Katastrofi! HJK on ajautunut seurana tuuliajolle – "Kukaan ei onnistunut"

HJK:n kausi 2025 oli yhtä maalia vajaa täyskatastrofi. Teemu Pukin iskettyä Klubin Suomen cupin voittoon kauden arvosanaksi saadaan ”katastrofi miinus”. Aiempien vuosien virheet urheilujohtamisessa tarkoittivat, että yhtään varapatruunaa ei tämän kauden toimijoilla ollut. HJK:n vitossijan takana on helsinkiläisten huonouden lisäksi myös muiden seurojen kehittyminen.

HJK-nimisessä saippuasarjassa aiemmin tapahtunutta: heinäkuussa 2023 seura antoi heikkojen tulosten ja väitettyjen johtamistapaongelmien seurauksena potkut joukkueensa kolmeen perättäiseen mestaruuteen johdattaneelle Toni Koskelalle. Tilalle nousi Koskelan apuvalmentaja Toni Korkeakunnas. Korkeakunnas toi mestaruuden ja paikan europelien lohkovaiheessa.

Syksyllä 2023 HJK nimesi urheilujohtajakseen Vesa Mäen, Miika Takkulan lähdettyä Ilvekseen. Mäki palkattiin viemään HJK seuraavalle tasolle. Urheilujohtaja halusi tuoda päävalmentajaksi oman valintansa. Pestiin palkattiin espanjalainen Ferran Sibila. Sibilalta puuttui vaadittava valmentajalisenssi, joten päävalmentajaksi nimettiin Korkeakunnaksen seuraan tuoma Ossi Virta.

Virran ja Sibilan johdolla ei tulosta tullut. Sibila ja Mäki saivat potkut kauden 2024 alkupuoliskolla. Valmentajaksi palasi Korkeakunnas, jonka tiimissä Virta jatkoi. Kausi päättyi kolmanteen sijaan Veikkausliigassa. Lokakuussa 2024 HJK nimesi uudeksi urheilujohtajaksi VPS:ssä ja Hongassa vaikuttaneen Petri Vuorisen.

HJK kartoitti talven aikana julkisesti vaihtoehtoisia päävalmentajia, mutta päätyi jatkamaan Korkeakunnaksen kanssa. Valmennustiimissä tapahtui vaihdoksia, Ossi Virta lähti ja tilalle tuotiin edellisellä kaudella TPS:n päävalmentajana Ykkösliigassa toiminut Miika Nuutinen.

Takana oli siis vähintään puolitoista vuotta katkonaista toimintaa, jossa HJK oli ottanut yhden varovaisen askeleen satunnaiseen suuntaan, ja valunut sen jälkeen kaksi askelta taaksepäin. Minkäänlaista jatkuvuutta ei ollut ehtinyt syntyä, ei pelitavallisesti kentällä, eikä minkäänlaisen punaisen langan myötä joukkueenrakennukseen. Urheilujohtajavalinnat tehneet ja päävalmentajavalinnat siunanneet ihmiset istuivat edelleen tuoleillaan. Jotta HJK olisi tällä kaudella voinut saavuttaa asettamansa tavoitteet, kaikkien olisi pitänyt onnistua.

Kukaan ei onnistunut.

Liigacupin finaaliin edennyt HJK kohtasi avauskierroksella vieraissa toisen mestarisuosikki Ilveksen. Talvi ja Ilves-ottelun alku näyttivät, että HJK:n pelissä oli joitain siemeniä, joista otollisissa olosuhteissa olisi voinut kehittyä tuloksellista jalkapalloa pelaava joukkue. Ilves-ottelu kääntyi kahden maalin johdon jälkeen yhdeksi alkukauden kolmesta tappiosta, ja hiekanjyvät loppuivat Korkeakunnaksen tiimalasista. Talven epäluottamuslauseen jälkeen tilaa ei ollut minkäänlaisille selityksille, vaan ainoastaan hyvä kaudenaloitus olisi ostanut Korkeakunnakselle luottamusta ja aikaa, niin sisä- kuin ulkokehällä.

Huippu-urheilussa asiat ovat usein hyvin pienistä asioista kiinni, ja pysäyttämättömän tapahtumat lähtevät pienistä, vääriin suuntiin vierimään lähteneistä lumipalloista ja perhosvaikutuksista. Tammelasta haettu vierasvoitto olisi voinut tehdä ihmeitä Korkeakunnakselle ja HJK:lle. Myöskään toisen kierroksen 1-0 -vierastappio SJK:lle ei jälkiviisauden vinkkelistä tarkastellen vaikuta katastrofaaliselta, olihan SJK mestaruussarjan toiseksi paras joukkue.

