Apu

Heinävedelle kaavailtu grafiittikaivos herättää vastustusta – ”Nyt kaivosyhtiöt voivat ottaa hyödyt ja häipyä”

Heinävedelle kaavailtu grafiittikaivos herättää vastustusta – ”Nyt kaivosyhtiöt voivat ottaa hyödyt ja häipyä”
Heinävedelle suunniteltu grafiittikaivos herättää luontoarvoistaan ja luostareistaan tunnetussa kunnassa laajaa vastustusta. Enemmistö paikallisista toivoo kaivosyhtiön vetäytyvän hankkeesta vapaaehtoisesti. Suomen kaivoslain ongelmat ovat nousseet esiin muissakin yhteyksissä.

Vastuullisen journalismin tehtävä ei ole ottaa kantaa, mutta ei kannata valehdellakaan: ajatus kaivoksesta näihin maisemiin tuntuu arkijärjellä yksinkertaisesti älyttömältä. Seistään Heinäveden ja Leppävirran rajamaastossa Haapamäessä, maanomistaja Anne Immosen lapsuudenkohdin pihalla. Lumi peittää järvet, mutta ne voi silti erottaa ympärillä aukeavien metsä- ja vaaramaisemien keskellä.

Heinävedellä on paikkakunnan nimen mukaisesti paljon vettä. Koko maan mitassa harvinaisen puhtaat Suvasvesi, Kermajärvi ja Aitolampi ympäröivät 3 400 asukkaan eteläsavolaista kuntaa, joka on tunnettu Valamon ja Lintulan luostareista, luontomatkailusta ja Saimaan vesireitistä.

Kuntalaiset hämmästyivät, kun tieto grafiittikaivoshankkeesta alkoi viime syksynä levitä. Beowulf Mining -yhtiöllä on Heinäveden lisäksi vireillä malminetsintähakemukset lähialueilla Leppävirralla ja Tuusniemellä. Ruotsissa yhtiö on ollut kaivoshankkeidensa takia vuosia napit vastakkain etenkin saamelaisväestön kanssa. Yhtiön suhtautumista paikallisten asukkaiden huoliin on pidetty epäkunnioittavana.

Heinäveden ja Leppävirran kunnat ovat esittäneet kriittisen ja Tuusniemen kunta kieltävän kannan hakemuksiin.

Anne Immosen mukaan uutinen suunnitellusta kaivoksesta tuli aika lailla puskista.

– Olo on yhtä aika hämmentynyt, kun tätä on puoli vuotta selvitelty. Seutukunta elää metsä- ja maataloudesta, ja kyse on ainutlaatuisen puhtaasta vesistöstä ja luonnosta. Sitä pitäisi osata arvostaa ihan itsenäänkin. En ole kaivosalan asiantuntija, mutta sukuni on asunut täällä viiden sukupolven ajan, Immonen sanoo.

Kun Immosen ikääntyneet vanhemmat luopuivat maanviljelystä, pellot vuokrattiin paikalliselle viljelijälle. Maisemalla on myös kulttuurihistoriallista arvoa: tila on yksi seutukunnan kolmesta kantatilasta.

Vuonna 2011 voimaan tulleen kaivoslain epäkohdat ovat herättäneet paljon kysymyksiä ja arvostelua. Löytäjä saa pitää -periaatteen katsovan antavan ulkomaisille pörssiyhtiölle vapaat kädet hyödyntää Suomen kansallisia rikkauksia ja jättää pahimmillaan ympäristöongelmia ja jätekasoja jälkeensä, kuten australialaisen Dragon Mining -yhtiön tapauksessa Orivedellä.

Maanomistajille maksettava korvaus on katsottu lähinnä nimelliseksi.

– Eri asia, jos kaivos todella hyödyttäisi Suomen taloutta ja kansaa. Nyt kaivosyhtiöt voivat ottaa hyödyt ja häipyä ja rähmiä lähes miten vain ympäristön suhteen. Olen teollisuusalan ihminen ja ymmärrän sen merkityksen, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa, metsätalousalalla työskentelevä Immonen sanoo.

Beowulf Miningin tytäryhtiön Fennoscandian Resourcesin edustaja Rasmus Blomqvist korostaa, että Heinäveden hanke on selvitysvaiheessa.

– Hanke liikkuu eteenpäin, mutta prosessi on hidas. Teemme laajennettua ympäristöselvitystä: monitoroimme pohjavettä, otamme pintavesinäytteitä ja lisänäytteitä sivukivestä.

Blomqvist perusti Fennoscandian Resourcesin vuonna 2012, mutta myi enemmistön osakkeista Beowulf Miningille 2016.

