Apu

Hiljaiset sillat: Helsingin kaupunginteatterissa nähdään aikuinen rakkaustarina

Hiljaiset sillat: Helsingin kaupunginteatterissa nähdään aikuinen rakkaustarina
Kari Heiskasen ja Merja Larivaaran Robertilla ja Francescalla on hetkensä, mutta elämää suurempi intohimo ei täysin välity katsomoon.
Julkaistu: 14.3.2022

Hiljaiset sillat on Robert James Wallerin romaani, mutta tarina muistetaan ennen kaikkea samannimisestä vuoden 1995 elokuvasta, jota tähdittivät Clint Eastwood ja Meryl Streep. Nyt Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähdään (myös ohjauksesta vastaavan) Liisa Mustosen ja Ari-Pekka Lahden käsikirjoittama versio, jonka pääosissa ovat Kari Heiskanen ja Merja Larivaara.

Francesca Johnson (Larivaara) on Italiasta Yhdysvaltoihin ja iowalaiseen pikkukaupunkiin päätynyt perheenäiti, jonka elämä on juuttunut kovin pieniin piireihin. Robert Kincaid (Heiskanen) on valokuvaaja, joka kulkee kuvausmatkoillaan ympäri maailmaa. Kaksikon tiet kohtaavat, kun Francesca on jäänyt yksin jokuseksi päiväksi kotiin ja Robert saapuu tilalle kysymään tietä lähellä sijaitsevalle, kuuluisalle sillalle.

Miehekkään herkkä ja maailmaa nähnyt Robert on jotain ihan muuta mihin Francesca on tottunut: hän ei paisko ronskisti ovia ja tarjoutuu auttamaan ruuanlaitossa. Hämmentyneesti hihittelevä Francesca on miltei välittömästi myyty. Robert ja Francesca saavat neljä päivää intohimoa ja rakkautta, kunnes Francescan perhe palaa kotiin.

Hiljaiset sillat on kypsempi aikuisversio Romeosta ja Juliasta – neljään päivään pakattu elämää suurempi rakkaustarina, joka ei pääty kuolemaan.

Tarinassa kulkee kaksi juonnetta: menneisyyteen sijoittuva rakkaustarina ja nykyhetki, jossa Francesca Johnsonin aikuiset lapset käyvät läpi kuolleen äitinsä tavaroita ja saavat sen myötä ensimmäistä kertaa tietää äidin suuresta rakkaudesta. Jälkikasvun (Elina Hietala ja Mikko Virtanen) osuus tuo esitykseen huumoria, mutta se myös vie vähän huomiota rakkaustarinalta, jonka suuruus ei oikein välity katsojalle. Lyhyet välähdykset eivät kunnolla ehdi pohjustaa sitä intohimoa, josta Francesca päiväkirjassaan lapsilleen kertoo ja jonka vuoksi hän miltei hylkäsi perheensä. Selitykseksi jää vain, että Sen Oikean osuessa kohdalle sen tietää heti.

Hiljaiset sillat on eräänlainen kypsempi aikuisversio Romeosta ja Juliasta – neljään päivään pakattu elämää suurempi rakkaustarina, joka ei pääty kuolemaan vaan hyvästeihin ja vastuuntuntoiseen valintaan jäädä sittenkin perheen luo. Näytelmä kuljettaa ihanasti iowalaisen pikkukaupungin kuumiin kesiin, jolloin siemaillaan jääteetä ja istutaan iltamyöhään kuistilla.

Kommentoi »