
Maria Annala
Tutkimusviestinnän päällikkö, Ulkopoliittinen instituutti
Mikäli Rosatomin tilalle ei saada toista laitostoimittajaa, osittaista omistajaa ja ydinpolttoaineen tuottajaa, Fennovoima-hanke tulee pysäyttää. Venäjä on aloittanut Ukrainassa sodan, ja länsimaiden on osoitettava sille yhtenä rintamana, että sen toiminnalla on seurauksia.
Juuri nyt olisi äärimmäisen huono aika Suomen tehdä yhteistyötä Rosatomin kanssa, joka vastaa Venäjän ydinasetuotannosta. Käytännössä tukisimme samalla Venäjän ydinasetuotantoa ja pyrkimyksiä horjuttaa maailmanrauhaa.
Suomessa on pitkään haluttu mieltää kansainvälinen liiketoiminta ja politiikka toisistaan erillään, mutta Venäjä on jo vuosien ajan osoittanut toiminnallaan, että se ei ajattele samoin. Venäjä on päinvastoin nimenomaisesti tavoitellut maailmalla itselleen poliittista hyötyä kaupankäynnin keinoin. Erityisesti energiaan liittyvät hankkeet ovat olleet sille keskeinen tapa kasvattaa poliittista vaikutusvaltaansa rajojensa ulkopuolella.
Suomen ja muun Euroopan riippuvuus venäläisestä energiasta on nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa suuri ongelma, sillä ne vaikeuttavat Venäjän rankaisemista pakottein ja tekevät meidät haavoittuvaisiksi Venäjän mahdollisille vastapakotteille.
Fennovoima-hanke lisäisi Suomen riippuvuutta entisestään, varsinkin kun Fennovoiman on määrä ostaa ensimmäisen kymmenen toimintavuotensa aikana kaikki ydinpolttoaineensa Rosatomilta. Tällaista ylimääräistä vipuvartta Suomen ei tule Venäjälle antaa.
Timo Aro
Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n johtava asiantuntija, kaupunginvaltuutettu Porissa (sit./vihr.).
Kyllä. Hanke oli rampa ankka jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Häikäilemättömän hyökkäyksen jälkeen kaikki, aivan kaikki, on muuttunut kestämättömään suuntaan.
Fennovoiman tilaus laitoksen toimittamisesta venäläiseltä ”valtionyhtiö” Rosatomilta vuonna 2014 oli jo alun perinkin suuri virhe. Virheen mittakaavan suuruus on vain korostunut vuosi vuodelta Venäjän aggressiivisuuden lisääntymisen kanssa.
Nykyisessä tilanteessa ydinvoimalahanke Suomen maaperällä ja toimittajana Rosatom on mahdoton yhtälö. Kyse on enemmän kuin ympyrän neliöimisestä.
Fennovoiman hankkeen jatkaminen heittäisi punaiselle kaikki kuviteltavissa olevat ulko- ja turvallisuuspoliittiset riskiarviot. Hanke sisältää vain negatiivisia vaikutuksia kansallisen turvallisuuden kannalta.
Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin keskeyttää Fennovoiman ydinvoimalahanke Pyhäjoella. Rakennuslupaa ei ole syytä tuoda edes eduskunnan käsittelyyn. Putinin hallinnolle ja venäläiselle rahoitukselle ei pidä antaa pienintäkään vipuvartta Suomeen. Sinisilmäisyyden aika on ohi.
Fennovoiman on luikerreltava tavalla tai toisella irti juridisista velvoitteistaan Rosatomin kanssa.
Ydinvoimahankkeen jatkaminen muulla kuin venäläisellä rahoituksella tai venäläisten yhtiöiden kanssa on sen jälkeen kokonaan toinen juttu. Suomi tarvitsee lisää energiaomavaraisuutta, jossa ydinvoima on kestävän kehityksen mukainen ratkaisu.
Ja sitten on vielä ydinvoimalan sijaintipaikka eli Pyhäjoki. Pienelle 3 000 asukkaan kunnalle ydinvoimalan sijaintipaikkakilpailun voittaminen oli aikanaan iso aluepoliittinen tuplajättipotti. Tieto tulevasta megainvestoinnista palautti kuntaan toivon valoisammasta tulevaisuudesta.
Siksi toivon, että Fennovoima löytää vaikean tilanteeseen läntisen ulospääsyn.
Artikkelin aloituskuvassa Fennovoiman ydinvoimalahanketta vastustava mielenosoitus Helsingissä elokuussa 2015.