Apu

Hector: Ennen käytin sanaa "kuolemanpelko" huolimattomasti – sitten tajusin, miten pienestä se on kiinni


Syksyllä kiertueelle lähtee entistä viisaampi ja rennompi Hector. Terveysongelmat saivat katsomaan kuolevaisuutta silmiin, ja myös bootsit alkavat olla taaksejäänyttä elämää.
Kuvat Mikko Harma

Pitkän, yhä 196 senttiä, pitkä tie on kaartumassa seuraavaan valintojen risteykseen. Siksi tunnelmat käpyläläisen puutalon avaruudessa heittelehtivät kuin kumijolla Hietsun rantavesissä länsimyrskyn aikaan – siinä hautausmaan ja biitsin rinnakkaiselon kohdassa. Siellä Tölikan kundi Heikki Harma usein dallasi lapsuudessaan.

Talossa leijuu valtavasti iloa, jännitystä, pelkoakin. Melankoliaa, odotusta, siistiä seestymistä, tilinteon halua, elämän ja ikääntymisen ihmettelyä ja tulevan arvuuttelua.

Loppuvuodesta 2019 Hector aikoo kunnon kiertueelle aina Hartwall-areenan huipentumaa myöten.

Kaikesta huolimatta ja juuri siksi. Sen takia on alkuun käytävä läpi puolentoista viime vuoden kurimus, johon kuului sydäninfarkti ja pallolaajennus, lonkkaleikkaus ja vieläpä hermopinne.

Lue lisää: Lavoille palaava Hector toipuu vastoinkäymisistä: "2018 oli ehkä elämäni paskin vuosi"

Jonkin ajan kuluttua sydänoperaatiosta Heikki tajusi, että kaikki ei ole kunnossa. Elämä tuntui tyhjältä, kaikki oli raskasta ja 72-vuotispäiväkin läheni.

– Tyytyy siihen, ettei jaksa nousta. Panee kaukosäätimestä television tai Netflixin päälle ja yhtäkkiä havahtuukin siihen, että vaimo tulee töistä ja kysyy, mitä olet tehnyt. No enpä juuri ihmeitä tässä. Aloitekyvyttömyyttä, apatiaa, itsetunnon horjumista, lamaannusta. Kaikki masennuksen tunnusmerkit.

Heikki soitti hänet leikanneelle kardiologille, koska oli sanottu, että milloin vain voi. Tämä kertoi, että valtaosa niistä, joille tällainen sydänoperaatio tulee ilman varoitusta, masentuu. Ei ehkä heti, mutta vähän ajan kuluttua rupeaa mieitityttämään.

Tästä Heikki ei ollut kuullut.

– Kuolemanpelosta olen puhunut ja tekstejäkin tehnyt, ja sanaa ehkä huolimattomastikin käyttänyt. Nyt tuli semmoinen, että voi helvetti, se on noin pienestä kiinni. Yksinäisinä hetkinä jokainen pelkää kuolemaa. Jos muuta väittää, valehtelee.

Tästä kevättalvesta lähtien maisema on kirkastunut, energia on palannut, on hyviä suunnitelmia ja muistelmien kakkososan materiaalit levällään isolla ruokapöydällä. Kiertue-esitteen taittoehdotus graafikolta kilahtaa kännykkään.

Joulukiertueen peruminen harmittaa yhä

Entinen potilas ja toipilas, nykyinen palaaja, huokaa ja ehdottaa, että joko mentäisiin itse asiaan.

Kuuden keikan kiertue, suuret salit, iso 11-jäseninen Power Band, aloitus Vaasan Jäähallista 30. marraskuuta, huipennus Helsingin Hartwall-areenassa 12. joulukuuta. Rakastetuinta vanhaa Hectoria, ja pitkästä aikaa kenties uuttakin esitettävää: tekstejä ja sävelkulkuja tallentuu kännyn muistiin lupaavasti.

Kiertueen monimielinen nimi on Hexit, grafiikassa on draamaa, vastavaloa, viitteitä avaruusleffoihin ja lähtöön.

– Kun liikkuminen ei viime vuonna korjaantunut niin, että yli kaksi tuntia lavalla olisi onnistunut vakaasti seisten ja naama hymyssä, jouduttiin lähes perinteeksi muodostunut joulunajan rundi perumaan viime tingassa. Se oli hirveä isku minulle ja harmittaa yhä, hän sanoo.

Palauttamatta jääneillä lipuilla pääsee Hectorin mukaan nyt ”vähän paremmille paikoille ja vähän isompiin mestoihin”.

