
Viileä, mutta helposti lähestyttävä. Asiallinen, silti räväkkä. Helen Mirrenistä, 76, löytyy yhtä monta puolta kuin hahmoista, joita hän on esittänyt uransa aikana – Shakespeare-näytelmistä rikosdraamoihin ja kuninkaallisista toimintasankareihin.
Näytteleminen on Englannissa syntyneen Mirrenin suuri intohimo. Hän haaveili jo nuorena töistä teatterissa, mutta nähtyään 15-vuotiaana italialaisen Monica Vittin elokuvan L’Avventura, alkoi takaraivossa itää ajatus elokuvista.
Näytteleminen ei kuitenkaan ollut itsestään selvä uravalinta, sillä vanhemmat, venäläinen isä Vasili Petrovitš Mironov ja englantilainen äiti Kitty, kannustivat häntä hankkimaan ammatin, jolla voi elättää itsensä.
Siksi Mirren opiskeli kolme vuotta opettajaksi.
Hän ymmärtää vanhempiensa motiivin; raha oli tiukoilla lapsuudenkodissa. Siellä ei ollut televisiota, pyykinpesukonetta tai autoa. Vanhempien opit – omat tulot takaavat itsenäisyyden – on teema, joka toistuu Mirrenin haastatteluissa.
– Olen ylpeä siitä, että olen elättänyt itseni nuoresta asti. Olen tehnyt paljon töitä sen eteen, mutta minulla on ollut myös onnea mukana.
Helen Mirren on mutkaton tarinankertoja. Hän paneutuu seikkaperäisesti yksityiskohtiin, kertoo hän sitten sitruuna- ja veriappelsiinipuista Italian-kesämökillä tai isänsä sukuhistoriasta Venäjällä.
Venäläisestä taustasta vaiettiin Helenin lapsuudessa. Isä halusi samaistua brittikulttuuriin ja vaihtoi perheen sukunimen Mirreniksi 1950-luvulla.
Näytteleminen vei parikymppisen Helenin ensimmäisen kerran isiensä maille Venäjälle, silloiseen Neuvostoliittoon, kommunismin aikana 1960-luvun lopussa.
– Ensin Bolshoi-baletti tuli vierailulle Lontooseen ja sen jälkeen Royal Shakespeare Companymme matkusti Moskovaan ja silloiseen Leningradiin, nykyiseen Pietariin. Yllätyin, että liikutuin voimakkaasti, kun olin isoisäni synnyinmaassa, hän muisteli kokemusta pari vuotta sitten Catherine the Great -minisarjan pressitilaisuudessa.
Samalla kun Helen teki taustatyötä hahmoonsa Katariina Suurena, hän tutki sukujuuriaan.
Hänen isoisänsä, aristokraatti Pjotr Vasilievits Mironov taisteli Venäjän keisarillisessa armeijassa Venäjän ja Japanin sodassa vuosina 1904–1905.
Sen jälkeen isoisä Pjotr työskenteli diplomaattina Englannissa, ja jäi sinne Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917.
Aristokraatin elämä oli kuitenkin tässä kohtaa mennyttä. Isoisä elätti perheensä ajamalla taksia, kuten myöhemmin myös Mirrenin isä Vasili.
Venäläisyys on ollut osa Mirrenin matkaa vuosikymmenten ajan.
Slaavilainen tausta näkyy tänäkin päivänä myös Helenin ruokamieltymyksissä. Hän pitää itäeurooppalaisesta ruuasta, varsinkin punakaalista.
Periksiantamaton työmoraali ja intohimo näyttelemiseen. Niitä Mirren pitää menestyksensä salaisuutena. Tosin vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä, vaan vasta pitkän pohdinnan jälkeen.
Yhdessä asiassa hän ei loista – itsensä kehumisessa, vaikka siihen olisi syytä.
Mirren harrasti näyttelemistä peruskoulussa ja collegessa, jossa hän opiskeli opettajaksi.
Nuorisoteatteri, johon hän pääsi 18-vuotiaana, oli ponnahduslauta uralla. Siellä, kaksikymppisenä, hän esitti Kleopatraa William Shakespearen tragediassa Antonius ja Kleopatra.
Se poiki kutsun Royal Shakespeare Company -teatterin riveihin. Vähän alle kolmekymppisenä hän esiintyi kokeellisessa teatterissa Afrikassa vuoden ajan.
Hiljalleen ura laajeni elokuviin ja televisiosarjoihin, kuten Pitkä pitkäperjantai ja Epäilyksen polttopiste.
