Helena-Ahti Hallberg on koukussa unensa tarkkailuun: ”Aamulla katson aina ensiksi sormuksesta, miten yöni on mennyt”

Hyvän elämän versot nousevat vuosien takaa. Tanssija, tanssinopettaja ja yrittäjä Helena Ahti-Hallberg sanoo, että lapsuudenkodilla ja kasvatuksella on ollut merkittävä vaikutus hänen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiinsa.

Helena asui lapsuutensa Helsingin Oulunkylässä. Vanhempien lisäksi perheeseen kuului kahdeksan vuotta nuorempi pikkusisko, josta myös tuli aikuisena tanssinopettaja. Turvallinen kasvuympäristö, kaverit ja harrastukset kasvattivat kohti aikuisuutta.

– Lapsuudenkotini merkittävin ja tärkein anti oli, että minua ja siskoani kannustettiin. Saimme uskon, että kaikki unelmat on mahdollista toteuttaa. Meille ei koskaan sanottu, ettemme pystyisi tai kykenisi, mutta ei meitä myöskään tönitty väkisin eteenpäin.

Alakouluiässä elämän värit aukesivat Helenalle koulun kerhoissa, partiossa ja voimisteluharjoituksissa. Elämänura ratkesi jo kymmenvuotiaana, kun äiti vei Helenan katsomaan tanssikilpailuja.

– Kun koin tanssin, musiikin ja kaiken sen glamourin ja glitterin yhdistelmän, olin myyty kerrasta ja aloitin saman tien tanssikurssilla. Vanhemmat kuskasivat minua ja siskoani tunneille ja kilpamatkoille.

Kun kahdeksasluokkalainen Helena ei ollut saanut uutta tanssi­pukua, hän halusi ommella itse jämäkankaista puvun ja kysyi opettajaltaan neuvoa.

– Opettaja auttoi minua puvun tekemisessä. Kun vanhempani näkivät sen, sain saumurin joululahjaksi, hän kertoo.

Helenalle tärkeimpiä hyvän elämän oivalluksia on ehdottoman ja varauksettoman tuen merkitys. Hän luottaa kannustamiseen ja hyvällä tavalla haastamiseen.

Onnellisuushormonit liikkeelle

Helenan koko elämä on kietoutunut tanssin ympärille. Hän tanssii itse, valmentaa oppilaitaan, järjestää yritystilaisuuksia, tuottaa tapahtumia ja tuomaroi jälleen tänä syksynä Tanssii tähtien kanssa -kilpailua.

– Liikkuva ihminen on onnellinen. Liikkeen ei tietenkään tarvitse olla tanssia, vaan mikä tahansa liikkuminen vapauttaa onnellisuushormoneja, samoin kuin onnistumisen kokemukset.

Helenan valmennettavien ikähaitari ulottuu alakouluikäisistä kahdeksankymppisiin. Hän iloitsee, kun saa oppilaansa innostumaan.

– Se on oppilaalle ja opettajalle yhteinen palkitseva kokemus. Minulla on yhä lapsenomaista uteliaisuutta ja uskoa omiin mahdollisuuksiini, ja sitä ajatusta välitän eteenpäin. Olen niin utelias elämää kohtaan, etten käytä sitä sohvalla istumiseen.

Hyvään fyysiseen oloon liittyy sekin, että Helena laihdutti kolmisen vuotta sitten kymmenen kiloa. Painoa on tullut sittemmin vähän takaisin.

– Tarkoitukseni ei ole näyttää nuorelta tytöltä, koska en sellainen ole. Minähän olen mummoikäinen: sain lapsenlapseni Violan yhdeksän vuotta sitten vain 46-vuotiaana.

Tärkein oppi painonpudotuksessa oli, että Helena oppi syömään tarpeeksi usein. Hän ei päästä itseään enää raivonälkään, jossa tekee mieli ahmia ruokaa.

Painonpudotuksen jälkeen Helena pääsi joksikin aikaa kokonaan eroon verenpainelääkkeistä. Nykyisin hänellä on taas lääkitys, mutta annos on puolittunut entisestä.

– Seitsemän vuotta sitten sairastin umpipussi­tulehduksen, eli minulla todettiin divertikkelit paksusuolessa. Sen jälkeen tulehdus on uusiutunut pari kertaa, mutta lievempänä, enkä ole tarvinnut antibiootteja sen hoitoon.

Viime kesään asti Helenaa kiusasivat myös epämääräiset vatsakivut, mutta ne loppuivat, kun hän jätti ruokavaliostaan vehnän pois. Kipuja tai vatsan turvotusta ei ole enää ollut, ja olo on ollut kaikin tavoin parempi.

Parisuhteessa ei pidä ripustautua

Helenan henkiseen hyvinvointiin vaikuttaa eniten se, että rakas perhe on vierellä. Helenan ja Eric Hallbergin aikuiset pojat Anton ja Emil asuvat yhä lähellä vanhempiaan.

