Professori Kari S. Tikan tappajat. 

Moottoripyöräkerho Bandidos MC:n johtaja.

Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala.

Bodomjärven murhien uhrien omaiset.

Sarjamurhahoitaja Aino Nykopp-Koski.

Heinojen murhien omaiset.

Ja kuvassa oikealla asianajaja Heikki Lampela puvussaan.

Lampela tunnettiin kaksikymmentä vuotta karmeisiin rikoksiin erikoistuneena värittömänä juristina, josta kirjoitettiin lähinnä Kuka kukin on -kirjassa. Hän oli naimisissa lastentarhanopettajan kanssa, ja heillä oli kaksi lasta. Hän harrasti liikuntaa, retkeilyä, veneilyä ja kalastusta. Oli kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna Helsingissä.

Syksyllä 2013 Heikki Lampelan maine muuttui nopeasti.

Hän jätti vaimonsa kanssa eropaperit 18.9.  Avioerohakemus on julkinen dokumentti, ja erosta kerrottiin lehdissä jo seuraavana päivänä. Lampela kommentoi Ilta-Sanomille, että on miehen tehtävä huolehtia perheestä myös eron jälkeen. Iltalehdelle hän kertoi halunneensa vaimonsa kanssa elämältä eri asioita. Seiskalle hän kommentoi, että ero oli sopuisa.

Oli hieman yllättävää, kun asiakeskeisenä pidetty henkilö suostui puhumaan lehdissä henkilökohtaisista asioistaan.

Se oli vasta alkua.

Samana syksynä Lampela lähti mukaan TV5:n realityohjelmaan Tavallista elämää, joka on eräänlainen julkkisten Iholla-sarja. Lampela lupasi tuotantoyhtiölle osallistuvansa ohjelman markkinointiin – ja hänen kontribuutionsa olisi saanut paatuneimmankin tv-pomon pyörtymään onnesta.

Lampela tapasi tv-kameroiden käydessä kolmekymppisen kiinteistövälittäjän Danita Westphalin, ja he rakastuivat. Lampela tiedotti romanssista Facebook-sivuillaan tammikuussa. Lehdet tarttuivat uutiseen innokkaasti. Iltalehdessä Lampela kertoi, että uusi rakas on 179-senttinen kansainvälinen kaunotar. Seiskassa hän kertoi leijuvansa nuorikkonsa kanssa galaksissa. MeNaisissa hän kertoi etsivänsä naisista enkelin ominaisuuksia. Ilta-Sanomissa hän kertoi pystyvänsä ennustamaan tulevaa.

Asianajaja Lampelan julkisuus alkoi elää viihdelehdistössä ihan omaa elämäänsä. Kun Tavallista elämää -sarjasta kerrottiin julkisuuteen, vaikutti siltä, että realityohjelma oli vain jatkoa Heikki Lampelan  julkisuusmyönteisyydelle, ei suinkaan sen lähde. 

Pian Westphal julkaisi tiedotteen, jonka mukaan hän ja Lampela eivät olleet koskaan olleetkaan pari. Lampela kiisti heti (IL) ja Westphal myönsi lokakuussa (IL). Vappua Lampela vietti kuitenkin uuden naisen, kolmekymppisen yrittäjän Hanna Kärpäsen kanssa (Seiska). Kesällä he kirmasivat kuin teinit rantakalliolla ja hyppäsivät välillä meriveteen (MeNaiset). Heille oli tulla ero, mutta Kärpänen näki kahden joutsenen lentävän veneen päällä ja palasi Lampelan luo (IS). Ero tuli vasta syksyllä (IS, IL, Seiska), mutta pian Lampelalle tuli taas samettisen pehmeä olo, kun hän kuuli Kärpäsen korkokenkien tutun äänen porraskäytävässä (IS). Lampela kosi Kärpästä leikillään suorassa radio-ohjelmassa (Radio Rock), mutta jouluna tuli lopullinen ero (IS), joka ei ollut ihan lopullinen, koska ”taivaankappaleet vetivät toisiaan puoleensa”.

Tunnetusta asianajajasta oli tullut alle vuodessa kaikkien tuntema viihdejulkkis. Lampelan asiajulkisuus jäi niin vähälle, että kun hän istui syksyllä 2014 käräjäoikeudessa AKT:n Timo Rädyn rinnalla, sitä vähän hätkähti, että tosiaan, Heikki Lampela on myös asianajaja.

Asianajaja Heikki Lampela aivastaa. Ensimmäinen hyvää, toinen pahaa, kolmas rahaa. Toimiston lakimiesten palkkio määräytyy toimeksiantoon käytetyn ajan perusteella. Toimiston käyttämä laskutusyksikkö on alkava 0,25 tunti (15 minuuttia) 244 e tuntipalkkio (200 e + 44 e alv 22 %).

Asianajotoimisto Lampela Oy:n eteisessä tervehtii ensin asianajaja Lampela, sitten hinnasto. 