Korkeakunnas sai lähteä viiden ottelun jälkeen. Tilalle nostettiin Miika Nuutinen. Nimityksen myötä HJK:n viidestä edellisestä päävalmentajasta (Korkeakunnas, Sibila, Virta, Korkeakunnas, Nuutinen) neljä oli tullut seuraan apuvalmentajiksi silloisen päävalmentajan valitsemana. Päävalmentajan, jonka HJK oli myöhemmin potkinut pois riittämättömänä.

Jälkikäteen on spekuloitu, että HJK:n alkukauden pelimalli oli kompromissi Korkeakunnaksen ja Nuutisen mieltymyksistä. Nuutisella oli merkittävä rooli HJK:n pelaamisessa, mutta Korkeakunnas puolestaan halusi käyttää kolmea topparia. Lopputuloksena syntyneeseen muottiin ahdettiin väkisin jonkinlainen leipomus, mutta muotin reunat karsivat parhaita paloja molemmista malleista. Kentällä HJK mm. prässäsi hyvin, muttei pystynyt siirtymään tehokkaaseen matalaan blokkiin. Hyökkäämisessä oli ajatus keskustan ylimiehittämisestä, mutta pelaajia pallon yläpuolelle ja selustauhkaa ei ollut riittävästi.

Korkeakunnaksen poistuttua Nuutisen ei enää tarvinnut sopeuttaa ajatuksiaan päävalmentajan vastaaviin. Syntyi selkeyttä, ja 10 ottelun tappioton putki, jonka ainoa ei-voitokas ottelu oli kotitasapeli tulevaa mestaria vastaan.

Nuutisen päävalmentajuuden myötä lentoon lähtivät myös Teemu Pukki ja Alexander Ring. Ringin paikka muuttui puolustavasta kutosesta, tai jopa kolmen topparin linjan keskimmäisestä, kymppipaikalle tai taakse vedetyksi hyökkääjäksi. Tulosta tuli, kumpikin pelaaja nakutti yli 20 tehopisteen kauden.

Pukin ja Ringin liittyminen Klubin riveihin sokaisi lähes kaikki asiantuntijat. Enemmistö asiantuntijoista nimesi HJK:n mestarisuosikiksi numero yksi. Vertailukohtaa haettiin vuodesta 2019, jolloin HJK jäi Veikkausliigassa niin ikään viidenneksi. Seuraavan kauden aikana se hankki riveihinsä mm. Rasmus Schüllerin, Markus Halstin, Roope Riskin ja Valtteri Morenin. Yleinen käsitys oli, että HJK kokoaa jälleen pettymyskauden jälkeen sellaisen joukkueen, jolla ei sattumille pitäisi jäädä sijaa.

Kovien paluumuuttajien lisäksi HJK hankki viisi vuotta takaperin myös Luis Carlos Murillon, Antonio Regueron, David Brownen, Miro Tenhon, Lucas Lingmanin ja Ferhan Hasanin. Hankinnat eivät ole kaikki tässä, mutta lista onnistuneista hankinnoista on yhdelle kaudelle varsin pitkä. Ei ihme, että tuolloin koottu runko tulisi viemään kolme seuraavaa mestaruutta.

Tällä kaudella listaa ei ole pituudella pilattu. Pukin ja Ringin takana Ville Tikkanen on ollut tuotekuvauksen mukainen pelaajahankinta puolustuslinjaan. Jere Kallinen on kai täyttänyt häneen asetetut odotukset, ja oululainen on tavallaan kiva ja looginen hankinta, U21-maajoukkueringissä ollut, kehityskelpoinen homegrown-pelaaja. Mutta Kallisen tasoa sarjan mestaruustaistelussa voisi suhteuttaa vaikka kysymällä, haastaisiko hän Ilveksen tai KuPS:n avauskokoonpanon keskikenttäpelaajia peliajasta?

Benji Michel pelasi kesällä hyvän jakson, mutta jos laitetaan järjestykseen sarjan yläoksien pelaajia, on Michel osastolla ynnä muut. Se on HJK:n ulkomaalaishankinnalta liian vähän. Kesken kauden maalille saapunut Ricardo rauhoitti härdellin tolppien välissä, mutta ei silti ole liioiteltua väittää, että HJK:lla on mestaruussarjan heikoin kassari.