Hexit-nimi on monimielinen, siinä mennään eikä meinata – vaan palataanko?

– Jos niin käy, että se jää viimeiseksi suunnitelluksi rundiksi, sitten se on. Nimi sisältää kryptisyyden ja itseironian ajatuksen. Jäähyväiskiertueena sitä ei erehdytä mainostamaan.

Jäähyväväiskiertueesta riesaa

Sellainen oli jo, Näkemiin – kuulemiin -rundi vuonna 2007. Juice ja Kirka olivat kuolleet, Heikki täytti 60, ja hän ajatteli, että mieluummin jäähyväiskiertue kuin muistokonsertti. Katumapää koitti pian: eihän tekemisen halu siihen loppunut, vielä olisi annettavaa. Tuliko paiskattua ovi kiinni ennenaikaisesti?

– Edelleen kysytään, montako jäähyväiskiertuetta olet tässä tehnytkään. Semmoiseen lankeaa helposti. Nythän Danny otsikoi kiertueensa Viimeinen ilta Dannyn kanssa ja istui pian kertomassa tulevista festivaalikeikoista, että enhän minä lopeta, mutta mutta… Sen opin, että jäähyväiskiertueen liput myyvät vähän paremmin, mutta kyllä siitä riesaakin on.

Heikki arvelee, että rekkakaupalla maan kiertämisen, pitkien kiertueiden ja suurien areenoiden kausi on ohi. Esiintyminen voi jatkua muissa muodoissa, eikä luovuus, uudet biisit, kysele aikaa tai paikkaa.

Pidetään herkkänahkaisena

Heikki Harman silmät ovat taivaansiniset, tätä ihmeen viatonta lapsen tai lähteen lajia: sielunpeili, josta toinen tuntee näkevänsä suoraan sisimmän perukoille asti.

– Kun menen aamulla kylppärissä peilin eteen, en mä naamaani pelästy – siellä on ihan tuttu tyyppi. Mutta jos jää tuijottamaan itseään silmiin, se on aika kauheaa. Voi mennä todella transsiin ja pelästyä ihan huolella: tässä se nyt on kai, Heikki voihkaisee.

Hectoria pidetään herkkänahkaisena ja itsetunnoltaan vaihtelevaisena taiteilijana, joka toisinaan tulisesti tuohtuu julkisuudelle ja medialle.

– Olen päässyt aika vähin kolhuin siihen nähden, kuinka pitkä tämä ura on ollut. Mutta kun otsikoihin ja lööppeihin nostetaan jokin epäolennainen asia, niin että ihmiset näkevät vain sen millä myydään, tiedän, että kahteen päivään en mene K-kauppaan. Osaan jo suhtautua aikalailla huumorilla, että voi jumalauta, eikö ne muuta keksi. Ehkä olen viime vuodet ollut jollain lailla turvassa, kun on jo ikää tämän verran. Ei enää rakkikoirat hauku hirveästi perään tai kuse kintuille.

"Hidas optimisti"

Jokunen vuosi sitten Heikki kutsui itseään hitaaksi optimistiksi: koskaan ei ole liian myöhäistä istuttaa omenapuu, vaikka ei itse enää olisikaan satoa keräämässä.

– Kun ei ota itseään turhan vakavasti, ei ole syytä olla sen kummemmin optimisti kuin pessimistikään. Kun aamulla herää, näkee mahdollisuuden tehdä jotain eikä niin, ettei tämä enää paremmaksi tule.

Heikin mukaan kyse on maailman rakastamisesta ja samalla itsensä hyväksymisestä.

– Sitä kai on ikääntymisen jalompi puoli, että rupeaa sisältä päin kasvamaan vähän: nou hätä. Mutta sillä, joka väittää tässä vaiheessa elävänsä elämänsä parasta aikaa, on muistissa isoja aukkoja!

Heikki on nauttinut muutaman vuoden työeläkettä ja nyt myös taiteilijaeläkettä.

– En ole osannut vielä eläköityä tästä freelancerin duunista. Välillä se aiheuttaa ristiriitaa: sekin aika, jonka toteutan tätä tavallaan taiteellista narsismia, on poissa jäljellä olevasta ajasta.

Heikki tiedostaa, että aikaa on jäljellä vähemmän ja vähemmän.

– Aikaa siihen, että pitäisin yhteyden lapsiin ja lapsenlapsiin kiinteänä, että lunastaisin paikkani heidän elämässään ja muistoissaan oikealla läsnäololla sen satunnaisen ja vähän rasitteisen sijasta. Nyt odottaa aina uusi projekti ja sama kaava toistuu: aina jokin syrjäyttää ihmiset, jotka tarvitsisivat läsnäoloani, välittämistä, apua. Taiteilija on useimmiten aika yksinäinen ja itsekäs.