Heikki Lampelalla on jalassaan kuluneet Levis 501:set. Toinen sukka on mennyt aamulla jalkaan väärinpäin, mutta se on pikku kauneushaitta. Tiukka musta paita paljastaa Lampelan treenatun ylävartalon siluetin, jossa lepää kenen tahansa laatutietoisen kolmekymppisen vaaleaverikön silmä.

Ja hyvänen aika, 53-vuotias asianajaja tulee toimiston mustalla nahkasohvalla hyvin, hyvin lähelle ja riisuu silmälasinsa.

”Katso, katso. Minulla ei ole ryppyjä oikeastaan ollenkaan”, Heikki Lampela sanoo ja kääntelee päätään. 

Se on ihan totta – ja mahdollista, kun on ymmärtäväinen ja anteeksiantavainen ihminen, niin kuin Lampela kertoo olevansa. Hän nukkuu hyvin ja on aina positiivisella mielellä, koska hän ei kanna kaunaa kellekään eikä hänellä ole taakkaa. 

”Vaikka kohtaan työssäni poikkeuksellista raakuutta, se ei vähennä uskoani ihmiseen, joka on perusasetelmaltaan rakennettu hyvyyteen pyrkiväksi.”

Lampelan toimisto on Oikeustalossa Helsingin Porkkalankadulla, niin kuin moni muukin asianajotoimisto. Rakennuksessa on myös Helsingin käräjäoikeus, Helsingin kihlakunnan syyttäjänvirasto, Helsingin oikeusaputoimisto ja Helsingin hovioikeus.

Se on asianajajille kätevää.

Vaikka Lampelan toimisto on pieni, 65 neliöinen, ikkunoita on paljon. Lampela on laskenut, että ventin voittoluvun verran. Tällä hetkellä toimistossa työskentelee neljä juristia, uusin rekrytointi on AKT:n puheenjohtajana – ja erityisesti Hilkka Ahteen kanssa käydyistä oikeudenkäynneistä – tuttu Timo Räty. 

Tänään hän ei ole toimistolla. 

Lampelan työpöytä on parhaalla paikalla, käytävän päässä, ja se on toimiston suurin. Hänen kirjahyllyssään on Suomen Laki -kirjasarja ja Duodecimin Psykiatria: mielenvinoumat kiinnostavat asianajajaa myös vapaa-ajalla. Taidettakin on. Lapsen tekemässä piirroksessa on kettu ja kehystetyssä Edelfeltin piirroksessa Döbeln tarkastamassa joukkojaan.

Lampela valmistautuu seuraavaan suureen mediaoikeudenkäyntiinsä. Hänen päämiehensä on pahoinpidellyt ja hukuttanut naapurinsa Helsingin Laajasalossa. Lampela on tutustunut vanhoihin korkeimman oikeuden ratkaisuihin ja aikoo vedota tapaukseen, jossa uhri ei ollut vielä kuollut, kun hänet upotettiin suohautaan, ja tekijät pääsivät lievemmillä tuomioilla.

Lampelan puhelin soi vähän väliä. Hän pitää puhelut lyhyenä, kunnes hänelle soittaa hätääntynyt isä. Tytär on tehnyt jotain pahaa. Lampela menee juttelemaan toisaalle pitkäksi aikaa.

Lampelan asiakkaat ovat tavallisia ihmisiä sekä tavallisia ihmisiä, joista tulee tunnettuja rikollisia. Hän ajaa myös tavanomaisempia riitajuttuja, jotka eivät saa julkisuutta.

Julkisuus ja Lampela kuitenkin kohtaavat usein. Lampela kertoo olevansa ylisosiaalinen, ja kun haluaa tutustua uusiin ihmisiin, julkisuudesta on hyötyä. Tuntemattomat tulevat juttelemaan Lampelalle raitiovaunussa ja Stockmannilla. Hän pääsee tutustumaan ihmisiin, joihin ei muuten tutustuisi: urheilijoihin, muusikoihin, poliitikkoihin, yritysjohtajiin, viihdejulkkiksiin.

Kerrankin kävi niin, että Lampelalle ennestään tuntematon ravintoloitsija Sedu Koskinen käveli häntä vastaan Aleksanterinkadulla Helsingissä. Lampela tervehti, mihin Koskinen vastasi. Hetken kuluttua Lampela oli vieraana Koskisen rapujuhlissa.

Nyt Heikki Lampelan tuntevat ihan kaikki. 

”Kun Tavallista elämää alkoi, siitä oli Iltalehden nettisivuilla liveseuranta”, Lampela sanoo ja hymyilee niin kuin hyvin nukkuva, iloinen ja anteeksiantavainen ihminen hymyilee.

Asianajaja Heikki Lampela rikkoo yhteistä sopimusta. Siihen on kirjoitettu, että hänen sosiaaliluokkaansa kuuluvan, varakkaan ja koulutetun ihmisen, ei ole sopivaa kertoa julkisesti tunne-elämästään. Jotkut Lampelan tuttavista ovat pelänneet, että hän menettää uskottavuutensa ja uransa. Myös tuntemattomat ovat lähettäneet Lampelalle sähköpostia ja haukkuneet ”kelvottomaksi”.

