Image

Herra perustuslaki

3


Herra perustuslaki

Kun Suomi kohkaa terrorismista ja kansallisesta turvallisuudesta, paikalle saapuu professori Martin Scheinin, joka sanoo: paniikki tuottaa vain huonoa lainsäädäntöä ja laintulkintaa.
Teksti Anu Silfverberg
Kuvat Jussi Puikkonen

Uutinen oli aluksi pieni, mutta kasvoi kahdessa päivässä isoksi jutuksi. Yhdeksäs lokakuuta 2014 kerrottiin, että neljää miestä epäiltiin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta.

Sisäministeri Päivi Räsänen arvioi, että Suomessa pitäisi pian uudistaa terrorismilainsäädäntöä ja lisätä viranomaisten toimivaltuuksia. krp kertoi, että miehet ovat osallistuneet terroristijärjestön toimintaan.

Suomi oli saanut ensimmäiset terroristinsa.

Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin luki uutisia Firenzessä.

Uutisjutut alkoivat ärsyttää häntä.

Hän alkoi kirjoittaa. Onko Suomi siis saanut ensimmäiset oikeat terroristinsa, hän kysyi blogikirjoituksessa.

Siltä ei hänestä vaikuttanut. Jutuista ilmeni, että varsinaista kuolonuhria ei ollut, vaan miehiä epäiltiin osallistumista aseelliseen toimintaan Syyriassa. Toisen maan sisällissotaan osallistuminen ei vielä sinänsä ole laitonta, Scheinin muistutti. Hän arvioi, että tapaus osoitti nykyisen rikoslain puutteellisuuden: se määrittelee terroristisen tarkoituksen aivan liian laveasti.

Murha ilman ruumista, tai edes rikosuhria, Scheinin kirjoitti. Huolestuttavaa. Olisi toivonut Suomen välttyvän ylilyönneiltä terrorismin torjunnassa.

Tämä on tyypillinen tilanne: Suomessa herää huoli kansallisesta turvallisuudesta. Vaaditaan kovempaa lainsäädäntöä ja viranomaisille laajempia toimivaltuuksia.

Sitten keskusteluun ilmestyy Italiasta ilonpilaajana professori Martin Scheinin, joka listaa lainsäädännön puutteita ja kertoo, miksi poliitikkojen ja poliisin vaatimukset eivät lainkaan ole ratkaisu käsillä olevaan ongelmaan.

Scheinin on ehdottanut sähköpostissaan, että tapaamme hänen työpaikallaan, joka on muuten ”aivan mahtava renessanssipalatsi”.

Se on sitä. Vaaleanpunaisen rakennuksen ovenpieliä koristavat yksityiskohtaiset figuurit, puutarhassa leviää muotoonleikattu geometrinen pensaslabyrintti, rinteen alla kimmeltää sulokas pikku lampi. Scheininin työpaikka European University Institute pitää majaa täällä Firenzen pohjoispuolen kukkuloilla Villa Salviatissa. Talon rakennutti 1400-luvulla Salviatin varakas pankkiirisuku. Toisen kerroksen huone, jossa Martin Scheinin nykyisin ohjaa kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia käsitteleviä väitöstutkimuksia, oli muinoin emännän huone. (Hallin toisella puolella asusti kerran paavi.) Korkeasta ikkunasta on näkymä sypressikujalle.

Jeesus.

Mielessä käy, että jos ne, joita Martin Scheininin kannanotot ärsyttävät, näkisivät kaiken tämän kauneuden, heitä ärsyttäisi vielä enemmän.

Nyt Scheinin istuu pöytänsä edessä lukemassa jonkun tohtoriopiskelijan tutkimusta. Hän on työskennellyt täällä ihanilla toscanalaisilla kukkuloilla jo vuosikymmenen mutta näkyy suomalaisessa julkisuudessa vakiohahmona, joka kommentoi sekä pyydettynä että kysymättä asioita, jotka liittyvät Suomen perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeuksiin.

Hän on Martti Koskenniemen ohella Suomen kansainvälisesti tunnetuin oikeustieteilijä ja terrorismin, ihmisoikeuksien ja perustuslain yleiskommentaattori, perustuslakivaliokunnan ja oikeusministeriön usein kuulema asiantuntija.

Hän on myös yksi Valtiosääntöoikeudellisen seuran ylläpitämän Perustuslakiblogin perustajista. Blogiteksteissään hän avaa lainsäädännön tai sen soveltamisen ongelmia varsin perinpohjaisesti, joskus kuivakan sarkasmin, joskus ymmärrystä avittavien numeroitujen listojen avulla.

”Kun ajat on vaikeat, jarruttaminen on parasta mitä voi tehdä”, hän sanoo.

”Pitää vain jaksaa veivata.”

Vaikeilla ajoilla Scheinin viittaa esimerkiksi Suomen turvapaikkalinjan kiristymiseen ja sen poliittiseen ohjailuun sekä tiedustelulakeihin, joita halutaan ajaa läpi muuttamalla Suomen perustuslakia nopeutetulla menettelyllä.

”Kreikkalaisessa mytologiassa on sekä kaikkivoipainen Herkules että turhaa työtä tekevä Sisyfos. Kun tulee tärkeä tutkimustulos tai joku keissi korkeimmassa oikeudessa menee oikein, itselle tulee sellainen Herkules-olo, että nyt tämä muuttaa maailmaa. Sitten tulee joku uusi terrori-isku ja seuraavana aamuna kivi on taas kukkulan juuressa ja on aloitettava alusta.”

Scheinin vaikuttaa pesunkestävältä idealistilta ja universalistilta. Kuunnelkaa vaikka mitä hän nyt sanoo Villa Salviatin emännän huoneessa:

”Ajattelen niin, että kaikki kulttuurit ovat sisältäneet sorron elementtejä ja kulttuurien kypsymisen myötä vakiintuu vähitellen yksilön kunnioitus ja tasavertaisuuden kunnioitus. Uskon valistuksen projektiin, jossa tieto, rationaalisuus ja yleismaailmallisten arvojen sisäistäminen tarkoittaa kehitystä.”