– Vietimme Ericin kanssa viime kesänä 30-vuotishääpäiväämme. Ennen kuin meidät vihittiin Töölön kirkossa, ehdimme seurustella puolitoista vuotta. Pitkä tämä suhde on!

Helena sanoo, että tärkeintä parisuhteessa on yhteinen aika. Se ei kuitenkaan tarkoita ripustautumista toiseen tai puolison oman ajan kadehtimista.

– Eric on päivätöissä rakennusalalla, mutta hän ei koskaan valita työajoistani ja iltatöistäni. Pojillemme olemme vanhemmat ja Violalle isovanhemmat, mutta kahdestaan meillä on aivan oma aikamme ja olemisen taso. Nautimme siitä.

Pari matkustelee paljon, ja loma-aika määrittyy pitkälti Helenan töiden mukaan. Aina ei tarvitse matkustaa kauas, mutta juuri nyt on edessä kaukomatka.

– Joulun aikaan lähdemme yli kolmen viikon matkalle. Käymme Istanbulissa, Intian Kalkutassa ja Keralassa sekä Dubaissa. Kaikki ovat meille uusia kohteita ja kokemuksia, jotka ruokkivat mielen hyvinvointia.

Pariskunta nauttii hyvästä ruoasta, ja Intia on siksikin mieluisa kohde.

– Tykkäämme myös kävelemisestä, eikä Ericiä edes saisi pitkäksi aikaa aurinkotuoliin. Kaupunki­lomilla kävellessä näkee paljon. Taksia käytämme matkoilla vain harvoin.

Kotimaassa Helena ajaa autolla entistä vähemmän. Kun hänellä on tanssiopetusta Turussa, hän matkustaa sinne junalla.

– Se on omaa aikaa. Junassa ei tarvitse hermoilla liikenteestä tai sääoloista tai miettiä, kuinka suuri rahasyöppö auto on. Ja onhan junamatkailu myös ilmastoystävällisempää.

Vapaa-aikanaan Helena lukee paljon. Hän kantoi jo lapsena kassikaupalla kirjoja kotiin Oulunkylän kirjastosta.

– Kirjat merkitsevät yhä hyvinvoinnilleni paljon, vaikka en harmikseni ehdi lukea kuin lomilla. Silloin luen nimenomaan paperisia kirjoja, sillä haluan käännellä sivuja ja palata vaikka taaksepäin. Äänikirjoista en ole lainkaan innostunut.

Käsillä tekeminen rikastaa

Ihminen on onnellinen, kun hän nauttii työstään. Helena kokee työnsä parhaimmillaan merkitykselliseksi.

– Minulla ei ollut syksyllä kuin pari vapaapäivää, sillä kävin jopa sunnuntaiaamuisin opettamassa ennen kuin suunnistin TTK-studiolle meikkiin ja illan lähetykseen. Itse asiassa nautin TTK:sta niin paljon, että koen sen melkein vapaa-ajaksi. Televisio­studiolle on aina yhtä ihanaa mennä.

Monipuolinen työnkuva pitää Helenan vireessä. Hän on esimerkiksi puvustanut Mahdoton rakkaus -tangonäytelmän. Hän myös ompelee edelleen itse esiintymispukuja.

– Siinä näkee heti lopputuloksen. Käsillä tehdessä työ valmistuu, mutta tanssissa ei ole ikinä perillä. Kaikki, mitä teen, rikastaa elämääni. Jokainen työ on minulle rakas. En käytä koko ajan samoja aivojen osia, vaan voin seikkailla pääni sisällä eri osastoissa ja inspiroitua uusista ideoista, Helena sanoo.

Työskentely samanhenkisten ihmisten kanssa antaa paljon.

– Jorma Uotinen ja Jukka Haapalainen ovat TTK:ssa läheisiä työtovereitani. Voimme päättää keskenämme, mistä kukin puhuu, kun arvioimme tanssisuorituksia.

Suhtautumista tanssiin ja työntekoon on opettanut eniten englantilainen tanssinopettaja Margaret Redmond, jonka oppiin Liverpooliin Helena lähti 21-vuotiaana.

– Aloin vaatia itseltäni paljon, kun seurasin Margaretin esimerkillistä työskentelyä tanssin ja parien kehittymisen hyväksi. Tanssi antaa juuri niin paljon kuin sille antaa itse.

Nyt jo yli 80-vuotias Margaret opettaa ja tuomaroi tanssikilpailuja edelleen. Myös Helenan poika Emil kävi hänen opissaan ennen koronapandemian alkua.

Toinen esikuva Helenalle on ollut lokakuussa kuollut Aira Samulin.

– Hän oli tanssin ilo­sanoman lähettiläs meille suomalaisille. Aira oli sisäsyntyisesti myönteinen ihminen.

