Helena Ahti-Hallberg: Pelkään kuollakseni sairastumista

Minun olisi pitänyt syntyä 1600-luvun Ranskan hoviin. Olisin rakastanut naisten hienoja asuja ja upeita hiuslaitteita. Tosin todellisuudessa olisin varmaan puikon kanssa raaputtanut täitä jauhoisesta päästäni ja kironnut korsettien kiristystä.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun isäni kuoli. Ikävä ei katoa koskaan, mutta onneksi olen oppinut elämään asian kanssa vuosien varrella.

Viimeksi nauroin makeasti, kun mieheni horjahti pihallamme suihkulähteeseen. Vahingoniloltahan se kuulostaa, mutta olisittepa nähneet hänen hölmistyneen ilmeensä istuessaan lammikon pohjalla.

Pelkään kuollakseni sairastumista. Kehoni on työkaluni, ja liikuntakykyni määrittelee minua liikaakin! Toki olen tehnyt varasuunnitelmia elämäni suhteen, sillä kaikki ei voi olla yhden kortin varassa.

Kadun yhä, etten uskaltanut heittäytyä tanssin varaan peruskoulun jälkeen. Sain kansainvälisiä tanssipariehdotuksia maailmalta jo 16-vuotiaana, mutta kuuliaisena lapsena suoritin lukion loppuun vanhempieni toivomuksesta.

Sukurasitteeni on helposti pyöristyvä vatsa ja tikkulaihat jalat. Voi kun tätä elopainoa saisi jaettua tasaisemmin.

Ystäväni ihmettelevät minun jatkuvaa ja ainaista työtahtiani. Vapaa-ajan viettoon ei juuri jää aikaa, koska työni on iltapainotteista. Onneksi lapseni ovat jo lentäneet pesästä, joten kukaan ei odota valmista ruokaa enkä joudu kärsimään huonosta omatunnosta keskittyessäni täysillä työntekoon.

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut antamaan periksi. Niin hyvässä kuin pahassa, se on ominaisuus, jota ilman olisi helpompi olla – sekä minun että läheisteni. Periksiantamattomuuteni rasittaa välillä itseänikin.

Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta saasteet, mikä on tietenkin vähän naiivi vastaus, koska saastuminen vain alkaisi uudestaan. Istuisin itsekin tyytyväisenä auton rattiin ja huristelisin ympäriinsä. Illalla laittaisin tulen takkaan ja lämmöstä nauttien viettäisin iltaa odotellen saunan lämpiämistä. Onnellisena saasteettomasta maailmasta olisimme todennäköisesti entistä välinpitämättömämpiä ympäristöstämme.

Suomen olisi aika luopua liiasta vaatimattomuudesta. Meillä on aivan uskomattoman hienoja asioita, joita emme osaa arvostaa ja hyödyntää tarpeeksi. Ajatelkaa vaikka Joulupukkia, yhtä maailman tunnetuimmista hahmoista. Tiedämme hänen asuvan Korvatunturilla, Suomen Lapissa, mutta suurin osa muuta maailmaa kuvittelee hänen asuvan Pohjoisnavalla. Tai ajatelkaa saunaa – senkin ruotsalaiset ovat maailmalla omiin nimiinsä varastaneet!