Kaksi vuotta sitten, rikostrillerin The Good Liar haastattelussa Mirren muisteli yhtä uransa alkuaikojen elokuvaa, vuonna 1981 ilmestynyttä, keskiajalle sijoittuvaa fantasiaa Excalibur – sankarin miekka.
Sen kuvauksissa hän tapasi näyttelijä Liam Neesonin, joka kanssa hän asui tuon vuosikymmenen alkupuoliskolla.
– Vielä silloin en ymmärtänyt juuri mitään elokuvanteon teknisestä puolesta. Ohjaaja John Boorman oli kärsivällinen kanssani.
Mirren teki tasaista tahtia näyttelijän töitä seuraavat parikymmentä vuotta ennen kuin roolit Elisabet I:nä samannimisessä minisarjassa vuonna 2005 ja Elisabet II:na elokuvassa The Queen vuonna 2006 nostivat hänet uransa huipulle.
Hän palasi Elisabet II:n rooliin teatteriesityksessä The Audience niin Lontoon West Endissä vuonna 2013 kuin New Yorkin Broadwayllä 2015.
Kuninkaallisten roolisuoritusten jälkeen Mirren on ollut täystyöllistetty.
Hän kiittelee, että rahoittajat hoksasivat vihdoin, että myös vanhempi sukupolvi maksaa viihteestä, joten myös heille kannattaa tuottaa sisältöä. Se on tuonut hänelle uudenlaisia rooleja ja mahdollisuuksia.
Vuonna 2010, kun näyttelijä oli 65-vuotias, hänestä tuli toimintasankari toimintakomedian Red ansiosta. Hän on mielissään tittelistä, vaikka hänen mielestään nopeat urheiluautot kuuluvat nuorille miehille, eikä hän pidä päättömästi aseilla ampumisesta.
Elokuvan jatko-osassa Mirren sai höystää palkkamurhaajarooliaan huumorilla ja vitsailla omalla kustannuksellaan, kun hän esitti ohikiitävän hetken suttuista ja kajahtanutta versiota Elisabet I:stä.
– Olen oppinut, että suosio tulee ja menee. Hyvistä hetkistä kannattaa nauttia.
Vauhdin huumaa
Kolme vuotta sitten Hurjapäät-elokuvasarjan ensimmäisessä spin-off -tarinassa Hobbs & Shaw Mirren palasi vauhdin huumaan, samoin viime vuonna ilmestyneessä Fast & Furious 9.
Sitä markkinointiin näyttävästi vauhdikkaalla takaa-ajokohtauksella, jossa Mirren on ratissa pääosaesittäjä Vin Diesel kyydissään.
– Näyttelijän elämä ei ole ollut ikinä helppoa. Aina on paineita siitä, että pitää löytää oikea rooli ja sitten saada yleisö katsomaan elokuva.
– Nykyään on mahdotonta paeta tai piiloutua julkisuudelta, mutta olen silti mieluummin nyt näyttelijä kuin 1940-luvulla, jolloin studiot tekivät kaikki päätökset työntekijöidensä puolesta, Mirren mietti Trumbo-elokuvaa markkinoidessaan.
Bikinikuvia kommentoidaan vielä yli 10 vuoden jälkeen
Helen Mirren tunnetaan ja tunnistetaan kaikkialla, mutta hän osaa suhtautua paikkaansa parrasvaloissa kevyen asiallisesti.
Julkisuuden laatua ja tapaa ei voi myöskään itse valita. Siksi Helen Mirrenkin on saanut tottua paparazzien ottamiin kuviin, joita levitellään julkisuudessa.
Vuonna 2008 julkisuuteen levinneitä bikinikuvia kommentoidaan vieläkin.
– Poseerasin rannalla miehelleni ja olin vetänyt juuri mahani sisään. Vieras kuvaaja otti kuvan juuri silloin minusta. Hän myi kuvatoimistolle onneksi imartelevat kuvat. Olen varma, että hänellä oli minusta myös ruutuja, joissa en näyttänyt yhtä hyvältä.
Reilut kymmenen vuotta häneltä on kysytty, miten hän pitää kunnostaan huolta. Se saa hänet aina nauramaan.
– En käy pahemmin salilla. Jaksan treenata yhteen menoon ehkä kaksi kuukautta ja sitten innostukseni lopahtaa. Yritän tarkkailla ruokavaliotani ja syön suhteellisen terveellisesti. Jos huomaan, että olen syönyt liikaa, en syö pariin seuraavaan päivään niin paljon. Ja jos huomaan, että hengästyn portaissa, alan treenata 12 minuutin liikuntarutiinia, joka on kehitetty 1950-luvulla, The Canadian Women’s Air Force Exercises. Sen avulla pääsen kuntoon nopeasti.