– Suomesta ei löytynyt tarpeeksi pääomia ja kaivosalasta kiinnostuneita sijoittajia. Jo Ruotsissa ja varsinkin Kanadassa ja Australiassa on toisin, hän sanoo.

Kaivosyhtiö on perustellut hanketta kuntalaisille taloudellisilla ja työllistävillä vaikutuksilla. Mitä mieltä se on vastustuksesta – ja kannattaako hanketta ylipäätään ajaa, kun vastahanka on näin laajaa?

– Nyt tehdään vasta kartoitusta, tämä on ihan tavallista malminetsintää. Enempää en osaa ottaa kantaa, Blomqvist vastaa.

Blomqvist ei halua liioin ruotia Suomen kaivoslakia, mutta hän sanoo sen toimivan ”yrittäjän kannalta tällaisenaan melko hyvin”.

Luostarin naapurissa

Valamon ja Lintulan luostarit sijaitsevat noin 40 kilometrin päässä Heinäveden keskustasta. Luostarialue on kansainvälisesti ja kansallisesti tunnettu matkakohde ja Suomen ortodokseille tärkeä paikka, jossa vierailee yli 100 000 ihmistä vuosittain.

Pimenevässä illassa luostarin portti hohtaa valaistuna, ja virkatiloissa tulijoita tervehtii lampaantaljalla tuolissa nukkuva 13-vuotias luostarikissa Niksu.

Molemmat luostarit ja arkkipiispa Leo ovat vedonneet sen puolesta, että kaivoshankkeen valmistelu keskeytettäisiin. Valamon johtaja, arkkimandriitta Sergei pitää hanketta käsittämättömänä.

– Ympäristöhaitat, äänihaitat, pölyhaitat... Luostarit ovat hiljaisuuden paikkoja. Lintula on juuri ryhtynyt tekemään luonnonyrttituotteita, ja meillä on Valamossa marja- ja herukkaviljelmät viinejä varten. Puhdas luonto on koko Heinäveden matkailuvaltti, ja jos ympäristölupa myönnetään, se on käytännössä lupa tuhota ympäristö.

Kaivosalueelta olisi kymmenkunta kilometriä Valamoon, ja Lintulan luostari jäisi käytännössä sen viereen. Välimatkaa on alle kolme kilometriä. Pelkkä pöly voi kulkeutua kymmenien kilometrien päähän.

Arkkimandriitta korostaa ymmärtävänsä, että kaivosteollisuutta ja taloudellista toimeliaisuutta tarvitaan. Paikka on vain hänestä täysin väärä: asutuksen, puhtaan luonnon ja vesistöjen keskellä kunnassa, joka menettäisi kaivoksesta elinvoimansa, ei saisi sitä lisää.

– Etelä-Savon maakunnan linjaus on, että kehitetään nimenomaan luontomatkailua. On myös Natura-alueita, joita ei ole otettu kaivoshankkeessa mitenkään huomioon. Täällä on maan puhtaimmat vedet: esimerkiksi luostarin juomavesi otettiin vielä kymmenkunta vuotta sitten suoraan viereisestä Juojärvestä.

Luostarien väki luki alun perin hankkeesta lehdestä – ja tyrmistyi. Kyse on myös eettisistä ja moraalisista periaatteista.

– Koko hanke on syvässä ristiriidassa maailmankuvamme ja arvojemme kanssa. Meidät on luotu tänne varjelemaan luontoa, ei tuhoamaan sitä. Yritämme tehdä kaikkemme, että kaivosta ei tulisi.

Ilmakuvassa näkyy suunnitellulla kaivosalueella sijaitseva Aitolampi.

Kulttuurivaikuttajat tukena

Anne Immonen tukee aktiivisesti Pro Heinävesi -liikettä, jonka puheenjohtaja on teknisen työn ja puutyön opettaja sekä osa-aikainen ”mökkitalkkari” Jukka Leppänen. Liike sai alkunsa kesämökkiläisten aloitteesta, mutta se levisi nopeasti laajempaan tietoisuuteen.

Pro Heinävesi järjestää tiedotustilaisuuksia, on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja on pyytänyt avukseen asiantuntijoita muun muassa Suomen Luonnonsuojeluliitosta.

– Puhdas ympäristö, herkkä vesistö ja kaivoksen ympäristöongelmat, kuten vesistöjä happamoittavat rikkipäästöt, pöly ja melu, yhdistävät ihmisiä aika laajasti tämän liikkeen taakse. Kyse on myös elinkeinoista: vaikka sanotaan, että kaivosala ja matkailu voidaan sovittaa yhteen, en näe mahdollisena, että tämä hanke ja esimerkiksi Heinäveden luostarit sopisivat mitenkään yhteen, Leppänen tokaisee.

