Asiantuntijuus ja some – Edes akateeminen titteli tai asema ei ole ehdoton laadun takuu
Vain taivas on rajana, kun käsityksen tai markkinointiväitteen tueksi keksitään nimikkeitä, joita voi käyttää kuka tahansa vastaantulija, kirjoittaa Hannu Lauerma.
Jo ennestäänkin hyvin epämääräinen asiantuntijan käsite on tullut somevetoisessa julkisuudessa entistäkin epäuskottavammaksi. Vain harvat ammattinimikkeet ovat suojattuja, ja tutkintojen osalta näennäisasiantuntijoiden on mahdollista käytännöllisesti katsoen ostaa jokin nimike lähes olemattomalta tai toimimattomalta, usein ulkomaiselta taholta.
Vain taivas on rajana, kun käsityksen tai markkinointiväitteen tueksi keksitään nimikkeitä, joita voi käyttää kuka tahansa vastaantulija. Kun nimikkeen loppuosa on -logi tai -terapeutti, voi pinnallinen vaikutelma olla yleisölle uskottava.
Jopa oikeusistuimilla on joskus ollut vaikeuksia arvioida sitä, kuka on tietyssä kysymyksessä asiantuntija, eikä akateeminen titteli tai asemakaan ole mikään ehdoton laadun takuu.
”Uusi ilmiö on anonyymi väärien ja mitätöivien huhujen levittäminen somen kautta oikeudenkäyntien yhteydessä.”
Suomessa tupakkaoikeudenkäynnissä puitiin, olivatko tupakkayhtiöt salanneet tuotteidensa terveysvaaroja, estäneet ulkopuolisia varoittamasta asiakkaitaan ja aktiivisesti valehdelleet kuluttajille savukkeiden olevan terveydelle haitattomia. Puolustuksen todistajia oli muiden muassa yhdysvaltalainen kirurgi omintakeisine tulkintoineen keuhkosyöpäkasvainten sijainnin suhteesta savun jakautumiseen keuhkoissa, ja anatomian professori, jolla ei ollut asiasta mitään erityisosaamista.
Kuuluisin asiantuntijaksi esitetyistä oli jo tuolloin maineeltaan kiistanalainen psykologi – ei siis lääkäri – Hans Eysenck. Hän todisteli vailla todellista näyttöä, ettei tupakointi aiheuta kurkunpään syöpää, vaan tupakointi ja syöpä ovat seurausta samoista tunne-elämän vaurioista. Eysenckin julkaisemia muitakin tutkimuksia on myöhemmin osoitettu väärennöksiksi.
Hänen tutkimuksiaan ja palkkioitaan rahoitti avokätisesti tupakkateollisuus, ja sama rahavirta kulki myös tupakoinnin haittoja vähätelleille lääketieteen edustajille.
Tuotevastuuseen perustuneita tai muitakaan korvauksia ei tuomittu.
Asiantuntijuutta voidaan arvioida laajalla kriteeristöllä, jota aikoinani kokosin oikeuslääketieteen professori Pekka Saukon kanssa. Se ei ole aivan helppoa, ja uutena ilmiönä on anonyymi väärien ja mitätöivien huhujen levittäminen somen kautta oikeudenkäyntien yhteydessä.
Eräässä tapauksessa, johon väitettiin liittyneen psyykkisperäinen muistinmenetys, väitettiin ettei minulla olisi omaa tieteellistä tutkimusta aiheesta. Perusteluna oli somesopotusta parempi yritys. Esitettiin ettei kansainvälisestä PubMed-tietokannasta löytyisi nimelläni yhtään aihetta koskevaa englanniksi kirjoitetun julkaisun lyhennelmää.
Panetteluyritys oli aloittelevan harrastelijan tasoa tai tahallinen ymmärtämättömyys. Kansainvälisesti vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleja aiheesta näkyi kahdeksan, mutta arvostelijani ei ymmärtänyt, tai halunnut ymmärtää, että dissosiatiivisten psyykkisten häiriöiden tai reaktioiden ytimessä on juuri tuo psyykkisperäinen muistinmenetys. Lisäksi minulta oli pyydetty aihetta koskevia lukuja suomenkielisiin oppikirjoihin, ja tunsin ilmiön lääkärintyön kautta.
Jos asia olisi ollut minulle vieras, olisin suositellut tilalleni toista asiantuntijaa.
