Apu

Hiski Salomaan salat vihdoin julki – työväen ikoni olikin porvari


Hiski ”Vapauden kaiho” Salomaata on pidetty työväenluokan sankarina. Todellisuudessa hän oli vakaumuksellinen porvari, yrittäjä ja republikaani, joka joutui jopa vankilaan Yhdysvalloissa poliittisten näkemystensä takia.
Kuvat Markku Salomaan arkisto

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 61 vuotta sitä, kun Hiski (Hiskias) Salomaan tomumaja laskettiin Aini-vaimon viereen Vehmaan hautausmaalle, mutta Hiskin äänilevyjä renkutetaan edelleen radiossa, eritoten vapun aikaan Vapauden kaihoa.

Muita Hiskin ikivihreitä ovat Lännen lokari, Tiskarin polkka, Iitin Tiltu sekä Värssyjä sieltä ja täältä. Niistä piirtyy kuva kuplettilaulajasta, joka tuo humoristisesti esiin suomalaisten siirtolaisten ankeaa elämää Amerikassa.

Sanoituksia on meillä luettu, tulkittu ja jopa äänitetty uudelleen olettaen, että Hiski olisi ollut työväenliikkeen mies. Hän onkin ollut 1960-luvulta lähtien kulttuurivasemmistolle lähes ideologinen ikoni.

Henkeen ja vereen porvari ja republikaani

Totuus on toisenlainen. Hiski ei kuulunut suomalaisten työväenyhdistyksiin, vaan Yhdysvaltain republikaanipuolueen edeltäjän GOP:n (Grand Old Party) kannattajiin. Hän oli henkeen ja vereen porvari, yrittäjä ja republikaani.

Hiski ja hänen säestäjänsä, haitaristi Antti Kosola ja kornetisti Wäinö Kauppi esiintyivät missä seuroissa tahansa, kunhan siitä maksettiin. Hiski yksinkertaisesti maksimoi yleisönsä kuten kaikki esiintyvät taiteilijat.

Potentiaalista yleisöä oli kohtalaisesti: vuoden 1930 väestönlaskennan mukaan Yhdysvalloissa asui 320 536 suomalaista siirtolaista ja heidän jälkeläistään, Kanadassa lisäksi 44 494.

Hiskin Vapauden kaiho ei omana aikanaan ollut mikään bravuurinumero. Hän esitti sitä työväenjärjestöjen toivomuksesta vuoden 1918 kapinan muistotilaisuuksissa.

Meil vapauden kaiho soi

nyt rinnassamme toverit oi

siks yhteisvoimin rintamahan käy

pelastusta köyhille ei ennen näy.

Paras maksaja oli vuonna 1905 perustettu sosialistinen ja anarkistinen ammattiliitto Industrial Workers of the World (IWW). Sen jäsenhankinnassa ja tilaisuuksissa Hiski oli vetonaula. Enimmillään sillä oli jäseniä elokuussa 1917, noin 150 000.

Amerikassakin oli kovaa

Lähes kaikki Suomesta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan siirtolaisiksi lähteneet pakenivat köyhyyttä, mutta pärjääminen oli kovaa työtä Amerikassakin.

Anna Leena Danielintytär Mötön 17. toukokuuta 1891 synnyttämä avioton poika oli saanut nimekseen vanhan testamentin kuninkaan mukaan Hiskias. Kangasniemellä pojan isäksi tiedettiin Anna Leenan sisaren Amandan mies Ananias Eevanpoika Romo. Anna asui heidän kanssaan, mutta muutti lapsensa kanssa pieneen savupirttiin, Kangasniemen Luusniemen kylän Tipsalon torppaan.

Hiski suoritti oppivelvollisuutensa käyden kahdeksan viikkoa kiertokoulua ja rippikoulun. Räätälin ammatin hän oppi äidiltään jo nuorena. Hän oppi viimeistelemään vaatteet käsin istuen jalat ristissä pöydällä. Työn ohessa hän kirjoitteli vihkosiin elinympäristöstään ja sen ihmisistä kronikoita ja värssyjä ja lauleskeli niitä niin töitä tehdessään kuin iltaisin kylällä.