Leppänen myöntää, että alkuun vastustuksessa saattoi olla kyse kaivosalan huonosta yleismaineesta. Mutta mitä enemmän tietoa on tullut, sitä varmemmiksi paikalliset ovat hänen mukaansa tulleet siitä, että kaivos ei yksinkertaisesti sovi Heinävedelle.

– Emme vastusta kaivosalaa tai kaivoksia sinänsä, mutta täällä on aivan liikaa menetettävää lyhyen tähtäimen mahdollisen hyödyn vuoksi. Koko kaivoslaki vaatii ehdottomasti päivittämistä. Nyt kunnan ja maanomistajien vaikutusvalta on rajallinen, ja valitusprosessit ovat hitaita. Kun ensimmäinen monttu on kaivettu, alkutilaa ei takaisin saa.

Leppänen muistuttaa, että normaalistikin toimiva kaivos aiheuttaa päästöjä ja muuttaa ekosysteemiä sekä ympäristöä, eikä koskaan voida taata, ettei vahinkoja sattuisi ja ettei ympäristöongelmia tulisi.

Pro Heinävesi -liikettä tukee paikallisten lisäksi joukko kulttuurivaikuttajia, kuten näyttelijät Hannu-Pekka Björkman, Krista Kosonen, Jasper Pääkkönen ja Tommi Korpela, oopperalaulaja Jorma Hynninen sekä näyttelijä-ohjaaja Petteri Summanen.

Myös Etelä-Savon maakuntahallitus on julkaissut kannanoton, jossa se linjaa kaavaillun kaivoshankkeen olevan ristiriidassa maakunnan puhtaisiin vesistöihin ja matkailun vetovoimaan perustuvan strategian kanssa.

Mittasuhteet ja vaikutukset

Grafiittia käytetään ennen kaikkea akkuteollisuudessa, kuten sähköautoissa ja kännyköissä. Akkuteollisuuden puolesta on puhunut muun muassa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk). Akkumineraalit herättävät kansainvälistä kiinnostusta, mikä näkyy myös koboltin ja litiumin malminetsintälupahakemusten määrän kasvuna.

− Energiamurros ja ilmastotavoitteet lisäävät raaka-aineiden tarvetta merkittävästi. Suomella on erinomaiset edellytykset hyötyä tästä ja nostaa malmien jalostusarvoa kotimaassa. Valtio on valmis edistämään suomalaisen akkuvalmistuksen arvoketjun kehittymistä, viemään eteenpäin siihen liittyvää tutkimusta ja tuotekehitystä sekä tukemaan yritysten toimintaedellytyksiä ja investointeja, Lintilä lausui Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.

– Keskitymme Aitolammen grafiitin soveltuvuuteen ja jalostukseen litiumioniakkuihin. Tavoitteena on, että grafiitti myös jalostetaan Suomessa mahdollisimman pitkälle. Korkea jalostusaste tuo lisää työpaikkoja ja verotuloja, korostaa Rasmus Blomqvist.

Anne Immosen mukaan nyt pitäisi miettiä, mitä kaikkea ekologisuuden käsitteen alla voidaan myydä ja mitkä ovat asioiden mittasuhteet ja vaikutukset.

– Jos muutama ihminen enemmän ajaa sähköautolla Kehä kolmosen sisäpuolella, korvaako se sen vahingon, joka tälle paikkakunnalle, luonnolle ja ihmisten elinympäristölle kaivoksen lyhyen ajan hyödystä peruuttamattomasti syntyy? Minun mielestäni ei. Puhutaan niin isoista asioista, että pitäisi tarkkaan miettiä, mitä ollaan tekemässä ja millä hinnalla.

xxx

Heinäveden kunnanjohtaja Maarika Kasonen vahvistaa, että kaivosvastustus läpäisee poliittiset puolueet sekä eri ammatti- ja eturyhmät.

– Hyvin harvassa ovat ne äänet, jotka puoltavat hanketta. Isoimmaksi ongelmaksi nähdään juuri kaivoksen sijainti. Kyse on niin herkästä alueesta, että luontoarvojen pelätään vaarantuvan ja ympäristöongelmien jäävän pysyviksi. Alaa vaivaa myös imagohaitta Talvivaaran jälkeen: monen ajattelussa kaivostoiminta on yhtä kuin Talvivaara, hän sanoo.

Heinäveden kunta on ilmaissut huolensa kaivoshankkeen riskeistä, mutta ilmoittanut ottavansa virallisesti kantaa vasta, kun yhtiö hakee kaivoslupaa. Nyt asia on suunnittelu- ja kartoitusvaiheessa.

