Eva-Riitta Siitonen pohtii muuttoa palvelutaloon: ”Minulla on nyt pieni elämä ja rakastan sitä”

1. Pieni elämä on antoisaa

”Lapsenlapseni Vieno totesi kerran, että mikset ole kertonut, miten suuri elämä sinulla on ollut! Vastasin hänelle, että olen isoäitisi, eikä meillä mummoilla ole tapana esitellä CV:tä lapsenlapsille. Jatkoin vielä, että minulla on nyt pieni elämä ja rakastan sitä. Se on antoisaa. Saan aamulla lukea rauhassa lehden, jopa kommentoida sitä yksin ääneen ja juoda kahvia. Yritän voimieni mukaan käydä silloin tällöin konserteissa ja teatterissa ja tavata läheisiä ja ystäviä.

Seuraan televisiosta, radiosta ja netistä mielenkiintoisia puheenvuoroja ja keskusteluja. Esimerkiksi EU-komissaarien puheenvuoroja löytyy netistä. En ole kovinkaan taitava tietokoneen käytössä, mutta lapsenlapsiltani saan onneksi tarvittaessa apua.

Perheeni tarina -elämäkertani julkaisu viime syksynä nakersi vähän tätä pientä elämääni. Olen käynyt kertomassa eri tilaisuuksista kirjasta, ja pieninä annoksina se on mielenkiintoista. On liikuttavaa, miten lukijat ovat ottaneet kirjan vastaan ja miten he haluavat kertoa omasta elämästään. Se on vaikuttavaa vastavuoroisuutta.”

2 Moitteet eivät rohkaise

”Nuorten mielenterveysongelmat ja jengi-ilmiöt ovat paljon otsikoissa. Tämä saa meidät helposti unohtamaan, että onneksemme valtaosa nuorista voi hyvin ja näyttää kehittyvän monissa asioissa jopa edellisiä sukupolvia osaavammaksi. Meidän vanhempien ihmisten pitäisi osata kannustaa nuoria.

Kun muutama vuosi sitten tarvitsin oireilevan polven takia istumapaikan raitiovaunussa, kysyin ystävällisesti eräältä nuorelta paikkaa. Hän antoikin sen. Nuoria ei rohkaise se, että me aikuiset otamme tavaksemme moittia ja arvostella heitä. Ikä ei oikeuta kohtelemaan ketään huonosti.

Tämän ajan nuoret ovat kasvaneet kännyköiden varjossa. Jos vanhemmat puhuvat koko ajan kännykkään, lapsen on vaikeaa saada huomiota. Jo pieni vauva tarvitsee hyväksyvän katseen, jotta oppii yhteyden toiseen ihmiseen. Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi.”

3. Ikä kannattaa hyödyntää

”Vanhukset ovat oikeastaan kaikkialla maailmassa aika näkymättömiä. Marketeissa, konserteissa ja teatterissa katselen harmaata merta, jonka osa olen. Nuoret pukeutuvat näyttävämmin, liikkuvat nopeammin ja vangitsevat energiallaan muiden ihmisten huomion. Minäkin huomaan heidät. Onnekseni myös lähelläni on nuoria, joiden kautta voin seurata maailman menoa.

Pääsin maaherrana mukaan valtiovallan työelämän tutkimukseen. Siinä tutkittiin muutaman vuoden ajan fyysistä ja henkistä työkuntoa. Fyysisessä testissä pärjäsin melko mukavasti amerikkalaisen ikäiseni naisen keskiarvoon asti, mutta suomalaisen naisen keskiarvoon teki jo tiukkaa. En ole koskaan ollut kovin liikunnallinen. Tyttäreni Hanna patisti minua ja uhkasi, että jos en ala liikkua enemmän, hän laittaa minut liikuntapainotteiseen vanhainkotiin. Se oli hänen huumoriaan, mutta tokaisussa piili totuuden siemen. Liikkua pitää!

Henkinen testini osoitti, että joissakin yksityiskohdissa oli jo alkanut lievä alamäki, mutta kokonaisuuksien hallinta oli parantanut. Näin tapahtuu luultavasti kaikilla iän karttuessa. Se kannattaa laskea voimavaraksi ja käyttää hyödykseen.”

4. Viisas varautuu ajoissa

”Iloitsen edelleen siitä, että voin asua kodissani Helsingin kantakaupungissa. Matti (edesmennyt puoliso Matti ”Fredi” Siitonen) viihtyi viimeisinä vuosinaan kotona ja koki sen viihtyisäksi. Joskus tuhahtelin hänen kehuilleen, mutta nyt huomaan katselevani kotia hänen tapaansa. Kuljen ikkunalta toiselle, nautin huoneisiin tulvivasta valosta ja pihan puista ja linnuista. Rakastan kotiani, vaikka olen alkanut miettiä palvelutaloon muuttamista. On hyvä varautua mahdollisesti välttämättömään.

Ei ole elitististä ajatella, että oma omaisuus pitäisi saada käyttää itse loppuun saakka. Suomalaisten varallisuus on yleensä kiinni asunnossa, jota on maksettu koko työikä. Siksi sekin pitäisi mielestäni saada käyttää vielä loppuvuosina niin, että pystyisi ostamaan osakeasunnon palvelutalosta. Näin voisi vielä säilyttää edes hivenen taloudellista itsenäisyyttään. Tällaisten palvelutalojen rakentaminen säästäisi julkisen sektorin kustannuksia.

Säätiömuoto sopisi yksityisiin palvelutaloihin ulkomaista omistusta paremmin. Toiminta voisi olla joustavasti osakeyhtiömuotoista, mutta omistajana säätiö ei voisi jakaa voittoa. Mahdolliset tuotot käytettäisiin toiminnan parantamiseen.”