Nuorisokeinulla ja nuorten omissa iltamissa Hiski lauloi ja elävöitti esityksiään imitoinnilla. Hän oli vilkas ja hyväluonteinen poika, jonka tumma tukka, ruskeat silmät ja sujuva käytös ihastuttivat kylän tyttöjä. Äiti oli huolissaan ja päivitteli, mitä pojasta mahtaa tulla.

Täytettyään 18 vuotta vähän äidin kuoleman jälkeen Hiski päätti lähteä kolmen ystävänsä kanssa Amerikkaan.

Hiskille kirjoitettiin passi 8. marraskuuta 1909. Varsinaisena nimenä passissa on vielä Hiskias Möttö, mutta kohtaan Muut nimet on kirjoitettu jo Salomaa. Ammatiksi on merkitty loinen. Suomen Höyrylaiva Oy:ltä Hiski osti lipun koko matkalle Hangosta Nagauneehen, Michiganiin.

Asettui lopulta Hancockiin

Aluksi Hiski asettui Michiganin South Rangeen, pieneen, enimmäkseen suomalaisten siirtolaisten muodostamaan kyläyhteisöön. Metsätyöt eivät maistuneet, joten hän jatkoi Hancockiin ja työskenteli räätälinä ensin muiden palveluksessa.

Hancockista Hiski löysi työtovereiden seurasta sievän vaimon, räätäli Aini Saaren, ilmeisesti paikallisten suomalaisten kesäjuhlissa 1913 tai 1914. He solmivat siviiliavioliiton heinäkuussa 1915, kun Hiski oli 24- ja Aini 21-vuotias.

Aini ja Hiski uimasilla 1918.

Salomaat yrittivät pärjätä räätäleiden kovassa keskinäisessä kilpailussa Hancockissa, suurimmassa suomalaisten asuttamassa kaivoskaupungissa ja merkittävässä suomalaisen kulttuurin keskuksessa. Siellä toimi Suomi-College ja sen yhteydessä kauppaopisto ja pappisseminaari. Hiski ryhtyi nyrkkeilemään ja aloitti toden teolla säveltämisen. Vapaa-aikoinaan hän alkoi esiintyä suomalaisten rakentamissa kerhotaloissa, halleissa eli haaleissa.

Vasemmistolaisuus ja osuustoimintaliike kukoistivat suomalaisyhteisöissä, ja valtaosa siirtolaisista tuki Suomen sisällissodassa 1918 sotivia punaisia, osa myöhemmin jopa talvisodan aikaista Terijoen hallitusta 1939. Hiski sen sijaan oli mieleltään valkoinen ja yrittäjähenkinen, mikä tunnettiin, mutta hän oli samalla pasifisti. Sotavuosina hän ei edes harkinnut Suomen armeijaan värväytymistä.

Hiskin suhde työväenaatteeseen ja siirtolaisten keskinäisiin riitoihin vuoden 1918 kapinan jälkeen käy osuvasti ilmi laulussa Aatetta päähän.

"Meillä aatetta päähän on päntätty,

kirjoja ja lehtiä präntätty,

että nouskaa te toverit taistohon päin,

niin vapaus se koittavi kirkkahin säin.

Monta vuotta on tehtynä valistustyötä,

haaleilla valvottu päivää ja yötä,

mutta tulos on ollut vain nollassa,

koska on aatteemme biiripollossa.

Monet rehusat seurat meill on tääll’,

biirit ja viinat on pöytien pääll,

niissä on nyt meidän aatteemme lies,

niitä maistaa papit sekä puoluemies."

Suomalaisten seuratoiminta Michiganissa, Minnesotassa, Massachusettsissa, Ohiossa, Oregonissa, Wisconsinissa, New Yorkissa, Washingtonissa, Kaliforniassa ja suurten järvien pohjoispuolella Kanadan Ontariossa oli vilkasta. Yhdistyksiä oli satoja, raittiusseuroista työväenyhdistyksiin. Seurakuntiakin oli kolmisensataa. Uusi Suomi -nimisessä suomalaiskeskuksessa seurakunnan riidat yltyivät niin pahoiksi, että kirkkokin sahattiin kahteen osaan ja siirrettiin.

Hiski halusi ansaita viihdyttämällä. Hän vastasi yleisön odotuksiin laulamalla ammateista, joita hän ei itse harjoittanut, ja paikoista, joissa hän ei koskaan käynyt. Hän ajoi ympäri fincounteja ja esiintyi suomalaisten itse rakentamissa haaleissa. Toivotuin kappale oli aina Lännen lokari.