Lapsenlapset "hyviä tyyppejä"

Lapsenlapsia on kaksi, 9- ja 11-vuotiaat tytöt.

– Hyviä tyyppejä! Pelaavat korista ja futista, toinen soittaa ja laulaa. On ihana käydä matseissa ja kuuntelemassa konserttia, jossa lapsenlapsi esiintyy ja iloita tämän puolesta! Tytöistä vanhempi lähestyy uhkaavasti teini-ikää. Alkaa kohta olla äitinsä pituinen. Usein, jos ei ihan päivittäin, tulee ajatus, että onko tämä worth it – kannattaako, onko vielä pakko pitää tätä uraa yllä?

Heikin pojat Mikko, 47, ja Olli, 45, heittävät usein, että vieläkö sinun pitää vääntää, oliko pakko tuokin jakaa julkisuuteen, äläkä yritä lavalla veivata ja puhua hassuja välispiikkejä, kunhan seisot ja laulat.

Isän normaalieläkeläisen elämään houkuttelu aktivoituu silloin, kun lööpit huutavat typistettyä totuutta tai valhetta, ja pojat näkevät miten isään sattuu ja Ollin tyttäret pelästyvät.

– Ehkä jonain päivänä se rakkaus elämään sinällään vahvistuu ja pienistä asioista alkaa löytää lisää mielenkiintoista. Vielä ei ole tullut tiedostumista seesteisestä loppuelämästä, jossa osaa ihmetellä ja ihastella jotakin ilmiötä tai luonnonoikkua ja ymmärtää, että kaikkiin miksi-kysymyksiin ei voi saada vastausta, vaikka miten kyselisi. Jotkin asiat vain ovat, niin päättelee järkevästi ikääntynyt.

Heikki jatkaa, että sitten kun seestyminen joskus – toivottavasti – laskeutuu, kuinka ollakaan, käteen ilmestyy mustakantinen vihko, povitaskusta lyijykynä ja pieni runo lurahtaa kirjattavaksi. Kotiin tullessa se on ehkä ruvennut soimaan jotain melodiaa.

– Ei sitä voi estää tai kieltää. Jos rupeaa tulemaan aivohäiriöitä, ja sähköt menee huonoksi, sitten ei enää tule lauluu eikä riimii.

Ikääntymisestä Heikki toteaa, että jos ei ajattele pelkästään ruumiinvaivoja, yläpää on suhteellisen hyvässä kunnossa: jaksaa ajatella, innostua, olla utelias, harjoittaa muistia. Teknisissä asioissa hän on patalaiska, tai myöntää näinkin: ikääntynyt. Pankkitunnuksia hän ei käytä vieläkään, vaikka se tekeekin elämän hankalaksi, ja Facebookissa hän sähläsi kahdeksan päivää, kunnes pyysi poikansa ottamaan sieltä pois.

"Kalkkunaa on yhä kaulassa"

Muistelmien jatko-osan pitäisi ilmestyä syksyllä 2020.

– Siinä on sellainen pieni ansa: onko muistelmien jälkeistä elämää? Rupeaa selittämään itselleenkin: välintilinpäätös, nollaan tähänastiset, käännän uuden sivun, puhdistan pöydän. Sitäkin miettii, miten kirjaisi vuoden 2018. Fraaseiksi menee: Tuli tämä pysähdys – ei sydämenpysähdys. Tämä kohtaus kyllä pysäytti minut. Jouduin ajattelemaan elämän rajallisuutta, Heikki venyttelee sanoja kuin äitelää siirappia.

Ennen kirjailijaksi paluuta Heikki kipuaa lavalle. Viimeksi samassa tilanteessa hän vitsaili, että kaulassa on kalkkunaa, mutta bootsit yhä jalassa.

– Kalkkunaa on yhä kaulassa. Sänki peittää onneksi osan. Bootsit alkaa olla taaksejäänyttä elämää näillä luilla ja nivelillä, artisti myöntää.

Toissakesänä Toton rundilla ja viime kesänä Ringo Starrin lämmittelykeikalla Heikki piti vielä bootseja, ”vaikka lonkat oli ihan sökönä”.

– Enää ei onnistu. Korkeampikorkoiset bootsit rasittavat enemmän kuin mikään muu. Niillä seistään päkiällä helvetin huonossa balanssissa tantereeseen nähden.Otetaan siis terveelliset lenkkarit. Ei, ei Reinoja sentään!

Julkaistu: 21.5.2019