastaa suunnilleen yhtä halkomottia. Kunnostettuja höyrylaivoja on liikenteessä huvi- ja matkailukäytössä edelleen, mutta S/S Tarjanne on Suomen vanhin alku­peräistä reittiään ja ­mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa kulkeva höyrylaiva.