Loput hankinnat ovat kiistatta epäonnistuneita. Se tarkoittaa sitä, että Vuorisella on alla kaksi epäonnistunutta siirtoikkunaa.

Yksi yhtymäkohta kauden 2020 joukkueeseen on tällä kaudella toteutunut. Tuolloin edustusjoukkueympyröihin olivat tunkeutumassa Matti Peltola, Santeri Väänänen ja Casper Terho. Kaudella 2025 vastuuta ovat saaneet Pyry Mentu ja Kaius Simojoki, eikä HJK ole kaatunut siksi, että nuori kaksikko on kellottanut suuria peliminuutteja.

Pelaajahankinnat ja pelaaminen ovat luonnollisesti asioita, jossa sähköä johtuu molempiin suuntiin. Pelaajan hyvyys ei ole mikään pysyvä yksi numero, FIFA-rating, vaan pelaajan hyvyys tai huonous on aina suhteessa pelaamiseen ja siihen, mitä kukin valmentaja kustakin pelaajasta irti saa. Samoin pelaaminen on riippuvaista pelaajahankinnoista, jos ei saa niitä pelaajatyyppejä, joita tarvitsee tai pyytää, ei ole ihme, jos systeemi ei toimi.

Tämänkaltaisessa mudassa painivat tällä hetkellä Nuutinen ja Vuorinen. Ovatko epäonnistuneet pelaajahankinnat syy pelin sakkaamiselle, vai pelimallin sopimattomuus käytettävissä oleville pelaajille syy hankintojen vaisuihin esityksiin?

Nuutisen sisältöosaamista tuskin kukaan kyseenalaistaa. Jalkapalloteoreettisesti 33-vuotias tiimeineen on varmasti kartalla siitä, mikä on rikki ja miten sen voisi korjata. TV-asiantuntijana Nuutinen on osoittanut, että taitaa selkeän esiintymisen ja asioiden esittämisen tiiviisti ja ymmärrettävästi. Se on vain puhumista jalkapallosta, mutta viestin saaminen selkeästi perille joukkueelle on kuitenkin melko suuri osa valmentamista.

Valmentaja arvioidaan kuitenkin tulosten ja pelin perusteella. Sisältöosaamisen arvioiminen jollain muulla mittarilla, kuin sillä, miten valmentaja saa joukkueensa yhdessä toimimaan, on lopulta ihan asian vierestä jauhamista.

Alaston totuus on se, että Nuutisen HJK on luvattoman heikko monessa voittavan joukkueen kovaan ytimeen liittyvässä asiassa. Ennen kaikkea se toimii löperösti molemmissa bokseissa. Hyökkäyspäässä HJK ei käytä mahdollisuuksiaan riittävällä tehokkuudella. Puolustuspäässä se on kipuillut oman boksin puolustamisen kanssa enemmän tai vähemmän europelien alkamisesta saakka. Se päästää erikoistilanteista halpoja maaleja. Se ei pysty kontrolloimaan otteluita johtoasemassa, ei puolustamaan pallolla muttei myöskään sietämään pitkäkestoista painetta, pallosadetta boksiin, matalalla puolustaessaan. Se reagoi heikosti pallonmenetyksiin, palaa koko joukkueena välillä luvattoman laiskasti pallon alle.

Mikä osa tässä on pelaajatyypeillä ja pelaajien persoonallisuuksilla, mikä henkisellä puolella, ja mikä valmennusprosessilla, on ulkopuolelta mahdoton sanoa. Suurin osa vastuusta palautuu joka tapauksessa päävalmentajan kontolle, oli selittävä tekijä mikä tahansa.

Töölössä ei tällä hetkellä ole helppoja ratkaisuja tarjolla. Urheilujohtaja Vuorinen on julkisesti tukenut Nuutista ja tämän valmennusprosessia, ja kertonut keskustelevansa ja sparrailevansa päävalmentajan kanssa säännöllisesti. Mikäli Vuorinen tulisi johtopäätökseen, että Nuutisen valmennusprosessi on riittävän hyvä parempiin tuloksiin, ottaisi hän valtavan uskonloikan. Mestaruussarjan esitysten jälkeen Nuutinen lähtisi uuteen kauteen ihan samalla tavalla toinen jalka lankulla, kuin Korkeakunnas tämän kauden alussa. Kovin montaa heikkoa tulosta ei vaadittaisi siihen, että sisäinen ja ulkoinen paine valmentajanvaihtamiseen olisi tapissa. Ja siihen tilanteeseen HJK ei saisi missään nimessä joutua, että se joutuu jälleen vaihtamaan kesken kauden valmentajaa, joka hyppää liikkuvaan junaan ja jonkun muun mieltymysten mukaan kootun joukkueen ohjaimiin.

