Apu

Helena Petäistö: Euroopassa kaupunkien arvokkain vanha osa säästetään ja uusi rakennetaan ympärille – ei sen paikalle, kuten Suomessa

Helena Petäistö: Euroopassa kaupunkien arvokkain vanha osa säästetään ja uusi rakennetaan ympärille – ei sen paikalle, kuten Suomessa
Kolumnissaan Helena Petäistö harmittelee, kuinka Suomen kaupunkien keskustat ahdetaan täyteen valtavaa rakennusmassaa kunnioittamatta vanhoja ja arvokkaita maamerkkejä.
Julkaistu: 23.3.2021
Kuvitellaanpa Pariisin Notre Dame massiivisten betonirakennusten ympäröimänä. Tai Eiffel-torni, joka nousisi kerrostalojen keskeltä niin, ettei sen jalkoja näy. Tai Invalides-kirkko ilman sen edessä levittäytyvää puolen kilometrin pituista nurmikenttää, joka tarjoilee kultakupolin alla lepäävän Napoleonin muistokirkolle tilan, jossa se pääsee oikeuksiinsa.
Ei sellaista voi kuvitella! Noilla arvorakennuksilla ja lukuisilla muilla on runsaasti tilaa ympärillään, vaikka maan hinta on Pariisissa huikea ja rakennusten keskineliöhinta yli 10 000 euroa, noilla alueilla paljon enemmän.
Eiffel-tornin edessä avautuvan puiston, Champ de Marsin, 24 hehtaaria olisi kultakaivos niin rakennusliikkeille kuin kaupungillekin, jos se päättäisi lähteä rakennusoikeuskeinottelun tielle.
Pariisissa, kuten lukuisissa Euroopan kaupungeissa, jonne ennen korona-aikaa menimme mielellämme viihtymään, on aina panostettu kaukonäköisesti kaupunkikuvaan sortumatta pikavoittojen tavoitteluun täyttämällä vanhaa keskustaa betonisella tehorakentamisella. Sellaisen jälkeen Pariisi ei olisi enää Pariisi eikä kiinnostaisi ketään.
Suomessa tehtiin hävitettiin vanhat keskustat 1960- ja 1970-luvun purkuvimmassa. Jäljelle jäi vain kolme prosenttia 1900-lukua edeltäneestä rakennuskannasta.
Saksassa pommitukset tekivät kaupungeista tehorakentamisen tyyssijoja. Niiltä puuttuu historian tuoma viehätys, ja harvoin niihin muuten eksymmekään kuin työmatkoille.
Mutta huomionarvoista on, että sekin vähä, joka on pommituksilta jäänyt jäljelle, on huolellisesti entisöity jopa Frankfurtissa, muuten kalsean virtaviivaisessa pankkiparatiisissa. Bankfurtissakin tunnetaan asioiden todellinen arvo, joka voidaan pitkällä aikavälillä mitata myös rahassa, ja se halutaan jättää jälkipolville.
Kaikkialla Euroopassa kaupunkien arvokkain osa, vanha keskusta, on entisöity ja säilytetty huolellisesti, ja uusi rakennettu ympärille, ei sen paikalle.
Suomessa tehtiin päinvastoin, hävitettiin vanhat keskustat osittain tai kokonaan 1960- ja 1970-luvun käsittämättömässä purkuvimmassa. Se johti surulliseen Euroopan ennätykseen, rakennuskannastamme enää vain kolme prosenttia on 1900-lukua vanhempaa.
Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren tokaisu – ”kaupunki ei voi olla museo” – on eurooppalaisittain outo. Euroopan tunnusmerkki ovat sen kaupunkikeskustat, ne upeat ulkoilmamuseot.
Se, mitä Suomen suurimpien kaupunkien keskustoissa on nyt tapahtumassa, on yhtä käsittämätöntä lyhytnäköistä pikavoittojen kahmintaa. Keskustat ahdetaan täyteen valtavaa rakennusmassaa jättämättä tilaa kaupungin hengittää ja kunnioittamatta edes jäljellä olevia vanhoja ja arvokkaita maamerkkejä.
Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren tokaisu – ”kaupunki ei voi olla museo” – on eurooppalaisittain outo. Euroopan tunnusmerkki ovat sen kaupunkikeskustat, ne upeat ulkoilmamuseot, joita tullaan ihailemaan kaikilta mantereilta. Helsingin historiallinen keskusta on verrattain nuori, mutta silti hyvin eurooppalainen ja sen uusklassinen osa lajissaan läntisen Euroopan suurin.
Sen maamerkeistä upeimpia on Eliel Saarisen rautatieasema. Sitä amerikkalaiset arkkitehtiopis­kelijat tulevat varta vasten tänne ihailemaan, ja se sisältyy myös ranskalaiseen väitöskirjaan Helsingin jugendrakennusten suurena aarteena. Toinen vastaava art nouveau -asema löytyy vain Lissabonista.
Siinä missä Pariisin monumentit myös Saarisen upea rakennus ansaitsee tilaa ympärilleen – ei missään tapauksessa jäämistä nyt suunnitellun valtavan rakennusmassan varjoon.
2 kommenttia