Milla pyöri lapsena illalla sängyssään ja pelkäsi homoksi muuttumista – Vuosia myöhemmin häntä yritettiin eheyttää
Kun ystävä rukoili Milla Heinoselle voimaa vastustaa homouden henkeä, hän ei ymmärtänyt mistä oli kyse. Vasta myöhemmin hän sai nimen sille, mitä hänelle oli yritetty tehdä. Uskonnolliset yhteisöt olivat pyrkineet muuttamaan hänessä jotain, jota ei voinut muuttaa.
Milla Heinonen itkee hysteerisesti. Ystävä istuutuu hänen viereensä.
– Nyt mun pahin pelko on toteutunut. Oon muuttunut homoksi, Milla sanoo.
Ystävä lohduttaa ja kertoo auttavansa. Hän oli aiemmin saanut näyn Jumalalta: hänen tehtävänsä oli ryhtyä Millan sielunhoitajaksi.
Ystävä painaa kätensä Millan pään päälle ja rukoilee. Hän pyytää pyhää henkeä tekemään töitä voittaakseen pahan hengen, homouden. Ystävä pyytää Jumalaa antamaan Millalle voimaa vastustaa tätä homouden henkeä.
Sitten hän neuvoo, että Milla voisi työstää suhdetta häneen äitiinsä sekä hankkia lisää naispuolisia kavereita.
Huoneen vaaleille, riisutuille seinille piirtyvät lähetysjärjestön todelliset kasvot.
On heinäkuu 2017 yhdessä Karkun evankelisen opiston rakennuksista, Mataleenassa. Ystävä on juuri yrittänyt eheyttää Milla Heinosta. Siin samassa huoneessa, josta Millalla on monta lämmintä ja turvallista lapsuusmuistoa.
Matkalla takaisin omaan huoneeseensa Milla pohtii tapahtunutta. Olo ei ole voimaantunut, vaan tilanne tuntuu oudolta ja inhottavalta.
Hän ei kuitenkaan ymmärrä, mistä on kyse.
Millan on kerättävä itsensä, koska työvuoro evankelisella opistolla odottaa.
Karkku on Sleyn eli Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen toiminnan keskus. Kaikki Sleyhyn kuuluvat pyrkivät käymään evankelisella opistolla vähintään kerran kesässä.
Siellä järjestetään lastenleirit, rippileirit ja nykyisin evankeliumijuhlat.
Sley on Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallinen lähetysjärjestö sekä yksi viidestä herätysliikkeestä.
Järjestö perustettiin vuonna 1873 korostamaan Jumalan suunnitelmaa ihmisten pelastumisesta ja sen todistavaa kirjaimellista Raamatuntulkintaa. Sley ei ole muovannut kantojaan muun kirkon tahdissa ja kieltää naispappeuden.
– Uskonnollinen yhteisö muodostaa helposti kuplan. Sellaisen, jossa ei näe ulkomaailmaan. Yhteisö haluaa eristää lapsen ympäröivästä todellisuudesta, Milla Heinonen sanoo.
Hän istuu kotinsa parvekkeella Helsingissä ja kertoo elämästään, jota on värittänyt suljettu uskonnollinen yhteisö. Millan koira Urho hyppää syliin.
Milla kertoo olleensa Karkun prinsessa, se arvostettu sleyläinen, jonka isä oli herätysliikkeen nuorisotyön johtaja.
”Toistelin nuorena tätä Raamatun kohtaa pakonomaisesti. Yritin rauhoittaa itseäni, kun pelko pahaksi ja syntiseksi leimautumisesta valtasi kehon ja mielen.”
Milla aloittaa kertomalla Sleyn rippikoulusta, joka järjestettiin Karkussa kesällä 2013. Hän ajattelee sen olevan yksi elämänsä tärkeimmistä käännekohdista. Kaksi viikkoa kestävän hurmoshenkisen leirin aikana lapsenuskoisesta, passiivisesta seurakunnan jäsenestä tuli aktiivinen, uskova seurakuntanuori. Alitajuntaan alkoi hiipiä tunne hyväksynnästä – yhteisössä olivat ne, joita isä rakasti. Siellä isä oli aina ollut ja nyt siellä oli myös hän.