”Asianajajan ammatti on konservatiivinen, ja asianajajan pitäisi olla pidättäytyväinen, estynyt ja vain työlleen omistautunut. Rikon ihmisten mielikuvaa siitä”, Lampela sanoo. 

Hänen on helpompi ajatella filosofisia ajatuksiaan ääneen, kun hän kävelee. Onneksi toimiston käytävä on pitkä.

”Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että heidän tapansa elää on ainoa oikea. Minä tulen kyseenalaistaneeksi sitä. Sallin jokaisen elävän niin kuin oma psyyke säätelee. Jos olen muihin verrattuna ylisosiaalinen, niin onko se niin helvetin järkyttävää?”

Ehkä Heikki Lampela on sittenkin vain edellä aikaansa, eräänlainen juridiikan Juhani Palmu, vakavasti otettava ammattilainen ja samalla kepeä viihdejulkkis. Sosiaalisen kulttuurin uudistaja, joka ei piittaa konventioista, vaikka pelissä olisi oma maine.

Suomessa kestetään jo paremmin sitä, kun suutari ei pysy lestissään.

Niin sanottujen kovien alojen ammattilaisista henkilökohtaista elämäänsä ovat avanneet myös tähtitieteilijä Esko Valtaoja (”Olen sängyssä kambrinen mato”, HS) sekä professori Jaakko Hämeen-Anttila (”Yhdessä elämme rohkeammin”, Oma Aika). Talousguru Sixten Korkman ja eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ovat puhuneet puolisoidensa kuolemasta. Eduskunnan jättävä poliitikko Mikael Jugner ja liikemies Hjallis Harkimo ovat tuoneet julkisuuteen jopa seksielämäänsä (vihdoinkin Etelä-Afrikan-matkalla saadun sydänkohtauksen syy selvisi!).

Mutta he kaikki ovat asemansa vakiinnuttaneita miehiä, joiden liikkumavara julkisuudessa on naisia leveämpi. Parisuhdejulkisuudesta on tullut myös miehille pätemisen väline. Heille ei ole haitaksi esiintyä sekä uutis- että viihdesivuilla.

Ruotsissa viihdemaailman ja eliitin raja on kapeampi. Suomen Kansallisoopperan ykkösviulistin paikalta viihdejulkisuuteen noussut Linda Lampenius sai Suomessa nopeasti kyykkyviulistin maineen ja muutti Ruotsiin. Hän teki vasta siellä ensimmäiset suuret konserttikiertueensa 2000-luvun alussa. Lampenius on esiintynyt lukuisia kertoja myös Ruotsin korkeinta eliittiä edustavan kuningasperheen juhlissa – ja antanut juristimiehensä kanssa lehtiin parisuhdehaastatteluja. 

Heikki Lampela toivoisi, että tällainen olisi mahdollista myös Suomessa. Hän haluaa elää maailmassa, jossa ihmiset ovat avoimempia ja estottomampia puhumaan itsestään ajattelematta asioidensa olevan yksityisiä.

Lampela uskoo, että Suomi on muuttumassa, ja hän, mies jonka työhuoneen seinällä ratsastaa Döbeln, näyttää tietä pois korvesta.

”Alamme olla vasta nyt vuorovaikutuksessa toistemme kanssa ja jakaa tuntemuksiamme. Suomalaisista tulee kahdessa sukupolvessa minunkaltaisiani, he muuttuvat sosiaalisiksi.”

Tällainen lampelasaatio ei ole Heikki Lampelan henkilökohtainen missio, mutta merkatkaa kalenteriinne: hän on ensimmäisiä koulutettuja kylähullujamme, jotka juttelevat tuntemattomille liikennevaloissa ja näyteikkunoiden edessä.

Eivätkä nuorisolaiset välttämättä edes ajattele Lampelasta niin. Hän jakoi tammikuun lopussa Facebookissa kuvan, jossa kolme kaunista oikeustieteenopiskelijanaista poseeraa Asianajotoimisto Lampela Oy:n sponsoroimat haalarit yllään. Lampela kirjoitti kuvan yhteyteen: ”Oikeustieteen ylioppilaat kulkevat luottavaisina oikeamielisinä toiveittensa valtatietä.”

Kuva sai 283 tykkääjää (joista Lampela oli yksi). Selvästikään hän ei nähnyt opiskelijoiden ironiaa.

Mutta kuulkaa, ehkä sitä ei ollutkaankaan.

Heikki David Lampelalla kävi heti syntyessään satumainen onni. Syntymä sinänsä oli tavanomainen ja tapahtui Naistenklinikalla Helsingissä, mutta jälkikäteen on selvää, että hän putosi hyvänolonpataan – vähän niin kuin Obelix taikajuomaan. Lampela pitää ”poikkeuksellisen vahvaa itsetuntoaan” syntymäominaisuutenaan. Siksi hänen pysyvä olotilansa on sielullinen rauha, ja hän pystyy olemaan tuntemattomienkin ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa kuin olisi tuntenut heidät iät ja ajat. Lampela ei jännitä ketään eikä hänellä ole heikkouksia – paitsi se yksi, johon palaamme tarinan lopussa.

