Image

Houellebecqin Alistuminen on länsimaisen tyhjyyden kritiikki, kirjoittaa Juha Itkonen.

Houellebecqin Alistuminen on länsimaisen tyhjyyden kritiikki, kirjoittaa Juha Itkonen.

Kolumni | Alistuminen on länsimaisen tyhjyyden kritiikki, kirjoittaa Juha Itkonen.
Teksti Juha Itkonen
Mainos

Se ei ollut aivan tavallinen kirjanjulkaisupäivä. 7. tammikuuta tänä vuonna klo 11.30 veljekset Said ja Chérif Kouachi hyökkäsivät Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen Pariisissa, tappoivat kaksitoista ihmistä ja haavoittivat yhtätoista.

Pari tuntia aiemmin ranskalaisiin kirjakauppoihin oli ilmestynyt Alistuminen, Michel Houellebecqin lähitulevaisuuteen sijoittuva visio islamilaistuneesta Ranskasta. Juuri sen viikon Charlie Hebdon kannessa oli myös kirjailijan karikatyyri. ”Vuonna 2015 menetän hampaani, vuonna 2022 noudatan Ramadania”, otsikossa luki.

Houellebecqilla oli vanhaa mainetta islamin vihollisena. Hän oli muun muassa kutsunut islamia kaikista älyttömistä monoteistisista uskonnoista typerimmäksi. ”Ranska ei ole Michel Houellebecq”, pääministeri Manuel Valls kiirehti lausumaan terrori-iskun jälkimainingeissa. ”Se ei ole suvaitsemattomuutta, vihaa ja pelkoa.” Kun miljoonat ihmiset kokoontuivat toreille Je suis Charlie -paidoissaan, kirjailija oli jo joutunut lähtemään myrskyä pakoon.

Alistumisen päähenkilö Francois on kuin kaikki muutkin Houellebecqin kirjojen miehet: masentunut, yksinäinen hedonisti. 44-vuotiaana hän on turvallisessa kirjallisuudenlehtorin virassa Sorbonnen yliopistossa ja olettaa mitättömän elämänsä jatkuvan kuolemaan asti mikroaterioiden, yksinäisten tv-iltojen ja satunnaisten seksi-ilottelujen sarjana.

Eletään kuitenkin vuotta 2022, ja maailma ympärillä alkaa vääntyä uuteen asentoon. Ranskan presidentinvaalien toisella kierroksella vastakkain ovat maltillisen (kuvitteellisen) islamilaispuolueen sympaattinen ehdokas Mohammed Ben Abbas ja Kansallisen rintaman Marine Le Pen. Äärioikeistolaista hallintoa pelkäävät maltilliset keskustavoimat solmivat vaaliliiton Muslimiveljeskunnan kanssa, ja niin Ranska siirtyy ilman suurta verenvuodatusta uuteen aikaan. Uusien vallanpitäjien erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat nimenomaan yliopistot. Sorbonnen katolle ilmestyy puolikuun sirppi, ja uskottomat intellektuellit, myös Francois, vaiennetaan arabirahan turvin muhkealla varhaiseläkkeellä. Joutilaasta asemastaan mies tarkkailee muutoksia ympärillään, naisten hameiden pitenemistä ja alusvaateliikkeiden katoamista kauppakeskuksista, kunnes Sorbonnesta tulee kutsu takaisin töihin. Hurjalla kuukausipalkalla on vain yksi ehto: julkinen kääntymys muslimiksi.

Tärkeä kirja. Ajankohtainen romaani. Nämä kaksi usein esiintyvää sanaparia hiertävät minua aina, sillä niissä taidetta arvotetaan journalismin kriteerein. Kirjallisuudessa aihe on periaatteessa yhdentekevä, olennaisia ajatukset ja niiden esillepano.

Silti: jos jokin romaani on ajankohtainen, niin tämä. Juuri nyt Eurooppaan suorastaan vyöryy uusia ihmisiä enimmäkseen islaminuskoisista maista. Koko mantereen väestöpohja muuttuu, ja muutoksella on pitkällä tähtäimellä epäilemättä myös poliittisia seurauksia. Kuitenkaan Alistumista tuskin kutsutaan tärkeäksi kirjaksi. Määritelmä nimittäin edellyttää myös tietynlaista humaania, yleisesti hyväksyttävissä olevaa sanomaa, ja tähän vaatimukseen romaani ei taivu.

Ei niin, että kirja kävisi ristiretkeen islamia vastaan. Se ei varsinaisesti provosoi, vaikka Pariisissa huseeraavat islaminuskoiset, varsin vapaamieliset prostituoidut taatusti riittävätkin nostattamaan profeettaan hartaasti uskovien verenpainetta.

Lopulta Houellebecqin kritiikin kohteena ei ole islam tai uskonnot ylipäätään, niin älyttömiä kuin ne hänen mielestään ovatkin. Niin kuin ennenkin hän kirjoittaa purevasti ja lohduttomasti kulutus- ja yksilökeskeisten länsimaisten yhteiskuntien henkisestä tyhjyydestä. Alistumisessa kristilliset arvonsa unohtanut Eurooppa saa tavallaan ansionsa mukaan, kun elinvoimainen ja vielä johonkin uskova islamilainen kulttuuri ottaa ohjakset.

Toisenlaisenkin vision maanosamme monikulttuurisesta tulevaisuudesta voisi kuvitella. Se ei olisi ainoastaan poliittisesti korrektimpaa, siihen myös uskoisi mieluummin. Mutta Ranskan pääministeri oli väärässä – ei Houellebecq lietso pelkoa, suvaitsemattomuutta eikä vihaa. Hän on erinomainen kirjailija ja tekee niin kuin kirjailijat tekevät, kirjoittaa näkemyksensä maailmasta. Hän jos kuka on Charlie. ■

Michel Houellebecq: Alistuminen, WSOY, suomennos Lotta Toivanen

Julkaistu: 28.10.2015