Milla oli aina kaivannut isänsä hyväksyntää. Isä kiersi maata pitämässä puheita, ja oli paljon poissa kotoa. Neljästä lapsesta ainoana Milla alkoi käydä isän mukana Sleyn nuorille suunnatuissa tapahtumista jo lapsena.
Hän odotti riparia vuosia. Seurakunnassa hän tiesi vihdoin saavansa isän jakamattoman huomion.
Sleystä tuntui löytyvän monia muitakin vastauksia.
Usko antoi toivoa selittämättömältä tuntuvaan ahdistukseen ja masennukseen.
Parvekkeen pöydällä on kasa reunoista käpristyneitä papereita. Milla on hakenut ne esiin. Niille Milla on rippikouluikäisenä kirjoittanut puheita ja muistiinpanoja raamattutunneilta. Lyijykynä on vanginnut paperille ahdinkoa, surua, melankoliaa ja helvetin pelkoa.
Kasan päällimmäisenä olevan paperin reunassa lukee ”FIL:4 4–7”.
Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon…
– Toistelin nuorena tätä Raamatun kohtaa pakonomaisesti. Siitä tuli tapa, jonka avulla yritin rauhoittaa itseäni silloin, kun pelko pahaksi ja syntiseksi leimautumisesta valtasi kehon ja mielen. Se oli pakotettua iloisuutta, Milla kertoo.
Olihan hän jumalan valittu, jolla piti olla kaikki hyvin. Hänen tuli jaksaa hymyillä ja iloita.
”Yhteisössä olivat ne, joita isä rakasti. Siellä isä oli aina ollut ja nyt siellä oli myös hän.”
Kun Milla noina vuosina pyöri illalla sängyssään, hän rukoili Jumalalta uskovaa aviomiestä. Pakottava ja häiritsevä ajatus ”lesboksi muuttumisesta” valtasi kuitenkin jatkuvasti mielen.
– Se tuntui helvettiä pahemmalta, koska se merkitsisi hylkäämistä ja koko perheen kasvojen menettämistä, hän sanoo.
Milla ei tällöin tiennyt seksuaalista suuntautumistaan, mutta pelottava ajatus siitä, ettei hän olisi hetero, oli herännyt jo kauan ennen rippikoulua.
Uskoon tullessaan Milla oli halunnut muuttua. Mielessä eli tarkkarajainen kuva hyvästä, uskovasta Sley-naisesta – sellaisesta, joka eläisi Jumalan sanan mukaisesti ja kunnioittaisi seurakunnan kirjoittamattomia sääntöjä.
Sen kuvan mukaiseksi hän muokkasi itsensä. Sley-Milla pukeutui hillitysti, piti pitkät hiuksensa auki ja yritti puhua Raamatun sanaa kunnioittaen. Päässä pyörivät valmiiksi piirretyt tulevaisuudensuunnitelmat: Neitsyyden säilyttäminen, avioliitto oikeaoppisen uskovan miehen kanssa, miehen tahdon kunnioittaminen, yhteiset lapset, omistusasunto haja-asutusalueella ja muutenkin kaikin puolin Jumalan tahdon mukainen elämä.
Mikään siitä ei vain tuntunut oikealta.
Milla alkoi kyseenalaistaa asioita, joita oli lapsesta asti pidetty muuttumattomina totuuksina. Miksi minun pitäisi elää tietyllä tavalla? Miksi minä en saa tehdä asioita, jotka ovat miehille täysin sallittuja, jopa suositeltavia?
Millan kysymykset herättivät ärtymystä muissa yhteisön jäsenissä ja äänenpainot alkoivat koventua. Hän sai kuulla nolaavansa itsensä ja kysymysten olevan vaarallisia.
– Uskova nainen ei kyseenalaista, vaan nöyrtyy, Milla kertoo kokeneensa.
Millan mieleen on jäänyt tapaus, joka kuvasi seurakunnan suhtautumista seksiin.