Nokkela ja omaperäinen

Hiski Salomaa oli amerikansuomalaisista kansantaiteilijoista nokkelin ja omaperäisin. Muut levyttivät kaikkiaan peräti 700 kuplettia, mutta niitä kuulee harvoin.

Levyillä Hiski määkii, venyttää vokaaleja, sulauttaa yhteen sanoja, honottaa ja käyttää finglishiä, siirtolaisten sekamurretta, jossa suomen ja englannin sanat sekoittuvat. Columbia-yhtiö markkinoi Hiskin 18:aa kappaletta kuvaamalla esiintyjää tenoriksi ja humoristiseksi laulajaksi. Hiskin luonnollinen laulunääni tosin oli matalampi kuin levyillä.

Hiski taisi yleisölle pelleilemisen. Hän ei koskaan ymmärtänyt suurten orkesterien tyyliä, joka vaati laulajaa seisomaan mikrofonin edessä totisena. Siinä hukkuivat sanatkin orkesterin pauhuun. Hiskin mielestä esityksen piti olla Show!

Suomalaisten ”haali” Montanassa 1910.

Salomaat jatkoivat vaellustaan Chicagoon ja Seattleen. Hiski perusti Seattlessa oman ompelimon vuonna 1924 ja työllisti useita räätäleitä, mutta muutti jo seuraavana vuonna Duluthiin, Minnesotaan. Hän oli käynyt siellä työväenopiston 1921. Matka jatkui edelleen 1929 New Yorkiin, jälleen räätälinliikettä pitämään.

Tuomio epäisänmaallisesta esiintymisestä

Hiski omaksui ensimmäisen maailman­sodan sytyttyä republikaanien vakaumuksen, koska republikaanit vastustivat sotaa ja halusivat pitää kiinni neutraliteetista. Vuonna 1917 hän sai tuomion epäisänmaallisesta esiintymisestä ja aseistakieltäytymisestä ja päätyi 60 vuorokaudeksi Calumetin piirikunnan vankilaan 35 kilometriä pohjoiseen Chicagosta.

Hän ei ollut noudattanut kutsuntakäskyä eikä rekisteröitynyt asevelvolliseksi. Tuomio ei tullut tunnustuksellisesta aseistakieltäytymisestä vaan pinnaamisesta.

Hiski vapautui Calumetista 18. marraskuuta 1917 ja marssi suoraan Hancockin seriffin toimistoon täyttämään rekisteröintilomakkeen.

Asevelvollisuuden välttely oli siirtolaisten parissa yleistä, koska he eivät olleet Yhdysvaltain kansalaisia. ”Amerikka on minulle työpaikka, Suomi kotimaa”, tiedetään Hiskin ajatelleen. Häntä ei lopulta määrätty palvelukseen, mutta häntä voi silti pitää pasifistina.

Tuomion jälkeen keikat vähenivät, ja Hiski elätti itseään satunnaisilla räätälin töillä.

Nousukausi lisäsi kysyntää

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen nousukausi lisäsi levyjen kysyntää fincounteissa. Vuosina 1927–1931 Hiski levytti Columbia-yhtiölle koko tunnetun, 18 kappaleen tuotantonsa. Levyillä hänen säestäjiään olivat William Syrjälän, Wäinö Kaupin, Antti Kosolan ja Viola Turpeisen (Hännisen) suomalaisyhtyeet. Jokainen kappale vedettiin purkkiin kertaesityksellä, mikä tietysti kuuluu jäljessä.

Hiskiltä on jäänyt ainakin 26 kappaletta, joita hän esitti, mutta ei levyttänyt. Joistakin on säilynyt vain sanat, ja jälkipolvet ovat nuotittaneet niitä.

Kun suuri lama alkoi ja Columbia Recordsin myynti romahti, Hiskin ura kuplettitaiteilijana oli käännekohdassa. Hiskin viimeiseksi levytykseksi jäi Värssyjä sieltä ja täältä. Hän kommentoi siinä lamaa alakuloiseen sävyyn ja ennusti demokraattisen puolueen seuraavana vuonna saavuttaman suuren vaalivoiton.