”Minulla on vähän sellainen olo, että olen voittamaton tai kuolematon”, Lampela sanoo. 

Hän uskalsi ottaa jo lapsena kontaktia vieraisiin. Kerran hän toi laitapuolenkulkijan kotiinsa syömään.

Ensimmäiset kymmenen vuotta koti oli Helsingin keskustan kivikortteleissa, osoite oli Fredrikinkatu 49 c. Lampela muistaa ajan onnellisena. Hän käy yhä joskus talon rappukäytävässä ja pitää kiinni vanhan kodin ulko-oven kahvasta.

Lampeloiden perhe oli keskiluokkainen. Äiti Pirkko oli koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta teki ravintolapäällikön töitä. Myöhemmin hän veti Matkustajakoti Mekkaa Töölössä. Isä Guido oli yrittäjä. Hänellä oli kiinteistönvälitystoimintaa ja muita pikkubisneksiä. Lapsia oli kolme, Juha vanhin ja Antti nuorin.

Isä oli syntymäperältään puoliksi romani, mutta hänen kotikulttuurinsa oli ollut pääväestön mukainen. Pojat kuitenkin viettivät lomiaan myös romanisukulaisten luona.

”En ole koskaan peitellyt syntyperääni, mutta sekä jotkut romanit että pääväestöön kuuluvat sanovat, että minun pitäisi korostaa taustaani enemmän. En kuitenkaan voi nostaa yhtä syntyperää toisen yläpuolelle”, Lampela sanoo.

Isä kuoli, kun Heikki oli viisivuotias.  Hän ei muista ajasta paljon, mutta perheen rahatilanne kiristyi.

”Olin meistä veljeksistä se, joka pystyi säätelemään parhaiten tuntemuksiaan ja toimintojaan. Ymmärrän ja hyväksyn sen, miten asiat ovat ja käskytän itseäni. Saavutan tavoitteet, jotka asetan itselleni.” 

Äiti kutsui häntä sen takia Remingtonin laskukoneeksi.

Pikkuveli Antista tuli rakennusurakoitsija, ja hän on nykyään Heikki Lampelan läheisin ihminen.

Isoveli Juha kuoli neljä vuotta sitten, 51-vuotiaana.

”Hän oli lämminsydäminen, mutta arka ja pelokas, liian herkkä tähän maailmaan. Kun hän otti alkoholia, hän uskalsi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Se kostautui, ja hän joi itsensä hengiltä.”

Lampela oli isoveljeensä yhteydessä kuolemaan saakka. Hän hankki veljelleen ruokaa ja ”lähiön suurimman television” ja vei kalastusretkille.

”Oli selvää, mitä hänelle tulee tapahtumaan, eikä sitä voinut välttää, mutta kun olimme kahdestaan, hän oli onnellinen.”

Heikki Lampela ei halunnut olla lapsena ja nuorena paras missään, edes juoksukilpailussa, eikä halua vieläkään. Hän ajatteli, että hänen luontaiset ominaisuutensa yhdistettynä merkonomin papereihin riittäisivät hyvään elämään. Kaikkein kiinnostavimpiin töihin vaadittiin kuitenkin akateeminen loppututkinto. Sellaisia töitä olivat esimerkiksi psykiatrin ja juristin työt.

Lampela laittoi laskukonevaihteensa päälle ja meni iltalukioon.

Ajan huvituksiin kuului hienojen moottoripyörien vuokraaminen.

”Porvoon moottoritie tulee yllättävän mutkaiseksi, kun sitä ajaa 300 kilometriä tunnissa.”

Lampela pääsi lukemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä. Hän teki ”taktisena ja strategisena kaverina” lukusuunnitelman, laittoi aamulla herätyskellon soimaan ja alkoi lukea. Opiskeluaikana haalaribileet jäivät vähemmälle huomiolle. Hän ei juonut, koska ei tarvinnut rohkaisua.

”Halusin pitää aistit hereillä, vaikka seksi ei ollut pääasia vaan romanttiset kävelyt Kaivopuistossa. Tytöt valitettavasti vetivät sidukkaa kaksin käsin.”

Lampela kertoo valmistuneensa neljässä vuodessa vuosikurssinsa parhaimpien opiskelijoiden joukossa.  Valmistumisvuonnaan 1991 Lampela oli SDP:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa, mutta sai vain 330 ääntä (puolueen ääniharava Erkki Tuomioja sai 9 644).  

Lampela lähti omalle alalleen. Hän teki nimismiehen, syyttäjän ja käräjätuomarin töitä, auskultoi varatuomariksi.

Pikku hiljaa hänestä kasvoi Suomen Matlock, Ally McBeal, Sebastian Stark ja Saul Goodman, hieman omalaatuinen murhamiesten puolustaja, mustiin pukeutunut paholaisen asianajaja.

Salamavalot räiskyvät kuin Madonnan lehdistötilaisuudessa. Tämä on kuitenkin Heikki Lampelan lehdistötilaisuus, vaikka hän ei edusta itseään, vaan Laajasalon surmaajaa.