Kun joku sanoo uskon valistuksen projektiin, huomaa, kuinka harvoin valistuksen projektista nykyisin puhutaan. Eihän kukaan puhu siitä.

”Niin, on toisenlaistakin ihmisoikeuskriittistä puhetta. Esimerkiksi näkemys, että ihmisoikeudet ovat vallankäytön väline, jolla pakotetaan ihmisiä samaan muottiin eri puolilla maailmaa.”

Scheinin ei ajattele niin. Hän ajattelee sen sijaan, että ihmisoikeudet ovat päämäärä sinänsä ja vaikka takaiskuja tulee, niin ”ihmiskunta kehittyy”.

Nyt voi näyttää että vääryyksiä olisi enemmän, mutta se johtuu vain siitä, että tiedämme niistä enemmän.

”Valistususkon ja demokratian varjopuoli on, että tieteentekijät ovat kuvitelleet, että kun vain tuotetaan tietoa ja perustellaan, se riittää.”

Ei se riitä. Siksi Scheinin pitää populismia perivihollisenaan.

Hänen yhteiskunnallinen kriittisyytensä edustaa oikeuspositivismia, siis ennemminkin lainkuuliaisuutta kuin kumouksellisuutta, tosin sillä näkökulmalla, että yksittäiset lait voivat myös olla huonoja ja silloin niitä on syytä arvostella, riitauttaa ja muuttaa.

”Käytännössä se tarkoittaa sitä, että perustuslakiin ja ihmisoikeuksiin tukeutuen osoitetaan, että jossakin laissa tai sen soveltamisessa on vikaa.”

Niin hän tekee.

Suomen perustuslakiasiantuntijoiden arkkivihollinen ja juristikollega Ben Zyskowicz tiivisti tuon eduskunnassa vuonna 2016 hiukan toisin, nimittäin näin: ”Ei sellaista asiaa nykyään juuri olekaan, missä asiantuntija Scheinin ei näkisi ihmisoikeusongelmia, perusoikeusongelmia, tietosuoja- tai yksityisyydensuojaongelmia.”

Tähän mennessä Zyskowicz on nimittänyt Scheininiä eduskunnassa ainakin niin sanotuksi ihmisoikeusprofessoriksi, niin sanotuksi ihmisoikeusjuristiksi ja ihmisoikeusprofeetaksi, sekä häntä ja muita perustuslakiasiantuntijoita norsunluutorneissa oleviksi akateemisiksi mietiskelijöiksi, profeetoiksi, perustuslakifundamentalisteiksi ja tietosuojatalebaneiksi.

Hauskaa kyllä, Zyskowiczia voidaan oikeastaan kiittää Perustuslakiblogista (jolla on nykyään noin 4 000 vierailijaa kuussa).

”Hän oli ottanut tavakseen nimeltä mainiten arvioida meitä eduskunnan täysistunnoissa. Koska meillä ei ole siellä puheoikeutta, perustimme blogin”, Scheinin sanoo.

Monikon ensimmäinen viittaa tässä hänen itsensä lisäksi perustuslakiasiantuntijoihin Tuomas Ojaseen ja Juha Lavapuroon.

”Silloin vuonna 2013 tuntui, että valtamedia ei seurannut kriittisesti keskustelua perustuslaista, vaan siellä meni sellaisenaan läpi kaikki mitä Ben sanoo.”

Perustuslakiblogin ensimmäinen kirjoitus käsittelikin Zyskowiczin puheita eduskunnassa. Julkaisun laajempi ja jalompi tarkoitus oli kuitenkin tuoda perusoikeudet suuren yleisön tietoisuuteen avaamalla niitä juurta jaksain – tai ainakin toimittajille, poliitikoille ja asiantuntijoille, sillä eivät blogin kirjoitukset nyt aivan kansantajuisia ole.

Scheinin itse on niitä harvoja suomalaistutkijoita, jotka ovat ottaneet aktiivisen roolin yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Hän on itse tietoisesti kehittänyt Perustuslakiblogin Twitter-profiilia, jotta se vaikuttaisi asioihin.

”Seuraamme kaikkia kansanedustajia. Että he seuraisivat meitä takaisin.”

Hän väläyttää vaimean kommentaarisen hymyn, joka nousee pintaan tämän tästä.

Lukijan, jota tuo ilme kiinnostaa tarkemmin, kannattaa katsoa vaikkapa verkosta löytyvä Britannian parlamentin videotallenne, jossa Scheinin on kuultavana sikäläisen tiedustelulainsäädännön ihmisoikeusongelmista.

Hän näyttää siinä ihmiseltä, joka nauttii itselleen luontevasta tilanteesta, mutta ajattelee samalla, että on tämä niin nähty.

Vuonna 1968 Martin Scheinin täytti 14 vuotta. Palaamme siihen, koska vuosi oli merkittävä sekä maailmalle että hänelle itselleen.

”Nuoremmat ihmiset eivät ehkä ymmärrä täysin sen vuoden merkitystä”, hän arvelee.

Tuon vuoden tammikuussa Suomessa oli presidentinvaalit. Nuoren Martinin huoneen seinällä oli kuva Matti Virkkusesta, joka oli kokoomuksen vastaehdokas Suomen ikuiselle presidentille Urho Kekkoselle.

Kesäkuussa Scheininien perhe matkusti Yhdysvaltoihin isän työn perässä, kaksi kuukautta Martin Luther Kingin murhan jälkeen. Sen kesän aikana maailma repesi.

”Yhdysvalloissa tapahtui Robert Kennedyn murha, demokraattien Chicagon puoluekokous ja mustien panttereiden nousu. Neuvostoliitto miehitti Tšekkoslovakian. Mä radikalisoiduin.”