Silloin Eräs Millan ihailema aikuinen otti paperiarkin ja puristi sen nyrkissään ryttyyn. Kun sormet irrottivat otteensa, paperi jäi ryppyiseksi.
– Näin käy, jos harrastaa seksiä. Paperi oli ennen suora. Nyt siihen on koskettu. Sitä ei koskaan enää saa suoraksi, sanoi aikuinen.
Ääni jäi kaikumaan Millan päähän. Intiimiys muuttui ahdistavaksi asiaksi. Hän oppi pelkäämään omaa kehoaan. Seksuaaliset ajatukset, halut ja uteliaisuus olivat syntiä, jotka tuli tukahduttaa. Vähitellen mieli ja keho ikään kuin lähtivät eri teille.
”Ajattelin, että jokainen kerta huonoakin seksiä miehen kanssa voisi parantaa minut ja muuttaa kerta kerralta heterommaksi.”
Omasta kehosta irtautuminen johti itsetuhoisiin tapoihin ja kierteisiin. Hän ei enää välittänyt mitä hänelle tai keholleen tapahtuu.
– Ajattelin, että jokainen kerta huonoakin seksiä miehen kanssa voisi parantaa minut ja muuttaa kerta kerralta heterommaksi, Milla kertoo.
Lukion jälkeen Milla lähti viettämään välivuotta Italiaan. Siellä hän liittyi helluntailaiseen kirkkoon, Hillsongiin. Moderni ylistysmusiikki, suuret jumalanpalvelukset, naispapit ja yleinen vapaamielisyys vetosivat niin julkkisvieraisiin kuin tiukan luterilaisen perinteen kanssa kasvaneeseen Millaankin.
Milla irrotti jo otettaan Sleystä. Kirkossa kaikki tuntuivat olevan tyylikkäitä, nuoria ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita. Millasta tuntui, että hän oli ensimmäistä kertaa suunnilleen oma itsensä. Lopulta hän päästi irti.
– Kaukana kotoa vapauduin sen verran, että päädyin olemaan intiimisti naisen kanssa.
Tilanne oli Millalle odottamaton, mutta luonnollinen. Se tuntui oikealta, mutta samalla maailmanlopulta.
Kun Milla uskoutui ystävilleen, näennäisesti liberaali kirkko paljastui konservatiiviseksi. Seurakuntalaisten kasvot eivät säteilleet enää vapautta, armoa ja anteeksiantoa. Italiassa Milla päätyi ensimmäistä kertaa eheytettäväksi.
Hänen ympärilleen kokoonnuttiin piiriksi ja rukoiltiin, ettei Milla enää haluaisi seksuaalisesti samaa sukupuolta. Millan tekemää ”syntiä” pidettiin saman tasoisena kuin aviomiehen toisiin naisiin kohdistamia harhailevia katseita tai kaupasta näpistämistä. Se oli jotain, mistä pystyi pääsemään eroon pyytämällä Jumalalta apua.
Tämän jälkeen Millasta alkoi tuntua, että hän sekoaisi. Hän ymmärsi, että jo lapsena herännyt pelko homoksi muuttumisesta kieli siitä, että hän pitää naisista.
– Pelkäsin Jumalan kostoa, joka homoseksuaalisista teoista voisi seurata. Olin varma, että päädyn helvettiin.
”Oman homouden eli itsensä kieltäminen oli tuntunut siltä, kuin olisi hengittänyt vain puolittain.”
Sleyssä opetetaan, että kaikki homoseksuaaliset teot ovat syntiä, ei homous sinänsä itsessään.
Milla soitti ystävälleen, joka totesi tyynesti hänen olevan biseksuaali. Ystävä, jolla ei ollut uskonnollista taustaa, yritti vain lohduttaa häntä. Biseksuaalisuus oli hänestä täysin luonnollista, ei syntistä.
Milla ei kuitenkaan uskonut. Hän yritti pestä itseään puhtaaksi uudestaan ja uudestaan, sillä likainen olo valtasi hänet. Siihen ei tuntunut kuitenkaan tehoavan mikään. Eivät varsinkaan ne monet tunnit, joita hän oli viettänyt suihkussa huutoitkien.