Sama pätee oikeastaan kaikkiin realistisiin suomalaisiin valmentajanimiin. Esimerkiksi KuPS:ista vapautuvan mestarivalmentaja Jarkko Wissin kaappaaminen Klubi-ruoriin olisi monelle pettymys, ja Wissin yllä riippuvat jo valmiiksi omat tummat pilvensä. Ulkomaalaisvalmentaja olisi lähes väistämättä Sibila-tyylinen riski, ellei HJK löydä jostain niin kovan CV:n ulkomaalaisvalmentajaa, että pelkästään ansioluettelo riittäisi pitämään paineet käsivarren mitan päässä, vaikka kone käynnistyisi yskähdellen.

Joonas Rantanen jaVesa Vasara ovat niminä esiintyneet spekulaatioissa. Rantasta on yhdistetty myös ulkomaille, ja sivuttainen askel sekavassa tilassa olevan HJK:n ruoriin voisi olla urakehitykselle suuri riski, sikäli mikäli Rantasella on muutenkaan minkäänlaista kiinnostusta tai tarvetta siirtyä Suomen sisällä Ilveksestä yhtään mihinkään.

Vasaralla ulkomaista ei ole puhuttu, mutta Interissä vaikuttaisi olevan rakentumassa Ilveksen kaltainen stabiili toimintaympäristö, jota Kalle Parviainen johtaa ja kehittää järkevänoloisesti. Mikäli kumpikaan osoittaisi kiinnostusta HJK:n valmentamiseen, tulisi HJK:n harkita sopimuksen ulosostamista, vaikka historiallisen suurella summalla. Halvemmaksi se tulisi, kuin kesken kauden potkut, joukkueen vahvistaminen kesän siirtoikkunassa ja jääminen ulos europelien mestarien polulta.

Yksi nimi, jossa kaikkien toiveiden Venn-diagrammit kohtaavat, on Jose Riveiro. Riveiro on perheellinen mies, joka on aiemmin viihtynyt Suomessa hyvin. Toisaalta Riveiro allekirjoitti toukokuussa 2025 Al Ahlyn kanssa kaksivuotisen sopimuksen, jossa kuukausipalkka on mediatietojen mukaan ollut 100,000 – 120 000 dollaria. Todennäköisesti Riveiro häviäisi suuria summia rahaa, mikäli ottaisi vastaan jonkin toisen seuran pestin.

Kun Riveirot, Valakarit, Koskelat, Lehkosuot, Rantaset ja Vasarat on käyty läpi, jää jäljelle ulkomaiden kartoitus ja kakkoskorin nimet. Sellaisia voisivat olla esimerkiksi Markku Kanerva tai SJK:nS tevie Grieve. Kanervan nimi on syystä tai toisesta kadonnut spekulaatioista, ja tuntuu, että jos Kanerva olisi HJK:n valinta hänet olisi nimetty jo aikaisemmin. Toisaalta Kanervan sopimus Palloliiton kanssa oli alun perin vuoden 2026 MM-karsintojen loppuun asti, eli on mahdollista että myös Kanervan kannattaa Riveiron tapaan olla valmentamatta muualla vielä pari viikkoa.

Grieve olisi HJK:lta yllätysveto, muttei lainkaan huono sellainen. Skotlantilaisen työnäyte viime kausilta on laaja-alaisesti vakuuttava. Hän on ollut kehittämässä sarjan eliittiin pelaajia, kuten Kasper Paananen ja Markus Arsalo, joille muut, Paanasen tapauksessa useammatkin liigaseurat, sanoivat ei kiitos. Grieven joukkue on pelannut viihdyttävää, hyökkäysvoittoista jalkapalloa, jossa on täysin uniikki oma leimansa.