Kun perhe palasi Yhdysvalloista Suomeen, Virkkusen tilalle seinälle nousi Che Guevara.

Siinä kaksi idolia. Mitä ajatuksia he tänä päivänä herättävät?

”No sellaisia, että Virkkunen on rahavallan symboli, joka edustaa pelkkää konservatiivisuutta, ja Che Guevara taas on minulle muistutus siitä, että hyvä tarkoitus ei koskaan pyhitä kaikkia keinoja”, Scheinin sanoo ja myhäilee taas tavalla, jonka voitte tarkastaa siitä videosta.

Vuosia myöhemmin Scheinin meni opiskelemaan biologiaa. Hän oli silti jo saanut yhteiskunnallisen herätyksen, joten se hanke ei kestäisi pitkään.

”Halusin olla vasemmistolainen – en pelkkä demari, vaan radikaali. Silloin tosiaan käytettiin sanaa vasemmistoradikaali… Sellainen oli, jos halusi esimerkiksi yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta yliopistoihin, taikka sitten tuotantolaitosten sosialisointia.”

Hän osallistui vasemmistolaiseen opiskelijapolitiikkaan Turun akateemisessa sosialistiseurassa ja janosi yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän sanoo, että opiskelijapolitiikassa vastustajiin lukeutuivat sekä taistolaisten sosialistinen opiskelijaliitto että Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta.

Ylioppilaskunnassa oli paljon kokoomuslaisia oikeustieteen opiskelijoita, jotka ”mestaroivat pykäliensä kanssa”, mikä kismitti Scheininiä. (Heihin lukeutuivat muun muassa Sauli Niinistö ja Martti Koskenniemi.)

Biologia alkoi tuntua yhä vähemmän pykälillä mestaroimisen mahdollistavalta.

Nuori Scheinin vaihtoi oikeustieteelliseen.

”Se oli sellaista oman työn ja identiteetin kokoamista samaan koriin.”

Kaksi vuotta sitten Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta järjesti seminaarin sen kunniaksi, että Martin Scheininin väitöskirjan Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa julkaisusta oli kulunut 25 vuotta. Yliopiston tiedotteessa tiivistettiin sen merkitys: ”Väitöskirja vaikutti aikanaan vahvasti myöhempään Suomen perustuslain uudistamistyöhön.”

Työ oli niin sanottua toimintatutkimusta. Se tarkoittaa suomeksi tieteentekemistä maailman muuttamiseksi.

Scheinin otti yhteyttä eri kansalaisjärjestöihin ja ajoi niiden kanssa juttuja tuomioistuimissa. Tapauksessa Vuolanne v. Suomi yk:n ihmisoikeuskomitea vahvisti, että porilaisen Antti Vuolanteen armeijassa saama arestirangaistus oli ihmisoikeussopimusten vastainen.

Tapauksessa Kivenmaa v. Suomi komitea katsoi Suomen loukanneen sananvapautta ja kokoontumisvapautta, kun poliisi esti erästä Kivenmaata pitelemästä Kenian ihmisoikeusloukkauksia kritisoivaa banderollia Kenian presidentin vierailun aikana.

Näiden tempausten ideana oli pakottaa hallinto ja oikeuslaitos ottamaan kantaa ihmisoikeuksiin.

Se onnistuikin.

”Silloin tapahtui merkittävä murros suomalaisessa oikeuselämässä ja julkisessa keskustelussa: korkein oikeus kiinnostui siitä, miten ihmisoikeuksia sovelletaan. Tosin siihen vaikuttivat monet tekijät, sekä asiat että ihmiset.”

Vuonna 1989 Suomessa asetettiin perusoikeuskomitea, jonka tehtävä oli uudistaa perustuslain toinen luku, joka listaa ihmisten perusoikeudet Suomessa.

Suomi oli liittymässä Euroopan ihmisoikeussopimukseen, ja vanha, sisällissodan jälkeen säädetty perustuslaki oli auttamattomasti vanhentunut. Pöydällä oli muun muassa sananvapauteen, vapaudenriistoon ja pakkosterilisaatioon liittyviä seikkoja, jotka olivat ristiriidassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa.

Scheinin oli komiteassa mukana yhtenä sivutoimisena sihteerinä. Hän oli päätynyt mukaan osin puheenjohtaja KJ Långin myötävaikutuksella, jonka tunsi Ihmisoikeusliiton toiminnasta.

Perusoikeuskomitean pääsihteeri Veli-Pekka Viljanen ei päässyt heti mukaan ryhmän työskentelyyn, ja siitä syystä Scheininillä oli vahva rooli työn alkuvaiheessa.

Hän laati yhteenvedon ihmisoikeussopimusten sisällöistä ja siitä, miten ne vaikuttaisivat Suomen perustuslakiin.

Kun komitea sai mietintönsä valmiiksi, siinä oli uusia, radikaaleja asioita.

Scheinin hakee kirjahyllystä perusoikeuskomitean mietinnön ja osoittaa sormellaan kohtia, joista on selvästi ylpeä.

Ketään ei saa syrjiä sukupuolen, iän, terveydentilan, vammaisuuden, kielen, kansallisen alkuperän, uskonnon ja muun vakaumuksen, mielipiteen, yhteiskunnallisen aseman tai muun vastaavan syyn vuoksi…

Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa maahan, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu...

Oikeudesta vakaumuksen perusteella kieltäytyä osallistumasta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla...

Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan...

”Se oli ammatillisesti vaativaa ja poliittisesti vaativaa työtä”, Scheinin sanoo tavalla, joka ei saa ammatillisesti ja poliittisesti vaativaa kuulostamaan ainakaan täysin vastenmieliseltä.

Hyviä aikoja!

