Tehdäänpä konseptilevy, kun ne ovat muotia, mietti FKA twigs

Striimiajan biisikeskeisyydellä on vastareaktionsa: albumit ovat jo pidempään olleet suuria taideteoksia. Muinoin konseptilevyt kuuluivat progebändeille, viimeistään Frank Oceanin Blondesta lähtien jokaiselle. 2020-luvun poppia kuristaa sama ilmiöpakko kuin muutakin kulttuuria. Vakavasti otettavalla poptähdellä ei ole muita vaihtoehtoja kuin julkaista viimeistä piirtoa myöten brändättyjä albumeita, joiden estetiikka parhaassa tapauksessa alkaa lentää internetissä.

FKA twigs ei missään tapauksessa ole brat; siihen hän on liian tosikko. Pikemmin Eusexua jäljittelee Björkin viehtymystä nimetä levynsä latinankielisillä sanoilla tai uudissanoilla. Twigsin uudissana ei tosin ole latinaa, vaikka se siltä näyttääkin. Se ei liioin viittaa kiihottavaan ajatukseen EU-seksuaalisuudesta, vaan tulee kekseliäästä sanaparista euphoria ja sex.

Taustatarinan mukaan inspiraatio on tullut reiveissä Prahassa – kas kun ei Berghainissa! – kun ajantaju katoaa ja kaikki tuntuu kirkkaalta. Ekstaasin vetäminen ei ole koskaan kuulostanut näin teennäiseltä.

Tanssijataustaisen lontoolaisen Tahliah Debrett Barnettin taide on ollut alusta pitäen perfektionistista ja vakavaa. Takakireyttä on paikannut korkea laatu.

Varhaisimmat FKA twigs -julkaisut yli kymmenen vuoden takaa jatkoivat siitä, mihin Portishead oli uransa Third-mestariteoksen jälkeen jättänyt. Vuoden 2019 introspektiivinen Magdalene ja varsinkin sen tuottajalista olivat kuin välitilinpäätös koko 2010-luvun popin kehityksestä.

Sen jälkeen hän ehti julkaista vielä alihuomioidun Caprisongs-mixtapen ja heittää reilu vuosi sitten yli 80 nettiin vuotanutta demoa roskiin.

Eusexuassa kuuluu Twigsin paine viedä uraa pykälää ylempään luokkaan – ehkä siksi konseptualismia on pitänyt puristaa niin. Levy-yhtiökin on vaihtunut coolista suureen.

Eusexua on Twigsin poplevy, minkä kuulee ennen muuta tanssilattiakelpoisista tempoista. Perfect Stranger -biisin tuottajaksi on löytynyt jopa Stuart Price. Silti se kuulostaa levyltä, jonka tekijä ei viihdy edes essopäissään reiveissä.

Eusexua ei ole riittävän onnistunut albumi, että sen ryppyotsaisuutta voisi katsoa läpi sormien – dilemma, jonka Björk onnistuu selvittämään lähestulkoon levystä toiseen.

Poptähteä esittäessään Twigs on menettänyt paljon omaperäisyydestään. Girl Feels Good viittaa avoimesti Madonnan Ray of Lightiin, Room of Foolsin Twigs laulaa Björkin maneerein. Molemmat ovat ilmeisimpiä viitepisteitä aikana, jolloin loppuysäri on jo kierrätetty lähes loppuun. Childlike Things on yllättävän hauska biisi siihen nähden, että laulussa on feikkijapania ja tekijäksi kirjattu North ”Kimin ja Kanyen tytär” West.

Vain levyn aloittava nimikappale lunastaa odotukset: leijuva tekno on parasta teknoa.

Jos enää saisi sanoa sell-out, Eusexua olisi juuri sitä. Albumi ei tee juuri muuta kuin ruksii nykyaikaisen kunnianhimoisen poplevyn vaatimukset. The New Yorkerin haastattelussa Twigs moittikin sekä Charli xcx:n Bratia että Beyoncén Renaissancea kaupallisiksi. Ikään kuin Eusexua ei haluaisi matkia niitä.

Eusexua edustaa silti poptimismin jälkeistä aikaa, jossa tärkeimmät poptähdet ja listaykköset ovat jälleen kasvamassa erilleen. Parasta ja kunnianhimoisinta levyllä ovat – muotinäytöstyyliin – sen viimeisen päälle mietityt yksityiskohdat, jyrkät leikkaukset ja rajut tekstuurit: nimibiisin lopun sähköhäiriöt, Stickyn päättävä kasvomurska ja jouset ja elektroniset soittorasiat.

Eusexua nousi Britannian albumilistan kolmanneksi, mutta jos jostakin, suuri yleisö muistaa Twigsin jatkossakin Robert Pattinsonin ja Shia LaBeoufin eksänä ja yhä jatkuvasta oikeusjutusta, jossa LaBeoufia syytetään parisuhdeväkivallasta.

Eusexua-pettymys on hyvä huuhtoa kitalaesta alikonseptoidummala popilla. Ranskalaisen Okloun ja lontoolaisen John Glacierin odotetut debyytit Choke Enough ja Like a Ribbon ovat pieniä, luonnosmaisiakin levyjä, joista puuttuvat paineet.

Okloun Family and Friends -kappaleen keijumelodiat tuovat mieleen Twigsin, mutta vielä enemmän levy kuulostaa vaihtoehtotulevaisuudelta, jossa Grimes ei olisi lähtenyt teknofasismin tielle. Varsinkin Obvious-biisin melodiassa kuuluu kanadalaisen läpimurtohitti Oblivion. Ruotsalaisräppäri Bladeen kanssa tehty Take Me by the Hand menisi suoraan Hannah Diamondin katalogiin.

John Glacier levyttää Twigsin jättämälle Young-levymerkille ja on olevinaan ”räppäri”. Debyyttilevy on jonkinlainen laajennettu versio viime vuonna julkaistusta samannimisestä ep:stä. Nevasure-kappale kuulostaa täsmälleen Twigsiltä vuonna 2019.

Vanhuuden merkki on edes ajatella, että ehkä pop-musiikki tuli silloin valmiiksi.