Tuulilasi

GM kiihdyttää sähköautotuotantoaan – 18 uutta mallia



GM kiihdyttää sähköautotuotantoaan – 18 uutta mallia

GM:n pääjohtaja Mary Barra kertoo, että yhtiö kiihdyttää täyssähköisen Chevy Bolt EV:n tuotantoa.
Kuvat GM

Barra kertoi asiasta Houstonissa vuotuisessa CERAWeek energiakonferenssissa.

”Bolt EV:n kysyntä maailmalla on kasvanut koko ajan. Tulemme kiihdyttämään auton tuotantoa loppuvuoden aikana Detroitin tehtaallamme”, Barra sanoo.

Barra ei tarkentanut lukuja, mutta aiempi tuotantotavoite on ollut 30 000 autoa vuosittain. Viime aikoina GM on pystynyt toimittamaan alle 2000 Boltia kuukaudessa, parhaimmillaan lukema oli selvästi yli 2000. Viime vuonna niitä myytiin maailmalla noin 26 000 kappaletta.

Viime vuonna GM kertoi laajentavansa sähköautosuunnitelmiaan, tulossa on kaksi uutta sähköautoa, jotka tehdään samalle alustalle kuin Bolt. Autot ovat tulossa seuraavan 1,5 vuoden aikana. Seuraavan viiden vuoden aikana GM aikoo tuoda markkinoille 18 eri alustoille tehtyä sähköautoa.

Julkaistu: 10.3.2018