Vuonna 1996 hänet valittiin jäseneksi siihen samaiseen yk:n ihmisoikeuskomiteaan, jonne hän oli aiemmin tutkijana laatinut ulkomaalaisten, saamelaisten ja arestivankien valituksia Suomesta. Nyt Scheinin pääsi vaikuttamaan ihmisoikeuksiin kansainvälisellä tasolla.

Varsinkin kuolemanrangaistustapausten käsittely tuntui hänestä tärkeältä. Tapauksia oli paljon, ja useimmiten komitean päätös pelasti ihmishengen.

YK:n ihmisoikeussopimus ei ota kantaa kuolemanrangaistukseen kategorisesti, mutta esimerkiksi alaikäisten teloittamista se ei salli. Useimmat tapaukset olivat ilmiselviä ihmisoikeusloukkauksia, mutta vaikeammissa Scheinin näki vaivaa kollegojensa vakuuttamiseksi.

”Silloin yritin aktiivisesti löytää virheen prosessista, esimerkiksi, että syytetty ei saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä tai häntä oli pahoinpidelty niin, että kuolemanrangaistuksesta olisi luovuttava kompensaationa siitä.”

Se oli kiinnostavaa, todellakin työtä, jolla oli tarkoitus.

1990-luku oli muutenkin ihmisoikeusoptimismin aikaa. Puhe perusoikeuksista oli Suomessa aivan toisenlaista kuin nyt. Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymisen ja perustuslain uudistamisen jälkeen Suomi esiintyi kansainvälisillä areenoilla mallimaana, joka kertoi muille, miten vähemmistöjen oikeuksista huolehditaan. Scheinin teki tutkimusta Turussa ja osallistui YK:n ihmisoikeuskomitean työhön. Hän oli noussut eräänlaiseksi perustuslain ja ihmisoikeuksien yleismieheksi sekä meillä että maailmalla.

Ihmisoikeuspuheesta tuli salonkikelpoista.

”Suomi astui vuonna 1990 ihmisoikeuksien myötä länsimaiden joukkoon, ja siinä me radikaalit saimme samalla arvonnousua, kun establishment oli uuden ajattelun tukena.”

Sitä riemua kesti kymmenen vuotta. Sitten vuonna 2001 kaksoistornit romahtivat New Yorkissa. Syykuun 11. päivä oli Turussa pilvinen. Scheinin käveli Åbo Akademin työhuoneeltaan kotiin iltapäivällä, kun kun hänen veljensä soitti ja kysyi: et kai ole New Yorkissa?

”Menin kotiin, avasin television ja ajattelin, että tämä muuttaa elämäni ainakin kymmenen vuoden ajaksi.”

New Yorkin iskujen jälkeen terrorismi on tavalla tai toisella vienyt suuren osan Scheininin ajasta. Alkoi terrorismin vastainen sota, jonka toimien nojalla perusoikeuksia kavennettiin kansallisen turvallisuuden nimissä.

Yhdysvallat alkoi kuljettaa ihmisiä salaisilla lennoilla salaisiin vankiloihin ja käyttää kovia kuulustelumenetelmiä ja kidutusta. Eri puolilla maailmaa tehtiin kiristyksiä turvapaikkapolitiikkaan ja laajennuksia poliisin toimivaltuuksiin ja tiedusteluoikeuksiin.

Vuonna 2005, kun tätä oli jatkunut neljä vuotta, YK nimitti Scheininin erityisraportoijaksi, jonka tehtävä oli selvittää ihmisoikeuksien toteutumista terrorismin vastaisissa toimissa.

Scheinin kiersi maailmaa vankiloissa, oikeussaleissa ja ministeriöissä; haastatteli terrorismirikoksista syytettyjä ja tuomittuja sekä heidän perheenjäseniään, poliitikkoja, terrorismin uhreja ja kansalaisjärjestöaktiiveja.

Hän tapasi terrorismista tuomittuja muun muassa Turkissa, Espanjassa, Israelissa ja Tunisiassa ja seurasi terrorismioikeudenkäyntejä Yhdysvaltain tukikohdassa Guantanamossa.

”Saatoin tulla suoraan vankilasta al-Qaidan jäsenen sellistä ja mennä tapaamaan ulkoministeriä”, hän kuvailee.

Se oli hyvin erilaista kuin kaikki aiempi, mitä hän oli tehnyt. Jos YK-työ siihen asti oli ollut ”puoliakateemista keskustelua juristikollegojen kanssa”, nyt se oli hyvin konkreettista ja varsin yksinäistä.

Hän laati jokaisesta maavierailusta raportin YK:n ihmisoikeusneuvostolle. Selvisi, että useissa maissa terrorismin vastaiset toimet olivat johtaneet hallinnolle epämieluisten ryhmien ja ihmisten vangitsemiseen.

”Tunisiassa kuudesosa kaikista vangeista oli vankilassa terrorismin nimilapulla.”

Useissa maissa samat ihmiset, jotka olivat joutuneet terroristien uhreiksi, joutuivat myös terrorismilakien nojalla vankilaan. Vankiloissa oli terrorismin nojalla paljon pikkurikollisia, poliittisia aktivisteja ja eri tavoin hallinnolle kiusallisia ihmisiä.

Suurin osa haastatelluista oli Scheininin arvion mukaan virheellisin perustein terrorismista syytettyjä.

”Turkissa esimerkiksi oli paljon kurdeja, joiden kohdalla kaikki poliittinen toiminta oli vain määritelty terrorismiksi. Tunisiassa terrorismia käytettiin Ben Alin hallinnon vastustajien heittämiseksi vankilaan. Espanjasta jäi mieleen, kun minut vietiin tapaamaan al-Qaidan terroristia. Hän osoittautui pohjoisafrikkalaiseksi muslimireppanaksi, joka tyttöystävän hylkäämänä oli saanut itsemurha-ajatuksia ja ajanut sitten humalassa autoa, jossa oli ilotulitteita.”

