Hevosharrastajat osaavat kiusata omiaan paremmin kuin kukaan muu
Tuija Siltamäen käy sääliksi kaikkia lapsia, jotka tuhlasivat nuoruutensa hevostyttöjen ja -poikien kiusaamiseen. Hevosihmiset ovat aina osanneet hoitaa puuhan paremmin itse.
Joitakin viikkoja sitten olin Tampereella juhlimassa, eikä siitä sen enempää. Aamiaispöydässä ajauduin maantieteellisten syiden ja tilapäisen sosiaalisen kyvyttömyyden takia Aamulehden ääreen.
Selvisi, että Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa on käynnissä kilpaileva tapahtuma: Hevoset-messut. Miksi tapahtuman nimi on Hevoset-messut eikä Hevosmessut, jäi mysteeriksi, mutta messujen jälkipelit vasta kummallisia olivatkin.
Aamulehden Moro-liitettä mukaillen: sopu ei säilynyt.
”Minkään muun lajin parissa en ole nähnyt yhtä paljon kiusaamista, kyräilyä, pätemistä ja aivan absurdit mittasuhteet saavaa hierarkkisuutta.”
Hevoset-messut on Suomen suurin hevosalan messutapahtuma. Kävijöitä, käsittääkseni lähinnä hevosihmisiä ja heidän paikalle pakotettuja lähiomaisiaan, on parikymmentä tuhatta. Messuilla tehdään ostoksia ja katsotaan ohjelmaa.
Lauantaina yhtenä ohjelmanumerona oli työratsastusnäytös. Se on hieman lännenratsastusta muistuva Etelä-Euroopasta lähtöisin oleva laji, jossa suoritetaan tehtäviä, jotka voisivat tulla vastaan karjatilalla: tiukkoja käännöksiä, nopeita liikkeellelähtöjä ja pysähdyksiä, sen sellaista.
Niitä demonstroimassa oli ratsukko, jolla ei alkuun mennyt hyvin. Hevonen jännittyi, eikä ratsastaja saanut sitä rentoutumaan. Niin käy joskus. Ratsastaminen on vaikeaa ja hevoset outoja. Omani saattoi mennä raiteiltaan esimerkiksi siitä, tutulla reitillä ollut kasa oli siirtynyt tien toiselta puolelta toiselle. Sitä ei onneksi nähnyt kukaan, mutta Maria Laamasen messuratsastuksesta joku kuvasi videon Tiktokiin.
Muutamassa päivässä videota katsottiin lähes 200 000 kertaa. Sadat ihmiset haukkuivat Laamasen ratsastusta Tiktokissa, Jodelissa, Redditissä ja hevostalli.net-foorumilla, johon verrattuna Ylilauta on pyhäkoulu.
"Hevosyhteisö" ylipäätään on vihamielisyydessään mielikuvituksellinen. Minkään muun lajin parissa en ole nähnyt yhtä paljon kiusaamista, kyräilyä, pätemistä ja aivan absurdit mittasuhteet saavaa hierarkkisuutta. Samankaltaisia kokemuksia on ratsastajilla riippumatta siitä, millä vuosikymmenellä he ovat talleilla pyörineet.
Onkin tavallaan sääli, miten paljon aikaa koulukiusaajat ovat ihmiskunnan historiassa hevostyttöjen ja -poikien piinaamiseen tuhlanneet: hevosihmiset kun ovat aina osanneet hoitaa sen paremmin ja julmemmin itse.
”Muiden ratsastusta kuvataan ja haukutaan, muiden omasta ratsastuksestaan kuvaamia videoita haukutaan.”
Viime vuosina on alettu puhua hevosyhteisön "detoksifikaatiosta", joka tuo sanana ilahduttavasti mieleen Venäjän Ukrainassa harjoittaman denatsifikaation.
Kuten natseista, ei toksisuuden vähenemisestäkään ole toistaiseksi näkynyt merkittäviä todisteita. Sosiaalinen media on päinvastoin mahdollistanut aivan ennennäkemättömän ilkeyden ja tyhmyyden volyymin.
Muiden ratsastusta kuvataan ja haukutaan, muiden omasta ratsastuksestaan kuvaamia videoita haukutaan. Jodelissa haukutaan noin kerran viikossa kaikki pääkaupunkiseudun ratsastuskoulut. Törkeät kommentit oikeutetaan eläinrakkaudella: kommentoijat ovat vain huolissaan hevosten hyvinvoinnista ja tuomitsevat eläinrääkkäyksen.
Eläinrakkaus on saanut sellaiset mittasuhteet, että ratsastuskoulut ovat joutuneet keksimään sääntöjä ja ohjeistuksia siihen, mitä ja miten tallilla ja tunneilla saa kuvata. Joillakin talleilla kuvaaminen on jo kielletty kokonaan.
Samaan aikaan "hevosyhteisössä" esitetään hurskaita toiveita siitä, että sosiaalisessa mediassa näytettäisiin myös epäonnistumisia ja epätäydellisiä suorituksia. "Täydellisesti" kun ratsastavat lähinnä huippuratsastajat – eivätkä hekään ole suojassa kritiikiltä.
Hiljattain Jodelissa analysoitiin perusteellisesti olympiatason kouluratsastajan Ville Vaurion Instagram-julkaisua ja sitä, onko hevosen turvassa näkyvä raita seurausta normaalista hikoilemisesta vai liian kireällä olleesta remmistä ja rääkkäämisestä.
Eipä siis ihme, että Hevoset-messut pelästyi ja kiirehti tuomitsemaan Laamasen toiminnan sitä varsinaisesti tuntematta. Laamasen mukaan häntä ei kuultu ennen kriisiviestintätiedotteen lähettämistä.
Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt pyrkii uudessa kirjassaan Ahdistunut sukupolvi osoittamaan älypuhelinten ja sosiaalisen median kielteisen vaikutuksen nuorten räjähdysmäisestä lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin.
Ainakin "hevosyhteisön" perusteella näyttää siltä, että sosiaalisessa mediassa roikkuvat nuoret ja aikuiset aiheuttavat pahoinvointia vielä enemmän muille kuin itselleen.
