Helsingin kaupungin tuore IT-järjestelmä ASTI paljastui hiljattain sudeksi. 32 miljoonaa maksaneen järjestelmän piti tulla käyttöön päiväkodeissa ja kouluissa. Jotain osia järjestelmästä saadaan käyttöön, mutta loppuun hanketta ei koskaan viedä, eikä kuulemma kannatakaan viedä.

32 miljoonaa savuna ilmaan, hellurei vaan!

Edellinen massiivinen möhläys oli keväällä 2022, jolloin Helsinki siirtyi Sarastia-palkkajärjestelmään, jonka käyttöönotossa ilmeni jättimäisiä ongelmia.

Järjestelmään siirtymisen jälkeen kaupungin työntekijöiden palkanmaksu meni sekaisin, josta seurasi tuhansia virheitä. Työntekijät jäivät kokonaan ilman palkkaa, osalle taas maksettiin useita kertoja liikaa palkkoja ja sekoitiin takaisin perinnän kanssa. Keskeisiksi haasteiksi ja syiksi kaaokselle havaittiin muun muassa puutteellinen johtaminen ja resurssointi sekä järjestelmän tekniset riskit, joihin ei reagoitu riittävällä tavalla. Eikä kaikkea sotkua ole vielä läheskään siivottu.

Psykoterapiakeskus Vastaamosta paljastui kolme vuotta sitten vakava tietomurto, jonka seurauksena tuhansien potilaiden tietoja vuoti verkkoon. Yritys on sittemmin ajautunut konkurssiin. Oikeudenkäynti syytettyä vastaan on yhä kesken. Rikos on Suomen historiassa ainutlaatuinen.

Vastaamon kohdalla kyse on harvinaisesta ja törkeästä rikoksesta, mutta koska kyse oli yksityisestä, pääomasijoittajan omistamasta yrityksestä, syitä oli helppo myös julkisuudessa etsiä ahneudesta. Ahne pääomasijoittaja oli laiminlyönyt tietoturvan, mikä taas mahdollisti tietomurron. Mutta mikä on syy Helsingin kaupungin mokiin? Hölmöys? Osaamattomuus? Välinpitämättömyys? Vakavia puutteita nekin. Ainakin ahneuteen verrattavia.

Oppirahoja, totesi kaupunki. Yksityisellä puolella näin massiivisista mokista olisi tullut kenkää vähintään IT-johtajalle, todennäköisesti isommallekin laumalle ylintä johtoa. Pörssissä sijoittajat olisivat hylänneet ja luottamusta olisi pitänyt palauttaa pitkään.

Kun on kyse verorahoista, ei sillä ole niin väliä. Vaikka sillä juuri pitäisi olla väliä. Suomessa yhä pienempi kansanosa osallistuu yhteisten asioiden rahoittamiseen. Julkisuudessa käydään kiistaa siitä, keneltä voi leikata ja kenen pitäisi maksaa enemmän veroja. Siinä sivussa olisi ihan yhtä tärkeää käydä myös keskustelua, ketkä ja miten niitä rahoja käytetään.

Helsingin kaupungin toiminta ei ainakaan lisää luottamusta siihen, että viisaus asuisi julkisten päättäjien päässä.