Oli niitäkin, jotka todella olivat terroristeja ja ylpeästi sitä. Hän kohtasi esimerkiksi valkoisen ylivallan pommimiehiä Etelä-Afrikassa ja oikeita al-Qaidan jäseniä Tunisiassa sekä Turkin Hizbollahin keskeisen johtohenkilön, joka ei katunut mitään.

”Nämä ihmiset antoivat sotilaallisen vaikutelman, he olivat fyysisesti trimmattuja ja uskossaan vankkoja.”

Scheinin sanoo, että nuo kohtaamiset vakuuttivat entisestään häntä siitä, että mikään tarkoitus ei koskaan pyhitä kaikkia keinoja. Mutta sama pätee myös terrorismin vastaisiin toimiin.

”Terrorismia torjutaan kaikkein tehokkaimmin oikeudenmukaisilla oikeudenkäynneillä, vankien inhimillisellä kohtelulla ja luomalla kaikille ihmisille osallisuuden tunne.”

Sen sijaan vankilat, joissa Scheinin kiersi, eivät aina olleet tehokasta torjuntaa. Ne olivat terrorismin rekrytointialustoja, paikkoja, joissa väärinkin syytetyistä saataisiin pahimmassa tapauksessa leivottua ihka oikeita terroristeja.

Israelissa ja Etiopiassa hän näki kymmenien ihmisten massasellejä.

”Sellainen paikka on terrorismin korkeakoulu”, Scheinin sanoo. ”Ja al-Qaidalle ja Isisille mikään ei ole ollut tärkeämpää kuin Abu Ghraib, Guantanamo ja Irakin sota, joka synnytti Isisin.”

Suomessa ei ole salaisia kidutusvankiloita eikä hallinnon vastustajia heitetä tyrmään poliittisen aktiivisuuden perusteella, mutta Scheinin näkee täälläkin toimia, jotka voivat ennemminkin lisätä terrorismin vaaraa kuin vähentää sitä.

”Paniikki tuottaa huonoa lainsäädäntöä ja huonoa laintulkintaa”, hän toistaa kaksi kertaa haastattelun aikana.

Trendi kaikkialla EU:ssa on, että terrorismilainsäädäntöä kehitetään kohti terrorististen aikeiden ja suunnittelun kriminalisointia. Nyt Suomen hallitus ajaa esimerkiksi terroristisessa tarkoituksessa tehdyn itseopiskelun kriminalisoimista.

Myös viime syksyn terrorismioikeudenkäynnissä puhuttiin terroristisista aikeista. Syytettynä olivat ne miehet, joiden ”murhaa ilman ruumista” Scheinin oli ihmetellyt neljä vuotta aiemmin. Rikosnimike vaihtui tutkinnan aikana: terroristisessa tarkoituksessa tehty murha vaihtui terrorististen rikosten valmisteluksi.

Tapaus sai valtavan mediahuomion ja lehdistä syntyi vaikutelma, että miehet olivat terrorijärjestön aktiiveja. Iltalehti esimerkiksi kertoi virheellisesti, että miehet olivat ”lähteneet Isis-taistelijoiksi”, ja muissakin lehdissä puhuttiin liittymisestä terroristijärjestöön.

Mutta syyte oli monimutkaisempi, mistä Scheinin toistuvasti huomautti kirjoituksissaan ja kommenteissaan. (Hän oli myös jutussa asiantuntijatodistajana.)

Syytteessä sanottiin, että miehet olivat valmistautuneet taistelemaan perinteisessä maasodankäynnissä Syyrian hallituksen joukkoja vastaan, ja sen mukaan miesten aikeet olisivat toteutuessaan ”olleet omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Syyrian valtiolle heikentämällä hallituksen joukkojen taistelukykyä ja -moraalia”.

Terrorismin kohde oli siis kansalaisiaan kiduttava diktaattori.

”Oikeudellisen yleisön edessä syyte terrorismista oli täysin kelvoton rimanalitus”, Scheinin sanoo.

Syytteet kaatuivat, mutta julkisuudessa esitettiin arvioita, joiden mukaan kaatuminen johtui näytön puutteesta. Scheinin pitää tätä oireellisena: miehet oli leimattu terroristeiksi riippumatta siitä, ovatko he syyllistyneet rikokseen.

Toisaalta jutulla voi olla muitakin seurauksia kuin tuomio.

”Tässä on nyt saatu hyvin rummutettua läpi viesti, että kevyin perustein ei pidä lähteä Syyriaan.”

Hän ymmärtää, että sisällissotaan liittyminen Suomesta haluttaisiin kieltää, mutta pitää terrorismileimaa liian järeänä keinona.

”Sen sijaan en hyväksy, että suojelupoliisi omien valtuuksiensa ja budjettinsa kasvattamiseksi lietsoo terrorismin pelkoa.”

Huhtikuussa Suomessa alkoi neljäs oikeudenkäynti, jonka syytettyä epäillään terrorismista. Medioissa Turun puukkoiskusta on alusta asti puhuttu terrorismina, vaikka lehden mennessä painoon ei ollut selvää, oliko se käräjäoikeuden mukaan sitä. (Scheinin ei halua suoraan kommentoida Turun iskuja, koska antaa tästäkin tapauksesta lausunnon oikeudelle.)

Silti myös Turun iskulla on ollut seurauksia jo nyt. Iskun jälkeen poliitikot alkoivat entistä voimakkaammin vaatia tiedustelulakipakettia, joka antaisi viranomaisille valtuudet seuloa tietoliikennettä. Turun iskun jälkeen pääministeri Juha Sipilä esimerkiksi puolusti sitä sanomalla, että ”oikeus elämään on yksityisyyden suojaa korkeampi perusoikeus”.

