Helmi-Leena Nummelan rakkauden vuosi – vauva, kihlat ja pian naimisiin

Näyttelijä Helmi-Leena Nummela, 37, istahtaa hiekkalaatikon kostealle reunalle. Syysmyrsky on kääntynyt ihanaksi auringonpaisteeksi. Helmi-Leenan elämässä on aurinkoa tuplamäärä. Neljävuotias esikoispoika leikkii hiekkalaatikolla ja vaunuissa tuhisee helmikuussa syntynyt kuopus. Elämä on hyvin, vaikka isoveli ei Helmi-Leenan mukaan alkujaan perheen tulokkaasta suuremmin innostunut.

Helmi-Leena ja esikoinen olivat jo ehtineet nimittäin muotoutua tiiviiksi kaksikoksi.

– Kun vauva syntyi, se oli alkuun kriisin paikka. Esikoinen oli rakas ja ainoa kainaloinen ja meillä oli ollut mahtavat yhteiset jutut, Helmi-Leena sanoo.

Vauva oli isoveljen mielestä alkuun tylsä, nukkuva pötköttelijä.

– Minulle tuli silloin hormonimylläkässä tunne, että olin pettänyt esikoiseni. Nyt vauva seuraa jo rakastavin katsein isoveljeään. Veljelle se toi iloa, tunnetta, että hän on erityinen.

Helmi-Leena Nummelan elämässä on tapahtunut viime vuosien aikana isoja asioita. Tuli ero esikoisen isästä, näyttelijä-muusikko Roope Salmisesta. Tuli tapaaminen turkulaisen ravintoloitsijan kanssa. Tuli parisuhde. Tuli lapsi. Tuli paljon muutakin.

Helmi-Leena ja miesystävä kihlautuivat viime kesänä.

– Häitä kohti tässä ollaan menossa. Toivoisin, että ne voisi pitää mahdollisimman pian. Elämämme on sellaista, että tosi lyhyellä varoitusajalla voi tulla eteen asioita, jotka voivat muuttaa aikatauluja. Mutta rakkauden juhlat haluamme läheisillemme ehdottomasti järjestää.

Helmi-Leena arvelee olevansa parisuhdeihminen.

– Niissä ajoissa, jotka olen ollut vapaudessa, on ollut ihanuutensa. Mutta ne ajat ovat takana. Tässä suhteessa on hyvä ja varma olla.

Ajatus, että on jossain kohtaa jonkun puoliso, tuntuu hyvältä.

– Tässä iässä ja elämäntilanteessa kihlaukseen sisältyy vahva lupaus, en ole enää vaihtamassa.

Nykyisessä suhteessa Helmi-Leena joutuu kuitenkin olemaan usein erossa puolisostaan. Helmi-Leenan työt ja vakituinen asunto ovat Helsingissä, puolisolla työt ja arki ovat Turussa.

Uusioperhe elääkin joustavaa kaksipaikkaista arkea.

– Joudumme olemaan töissämme myöhään ja työskentelemään eri kaupungeissa. Puolison tehtävä on myös tukea niitä asioita, jotka tukevat toista. Ei pienentää, vaan auttaa kukoistamaan myös kodin ulkopuolella.

Äitiys on ollut Helmi-Leenan elämän mullistuksista suurin. Äidiksi tuleminen oli edellisessäkin suhteessa toivottu ja suunniteltu asia. Yhteinen lapsi oli kaikkein tärkeintä myös silloin, kun Helmi-Leena ja Roope erosivat.

– Kun lapsi on yhdessä tähän maailmaan tuotu, olemme sitoutuneet siihen. Lapsen etu on tärkein asia. Vaikka eron aikaan olisi ilmassa uudelleenjärjestelyä ja tunteita, emme ikinä puhuisi toisesta rumasti lapselle.

Nykyään Helmi-Leena ja Roope ovat ystäviä. He tekevät silloin tällöin asioita myös kolmistaan, käyvät teatterissa tai seuraavat lapsen jalkapalloharjoituksia.

