”Mä en tappanut itseäni, sillä lapset olivat aina mielessä” – Herra Ylppö selvisi elämänsä kriisistä, mutta ahdistus maanittelee yhä mukaansa

Voisi kuvitella, että meneillään on klassinen rocktähtihaastattelu. Siltä asetelma ainakin päällisin puolin näyttää. Herra Ylppö röhnöttää nokialaisen lounaskahvilan pöydässä olutpullo edessään. Hän hieroo kasvojaan ja valittaa väsymystään. Aurinkolasien alta paistavat verestävät silmät.

Syynä ei silti ole krapula. Ylppö kertoo kuskanneensa puolisonsa ja parivuotiaan kuopuksensa aamuneljältä Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Pää on yön jäljiltä pöhnäinen.

– Mä en ole nukkunut siis yhtään, hän huokaa.

Nokialle Ylppö kertoo muuttaneensa huhtikuun lopulla. Syy paikkakunnan vaihtamiseen on ex-vaimon nykyisen puolison työ. Ylppö sanoo haluavansa asua lähellä lapsiaan.

Ylpöllä on entisen kumppaninsa kanssa teini-ikäinen poika ja tytär. Liitto päättyi eroon keväällä 2018.

Perheen hajoaminen oli Ylpölle kova paikka – hänen elämänsä kovin. Kahteen kuukauteen hän ei syönyt eikä nukkunut. Itsetuhoiset ajatukset pyörivät herkeämättä mielessä.

Toukokuun 2018 alussa hän kirjautui Porvoon sairaalan suljetulle akuuttipsykiatriselle osastolle. Samana päivänä ilmestyi Maj Karma -yhtyeen albumi 101 tapaa olla vapaa.

Ylppö muistelee katselleensa sairaalan kahvihuoneen tv:stä hyväntuulisuudestaan tunnettua Puoli seitsemää. Siellä hän näki itsensä mainostamassa bändinsä uutta levyä.

Tunne oli ristiriitainen.

– Muut potilaat katsoi, että mitä vittua tuo jätkä tekee täällä, että sehän on telkkarissa, että sehän on varmaan tosi menestynyt. Oli pakko lähteä omaan huoneeseen.

Sairaalajakso auttoi pääsemään pahimman yli.

Seuraavat pari vuotta Ylppö eli silti täydellisessä sumussa. Hänen elämästään katosivat värit. Mikään ei tuntunut miltään.

Ylppö huomauttaa, ettei ahdistus ole hänen elämästään vieläkään kadonnut. Se varoittelee itsestään aika ajoin pieninä väläyksinä ja maanittelee mukaansa.

– Nytkin, kun kerron tästä, saan sellaisen pienen ahdistuksen tunteen. Se on jossakin olemassa, ja sen tiedostaa. Mutta sille ei saa antaa valtaa.

Ylppö sanoo, että hänen pelastuksensa oli ammattiapu. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Kirjailija Miki Liukkosen isä on kertonut Yle MOTin dokumentissa Menetetty elämä, että hänen poikansa yritti hakea apua, muttei tuntenut saavansa sitä.

Ylppö sanoo ottaneensa raskaasti Liukkosen kuoleman. He eivät varsinaisesti tunteneet toisiaan, mutta viestittelivät monesti Facebookissa. Liukkonen kertoi ihailevansa Ylpön Maj Karma -yhtyettä.

– Vaihdoimme numerot, ja Miki laittoi aina välillä viestiä, että olenko Helsingissä käymässä, että tule kaljalle. Sovimme, että kun tulen seuraavan kerran Helsinkiin, niin nähdään.

Sitä kertaa ei koskaan tullut.

Lähellä se oli.

Ylppö matkusti heinäkuun alussa 2023 Helsinkiin. Perille päästyään hän kuuli järkyttävät uutiset: Liukkonen oli kuollut edellisenä päivänä.