Tiedustelulakipaketin läpimeno vaatii perustuslain muutosta, mikä vaatisi taakseen viisi kuudesosaa kansanedustajista. Ei liene liioiteltua sanoa, että Scheinin on sen jälkeen asettunut poikkiteloin makaamaan perustuslain eteen. Hän muun muassa julkaisi syyskuussa oppositiopoliitikoille avoimen kirjeen, jossa selosti seikkaperäisesti vaihtoehdot, jotka näillä on käytössään.

Paitsi perustuslaista, hän sanoo olevansa huolissaan terrorismin torjunnasta. Hän viittaa johtamaansa kansainväliseen surveille-tutkimushankkeeseen, jossa selvitettiin erilaisia tiedustelumenetelmiä. Tietoliikenteen massavalvonta osoittautui siinä selvästi tehottomammaksi kuin tutkinnan kohdistaminen ihmisiin, joista on jo saatu tiedustelutietoa muuta kautta.

Turun puukottaja on hänen mukaansa itse asiassa malliesimerkki: Abderrahman Bouananesta oli ilmoitettu poliisille, mutta asiaan ei ollut puututtu. Tiedustelulait eivät olisi häntä pysäyttäneet, vaikka niitä nyt hänen nimissään ajetaan.

”Meidän pitäisi katsoa, mitä tapahtuu: tässä ajetaan perustuslain muutosta kiireellisessä järjestyksessä terrorismilla uhkaillen.”

Nyt eduskunnassa ja pääkirjoituksissa kysytään, kenen on vastuu, jos tiedustelulait lykkääntyvät ja Suomessa tapahtuu terrori-isku.

”Minusta pitää kysyä, kuka kantaa vastuun siitä, että muiden turvapaikanhakijoiden varoituksista huolimatta Turun puukottajan toimia ei seurattu ja hän pääsi kehittämään ja toteuttamaan iskunsa. Suojelupoliisin päällikkö jatkaa tehtävässään ja sisäministeri ylennettiin eduskunnan puhemieheksi.”

Scheinin on epäluuloinen vallanpitäjien suhteen, se tulee selväksi useaan otteeseen haastattelun aikana.

”KRP, poliisi, ja sisäministeri mukaan lukien… En usko, että he ovat niin puhtoisia kuin antavat ymmärtää.”

Valta korruptoi, hän toistaa, monta kertaa; hyvävelikerho vahtii omia etujaan.

Vallanpitäjiä Scheininin kritiikki ärsyttää. Niin entiset kuin nykyisetkin poliittiset vastustajat ovat muistutelleet Scheininin poliittisesta nuoruudesta ahkeraan. 1980-luvun alkupuolella hän oli skdl:n ja Suomen kommunistisen puolueen enemmistösiiven jäsen, samalla Rauhanliiton ja Sadankomitean aktiivi.

Kun Scheinin vuonna 2015 kritisoi Halla-ahon laatimaa maahanmuuttopoliittista ohjelmaa, puolueen äänenkannattaja Suomen uutiset kyseenalaisti hänen argumenttinsa kolmen vuosikymmenen takaisen skdl-aktiviisuuden perusteella. On kyseenalaista, voiko tiettyyn poliittiseen suuntaukseen vahvasti sitoutunut henkilö toimia uskottavana kommentaattorina poliittisiin opponentteihin liittyvissä kysymyksissä, lehti kirjoitti.

Jää epäselväksi, miten ideologinen sitoutuminen vaikuttaa argumenttien uskottavuuteen, mutta kiinnostavaahan se silti on.

Ketä Martin Scheinin siis äänestää?

”No aika paljon olen äänestänyt vihreitä, mutta en mitenkään johdonmukaisesti”, hän vastaa miettimättä. ”Joskus olen äänestänyt myös rkp:tä ja demareita.”

Entä Vasemmistoliittoa?

”En Pekka Saarnion lahjusjupakan jälkeen”, hän vastaa.

Ne lukijat, joille vuoden 1968 tapahtumatkin olivat epäselviä, eivät ehkä muista myöskään sitä, että Pekka Saarnio oli skdl:n poliitikko, joka ansaitsi lisänimen Reilu-Pekka otettuaan lahjuksia 30 000 markan edestä vuonna 1984, siis kuusi vuotta ennen kuin Vasemmistoliitto perustettiin skdl:n seuraajaksi. (Myöhemmin Scheinin tarkentaa, että on saattanut äänestää jotain ”hyvää” yksilöä skdl:n listoilta vielä eduskuntavaaleissa 1987.)

Siitähän on vuosikymmeniä!

”No joo, en minä siitä enää ole katkera”, Scheinin sanoo. ”Mutta oli siellä muitakin pettymyksiä. Vakuutuin, että perinteinen vasemmisto on väärässä. Ei siellä ole todellista vaikuttamiskeinoa.”

Scheinin ajattelee nyt olleensa nuorena osittain väärällä asialla. Silloin hän olisi laittanut tasa-arvon yksilönvapauden edelle, mutta jo 1990-luvulla järjestys oli toisinpäin.

Vasemmisto taas kuvittelee hänen mukaansa yhä edustavansa sinisiin haalareihin puketuneita työväenluokkaisia miehiä, jotka menevät seitsemältä töihin ja kannattavat konservatiivisia arvoja.

”Siellä on sellaisia… minun ikäisiäni äijiä.”

Scheinin on 63-vuotias, eläkeiän kynnyksellä. Hänen professoripestinsä Villa Salviatissa päättyy vuonna 2020. Hän sanoo, että ei sen jälkeen ainakaan halua matkustaa. Aiemmin se vei yli puolet vuodesta. Hän asuu Monteloron pikkukylässä Firenzen lähellä puolisonsa, kanadalaisen ihmisoikeusprofessori Margot Salomonin kanssa. Heidän pieni tyttärensä on puolitoistavuotias. Edellisestä avioliitosta Scheininillä on kaksi aikuista lasta.