Lampela on saapunut käräjäoikeustalolle ajoissa kertoakseen lehdistölle päämiehensä näkemyksen. Hän kertoo, että surmaaja on järkyttynyt ja katuu tekoaan kovasti. Toimittajat tekevät muistiinpanoja.

Lampelan mielestä asianajajan tehtäviin kuuluu puhua asiakkaidensa puolesta myös oikeussalien ulkopuolella, koska usein ketään muuta ei ole. Julkisuuteen jäisi elämään vain syyttäjän kertomus tapahtuneesta.

”Ne, jotka karsastavat sitä, että Lampela esiintyy julkisuudessa päämiehensä kanssa, eivät ole ymmärtäneet asianajajan tehtävää oikein”, hän sanoo.  

Lampela kokee, että asianajajilla on päämiehistään myös kasvatusvastuuta. Hän antaa asiakkailleen elämänohjeita, jakaa filosofisia ajatuksiaan.

”Jos todisteet viittaavat siihen, että rikos on tehty, kehotan heitä kertomaan totuuden ja kantamaan vastuunsa. Muuten edessä on kovempi tuomio, vankila, hauta tai vankilan kautta hauta.”

Asianajajan tehtävänä on kuitenkin kertoa se totuus, jonka päämies haluaa – tai ”asianajajalla on oikeus ja velvollisuus uskoa päämiehen näkemykseen”.

 Myös Lampela vastaa syytteisiin niin kuin hänen asiakkaansa haluaa. Hän ei koe sitä raskaana, koska kyseessä on ”asiakkaan eikä hänen juttunsa”.

Lampelan kohdalle on osunut poikkeuksellisen paljon henkirikosjuttuja. Hän ei osaa itse sanoa, mistä se johtuu.

Syitä on varmasti useita.  Ensinnäkin Lampela suostuu puolustamaan ihmisiä, jotka ovat tehneet hirveitä asioita. Hän tuntee jopa empatiaa heitä kohtaan.

”Mitään rikollista persoonaa ei ole olemassakaan eikä kukaan synny rikolliseksi.  Ensimmäisen kiven heittäjän pitää ymmärtää, että vastaavissa olosuhteissa kasvaneena he olisivat todennäköisesti toimineet samalla tavalla.”

Toiseksi Lampela alkaa olla Suomessa tunnetumpi asianajaja kuin mielikuvitusasianajajat Matlock, Ally McBeal, Sebastian Stark ja Saul Goodman yhteensä.

Kun henkirikoksen tehnyt pidätetään ja viedään poliisilaitokselle kuultavaksi, hänellä on oikeus asianajajaan, vaikka siihen ei olisi varaa. Syytetylle voidaan myöntää oikeusapua valtion varoista, ja hän voi valita asianajajakseen kenet tahansa, joka suostuu julkisen oikeusavun taksoihin (110 euroa/tunti). Useilla poliisilaitoksilla on valmis lista henkirikoksiin perehtyneistä asiantuntijoista.

On selvää, että niiltä löytyy myös Heikki Lampelan tuttu nimi. Hänestä on kirjoitettu jo vuosia ”huippuasianajajana”, ja jokainen haluaa pulaan joutuessaan mahdollisimman hyvää apua.

Maallikon on kuitenkin vaikea arvioida, kuinka huippu asianajaja Heikki Lampela on. Liikejuridiikan puolella on olemassa kansainvälisiä ranking-listauksia, rikosoikeudessa ei.

Asianajajan taitavuus koostuu monesta asiasta: kuinka paljon aikaa eli rahaa kuluu tapauksen juridiikan ja erikoispiirteiden selvittämiseen ja onko asianajaja salissa hyvin valmistautunut. Hyvät asianajajat pyrkivät olemaan aikaansa edellä ja seuraavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja EU:n hiljaisia signaaleja. Erinomaiset asianajajat pystyvät muuttamaan Suomen oikeuskäytäntöä.

Lampelan mielestä hyvä asianajaja on sanavalmis ja kykenee reagoimaan muuttuneisiin olosuhteisiin.

Kysymys on makuasioista. Joidenkin asianajajien mielestä ne, jotka pystyvät ajamaan henkirikosjuttuja, pystyvät mihin vain. Toisten mielestä niihin ei vaadita kuin asiakas, joka palkkaa asianajajan.

Juridisesti henkirikosjutut eivät ole monimutkaisia. Poliisi on tehnyt usein huolellisen esitutkinnan ja syytetty on tunnustanut. Silloin oikeudessa neuvotellaan rangaistuksen mittaamiseen liittyvistä seikoista: tekoon johtaneista syistä ja mielentilasta, siitä, onko teko tehty täydessä ymmärryksessä.

Tapon ja murhan rajaa ei ole välttämättä vaikea osoittaa.

Henkirikollista puolustavan asianajajan voi sanoa onnistuvan työssään, kun hän on saanut tuotua esiin lieventävät asianhaarat, joista seuraa normaalirangaistusta lievempi eli päämiehelle mahdollisimman edullinen tuomio.