Kasosen mukaan kunta odottaa, jättääkö kaivosyhtiö YVA:n eli ympäristövaikutusten arviointiluvan hakemuksen ELY-keskukselle. Avoinna on paljon käytännön kysymyksiä, kuten olisiko kaivos avolouhos ja tulisiko sinne rikastamo.

Pro Heinävesi -liike haluaisi kunnan päättäjien toimivan aktiivisemmin kaivoshanketta vastaan jo nyt. Kolmetuhatta ihmistä on allekirjoittanut kuntalaisaloitteen, jossa kuntaa pyydetään ryhtymään ”kaikkiin käytettävissä oleviin keinoihin kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi ja grafiittilouhosalueen pysäyttämiseksi”.

Jos yhtiö päättää jatkaa kaivoshankkeen edistämistä ja hakee sille lupia, asia siirtyy nykylain puitteissa ELY:n ja Tukesin koneistoon. Kunnalla on sanansa sanottavana vasta vuosien päästä.

Pro Heinäveden Leppänen ymmärtää kunnan roolin ja rajatut mahdollisuudet, mutta juuri siksi hänen mukaansa tietoa on hankittava ja jaettava itse.

– Ja kun vastustus on näin laajaa, viisas yhtiö luopuisi jo nyt.

Maarika Kasosen on virkansa puolesta aseteltava sanansa varovaisemmin, mutta hän on tietoinen tilanteesta.

– Sitä on kyllä mietitty, kuinka järkevää yhtiön on ajaa hanketta, jolta puuttuu sosiaalinen toimilupa täysin. Matkailuelinkeinonkaan kannalta paikka ei suoraan sanoen voisi olla huonompi.

Globaali trendi

Matkailu, metsätalousalat ja palvelut, etenkin hoivapalvelut, ovat Heinäveden pääelinkeinoja. Työttömyysprosentti ei ole pahimmasta päästä, vähän päälle kymmenen. Haasteet ovat tuttuja Itä-Suomessa: Heinävesi on muuttotappioaluetta ja väestö ikääntynyttä.

Etäisyydet ovat sen verran pitkät, että töissä käydään enimmäkseen oman kunnan alueella, mutta jonkin verran Liperissä, Joensuussa ja Varkaudessa.

Kunnanjohtaja Kasosen mielestä kaivoksen vastustus kumpuaa osin myös globaalimmasta trendistä.

– Aivan uudet ryhmät ovat heränneet puolustamaan ympäristöarvoja ja kestävämpää kehitystä. Tässä voi nähdä myös vastavoimaa kaupungistumis- ja keskittämisajattelulle: osa ihmisistä haluaa elää lähellä luontoa. Luontoarvot ja matkailu ovat osa kunnan strategiaa, jotta voimme pysyä elinvoimaisena – ja täytyy sanoa, että kaivoshanke uhkaa niitä.

Kaivosala ja -laki: missä mennään?

Suomen maaperästä louhitaan ennen kaikkea metallimalmeja. Kaivosalan marraskuussa 2018 julkaistun toimialaraportin mukaan metallimalmien louhinta kasvoi 13 prosenttia ja teollisuusmineraalien 7 prosenttia vuodesta 2016. Kokonaisinvestoinnit metallimalmien louhinta-alalla olivat vuonna 2017 noin 480 miljoonaa euroa. Kaivosten investointi- ja kehittämisohjelmat lähivuosille ovat miljardin euron luokkaa. Ala työllistää noin 13 000 ihmistä.

Suomessa toimi vuonna 2017 yhdeksän metallimalmikaivosta ja 27 teollisuusmineraalikaivosta. Malminlouhinnassa suurin oli Terrafamen Sotkamon kaivos,teollisuusmineraaleissa Siilinjärvi ja kokonaismäärässä Kevitsa. Käynnissä on uusia malminetsintä- ja kaivoshankkeita, joista pisimmällä on Sotkamo Silver Oy. Uudelleen avattavaksi suunnitellaan neljää aiemmin suljettua kaivosta, ja muita kaivoshankkeita on viisi.

Kaivoslakia (2011) pidetään puutteellisena. Perusongelma on valtausperiaate: vaikka kaivannaisvarannot ovat kansallisvarallisuutta, esiintymän omistaa valtion sijaan sen löytäjä.

Kritisoitu on myös riittämätöntä ympäristövalvontaa, louhinnasta maanomistajille maksettavien korvausten pienuutta (50 euroa hehtaarilta ja 0,15 prosenttia kaivannaisten arvosta) sekä sitä, että yhtiöiltä vaaditut vakuudet eivät riitä kattamaan kaivosalueiden maisemoinnista ja turvallisuustekijöistä koituvia kuluja. Lain muuttamiseksi on vireillä kansalaisaloite.

Julkaistu: 18.1.2019
2 kommenttia