– Kun parisuhde päättyy, se vaatii paljon tilintekoa ja asioiden työstämistä. Mitä tapahtui? Miten se vaikutti? Miten mennään eteenpäin? Ja ennen kaikkea: millaisia vanhempia haluamme olla?

Tärkeää on, että lapsi näkee, että voi olla mukavaa, vaikka hänellä onkin eron jälkeen kaksi kotia.

– Minulta ei ole mitään pois se, että kannustan toista vanhemmuussuhdetta eron jälkeen. Että: ”Ai vitsi teille tulee iskän kanssa kivaa!”

Helmi-Leena on opetellut puolisonsa tapaamisen myötä myös uusperheen äidin roolia. Uusperheessä Helmi-Leena on jo huomannut sen, että selkeät roolit ovat tärkeitä. Ja se, että jokainen vanhempi tekee itse vanhemmuuteensa liittyvät päätökset.

– On suuri lahja, että perheessä on paljon lapsia ja on suuri lahja, että he saavat kasvaa yhdessä. Ja lapset eivät ole kenenkään bonuslapsia, vaan puhumme aina että lapset.

Uusperheen arkea auttaa se, että kaikki jakavat yhteisen arvopohjan ja kasvatusmallin.

– Kaikki on meillä mennyt tosi mutkattomasti ja luontevasti.

Mutta tämänkin uusperheen arjessa on vaadittu paljon kalenterointia ja lapsenvahteja.

Helmi-Leenan äiti, lasten mummo, asuu Helmi-Leenan lähellä ja käytössä on myös yksi luottovahti.

– Vaikka ulkoapäin näyttää, että tässä on paljon liikkuvia osia, aina asiat onnistuvat, myös ne isommat asiat. Kun juuri puhuin puolisolleni, että kesällä olisi edessä isompi työjuttu, hän sanoi, että me laitamme sen järjestymään.

Perhevapaalla kuluvan vuoden ollut Helmi-Leena on tekemässä paluuta työelämään. Ensimmäiset tv-ohjelman kuvaukset ovat edessä marraskuussa. Äitiys ei ole haihduttanut Helmi-Leenan näyttelijän identiteettiä. Hän oli neljätoista löytäessään Lappeenrannassa teatteriharrastuksen.

– Se pelasti minut pahemmalta teiniangstilta. Oma itse oli muotoutumassa ja näytteleminen kiinnosti ja pelotti yhtä aikaa. Siinä oltiin häpeän liepeissä kiinni.

Helmi-Leena päätti, että hän hakisi Helsinkiin Kallion lukioon. Sosiaalialalla työskennelleet vanhemmat tukivat kolmilapsisen perheen kuopusta. Isä auttoi jopa keräämään tyttärelleen harrastuspisteitä, jotta ilmaisutaidonlukion ovet aukeaisivat.

– Oli vähän huonoja arvosanoja. Olin myöhästellyt ja olin ollut koulun suhteen piittaamaton. Vanhempani olivat saaneet tehdä itse intohimoammattinsa parissa työ- uransa, ja toivoivat samaa minulle.

Kallioon päästyään Helmi-Leena ei uskaltanut sanoa ääneen, että hän aikoo hakea Teatterikorkeakouluun. Sinne hän kuitenkin tähtäsi. Neljännellä yrityksellä, pääsykokeen viimeisessä vaiheessa, hän koki vihdoin ymmärtävänsä mitä oli hakemassa.

– Ymmärsin, että on iso lahja, että tiedän mitä haluan tehdä. Ihan sama, mikä se reitti näyttelijäksi lopulta olisi. Näyttelijän identiteettini vahvistui, kun pääsin teatterikouluun ja aloin saada alan töitä. Siitä lähtien uskalsin sanoa itseäni näyttelijäksi.

Sittemmin Helmi-Leena on huomannut, että alalla on lieveilmiöitä, joita ei nuorena osaa lainkaan ajatella.

