Tamperelainen Rosendahl ei ole mikä tahansa hotelli. Eteläpuolella on Pyhäjärvi, itä- ja pohjoispuolella humisee Pyynikin männikkö, ja länteen lähdettäessä vastaan tulee Pispala.

Nykyisin noin hienolle paikalle, keskelle kansallismaisemaa, saisi tuskin rakentaa, mutta 1970-luvun Tampereella se oli mahdollista, sillä kaupunkia johti Pekka Paavola, ”Pomo”, aikaansaapa ja suuruudenhullu mies.

Asuin tuohon aikaan lähellä Rosendahlia ja pääsin seuraamaan sen rakentamista. Kirjoitin siitä myös pari lehtijuttua. Huomaan kutsuneeni  Rosendahlia ”loistohotelliksi”.

Valmistuessaan se oli Suomen suurin ja kallein hotelli, jonka viimeistelyssä ei pihistelty. Rosendahlin rakennutti Alkon tytäryhtiö Yhtyneet Ravintolat.

Joulukuussa 1977 pidettiin avajaiset. Kutsuja oli lähetetty peräti viidelle tuhannelle ihmisille, ja avajaisiin tuli kolme tuhatta. Kattauksia oli päivän aikana kolmessa vuorossa. Vieraat saivat nälkäänsä riistapyöryköitä ja muikunmätileipiä.

Ja itse presidentti Urho Kekkonen vihki hotellin käyttöön. Presidentin kunniaksi järjestettiin hienot herrapäivälliset. Kekkosen päivällispöytään pääsivät tamperelaiset silmää tekevät, kaupungin ja suurten teollisuusyhtiöiden kuten Finlaysonin ja Tampellan johtajat.

Päivällisille kelpuutettiin vain miehiä, 48 herraa. Jotta he saivat olla keskenänsä, puolisot kuljetettiin bussilla Pyynikinharjun toiselle puolelle Näsinneulan ravintolaan. Siellä rouvat saivat omaa päivällistään.

Herrapäivällisten järjestäminen lienee nykyisin jo mennyttä maailmaa. Niin taitaa olla myös päivällisten menu: alkupalaksi herrat söivät palvattua lammasta, pääruuaksi uunilahnaa ja jälkiruuaksi tarjottiin ternimaidosta tehtyä maalaisherkkua.

Ruokalista oli laadittu presidentin maun mukaan. Kun Kekkonen tykkäsi arkisista ja perinteisistä ruuista, vaikkapa uunilahnasta, kaikki tykkäsivät uunilahnasta.

Rosendahl teki nuoreen reportteriin niin suuren vaikutuksen, että olen sittemmin seurannut hotellin vaiheita. Alko myi sen parikymmentä vuotta sitten ruotsalaiselle Scandic-ketjulle, ja alan myllerrykset ovat muutenkin koetelleet hotellia. Tänä syksynä se joutuu kauppaamaan huoneitaan 19 euron hintaan etätyöläisten päivätyötiloiksi. 

Rosendahl ei enää aikoihin ole ollut Suomen eikä edes Tampereen suurin hotelli. Keskustan kolossit Ilves ja Torni ovat vieneet ykköspaikan.

Minua Rosendahl viehättää, ja viime kesänä menin muistojeni hotelliin. Viikonloppu oli elämys, tosin aivan toisenlainen kuin olin etukäteen kuvitellut.

Hotelli oli tehnyt nuorille perheille edullisen tarjouksen. Aula ja käytävät vilisivät lapsia, valkonaamoja ja tummahipiäisiä sulassa sovussa. Aamiaisella kävi aika melske. Onneksi pikkuväellä oli oma noutopöytä. Päivällisen listalta niin lapset kuin aikuisetkin saivat valita erilaisten burgereitten välillä.

Henkilökuntakin oli nuorta, ja heidän työkielensä oli englanti. Monet osasivat suomea vajavaisesti, jos ollenkaan.

Alkuhämmennyksen jälkeen sopeuduin rentoon tunnelmaan. Vain muutaman ohi kiitäneen hetken mietin, mitä Kekkonen menosta tuumaisi. ●