Puhemies Halla-ahon rikosilmoitus näyttäytyy kiusantekona tai pyrkimyksenä lisätä omaa näkyvyyttä vaalien alla
Kysyin Halla-aholta, vieläkö hän ajattelee kuten on kirjoittanut. Hän vastasi, etteivät tekstit olisi yhä esillä, jos hän ei ajattelisi, kirjoittaa Maryan Abdulkarim kolumnissaan.
Joulukuussa luin uutisen siitä, että eduskunnan puhemies ja perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli tehnyt rikosilmoituksen koomikko Iikka Kiven kirjoituksesta sosiaalisessa mediassa. Koomikko oli luonnehtinut puhemiestä fasistiksi. Nyt tutkitaan, loukkasiko Kivi puhemiehen kunniaa – puhemiehen, joka aikanaan tuli politiikkaan provosoivilla kirjoituksilla ja ”suoralla puheella”, jossa ei kohteiden tunteita juuri ajateltu.
Myönnän: ensimmäinen ajatukseni oli, että tuohan on sama kuin minua kutsuisi feministiksi. Osalle termi on kielteinen ja siksi loukkaava, toisille myönteinen kuten itselleni. Siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.
Fasismi ymmärretään yleisesti poliittiseksi liikkeeksi tai ideologiaksi, joka korostaa äärikansallismielisyyttä, kansakunnan ylivertaisuutta, perinteisiä perhearvoja sekä rotuoppia ja luo kulttia ”karismaattisen” johtajan ympärille. Johtajaa kutsutaan usein jonkinlaisella lempinimellä kuten Mestari ja hänen sanomisensa käsitetään totuudeksi.
Arkisissa tilanteissa fasisti on joskus se tyyppi, jonka mielipiteistä ei välitä – tai nuorelle aikuinen, jonka asettamat rajat tuntuvat kohtuuttomilta.
Termin fasismi teki tunnetuksi italialinen Benito Mussolini 1900-luvun alkupuolella, ja aihetta on tutkittu toisen maailmansodan jälkeen laajasti. Historiantutkija Robert Paxtonin näkemys fasismin viidestä vaiheesta kuvaa prosessia, jolla fasistinen liike saa vallan: ”Poliittinen herääminen/havahtuminen, uskottava poliittinen puolue, vallan kasvattaminen äärioikeiston tuella, saavutetun vallan käyttö instituutioiden hallintaan ja lopulta radikaalien uudistusten toteuttaminen.”
Fasistinen puolue ei Mussolinin johdolla kaapannut valtaa Italiassa laittomasti vaan demokraattisen järjestelmän puitteissa, mutta valtaan päästyään puolue romutti demokratian.
Arkisissa tilanteissa fasisti on joskus se tyyppi, jonka mielipiteistä ei välitä – tai nuorelle aikuinen, jonka asettamat rajat tuntuvat kohtuuttomilta. Noissa tilanteissa tuskin on oikea fasisti vauhdissa, ja termin käyttäjä tietää sen. Politiikassa taas sanat ovat tekoja, jolloin termin kanssa on oltava varovainen. Jos sitä käyttää löyhästi, saattaa heikentää sen merkityksen ymmärtämistä.
Kuvaukset ja väitteet mustista ihmisistä, muslimeista ja muista vähemmistöistä heijastelevat rotuoppia ja ajatusta rotuhygieniasta.
Lauri Nurmen teos Jussi Halla-ahosta käsittelee kohteensa henkilöhistoriaa ja politiikkaa. Erityisen kiinnostavaa on Halla-ahon kirjoitusten käsittely ja niiden kontekstointi. On poliitikko, jonka poliittinen pääoma on syntynyt kirjoituksista, jotka ovat hengeltään ja sielultaan fasistisia. Kuvaukset ja väitteet mustista ihmisistä, muslimeista ja muista vähemmistöistä heijastelevat rotuoppia ja ajatusta rotuhygieniasta. Kirjoitukset ovat vanhoja, mutta se tarkoita, etteikö niiden takana yhä seistä. Siksi ne ovat yhä esillä aina uusien lukijoiden saatavilla.
Puhemiehen rikosilmoitus näyttäytyy kiusantekona tai pyrkimyksenä lisätä omaa näkyvyyttä vaalien alla, ei tosiasiallisesti loukatun kunnian vuoksi tehdyltä. Puhemiehen mukaan ”on hyvä saada poliisin, syyttäjän tai tuomioistuimen linjaus siitä, onko soveliasta kutsua laillisesti politiikassa toimivaa henkilöä ’fasistiksi’” (HS). Puhemies ymmärtänee itsekin, ettei ”laillisesti politiikassa toimiminen” estä fasistista ideologiaa.
Jussi Halla-ahon oma kirjallinen todistus ideologiastaan on julkisesti saatavilla. Tapasin puhemiehen vuosia sitten Setlementtiliiton yhteishaastattelussa. Kysyin, vieläkö hän ajattelee kuten on kirjoittanut. Hän vastasi, etteivät tekstit olisi yhä esillä, jos hän ei ajattelisi.