Osa-aikainen yliopistotyö olisi mieluisaa.

”Suunnitelmanani on olla jäämättä kokonaan eläkkeelle.”

Entä politiikka sitten? ”Ei.”

Ei? Mutta sehän nyt olisi keino vaikuttaa yhteiskuntaan jos mikä.

”Olen nähnyt läheltä politiikan ja ajattelen, että poliittinen valta korruptoi. Johtajat pettävät aina.”

Mutta entä valistuksen projekti, entä ihmiskunnan väistämätön edistys?

”No, onhan tämä varmaan vähän pessimistinen näkökulma suhteessa perinteisiin puolueisiin. Mutta en minä ole kyyninen suhteessa demokratiaan ja kansalaisyhteiskuntaan.”

Scheinin sanoo uskovansa kyllä demokratiaan ja siihen, että tarvitaan vaaleilla valittu lainsäädäntöelin. Hänestä yhteiskunnan kehitys on silti mennyt eri suuntaan kuin puoluejärjestelmä, jossa on liikaa vallan keskittymistä ja kuvitellun kannattajakunnan etujen ajamista. ”Minun kaltaisillani ihmisillä on paljon enemmän vaikutusvaltaa kansalaisyhteiskunnan jäseninä kuin jos lokeroisi itsensä jonkin puolueen sisälle.”

Hän kehuu kansalaisaloitetta ja kaipaa muutoksia, joissa aloitevaltaa agendan määräämisessä siirtyy eduskunnan ulkopuolelle.

”Uskon, että kansalaisyhteiskunnalla pitää olla pääsy tuomioistuimiin, ja silloin perustuslain merkitys ja ihmisoikeussopimukset korostuvat. Pitää olla mahdollisuus riitauttaa lakeja tuomioistuimissa ja lopulta kansainvälisellä tasolla. Usein poliitikot näkevät, että tuomioistuimet edustavat ikään kuin demokratian vastapuolta, mutta ei se niin ole – ne ovat tärkeä demokraattisen vaikuttamisen kanava.”

Osa-aikaeläkeläisenäkin hän aikoo jatkaa kommenttien antamista sekä kysyttäessä että pyytämättä.

”Olen huomannut eduskunnassa sellaista mentaliteettia, että jos hallitus edes suunnittelee lakia, pitäisi olla hiljaa, jotta voisi olla asiantuntijana myöhemmin kuultavana perustuslakivaliokunnassa. Minä en tunne mitään pidäkkeitä olla kommentoimatta sillä perusteella, että jokin asia on sellainen, mistä minua ehkä vielä kuullaan joskus.”

Hän haluaa jatkaa Perustuslakiblogissa ja sen Twitter-profiilissa.

”Aina välillä minullekin tulee sinne niitä kommentteja että ’uuni odottaa’”, Scheinin sanoo (hänen isänsä oli juutalainen).

Hänellä on niin sanottuun vihapuheeseen hyvin käytännöllinen metodi. Se on tällainen: jos viesti on vihapuhetta, siis poliisiasia, hän tekee siitä rikosilmoituksen, vaikkei lähettäjän tavoittaminen vaikuttaisi todennäköiseltä.

Sitten asia siirtyy pois hänen päiväjärjestyksestään ja ajatuksistaan.

”Virkavalta hoitaa. Sehän on virkavallan tehtävä.”

Martin Scheinin syyttää Mauri Pekkarista ja Seppo Tiitistä uhkailusta

Martin Scheinin sanoo, että varoittavana esimerkkinä vääränlaisesta vallankäytöstä mieleen on jäänyt eräs kohtaaminen kultaiselta 1990-luvulta. Presidentin valtaoikeuksien riisumista käsitellyt valtiosääntötoimikunta oli saanut työnsä päätökseen.

”Jouduin sinne vapaapalokuntana hommiin, kun edellinen sihteeri rekrytoitiin korkeimman hallinto-oikeuden tuomariksi. Päätöskaronkka oli valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa. Yllättäen sinne tulivat myös istuva sisäministeri Mauri Pekkarinen ja pitkäaikainen Supon päällikkö Seppo Tiitinen. He tulivat luokseni, pyysivät sivuun ja sanoivat, että tiedämme sinusta asioita, joita et halua julkisuuteen.”

Scheinin muistaa Pekkarisen puhuneen ja Tiitisen myötäilleen vieressä.

”En tiedä, tarkoittivatko he puhtaasti yksityiselämän asioita vai jotain nuoruuteni poliittista toimintaa.”

Siitä on pitkä aika – entä jos muistikuva pettää? Scheinin sanoo, että on aivan varma kohtaamisesta ja sen sisällöstä. Myös toimikunnassa mukana ollut Arja Alho muistaa olleensa karonkassa ja ihmetelleensä Pekkarisen saapumista paikalle.

”Muistan, että me ihmettelimme, miksi hän sinne tuli. Hän oli Seppo Tiitisen kanssa. Tiitisellä oli luonnollinen rooli olla siellä, koska hän oli toimikunnan asiantuntija”, Alho sanoo puhelimessa.

Scheinin sanoo, että kyse oli vaiennusyrityksestä.

”Tulkitsin sen niin, että jos haluan olla juristi ja asiantuntija ja kirjoittaa Suomen perustuslakia, niin silloin ei pitäisi samaan aikaan esittää julkista kritiikkiä Suomen valtiosta. Sen jälkeen olen ollut vähän epäluuloinen. Tajusin, että tuolla pitää valita puolensa.”

Tiitinen ei muista tällaista tapaamista ja sanoo, ettei myöskään tiedä mitä tietoja hänellä voisi Scheininistä olla.

