
Juuri nyt on vuoden pahin riski joutua hirvikolariin – Asiantuntijan paras neuvo onnettomuuden välttämiseksi
Syksy on tilastollisesti todennäköisin aika joutua autokolariin hirvieläimen kanssa. Liikenneturva muistuttaa, että pimeällä kannattaa aina hiljentää vauhtia, varsinkin hirvivaroitusmerkin kohdalla.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara, kuinka paljon enemmän hirvikolareita tapahtuu syksyllä kuin muina vuodenaikoina?
– Esimerkiksi vuonna 2023 oli 1515 hirvieläimeen törmäystä, syys-lokakuussa niistä tapahtui 40 %. Suunnilleen sama se on joka vuosi. Juuri nyt on rykimäaika ja eläimet lähtevät toikkaroimaan vähän miten sattuu.
Miten iso merkitys on syksyn pimeydellä?
– Hirvet, peurat ja kauriit tulevat yleensä nopeasti tielle, törmäys tapahtuu aika usein yllätyksenä, oli valoisaa tai pimeää. Mutta yleisesti ottaen hämärän tulo on yleisin aika onnettomuuksille, koska silloin hirvieläimet lähtevät liikkeelle. Se tekee siitä riskialttiin.
Paljonko hirvikolareissa menetetään ihmishenkiä vuosittain?
– Vuoden 2024 ennakkotieto eläinonnettomuuksista kertoo, että kuolleita oli yksi, loukkaantuneita on 123. Se kuolemaan johtanut onnettomuus ei tapahtunut tosin hirvieläimen kanssa. Loukkaantumisista 85 % tapahtui hirvionnettomuuksissa. Vakavasti loukkaantuneita oli kymmenen, niistä kuusi hirvionnettomuuksissa. Vuosien varrella vakavasti loukkaantuneiden ja loukkaantuneiden määrä on jonkin verran vähentynyt.
Autojen valot ovat nykyisin parantuneet melkoisesti, onko tällä asialla mielestäsi merkitystä?
– Ei lopulta kovin paljon. Valokiila on kuitenkin melko suppea, eikä sen ulkopuolelle näe. Toki uusien autojen paremmat valot ovat vähän turvallisempia. Mutta ei hirvi tule sillä tavalla tielle hengailemaan, että hei, näätsä mut nyt? Se tulee yllättäen ja vauhdilla.
Mikä on teiden valaistuksen merkitys?
– Valaistulla tiellä voi tietysti nähdä asioita ainakin hieman aikaisemmin. Itse toivoisin, että määrärahoja löytyisi enemmän hirviaitojen ja eläinten ali- tai ylikulkujen rakentamiseen. Jos niitä ei ole, kyllä eläin keksii keinot tulla tielle. Kyse on hieman sama kuin risteyskolareissa; jos niitä ei haluta, pitää olla eritasoristeykset.
Paras neuvo kuljettajalle hirvikolarin välttämiseksi?
– Hälytyskellojen pitää soida, kun nähdään hirvivaaramerkki. Niitä ei sinne huvikseen laiteta. Satasen rajoituksella voi silloin ajaa 80 km/h, se tuo kuljettajalle lisäaikaa, jos jotain sattuu. Ja törmäys 80 km/h on ihan eri kuin 100 km/h. Ympäristöä kannattaa tarkkailla etupeltoon ja vähän sivuillekin, kaukovalojen käyttö on myös suositeltavaa.