Italiasta Milla lensi takaisin Suomeen. Perhe haki hänet lentokentältä suoraan Karkkuun asumaan, sillä hän oli aikeissa tehdä siellä kesän töitä. Tuosta vuoden 2018 kesästä tulisi hänen viimeisensä Sleyssä.
Milla ei tosin sitä vielä tuolloin tiennyt. Hän päätyisi uudelleen eheyttämisen uhriksi ja kaikki muuttuisi lopullisesti.
Milla kertoo nyt, että Karkun Mataleenassa tapahtunut eheytystilanne jäi vain yhteen kertaan. Hän ei kuitenkaan enää pystynyt jäämään yhteisöön kesän jälkeen. Tunne siitä, että hän on sinne vääränlainen, oli liian hallitseva.
Oman homouden eli itsensä kieltäminen oli tuntunut siltä, kuin olisi hengittänyt vain puolittain.
Hän lähti opiskelemaan Helsinkiin teologiaa.
”Yhteisöt olivat pyrkineet muuttamaan hänessä jotain, jota ei voinut muuttaa.”
Ensimmäisenä keväänä opintojen alettua Milla törmäsi bloggaajan kirjoittamaan postaukseen eheytyshoidoista ja uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisesta. Hän muisti Italiassa ja Karkun Mataleenassa tapahtuneet tilanteet.
Vihdoin hän sai nimen sille, mitä hänelle oli yritetty tehdä. Häntä oli yritetty eheyttää. Yhteisöt olivat pyrkineet muuttamaan hänessä jotain, jota ei voinut muuttaa.
Milla oli pelännyt vuosia ”lesboksi muuttumista”. Nyt hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään, että hän oli ollut lesbo koko ajan. Ajatus siitä, että hän oli ollut sitä aina, ei tullut kerralla. Vähitellen iltarukoukset voimasta vastustaa homouden henkeä loppuivat.
Irtautuminen uskonlahkosta vei Millalta melkein kaikki ne ihmiset, joiden varaan hän oli rakentanut elämänsä kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän kertoo kohtaavansa vihaa yhteisöstä edelleen.
Lähteminen toi tilalle jotain vielä tärkeämpää: mahdollisuuden olla vihdoin oma itsensä. Uudenlainen vapaus oli huumaavaa ja muutti Millaa monin tavoin.
– Olin usein pelokas ja kuolemanvakava. Muutuin rennommaksi, avoimemmaksi ja sain uutta energiaa. Minun ei tarvinnut pelätä enää jatkuvasti paljastumista.
Milla irtautui Sleystä vuosia sitten, mutta työ uskonnollisten teemojen kanssa ei ole lakannut.
Teologian opinnot johdattivat hänet väitöskirjatutkijaksi. Nykyisin hän jakaa kokemuksiaan ja tutkimustaan sosiaalisessa mediassa, jotta yksinäisyys ja puhumattomuus vaikeiden uskonnollisten ilmiöiden ympärillä vähenisi.
Usko on hänen elämässään edelleen läsnä. Milla uskoo Jumalaan, joka ei hylkää häntä seksuaalisuutensa vuoksi.
Heinäkuussa 2025 Milla istui kirkon portailla Salon Herättäjäjuhlilla. Alttarille asti kulki pride-lipun värejä mukaileva matto. Muutamaa viikkoa aiemmin Helsingin Pride-kulkueessa hän kantoi jälleen kylttiä, jossa luki:
Jesus loves me because I’m gay.
Eheyttämistoiminta tarkoittaa seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun muuttamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Tällaisen toiminnan kautta pyritään muuttamaan ei-heteroseksuaalinen suuntautuminen heteroseksuaaliseksi tai trans- tai muunsukupuolisuus cissukupuolisuudeksi.
Eduskunta hyväksyi vuoden 2025 maaliskuussa kansalaisaloitteen eheytyshoitojen kieltämiseksi Suomessa. Hallitus on kuitenkin sivuuttanut eduskunnan jo hyväksymän kansalaisaloitteen.
Juttua korjattu 18.7.2025 kello 16.57: Sley perustettiin vuonna 1873, ei 1840-luvulla.