Ylppö sanoo, että asiaa oli aluksi mahdotonta sisäistää: tuntui kuin olisi saanut iskun mahaan.

Marraskuussa 2023 julkistettiin kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat. Ylppö tapasi julkistustilaisuudessa Miki Liukkosen isän Esa Liukkosen. Isä kertoi poikansa puhuneen taiteilijoiden välisestä yhteydenpidosta.

– Tuli ihmeellinen tunne, että juttelee siinä hänen isänsä kanssa ja silleen… Kun tavallaan menetin ystävän, jota en ollut ikinä edes nähnyt.

Ylppö sanoo miettineensä kuluneen vuoden aikana monesti, olisiko hän voinut tehdä jotakin enemmän. Olisiko jotakin ylipäänsä ollut tehtävissä?

– Kun mulla oli niin paljon kokemusta samasta asiasta. Jäi sellainen olo, että jos olisin nähnyt Mikin päivää aikaisemmin, tai edes laittanut viestin, niin olisinko jotenkin voinut tsempata… Että vittu, sä nouset vielä tuosta. Että niin mäkin nousin.

Ylppö huokaa.

– Mutta en tiedä… Mä en tappanut itseäni, sillä lapset olivat aina mielessä. Niille mä en voinut sitä tehdä. Oli vain pakko selvitä.

Masennuksen lisäksi Ylpöltä on diagnosoitu autismikirjoon kuuluva Aspergerin oireyhtymä, tarkkaavaisuushäiriö ADD sekä paniikkihäiriö. Ne tekevät usein arjesta tavallista haastavampaa.

– Olen siis hirvittävän kömpelö ja huono hahmottamaan aikaa ja unohtelen ihan helvetisti asioita. Esimerkiksi lasten tulemiset ja menemiset.

Ylppö selittää, että hänen hajamielisyytensä vuoksi asioiden pitää olla kotona tarkasti omilla paikoillaan ja päiväohjelman minuutin tarkkuudella hahmoteltuna.

Muutoin arki suistuisi kaaokseen.

– Elämä kirjolaisen kanssa on raskasta ja stressaavaa. Kun ei voi kunnolla luottaa. Ei sillä tavalla, että olisin paha ihminen ja tekisin tietoisesti ohareita. Olen rakastava isä, mutta ihan saamarin huono kaikenlaisissa aikatauluissa.

Viime vuosina moni julkisuuden henkilö on kertonut haasteistaan tarkkaavaisuushäiriön kanssa. Ylppö sanoo suhtautuvan asiaan hieman skeptisesti.

– Se on vähän myös muoti, että kaikilla on jokin diagnoosi. Sen taakse ei saa mun mielestä mennä. Se selittää tietysti monia asioita, mutta vastuu on loppujen lopuksi sulla itselläsi.

Ylppö on nyt 51-vuotias perheenisä. Moni asia hänen elämässään on viime vuosina muuttunut, osaksi pakosta. Muutama vuosi sitten Ylppö huomasi, ettei elimistö enää kestänyt huonoa ravintoa, alkoholia, valvomista ja epäsäännöllistä taiteilijaelämää.

Yskiessä syljen mukana tuli verta. Diagnoosi oli pysäyttävä: vatsalaukun tulehdustila eli mahakatarri sekä refluksitauti.

Pian julkisuudessa esiintyi aivan uudenlainen, pirteämpi Herra Ylppö. Ensin menivät elämäntavat remonttiin Olet mitä syöt -ohjelmassa. Sitten olikin jo aika opastaa muita: maaliskuussa 2023 ilmestyi Ylpön kirjoittama self help -opas 101 elämänohjetta.

Onko hän nyt parempi ihminen?

– Varmaan monella osa-alueella. Ainakin huomioonottavaisempi, Ylppö sanoo ja hymähtää.

Heinäkuun lopulla edessä on jälleen muutoksia, kun Maj Karma -yhtye soittaa viimeisen keikkansa kotikaupungissaan Harjavallassa. Siihen päättyy 30 vuotta härmäläistä rockunelmaa.