Mestaruussarjassa skotti osoitti taktisen joustavuutensa organisoimalla matalaan blokkiin ja vastaiskuihin perustuvan pelimallin, jolla SJK kampesi itsensä takamatkalta mukaan mestaruustaisteluun. Voisi sanoa, että siinä missä joissain seuroissa ei koko kauden aikana nähty selkeää ja tehokasta pelimallia, on Grieve ehtinyt luoda yhden kauden aikana kaksi sellaista.

Grieven viimeaikojen piikittely HJK:n suuntaan, joskin Palloliiton ja Veikkausliigan kautta, voisi kuitenkin indikoida, ettei Seinäjoella koko suurempaa pelaajaputkea luomassa ollut Grieve olisi hänkään kiinnostunut HJK:n tuolista.

Viimeisenä jokerikorttina, mahdollisesti nousevana nuorena valmentajana, jolla on HJK-taustaa, voisi heittää Tim Sparvin nimen. Sparv on valmentajana vihreä, mutta on työskennellyt suht kovissa ympäristöissä, ja omaa sellaista johtamista ja karismaa, joka tulisi tarpeeseen HJK:lle. Riskin HJK Sparvinkin kanssa ottaisi.

HJK:sta on kirjoitettu tällä kaudella valtava määrä sanoja, lauseita ja kappaleita. Samalla olemme aliarvioineet muita liigaseuroja. On käännettävä katse myös kehä kolmosen ulkopuolelle, ja pantava merkille, että Veikkausliiga toimintaympäristönä on muuttunut jo vaikkapa siitä vuodesta 2020. Esimerkiksi Ilves ja SJK olivat seuroina kaukana siitä, mitä ne ovat nyt.

Inter ja KuPS ottivat HJK:n perässä himmeämmät mitalit, mutta niidenkin menestys riippui edelleen täysin siitä, paljonko rahaa pelaajiin mällättiin, miten hankinnat onnistuivat ja kuka valmensi. Kärjistäen Veikkausliigan top-kolmoseen pääsi pelkästään kotiuttamalla vuosikerran kovimmat paluumuuttajat.

Nyt tilanne on erilainen. SJK:sta on tullut pelaajahautomo, jonka putkessa kypsyy niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia nuoria pelaajia, jotka ovat valmiita hyppäämään Veikkausliigatason pelaajiksi ja kehittymään kauden aikana.

Ilves on viidessä vuodessa tehnyt itsestään sellaisen merkkipaalun, että HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoo Klubin nettisivuilla julkaistussa artikkelissa, että HJK pyrkii valmentajakartoituksessaan toimimaan samalla tavalla kuin Ilves. Inter on jo pidempään kehittänyt pysyviä rakenteita pelaajabudjetin ja valmentajien takana.

Sen edellinen kiinnitys pelaajahankintojen kehittämiseksi oli Sergio Almenara, joka kelpasi ensin Suomen A-maajoukkueelle ja sitten Skandinavian suurimpaan jalkapalloseuraan, FC Kööpenhaminaan. Nyt Inter on kaappaamassa KuPS:n Viki Savosen, josta myös HJK oli väitetysti kiinnostunut.

KuPS on tekemässä parhaillaan sitä, mitä HJK:n pitäisi tehdä. Se voittaa mestaruuksia, myy pelaajia merkittävillä summilla eteenpäin ja pelaa jatkopaikasta europelien liigavaiheessa. Sillä on lisäksi käyttämätöntä potentiaalia monella osa-alueella, ja nyt resursseja niiden kuntoon laittamiseen.

Uusin nousukas on AC Oulu, jonka stadionprojekti on nytkähtämässä eteenpäin. Oululla on edellytyksiä nousta säännöllisesti mestaruussarjaa pelaavaksi joukkueeksi. Ensimmäinen hauiksennäyttö on sarjan parhaan maalivahdin, Miguel Santosin kaappaaminen.

HJK:sta odotettiin vuosia veturia sarjan kehittymiselle, ja rahan virtaamiseen Veikkausliigaan. Kun sarja kehittyy ja rahaa on seuroilla käytössä enemmän, se onkin HJK joka on vaarassa pudota kyydistä.

Cupin voitto piti sen roikkumassa veturin takakaiteessa, sillä se ansaitsi toiseksi arvokkaimman europelipaikan minkä kotimainen joukkue voi saada. Jos se ei saa seuraavaa siirtoaan – päävalmentajanimitystä – oikein, se on vaarassa luiskahtaa mestaruustaistelusta europaikkataisteluun.