Janita Autio tunnetaan Suomen eturivin valokuvaajana ja Sanna Marinin bilekaverina, mutta uraa on varjostanut kalvava epäily

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.

Seitsemän vuotta sitten, vuonna 2018, valokuvaaja Janita Aution sähköpostiin kilahti ensimmäinen suuri kuvauskeikkapyyntö. Juuri sellainen, jollaisesta hän oli haaveillut. Rahasumma oli suuri, vastuuta oli enemmän kuin ennen eikä uraansa rakentava valokuvaaja voinut jättää tilaisuutta käyttämättä.

– Tuntui itsestään selvältä ottaa työ vastaan. Ehkä lupasin itselleni liikaa, uskoin pystyväni hoitamaan kaiken ja täyttämään niin suuret saappaat, Autio muistelee.

Kuvaukset olivat todellakin suuritöiset, eikä hän osannut pyytää apua. Yhtäkkiä Autio toimi kuvaajan roolin lisäksi sekä tuottajana että valaisijana.

Sitten iski huijarisyndrooma. Vaikka hän tiesi osaavansa kuvata, epäilykset omasta osaamisesta alkoivat nousta mieleen. Olisiko tulos sitä, mitä haluttiin ja pystyisikö odotukset täyttämään?

– Aloin miettiä, että minun paikalleni olisi voitu valita sata muuta osaavampaa tyyppiä. Miksi juuri minut valittiin?

Kuvauspäivän aikana paikka vaihtui ja tiukka aikataulu painoi päälle. Autio muistelee, etteivät voimavarat riittäneet silloin aloittelijana kaiken hallintaan.

– Otin itselleni liikaa roolia ja aloin ajatella, että minun pitää kannatella tilannetta, vaikka se ei ollut minun tehtäväni.

Kyse ei ollut niinkään siitä, mitä työkeikalla tapahtui, vaan siitä, mitä Aution oman pään sisällä silloin tapahtui.

Janita Aution ura valokuvaajana täyttää tänä vuonna 10 vuotta.

Tänä vuonna Autio viettää 10-vuotistaiteilijajuhlaansa. Kymmenen vuotta sitten nyt Suomen nimekkäimpien valokuvaajien joukkoon kuuluva Janita Autio otti ja lähti pieneltä kotikunnaltaan Pattijoelta kohti Helsinkiä.

Nyt Punavuoressa sijaitsee Aution oma värikäs studio, jossa luovuus pääsee valoilleen.

Autio on uransa aikana kuvannut suomalaisille huippubrändeille, kuten Finnairille ja Marimekolle. Moni myös muistaa Aution ikuistaman ikonisen valokuvan Sanna Marinista Ruisrockista vuonna 2022. Hänet on nostettu julkisuudessa toisinaan esiin myös Sanna Marinin ystävänä.

Itseoppineena valokuvaajana hän kuvailee luovalle alalle hyppäyksen tulleen hieman puskista. Alalle sysäyksen antoivat yläasteen kuvaamataidonopettaja ja oman isän esimerkki.

– Kuviksenopettaja istutti minut koulussa penkille ja sanoi, että nyt aletaan Janita valokuvaamaan.

Uran alkuvaiheessa Autio lähestyi rohkeasti julkisuuden henkilöitä ja tarjoutui kuvaamaan heitä. Vastineeksi hän sai näkyvyyttä nimimainintojen kautta, mutta ei rahallista korvausta, vaikka työpäiviin saattoi sisältyä useita kuvauskeikkoja.

Kun työtä teki vapaaehtoisesti ilman palkkaa tarpeeksi kauan, se alkoi tuottaa tulosta. Aution nimi alkoi näkyä artistien kuvien yhteydessä yhä useammin, ja pian hän pääsi yhteistyöhön artisti Mikael Gabrielin kanssa, mikä oli uran kannalta yksi merkittävimmistä töistä.

– Sitten tuli tämä ensimmäinen iso keikka. Valokuvaus on tosi kilpailtu ala, jolla on vaikeaa lyödä itsensä läpi. Oli pakko jaksaa tehdä hommia ensin ilmaiseksi. Kaikilla se ei toki mene niin, mutta minun polkuni oli tällainen.

Kaava yksin selviytymiseen löytyy lapsuudesta. Autio on 14-henkisen perheensä vanhin lapsi. Vanhimman lapsen roolissa hän oli tottunut pitämään langat käsissään ja selviämään monista asioista ilman apua.