Amerikkalaisissa oikeussalisarjoissa kalliisti pukeutuneet tähtijuristit juhlivat voittoisia oikeudenkäyntejä martinilasillisilla ja janoavat häviön jälkeen kostoa. Lampela ei halua puhua voitoista ja häviöistä. Hän kertoo hakevansa oikeudenmukaista ratkaisua. 

”Jos oikeus ei toteudu, sitä on irvokasta kutsua voitoksi. Jos joku pääsee kuin koira veräjästä, se ei ole voitto vaan vääryys. Jos opetan asiakkaalle, että epärehellisyys perii maan, hän syrjäytyy entisestään.”

Juridiikka ei ole henkirikosasioissa tulospalkattua työtä, elleivät ”voitot” sitten tuo lisää asiakkaita, niin kuin varmasti on. Siviilijutuissa palkkio voidaan sitoa oikeudenkäynnin lopputulokseen. 

Palkkio kasvaa myös, kun apua tarvitaan ylemmissä oikeusasteissa. Lasku voi olla kymmeniä tuhansia euroja.

Kenellä tavallisella murhaajalla on varaa sellaiseen?

Henkirikoksissa Lampelan laskun maksaa usein valtio, toisin sanoen veronmaksajat. Eikä Lampela ollenkaan peittele luksuselämäänsä. Hän on ajanut televisiossa nopeilla autoilla ja esitellyt kesäpaikkaansa Espoon Suvisaaristossa. Hän säilyttää rahaa taitettuna taskussaan ja jättää lounasravintolassa tippiä, että saisi parempia annoksia – ja ”luodakseen hyvää henkeä ravintolaan”.

”Henkirikosjutuissa en ole päässyt rikastumaan”, Lampela kertoo.

Autotkin ovat vain niitä harrastavalta veljeltä lainassa. 

Suurimmat rahat liikkuvat Lampelan mukaan hänen hoitamissaan ­rakennusurakka-, työoikeus- ja vahingonkorvausjutuissa.   Palkkiot niissä ovat moninkertaisia valtion liksoihin nähden.

Mutta mediaa kiinnostavissa murhaoikeudenkäynneissä valuutta on toisenlaista, huomiota.

Laajasalon murhakäräjillä seuraa takarivillinen lehdistön edustajia. Lampela vetoaa oikeudenkäynnin aikana lehdistöön, ettei se paljastaisi syytetyn entisen kihlatun henkilöllisyyttä. Hän käy kutsumassa syyttäjän kutsuman todistajan itse saliin, kun tekniikka pettää. Hän toruu syyttäjää aggressiivisesta asenteesta todistajaa kohtaan. Hän saa salissa kohahduksen aikaan käyttämällä ilmausta ”tappamisväkivalta”, joka on hänen näkemyksensä mukaan erilaista väkivaltaa kuin pahoinpitelyväkivalta.  Tuohtuneen oloinen syyttäjä sanoo kuulevansa sellaisesta ­oikeussalissa ensimmäistä kertaa.

Oikeudenkäynnin jälkeen Lampela kertoo olevansa kollegoidensa kanssa ystävällisissä väleissä. Hän käy Asianajajaliiton pikkujouluissa ja Asianajajapäivillä.

Viimeksikin hän saunoi useita tunteja ja otti drinksua myös niiden kollegoiden kanssa, jotka antoivat hänelle pikku rapsut.

Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimii Valvontalautakunta. Sen tehtävänä on valvoa asianajajien toimintaa.  Lautakuntaan kuuluu asianajajia, oikeustieteen professoreita sekä tuomareita.

Se voi antaa asianajajalle huomautuksen, varoituksen, enintään 15 000 euron seuraamusmaksun tai pahimmillaan erottaa asianajajan liitosta. Vain liiton jäsenet saavat käyttää asianajajan titteliä.

Valvontakomissio on tullut tutuksi myös Heikki Lampelalle. Hän on saanut lautakunnalta 3 000 euron seuraamusmaksun sekä varoituksen, joka kumottiin.

 Toukokuussa 2011 lautakunta määräsi Lampelalle seuraamusmaksun päämiehen arvostelusta. Lampela oli edustanut Porvoon McDonald’s-surmaajana tunnettua miestä käräjäoikeudessa. Ampuja sai kolmesta taposta rikoslain mukaisen maksimirangaistuksen, 15 vuotta vankeutta ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Tappaja oli Lampelan mukaan luvannut tyytyä tuomioonsa, ja hän välitti viestin uhrien omaisille. Kun tappaja muutti mielensä, Lampela loukkaantui omaisten puolesta. Hän puolusti käräjäoikeuden tuomiota ja moitti päämiestään sydämettömyydestä.

Joku, Lampelan mukaan asiaan liittymätön, tuomiotaan istuva elinkautisvanki, valitti Valvontalautakuntaan.

Päätöksessä todettiin, että Lampela pyrki kiillottamaan julkisuudessa omaa kilpeään päämiehen etua loukkaavasti. Lampelan ”olisi pitänyt ottaa arvomaailmansa huomioon jo ennen toimeksiannon vastaanottoa”.