Mauri Pekkarinen sanoo puhelimessa: ”Ei absoluuttisesti pidä paikkaansa. En ole edes Scheininiä tuntenut. Millä perusteella voisin sanoa mitään tällaista. Aivan käsittämätön väite ja valhe. En tunne koko miestä, miten olisin voinut hänestä sanoa mitään tällaista. Aivan satumaista.”

Anu Silfverberg

Sonja Saarikoski​

”En hyväksy, että suojelupoliisi omien valtuuksiensa ja budjettinsa kasvattamiseksi lietsoo terrorismin pelkoa.”

Omar on suomalainen muslimi, jolla on juuret Somaliassa. Hän on koevapaudessa – vuosien pituinen tuomio on tullut huumeista.

Omar on yksi 76:sta Suomessa tuomiotaan suorittavasta muslimivangista, joiden toiminnassa on Rikosseuraamuslaitoksen mukaan havaittavissa radikalisoitumista. Raportti julkaistiin huhtikuussa.

Vankilassa Omar harjoitti uskontoaan. Ramadanin aikana hän söi vasta auringon laskettua. Hän järjesti perjantairukouksia, samalla osastolla oli muitakin muslimeja. Omar keräsi nimiä osallistujalistaan, uskonnosta parhaiten tietävä toimi imaamina. Pikku hiljaa Omarista tuli hartaampi kuin siviilissä. ”Rupesin kasvattamaan partaa. Mä rukoilin paljon. Totta kai, mulla on pitkä tuomio, mä tarviin hengellistä tukea. Mä rukoilen, niinku te käytte kirkossa. Ne näki et mun käyttäytyminen vähän muuttui”, Omar kertoo helsinkiläisessä kahvilassa.

Omarilla oli vankilassa paljon tuttuja, muslimipiirit ovat Suomessa pienet. Yhden kanssa Omarista tuli läheisempi. Hän tiesi uskonnosta Omaria enemmän. Ulkoilujen aikana he opettelivat Koraania yhdessä. ”Mä vaan halusin harjotella, se on mun oma uskonto. Tää jätkä vaan opetti mulle, et hei, näin luetaan.”

Omar kertoo, että kerran vartija sanoi häntä terroristiksi, parran takia. Silloin Omarin olisi tehnyt mieli puukottaa.

Istuttuaan tuomiostaan puolet Omar haki avovankilaan. Omar kertoo, että hän noudatti avovankilan sääntöjä. Perjantaisin hän sai luvan käydä rukoilemassa rukoushuoneessa vankilan ulkopuolella. Sellissään hän kuunteli Koraania ja jätti sen päälle sellistä poistuessaan. Vartijat sanoivat, että ”laulu” on pantava pois.

Viiden kuukauden jälkeen Omar passitettiin takaisin suljettuun vankilaan. Hän kysyi perusteita siirrolleen. Vastaukseksi hän sai Rikosseuraamuslaitoksen lomakkeen, jossa hänelle kerrottiin, että ”päätös perustuu osittain asianosaiselta salattaviin tietoihin”. Myöhemmin Omar näki kuitenkin toisen paperin, jossa luki, että ”henkilöstä saatujen tietojen perusteella” Omarin toiminnassa on ”viitteitä ääriajattelusta”.

Muslimien lukumäärää Suomen vankiloissa ei ole tilastoitu, mutta sianlihatonta ruokaa söi alkuvuodesta noin 150 vankia. Osa muslimeista on kasvissyöjiä, joten luku on todennäköisesti joitakin kymmeniä enemmän. Huhtikuussa julkaistun raportin mukaan siis arviolta lähes puolet Suomen vankiloissa istuvista muslimeista olisi jollain tavalla taipuvaisia ääriajatteluun. (Raportissa oli 28 havaintoa äärioikeistosta ja kahdeksan muusta radikalisoitumisesta.) Resursseja vankiloissa tapahtuvan radikalisoitumisen ehkäisyyn on lisätty.

Asianajaja Ville Punto tekee paljon töitä ulkomaalaisasioiden parissa. Myös hänelle ääriajattelumerkintä on tuttu, koska hänen eräällä asiakkaallaan on sellainen.

”Tässä tapauksessa, jonka minä tiedän, väitteet vaikuttavat enemmän tai vähemmän tuulesta temmatuilta.”

Punto kertoo, että hänen asiakkaalleen merkintä on sähköpostien perusteella tullut siitä, että vierailijat ovat käyttäytyneet henkilöä kohtaan ”sotilaallisen kunnioittavasti”.

Punto näki sähköpostit sattumalta. Dokumentaatio ääriajattelumerkintöjen perusteista on epäselvää. Nyt Punton ääriajattelumerkinnän saanut asiakas on karkotusuhan alla.

Omarkaan ei tiedä merkintänsä tarkkoja perusteita mutta sanoo, ettei ole koskaan ihannoinut väkivaltaista ekstremismiä.

”Kun mun koevapaus loppuu mä biletän, mä vedän kokaiinii, mä juon, mä nussin, siis mä teen kaiken mitä muutkin tekee. Mitä vittua?” Omar sanoo.

Uskonto on hänelle henkilökohtainen asia, josta hän saa rauhaa. ”Mä en usko, mitä nää muslimit tai mitä niitten ääriajatukset on.”

Kun Omar yritti passituksen jälkeen päästä takaisin avovankilaan, esimies kysyi häneltä, onko hänellä yhteyksiä Isiksen kanssa. Omar kertoo purskahtaneensa nauruun.

Nyt Omar taistelee sen puolesta, että merkintä ääriajattelusta poistettaisiin hänen tiedoistaan. Hän uskoo olevansa yksi niistä noin 370 henkilöstä, joita supo seuraa yhteyksistä terrorismiin. Vielä supo ei ole ollut yhteydessä Omariin. ”Mut kyl ne tulee.”

Image on nähnyt Omarin ääriajattelumerkintään liittyvät lausunnot. Omarin nimi on muutettu.

Sonja Saarikoski

Julkaistu: 10.6.2018