– Tämä on epäreilukin maailma, jossa näyttelemistä täytyy aidosti rakastaa, muuten tie on liian kivinen.

Intohimo työhön yhdistää myös Helmi-Leenaa ja hänen puolisoaan. Puolisolla on Turussa italialais-afrikkalainen fuusioravintola, ja hän on avaamassa pian toisen ravintolan Helsinkiin. Puoliso ei ole kantasuomalainen. Avomiehen kulttuurinen tausta näkyy Helmi-Leenan mukaan positiivisilla tavoilla.

– Hän on asunut eri maissa ja on sillä tavalla maailmankansalainen. Hän arvostaa hyviä tapoja, sitä, että toinen otetaan huomioon.

Pariskunta onkin puhunut paljon kulttuurieroista, kuten siitä, miten Suomessa huonotuulisuus näytetään herkemmin.

– Hänessä on paljon hetkessä elämisen viisautta. Olen sisäistänyt, miten tärkeää on laittaa hyviä energioita liikkeelle. Olen huomannut senkin, että kun hyvää laittaa liikkeelle, se tulee takaisin tai heijastuu vähintäänkin hyvänä olona.

Aina maailma ei hymyile takaisin. Lapsuudenkodin perintönä Helmi-Leena on saanut humaanit arvot, ja hänellä on aina ollut nollatoleranssi rasismia kohtaan. Puolisonsa kautta Helmi-Leena on nähnyt myös yhteiskunnassa yhä piileviä syrjiviä hiljaisia rakenteita.

– Ulkomaalaistaustainen yrittäjä joutuu Suomessa kohtaamaan ennakkoluuloja. Puolisoni on tarkka ja taitava, mutta tuntuu silti, että hän joutuu tekemään enemmän kuin muut.

Helmi-Leena on joutunut puuttumaan puolisoonsa kohdistettuihin epäasiallisiin puheisiin.

– Olemme hymistelijöitä. Kasvotusten ei uskalleta puuttua epäkohtiin, vaikka haluaisikin. Rasismissa ei ole harmaan sävyjä. Olen sitä kohdatessani sanonut rasistille suoraan, että mieti mitä puhut. Kuvitteletko olevasi ihmisarvoltasi korkeammassa asemassa?

Helmi-Leena ei ole vanhempainvapaansa aikana uponnut äitiyshattaroihin ja unohtanut yhteiskuntaa ympärillään. Yhteiskunnallinen ilmapiiri ja nykyhallituksen linjaukset ovat saaneet hänet miettimään myös näyttelijäntyönsä tulevaisuutta.

– Äitiysvapaan aikana minua on huolestuttanut, että onko meillä kohta enää kulttuurikenttää mihin palata. Kulttuuri ei ole luksustuote, vaan tässä ollaan ihmisenä olemisen ytimessä. Kulttuuri on yhteiskunnan peili. Sen alasajoyritykset vaikuttavat identiteettiinikin: miten joku voi kokea, ettei tämä työ olisi merkityksellistä?

Helmi-Leena onkin nyt erityisen kiitollinen siitä, että perhevapaiden jälkeen hänen työkalenterissaan on mukavasti merkintöjä. Hän uskoo saaneensa viime aikojen elämänkokemuksistaan omaan työhönsä uusia sävyjä.

– Koen, että olen saanut yltäkylläisesti – intohimotyön, rakastavan perheen ja mielettömät lapset. En vaihtaisi pois edes matkustamista kahden kaupungin välillä, mitä sukulaiset joskus kauhistelevat.

Helmi-Leena kuulee välillä, että hänen elämänvalintojaan pidetään rohkeina.

– En ajattele itseäni erityisen rohkeana. Elämä menee kuin se menee. Mosaiikki muotoutuu niistä palasista, mitä sillä hetkellä on. Vahvistan niitä ja iloitsen niistä.

Meikki ja stailaus Ida Jokikunnas. Lavaste Tuomas Nortema.