Jo 38 vuoden ikään ehtinyt Hiski totesi, että kiertäminen ei enää kannattanut. Hän asettui New Yorkiin ja ryhtyi taas räätäliksi. Hän pääsi osakkaaksi Eric Ryhäsen yhtiöön pyörittämään pientä matkustajakotia ja anniskeluruokalaa Rhode Islandilla. Sen nimeksi tuli Eric & Hiski’s Inn.

Hiski teki edelleen yksittäisiä keikkoja, mutta laman jälkeen amerikansuomalaisille levylaulajille ei ollut enää riittävästi kysyntää, koska suomalainen äänilevyteollisuus pystyi tyydyttämään myös Yhdysvalloissa asuneiden siirtolaisten musiikintarpeet.

Naapureitaan Hiski rasitti edelleen harjoittelemalla es-kornetillaan ja joskus haitarilla. Yläkerrassa asunut William Syrjälä ei tahtonut kuulla trumpettinsa ääntä.

Hiskin kanssa samoista keikoista kilpailivat lietolainen Arttur Arkadius Kylander ja kotkalainen Leo Kauppi.

Kun Hiski kierteli Suomessa, hän toi tänne levyjään myyntiin, mutta ei saavuttanut suosiota hiomattomalla tyylillään. Hänen kappaleensa eivät sopineet alkuunkaan lavatansseihin. Hän kuitenkin osallistui entisen kotipitäjänsä heinätöihin ja säesti grammarilla itseään laulaen duettoa talkooväelle.

Tapio Rautavaara löysi

Kun Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan, sai Hiski jälleen kutsuntailmoituksen, mutta 50-vuotiaana selvisi ilman palvelukseenastumismääräystä.

Vuoden 1936 Studebaker oli Hiskille hyvin rakas. Richard Impolan lapsi Helvi Thors Impola ja Miriam Leino sekä Aini ja koira Teddy ovat päässeet samaan kuvaan Rhode Islandin kesäpaikassa.

Sotien aikana Tapio Rautavaara hoksasi Hiskin levyt kommunisminvastaista työtä tehneen Suomen Aseveljien Liiton levyvarastosta ja soitti niitä Maaselän rintamaradion lähetyksissä. Sodan jälkeen Pekka Tiilikainen soitti niitä Yleisradion suositussa Metsäradio-ohjelmassa.

Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki tunsi Hiskin pikkuporvarillisen taustan. Siksi hän hajotti omin käsin vasaralla Lännen lokari -levyn vuonna 1952, jotta sitä ei enää soitettaisi Yleisradiossa, mutta sodasta palanneet 600 000 rintamamiestä ja asutustilallista olivat kuulleet Hiskin levyjä, joissa loihditaan hilpeitä kielikuvia Amerikasta ja utopioita onnellisesta tulevaisuudesta. Lännen lokaria oli soitettava, koska se oli toivotuimpia levyjä.

Hiski Salomaa kävi Suomessa 1931–1932, 1936–1937, 1949–1950 ja olympialaisissa 1952–1953. Hän vietti pitkiä aikoja Kangasniemellä ja vaimonsa sukulaisissa Vehmaalla. He myös kiertelivät maata Amerikasta tuomillaan autoilla kuten Ford Sport Coupella. Hiski oli hyvin ylpeä vuoden 1936 mallia olevasta Studebakeristaan. Lopulta hän myi Studebakerin kangasniemeläiselle taksiautoilijalle.

Aini Salomaa sairastui vuonna 1953 rintasyöpään ja kuoli 16. syyskuuta 1954. Hiski Salomaa toi hänen tuhkansa Varsinais-Suomeen Vehmaan kirkkomaalle Saaren suvun sukuhautaan.

Hiski palasi Yhdysvaltoihin 1956. Hän halvaantui seuraavana vuonna ja kuoli veritulpan jälkiseurauksiin 66-vuotiaana New Yorkissa 7. heinäkuuta 1957. Myös Hiskin tuhka on laskettu Saaren suvun hautaan.

Hiskin oma amerikkalainen unelma ei koskaan toteutunut. Hän ikuisti sen Lännen lokarin viimeisiin riveihin.

"Mutta punapuun kantoon

kun torppansa laittaa,

niin sinne se vasta ilonpäivä koittaa.

Vaikka maailman myrskyt

meitä tuudittaa,

niin vapaus se varmasti voittaa."

Kirjoittaja on dosenttina Itä-Suomen yliopiston Historia- ja maantieteiden laitoksella.

Julkaistu: 27.10.2018