Myös Helena itse haluaa levittää tanssin riemua. Vuosi sitten keväällä hän tuotti Tanssien tähtiin -show’n, jota esitettiin ympäri Suomea.

– Ensi maaliskuussa show vie taas tanssin ilosanomaa maakuntiin Rovaniemeä myöten.

Koukussa yöunien tarkkailuun

Hyvään elämää kuuluu myös hemmottelu. Puoliso Eric hellittelee vaimoaan hyvällä ruoalla.

– Syömme kahdestaan kynttilänvalossa esimerkiksi paistettua lohta ja vihanneksia. Eric kokkaa ruokia aivan laidasta laitaan, mutta minä en ole ruoan­laittaja ollenkaan.

Helena käy myös hemmotteluhoidoissa, jos aika antaa periksi. Hänen suosikkinsa on ihon kylmähoito, joka käytetään kipujen lievitykseen. Hän kokee sen antavan energiaa .

– Tykkään myös kasvohoidoista, ja esimerkiksi mikroneulaus virkistää kummasti. Jalkahoidoissa käyn kolmen viikon välein, sillä jalat ovat työvälineeni, ja ne on pidettävä kunnossa. Täyshuolto­päivinä hoidetaan kaikki kerralla kynsiä myöten. Nämä ovat rentoutumishetkiäni ja taukoja arjessa.

Helena on hyvässä kunnossa eikä ole liiemmin ajatellut eläkkeelle jäämisestä.

– On niin paljon asioita, joita haluan vielä tehdä. Olemme vitsailleet Ericin kanssa, että teen töitä ehkä 85-vuotiaaksi asti! Kun mieli ei ikäänny ja kroppa on kunnossa, eläkeikä tuntuu kaukaiselta.

Iän karttumisen hän on huomannut siitä, että palautuminen on hidastunut.

– Siksi käytän nykyään aikaa enemmän kehon reaktioiden tarkkailuun. Sain pari vuotta sitten Ericiltä syntymäpäivälahjaksi Oura-älysormuksen, ja aamulla katson aina ensiksi siitä, miten yöni on mennyt. Oura nimittäin antaa ”kruunuja”, jos nukkuu hyvin. On hupsua, että yritän suorittaa öitä. Eric on siitä vähän harmissaankin.

Helenalle riittäisivät kuuden ja puolen tunnin yöunet, mutta aina nukkuminen ei onnistu. Stressi saattaa herätellä aamuyöstä.

– Silloin en jää sänkyyn pyörimään, vaan voin nousta silittämään tai ompelemaan tai luen lehdet netistä. Ongelmani on, että tanssitunnit loppuvat iltakymmeneltä ja kykenen ajattelemaan nukkumaan menoa vasta puolenyön aikaan. Säännöllinen rytmi on kuitenkin tärkeää, ja sammutan valot aina kello 24.

Hyvä aamu alkaa ilman herätyskellon pirinää. Pehmeät aamut ovat Helenalle jaksamisen kulma­kiviä.

– Ensin loikoilen sängyssä tunnin, jolloin aivot asennoituvat lempeästi uuden päivän taajuudelle. Sitten suihkuun, jonka jälkeen syön ehkä yhden karjalanpiirakan ja juustoviipaleen. Juon mustikkamehua tai teen smoothien, josta otan mukaani termospulloon myös tanssitunneille.

Kahvia Helena ei ole juonut koskaan. Teetäkin hän nauttii vain, jos flunssa iskee.

Mummous on äitiyttä helpompaa

Helenan mielestä isovanhemmuus on kunnia-asia ja mummo kunnianimi. Viola ei kuitenkaan kutsu häntä mummoksi tai mummiksi.

– Poikamme ovat kaksikielisiä, joten myös Violalle olen mamma ja Eric on pappa. On helpompaa olla isovanhempi kuin äiti, koska mummona saa nauttia vain ilosta ja lämmöstä, jota lapsenlapsi antaa, hän sanoo.

Äitinä Helena on halunnut välttää pelkäämistä lastensa puolesta. Hän sanoo, että lasten pitää löytää oma intohimonsa. Pojista Emil on seurannut äitinsä jäljissä tanssisalille.

– Hän tanssii, opettaa tanssia ja voitti juuri 10-tanssin SM-kisat. Minun oppilaanani Emilin on pitänyt kasvaa vastaanottavaiseksi. Opetustilanteessa emme ole äiti ja poika.

Pojista vanhempi, Violan isä Anton, taas matkustelee ympäri maailmaa kiipeilemässä.

– Olin äitinä aika tiukka ja ankara. Sopimuksista oli pidettävä kiinni, mutta ei pojista ole hullumpia kasvanut. Nautimme ilmeisesti samoista asioista, koska nyt aikuisina he haluavat yhä lomailla minun ja Ericin kanssa.