Omasta mielestään Lampela toimi moraalisesti oikein ja toimeksiantoehtojen mukaisesti. Hän kertoo sopineensa päämiehensä kanssa jo ennen oikeudenkäyntiä, ”ettei omaisia loukata enempää”.

Päämiehen valitushalu tuomiosta suututtaa häntä edelleen.

Hän toistaa asian kolme kertaa, niin kuin hänellä on tapana tehdä silloin, kun asia on tärkeä.

”Tulkoot uudet sakot.”

Seuraavaksi Lampela sai Valvontalautakunnalta varoituksen.  Sekin liittyi julkisuudessa annettuihin lausuntohin. Lampelaa oli haastateltu heinäkuussa 2011 Helsingin Sanomiin Norjan joukko­surmaajan puolustamisesta oikeudessa. Lampela pohti artikkelissa puolustusasianajajan roolia ja kommentoi, että ”asianajajan kuuluu katsoa, ettei hullu koira pure lisää. Tekijä ei missään tapauksessa saa lausunnoillaan loukata uhrien omaisia yhtään enempää”.

Valvontalautakunnan mielestä vertaus saattoi muun muassa ”horjuttaa syyttömyysolettamaa, loukata ihmisarvoa ja alentaa luottamusta asianajajakuntaa kohtaan.” Lampela valitti varoituksesta hovioikeuteen, joka kumosi varoituksen.

Viimeisimmästä rakkausrypystä Lampelan ja Asianajajaliiton välillä kerrottiin lehtien uutissivuilla pari kuukautta sitten.

AKT:n Timo Räty oli tuomittu käräjäoikeudessa Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamisesta 12 000 euron korvauksiin, ja tapaus oli edennyt hovioikeuteen. Lampela oli hakenut tuomiolle muutosta, turhaan.  Hän pettyi tuomioon ja ryhtyi puolustamaan päämiestään henkilökohtaisesti. Hän kertoi ystävystyneensä Rädyn kanssa ja palkkaavansa tämän toimistoonsa hoitamaan työoikeusjuttuja.

Ilta-Sanomat kysyi Asianajajaliitolta, onko se sopivaa.  Lampela kaivaa esiin lehden, jossa liiton tiedottaja Heidi Enne kommentoi: Jos Lampela katsoo Rädyn palkkaamisen arvolleen sopivaksi, niin ei siihen ole estettä. Lampelan oma mainehan siinä on kyseessä. Jos Räty syyllistyy jatkossa johonkin, niin Lampela kantaa vastuun.

Lampela merkitsee keltaisella alleviivauskynällä ikävimmät kohdat. Hän ottaa huikat Vichy-pullosta ja aloittaa puolustuksen puheenvuoron.

”Mikä helvetin arvo mulla on? En pidä itseäni sen arvokkaampana kuin taitavaa kirvesmiestä vain siksi, että mulla on asianajajan koulutus. En pidä itseäni edes asiakkaitani arvokkaampana. He ovat vankilassa siksi, että ovat liian herkkiä tähän julmaan maailmaan.”

Lampela nousee sohvalle seisomaan.

”Ihan kuin olisin korokkeella oleva herra asianajaja. Ihminen on arvokas syntyessään eikä saavutusten kautta, enkä minä ole saavuttanut mitään ihmeellistä. Mielestäni se on arvokasta, että osoittaa inhimillisyyttä.”

Sitten Lampela muistaa omat sääntönsä, rauhoittuu, laskeutuu maanpinnalle ja päästää komean röyhtäyksen. Hän kertoo olevansa liittonsa kanssa hyvissä väleissä nooteista ja rapsuista huolimatta.

”Hetken mielipahastus tulee, mutta en ota pysyvästi nokkiini”, hän sanoo.

”En provosoidu, jos joku sanoo minulle jotain loukkaavaa. Annan anteeksi niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet. Olen ymmärtäväinen ja suhtaudun kaikkiin ihmisiin rakkaudella.”

Lampela kertoo antaneensa hovioikeuden puolustuksesta kertyneen 26 000 euron asianajopalkkion Rädylle anteeksi – se olisi hänen mielestään kohtuuton lisärangaistus ”hyvälle miehelle, joka ansaitsee uuden mahdollisuuden”.

Rädyn palkkaamiseen on myös proosallisempi syy: Asianajotoimisto Lampela Oy aikoo laajentaa toimintaansa työoikeusjuttujen ja rakennusurakkariitojen puolelle.

On käynyt nimittäin niin, että rakkauden hinta on nimensä veroinen.

Sä taidat olla sellainen ihminen, joka pitää vahvasta kahvista, Heikki Lampela sanoo ja katsoo syvälle silmiin. 

Mutta hän onkin mies, joka tuntee ihmisen ja ihmisen tarpeet. Tarjolla on myös Rainbow’n donitseja iskemättömässä pakkauksessa sekä merimaisema Laajalahdelle, jota kuka tahansa laatutietoinen kolmekymppinen vaaleaverikkö haluaisi katsella.

