Apu

Heikki Kahila Tuottaja. 75 vuotta, Helsinki.

Heikki Kahila Tuottaja. 75 vuotta, Helsinki.

”Pari miestä meni lautoihin ja pari rautoihin. ”
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Olin Kerran nuorena toimittajana haastattelemassa Arvo Ylppöä, joka tarjosi konjakin. Sitten Ylppö totesi: ”Aina ennen kuin ryhdyn sulopuuhiin vaimoni kanssa, otan konjakin.” Tuijotin jätkää lumoutuneena – mitä se on, 90-vuotias? Mulla ei ole vielä mitään hätää!

Äiti Lilli oli myyjätär, laulavainen karjalainen, ja rakennusmestari-isäni oli kova kirjoittamaan runoja. Isän sukuhaara oli Pohjanmaalta. 1800-luvun lopulla siellä pidettiin häät, joista pari miestä meni lautoihin ja pari rautoihin. Isän sukuhaara häpesi niin, että muutti pois ja vaihtoi nimeä. Ilman sitä olisin Heikki Antinpoika Lassi. Nimi ei olisi mahtunut tv-ruutuun.

Kun sota alkoi, olin 3-vuotias. Eräänä aamuna isät olivat lähteneet. Me lapset opimme saksalaiset marssilaulut, ja sotakaverini Eeva tappoi rottia paremmin kuin pojat. Sota tarttui sieluun. Valkeat lumipuvut roikkuivat säkkeinä eteisessä, eikä perheitä enää ollut. Oli vain väsynyt äiti ja koko ajan nälkä. Sota opetti tekemään töitä ja arvostamaan ruokaa sekä yhteisöllisyyttä. Oli pakko pitää huolta toisista.

Varkaudessa oli  suuret luokkaerot, joten lasten kivisodat olivat suosittuja. Täydellinen kivi ei saa olla liian painava, sen täytyy sopia käteen, ja siinä on oltava vähän särmää. Koska kaikki juoksevat, kannattaa tähdätä vartaloon. Pää on liian pieni.

Opiskelut jäivät vähäisiksi, vaikka tiedonjano on aina ohjannut elämääni. Yksi vaikuttaja oli Reino Johansson, joka teki minusta orkesteriinsa basistin ja johdatti musiikin pariin. Parikymppisenä kirjoitin kolumneja, juonsin tansseja ja tapahtumia sekä järjestin orkestereita. Sain hyvän itsetunnon ja opin, että on seistävä omien juttujensa takana.

Vuonna 1956 näin ensimmäisen kerran Stockan ikkunassa näköradion, television! Carl-Erik Creutz ja Kyllikki Forssell juonsivat, ja George de Godzinskyn orkesteri soitti. Siitä lähtien halusin vain televisioon. Serkku järjesti tapaamisen Erkki Raatikaisen kanssa. Menin bussilla Yleisradioon ja kävelin mäen ylös. Poistuin lähes 40 vuotta myöhemmin limusiinilla.

Uutistyö opetti yhteiskuntatietoutta. Nyt tiedän, miten toimii Suomi-niminen yhtiö.

Vuonna 1965 katselulupia oli 500 000 ja vuonna 1970 miljoona. Vuodesta 1975 lähtien Kahilaa katseli 2,5 miljoonaa ihmistä joka ilta. Se on järkyttävä luku ja määritti elämää: asioista tuli hirveän harkittuja, oli varjeltava itseään.

Jos joku sanoo, ettei julkisuus muuta ihmistä, hän valehtelee.

Työlle omistautumisesta olen maksanut kovan hinnan. Ei pidä yrittää suhdetta, jonka voima ei riitä pitämään liittoa koossa, etenkin jos rinnalla kulkee voimakas intohimo työntekoon. Suhteessa on oltava yhteenkuuluvuutta, ystävyyttä, hellyyttä, yhteiset ajattelumallit, keskustelun aiheet, viihtymisen kohteet sekä keskeinen kunnioitus. Tapasin 25 vuotta sitten nykyisen vaimoni Pian, suuren rakkauteni.

Neljästi Minulta on pyydetty muistelmia, mutta en ole avautuja. Nyt kirjoitan eräänlaista elämäkertaa tarinoiden kautta. Elämäni on ollut suunnattoman värikäs ja rikas, täynnä hienoja hetkiä.

OMAA onneaan voi jonkin verran ohjata.

teksti Eve Hietamies

kuva Timo Pyykkö

Julkaistu: 11.1.2013