Tunteeko Ylppö haikeutta? Hän vakuuttaa, ettei vähimmässäkään määrin, pikemminkin helpotusta.

– Moni on ihmetellyt, miksi lähdin Maj Karmasta. Olen vastannut, että kysymys on väärä. Pitäisi kysyä, miksi lähdin vasta nyt.

Syitä lopettamiseen on monta. Yksi tärkeimmistä on muuttunut elämän- tilanne: perhe ja lapset.

Ylppö sanoo Maj Karman perustuneen aina täydelliseen ehdottomuuteen. Sen rinnalla kaikki muu oli toissijaista.

Enää niin ei voi olla.

Toinen, vähintään yhtä merkittävä tekijä, on kyllästyminen. Ylppö sanoo huomanneensa, ettei kitararock muotokielenä enää puhuttele häntä.

Vuoden 2020 Vain elämää -ohjelman jälkeen hän ajatteli hetken jopa lopettaa artistiuransa kokonaan.

– Tuntui, ettei mulla ollut enää mitään intohimoa eikä mitään sanottavaa. Että nämä jutut on kuultu jo miljoona kertaa.

Ylppö arvelee, uran ollessa pitkällä on aika tyypillinen ongelma tehdä vain yhtä ja samaa loputtomasti.

– Ja sitten ne levyt ovat vain semmoisia… tiedätkö, ne vain toistavat itseään. Ainoastaan huononevat vuosi vuodelta.

Kadonnut inspiraatio löytyi yllättäen elektronisen musiikin parista. Ylppö kertoo työstäneensä uusia kappaleita analogisiin syntetisaattoreihin ja ”muihin pöristimiin” tutustumalla.

Tulevan soololevyn ja uuden kokoonpanon esittelyn on tarkoitus tapahtua ensi vuonna.

Muutaman viime vuoden ajan Ylppö on keskittynyt erityisesti kuvataiteisiin.

Lisäksi hänen esikoisohjauksensa, mustavalkoinen taide-elokuva Kronos Kairos on viimein valmis. Kuuden vuoden ajan valmistellun projektin ensi-ilta on loppuvuonna. Tähtäimessä ovat kansainväliset elokuvafestivaalit.

– Aki Kaurismäki sanoi siitä, että se on surrealistinen mestariteos, Ylppö kehaisee.

Hänhän on kaverisi?

– Mua vähän harmittaa, että tuo asia tulee puheeksi aina ensimmäisenä. Aki on ollut tosi monen suomalaisen elokuvatyypin kanssa tekemisissä. Ei se antaisi omaa nimeään turhaan käyttöön. Hän on äärimmäisen lahjomaton taiteilija.

Mitä taide sinulle merkitsee?

Ylppö naurahtaa. Tavallaan kaikkea. Tavallaan ei mitään. Hän sanoo olevansa nihilisti.

– Tunnen, että kaikella tällä, mitä mä teen, taiteella ja muulla, ei ole lopulta mitään merkitystä. Mutta mä en ahdistu siitä. Sehän on jopa helpottavaa.

Mitä Ylppö nykyelämästään tuumii?

Hän vastaa, ettei elämä ole enää yhtä vauhdikasta ja jännittävää kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Mutta ei sen tarvitsekaan olla. Viisikymppisenä toilailu ja sekoilu eivät enää tunnu samalta. Kyse ei ole keskiluokkaistumisesta, vaan biologiasta, siitä, että on muuttunut ihmisenä erilaiseksi.

Nykyisin suurimmat elämykset nousevat musiikintekemisestä ja lasten kanssa olemisesta. Kai sitä voisi onnellisuudeksikin kutsua.

– Se, että heräät aamulla ja lapsi tuijottaa sua parinkymmenen sentin päästä ja hymyilee. Se on niin valtava tunne, ettei sen suurempaa olekaan. Ja se on ihan hyvä niin.