Päätöksentekoa tutkiva psykologi Daniel Goldstein pohti, miten kannustaa ihmisiä säästämään. Hänen työryhmänsä suunnitteli koejärjestelyn, jossa tuhlaushaluinen nykyhetken minä ja tulevaisuuden minä saatettiin kamppailuun. Osallistujat olivat parikymppisiä opiskelijoita.
Kokeen aluksi nuoret kohtasivat vir-tuaaliympäristössä omasta valokuvastaan muokatun avatarhahmon, joka jäljitteli heidän vartalonsa liikkeitä. Kyseessä oli eräänlainen virtuaalipeili, jossa he vuorovaikuttivat itsensä kanssa.
Osallistujat oli jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä kohtasi nykyisen ikäisen kukkeakasvoisen itsensä. Toisen ryhmän avatarhahmon kasvot oli van-hennettu kuvanmuokkausalgoritmilla seitsemänkymppisen elämänkuluttamiksi piirteiksi, ja päähän oli kuvankäsittelyohjelmalla ympätty digitaalisesti harmaannutettu vanhainkotitukka.
Peilileikin jälkeen osallistujat saivat tehtävän, jossa he jakoivat 1000 dollaria nykyhetken kulutukseen ja etäisessä tulevaisuudessa odottavaan eläköitymiseen. Ryhmien erot olivat selvät. Itsensä vanhuksena tavannut koeryhmä säästi yli kaksinkertaisesti enemmän tulevaisuutta varten. He olivat valmiita leikkaamaan tämänhetkisen nuoren minänsä hyvin-voinnista, jotta turvaisivat virtuaalipeilissä nähdyn vanhusminän tarpeet.
Goldsteinin mukaan virtuaalivanhuksen tapaaminen vahvisti nuorten kuvittelua ja uskoa siihen, että heistä todella tulee jonain päivänä vanhoja, ja lisäsi motivaatiota säästöihin. Heille avautui tulevaisuusulottuvuus, jossa he samastuivat minänsä jatkuvuuteen etäisessä ajassa.
Lienee oikein sanoa, että Suomen hallitus on jonkinasteisessa kusessa maan nuorten tulevaisuusulottuvuuden kanssa. Valtiopäivien avajaispuheessa pääministeri Sipilä lietsoi hyvinvointiyhteiskunnan pelastamista niin, että kaikki pysyvät muutoksessa mukana. Taantuman aikana alle 25-vuotiaiden työttömien määrä on kasvanut 115 prosenttia, ja koulutussäästöt syövät osalta nuorista luottamusta tulevaan. Jo improvisointikykyä osoittanut Sipilä voisi ottaa Goldsteinin työstä vaarin. Itsenäisyytemme 100-vuotisjuhla on ovella. Säästöt kohdistuvat varhaiskasvatukseen, peruskouluun, toisen asteen koulutukseen ja korkeakouluihin.
Ehdotan, että hallitus lähettää sähköpostissa jokaiselle leikkausten koskettamalle lapselle ja nuorelle henkilökohtaisen, juhlateeman mukaisen, koulutus-säästöihin motivoivan avatar-hahmon, jossa hänet on vanhennettu satavuotiaaksi. Näin nuori samastuu minänsä jatkuvuuteen etäisessä ajassa.
Koska veronkierto on lähellä hallituksen sydäntä, Suomi100avatar-kampanjaan voi liittää helposti harmaan talouden vastaisen valistuksen. Verkossa olevilla kuvanmuokkausalgoritmeilla osan avatar-hahmoista voi lihottaa muodottomiksi ja liittää saatetekstin: ”Näin läski ja säästötön on satavuotiaana, jos elää kuitittomilla alle kuuden euron pitsoilla.”
Tupakanvärjäämiä, päihderiutuneita ja mielenterveysongelmaisia avattaria – valistavat muokkausmahdollisuudet ovat loputtomat. Jotkut yhden hallituspuolueemme poliitikoista saattavat haluta mukaan jopa monikulttuurisesta painajaisesta varoittavia mulatti-avattaria, koska sellainenkin on nyky-Suomi.
Päähuomion tulee silti olla vanhentamisessa. Sillä mitä on nuori ilman tulevaisuutta? Tilaa kutsutaan psykologisessa traumakirjallisuudessa termillä foreshortened future – tulevaisuuden näkymien kapeutuminen. Kokemus, ettei etene ajassa, ei näe tulevaisuudessa mielekkäitä hankkeita eikä kuulu yhteiseen aikaamme. Elämäntarina on kuin katkennut kesken. ■
Riku Korhonen on turkulainen kirjailija, joka säästää mieluummin asehankinnoista kuin koulutuksesta.