– Olisi pitänyt kuvauksissa tajuta pyytää itselleni apua, vaikka assari tai valaisija. En lähtisi enää tekemään tuollaista keikkaa yksin. En missään nimessä, Autio toteaa.

Ensimmäisen suuren työtarjouksen hetkellä Autiolla ei vielä tiennyt, miten ala toimi. Kuvat onnistuivat ja kokemus oli saatettu kunnialla loppuun, mutta totuus iskeytyi vasten kasvoja kotona.

Toipumiseen kului aikaa, sillä valtava vastuu oli kuormittava alkushokki.

– Minulla iski vähän rimakauhu kuvaamisesta. Pysyttelin tutuissa ja turvallisissa keikoissa, joissa oli vähemmän ihmisiä paikalla.

Oma paikka alalla toi myös paineita nuorelle Autiolle. Valokuvauksessa haastavinta on löytää tyyli, joka tuntuu omalta ja erottuu.

– Suomessa on paljon taitavia valokuvaajia, joten pelkkä hyvä kuva ei riitä. On tärkeää luoda oma brändi, jotta ihmiset tunnistavat kuvasi. Se vie aikaa, mutta tekee valokuvaamisesta merkityksellistä.

– Eräs tyyppi kysyi minulta kerran epäilevästi, että eikö kaikki maailman valokuvat ole jo luotu?

Kommentti jäi pyörimään Aution mieleen.

– Vaikka maailmassa olisi miljoonia kuvia, minun kädenjälkeäni ei ole vielä nähty. Se ajatus rauhoitti.

Autio tunnistaa itsessään ylisuorittajan piirteitä.

Kun Autio katselee nyt uran alkuaikoja taaksepäin, hän tunnistaa nuoresta itsestään kympin tytön ja ylisuorittajan piirteitä.

– Vaikka tiedän, että kaikki meni hyvin ja asiakkaat olivat tyytyväisiä, huijarisyndrooma iski silti. Mietin, olinko tarpeeksi hyvä ja lunastinko omat saappaani.

Tapahtunut oli Autiolle tärkeä oppiraha oman henkisen hyvinvointini kannalta.

– Tärkein oppi siitä oli, ettei mistään tarvitse selvitä yksin.

Nykyään avun pyytäminen on helpompaa, sillä hän tuntee ympäriltään kollegoita, joiden puoleen voi tarvittaessa kääntyä.

– Aina kun kuvasin, olin omassa kuplassani ja itsevarma, mutta kaikki sen ympärillä tuntui vaikealta. Ennen keikkaa jännitin valtavasti ja jälkeenpäin mietin, olinko ollut ihan hassu.

Seitsemän vuotta myöhemmin studionsa sohvalla istuva Janita on rohkeampi ja itsevarmempi. Huijarisyndrooma ei ole kadonnut, mutta sen kanssa voi elää. Uusissa, jännittävissä tilanteissa hän on huomannut pärjäävänsä parhaiten heittäytymällä rohkeasti. Huijarisyndroomalle ei saa antaa liikaa valtaa, mutta sitä ei tarvitse myöskään pelätä.

– Välillä hämmästelen, miten hienoja tarjouksia ja ehdotuksia saan, ja olen innoissani tarttumassa niihin. Yritän ottaa huijarisyndrooman kaveriksi, annan sen istua alas ja sitten hetken päästä pyydän sitä poistumaan.

– Nuorempaa itseäni kehottaisin lempeyteen itseä kohtaa. Mikään työ ei ole sen arvoista, että sen takia kannattaisi menettää yöunia.

Kokemusta on kertynyt jo kymmenen vuoden ajalta, mutta suuremmat työkeikat jännittävät edelleen.

– Vaikka kyse olisi yhden päivän jutusta, se voi viedä valtavasti aikaa valmisteluihin ja jälkitöihin. Olen oppinut sen kantapään kautta, ja nykyään osaan arvioida paremmin, mihin ryhdyn.

Autio haaveilee kansainvälisestä urasta.

Jännitys ja huijarisyndrooma meinaa edelleen ottaa vallan, ja kovin koulu vasta edessä, sillä Autio haaveilee töistä ulkomailla.

– Uskon, että sitten edessä on vielä samanlaisia tilanteita. Nyt kilometrejä on takana kuitenkin jo sen verran, että uskon selviytyväni paremmin.

Mainoskuvaukset ja New York. Nämä kaksi asiaa Autio mainitsee, kun haastattelussa tulee puhe hänen haaveistaan.

– Kyllä ne saappaat ovat siellä suuret, mutta myös todella kiehtovat.