”Katso miten kauniisti aurinko valaisee männyt. Yritän katsella valoja ja varjoja, puuta ja sen kaarnaa, sitä miten oksat liikkuvat. Tuo puu on tuossa, vaikka maailmassa mitä tapahtuisi.”

Tällä kadulla Munkkiniemessä ei asu kepeitä viihdejulkkiksia. Lampelan entinen, sisustuslehdessä esitelty asunto on 400 metrin päässä. Siellä asuu hänen ex-vaimonsa ja heidän lapsensa.

Lampelan poikamieskaksiossa on parisänky, mutta ei keittiönpöytää. Olohuoneessa on valkoinen nahkasohva ja sängyt lapsille. Missään ei loju naisten pikkuhousuja, vaikka epäilemättä niillekin on täällä paikkansa.

Lampela ei ollenkaan kiistä, etteikö hänen kaltaisensa julkisuudessa näkyvä komea asianajaja vetäisi puoleensa naisia. Tosin  viihdejulkisuus vaikeuttaa ”hyvän ja arvokkaan naisen löytämistä”. Joskus on käynyt niin, että uusi tuttavuus on soittanut Seiskaan.

”Olen lämmin ja ihmisrakas, mutta minulla on aika paljon yksinäisyyttä. Minun olisi pitänyt syntyä elävien ihmisten maahan, jossa minulla olisi enemmän ystäviä.”

Heikki Lampela on pitkä mies, 188 senttiä. Hänen kätensä ulottuvat helposti parvekkeenoven yläreunaan, kun hän nojautuu lasia vasten ja katsoo ikuisten pihatammien läpi merelle.

Hänellä ei ole heikkouksia, paitsi tämä yksi. 

”Ehkä heikkouteni on se, että janoan romanttisia rakkaushetkiä. Haluan rakastua ja saada siitä voimaenergiaa, ja hakeudun sellaiseen mielentilaan ja tilanteisiin.” 

Hän kaivaa lipastosta Virpi Sammalkorven Tartu hetkeen – Ajatuksia nuorille sankareille -aforismikokoelman. Lampelalla ei ole aikaa lukea lehtiä tai romaaneja, mutta mietelmiä hän selailee mielellään.

Yksi hänen suosikeistaan on Jean Anouilhin ajatelma: Se ken tuntee vain onnellisen rakkauden, ei tunne rakkautta. 

”Miten selittäisin sen. Toisen merkityksen tuntee vasta, kun hän on poissa.” 

Ehkä tämä luonteenpiirre on Heikki Lampelan rakkausseikkailu 2014:n takana. Julkisuus on tuonut hänen elämäänsä rakkautta, tai ainakin kaksi kolmekymppistä vaaleaverikköä. Kun parisuhteissa on tapahtunut muutoksia, media on ollut kiinnostunut. Eikä Lampelalla, sosiaalisen kulttuurin uudistajalla, ole ollut mitään sitä vastaan.

Tänä keväänä hän on yrittänyt pitää parisuhde-elämäänsä pois julkisuudesta, mikä ei välttämättä johdu siitä, että se olisi tasaantunut. Viihdejulkisuus on vaikuttanut Asianajotoimisto Lampela Oy:n liiketoimintaan. Puhelin ei ole soinut enää entiseen tapaan.

”Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että olen pirteämpi töissä, kun minulla on muutakin elämää. Aristoteleskin saatana sanoi, että pitää olla työ, vapaa-ajan huvitukset ja urheilu, että uskokaa pois.”

Lampela ei aio antaa enää parisuhdehaastatteluita, ainakaan ennen kuin on naimisissa. Viihdejulkisuudesta hän ei silti halua kadota. Hän väittää olevansa koska tahansa valmis luopumaan asianajajanpapereistaan, jos ei saa olla siksi ”sosiaalinen ja elävä ihminen”.

”Eikö olekin kiva, että olen saanut molemmat?”, Lampela kysyy.

Se on tosi kiva.  Silti suomalaisilla on vielä sulattelemista uudenlaisessa eliitissään, jota asianajaja, varatuomari Heikki Lampela edustaa toistaiseksi yksin. Ihmisten mielikuvissa hänen parisuhdejulkisuutensa tuskin on todiste uudenlaisesta sosiaalisuudesta vaan sitä, miltä se näyttää: mieltymystä nuoriin naisiin, viihde-elämään ja jonkinlaiseen narsistiseen hybrikseen, minkä julkisuus usein tuo.

Ne kertovat enemmän pinnallisuudesta kuin avoimuudesta.

Asianajaja, joka puhuu lehdissä suhteistaan ja tunteistaan, muuttaa lähinnä sitä perinnettä, miten asianajajat on totuttu julkisuudessa näkemään.

Lehtien sivuilla Lampelan titteli on muuttunut kohuasianajajaksi. 

Mutta ehkä se siitä, parissa sukupolvessa.

”Toivoisin, että ihmiset kokisivat minun olevan ihan ok, eikä kelvoton ihmisenä. Minua ei tarvitse ylistää, ihan ok riittää.”