Elämänmyönteinen näyttelijä tapasi tulevan miehensä amerikkalaisohjaaja Taylor Hackfordin, 76, osin Suomessa kuvatun, vuonna 1985 ilmestyneet Valkeat yöt -elokuvan kuvauksissa.
Mirren vieroksui aluksi ajatusta suhteesta ulkomaalaisen kanssa. Hän mietti, että miten käytännön asiat onnistuisivat. He alkoivat kuitenkin seurustella vuotta myöhemmin ja menivät naimisiin Skotlannissa joulukuun viimeisenä päivänä, Hackfordin syntymäpäivänä vuonna 1997. Aiemmin Mirren ei välittänyt juhlia uutta vuotta varsinkaan isossa porukassa vieraiden ihmisten kanssa.
– Nyt juhlin mielelläni avioliiton vuosipäivää.
Helen kuvaa aviomiestään Tayloria viisaaksi ja pitkämieliseksi. Puolisot ovat tasa-arvoisia, molemmilla on omat uransa ja he antavat tilaa toisilleen.
Kerran kolmessa kuukaudessa he käyvät läpi tulevat työt ja tapahtumat.
Kotona keskustellaan, kannustetaan ja tuetaan sekä vältetään turhaa kritiikkiä.
Rakkaus on Mirrenille tärkeää, vaikka se on muuttanut muotoaan vuosikymmenien aikana – niin kuin asiaan kuuluu.
– Rakkaus voi olla kuin pakkomielle varsinkin suhteen alussa. Huuma ei kestä kuitenkaan loputtomiin, joten jos paria onnistaa, tunne muuttuu syvemmäksi. Siinä on hyviä ja huonoja aikoja, onnistumisia, vastoinkäymisiä sekä tragedioita.
– Uskon rakkauteen. Ihmeellisen tunne, en osaa määritellä sitä sen paremmin, hän pohti Hitchcock-elokuvan aikoihin.
Liitto on Mirrenin ensimmäinen. Hackford on ollut naimisissa kahdesti aiemmin ja hänellä on molemmista liitoista aikuiset lapset. Parilla on asunnot Yhdysvalloissa, Englannissa ja Italiassa.
Elokuvan Viimeinen loma pressihaastattelussa Mirren pohti elämän rajallisuutta.
– Ajan merkitys on muuttunut elämässäni, mutta en ole vieläkään oppinut hyödyntämään sitä parhaalla mahdollisella tavalla.
Ajan rajallisuuden huomaa käytännön asioissa.
– Olimme istuttamassa hedelmäpuun taimia Taylorin kanssa. Tajusimme, että mitä todennäköisemmin emme ole enää elossa, kun niiden ensimmäinen sato tulee.
– Se teki minut surulliseksi.
Helen Mirrenin isän kuoli yllättäen vuonna 1980. Äiti taas sairasti pitkään ennen kuin nukkui pois vuonna 1996.
Silloin Mirren sanoo miettineensä muistotilaisuuksien merkitystä.
– Kävin siskoni kanssa katsomassa äitiä usein sairaalassa. Ne olivat vaikeita ja masentavia aikoja.
– Silloin aloin miettiä, että miksi muistotilaisuuksia ei järjestetä, kun läheisemme ovat vielä elossa. Tuntuisi paremmalta juhlia elettyä elämää. Ikävän ja surun ei tarvitse olla välttämättä synkkämielistä.
Elämänkaareensa hän on tyytyväinen:
Häntä on onnistanut rakkaudessa.
Häntä on rakastettu ja hän on rakastanut.
Hän on elättänyt itsensä intohimoammatillaan, näyttelemisellä.
Hänellä on töitä ja hän saa esiintyä parin vuoden välein teatterissa.
– Se on tärkeää sielulleni.
Yksi asia on kaikkien vuosien aikana pysynyt samana.
– Olen vieläkin yhtä innostunut näyttelemisestä kuin olin urani alussa. Parhaimmillaan siinä paljastetaan ihmisluonteita.
Jos Mirren voisi, hän palaisi 1960-luvun puoliväliin ja sanoisi muutamalle ihmiselle suorat sanat, koska he käyttäytyivät epäreilusti tai kohtelivat häntä huonosti.
On myös ihmisiä, joilta hän haluaisi pyytää anteeksi.
Sen hän sanoo oppineensa, että jokainen valinta, minkä elämässä tekee, kulkee mukana. Ja joskus tekemisiä ei saa korjatuksi.
– On hyvä pitää mielessä, että jokaisella teolla on seuraukset.