Miten käy EU:lle lähivuosina? Tutkija näkee kehityskulkuja, jotka ovat samanlaisia kuin ennen 1. maailmansotaa

1. Suurvaltakilpailu kiihtyy

Yhdysvallat ja Kiina ovat suurvaltakilpailun keskeiset maat. Juuri näiden kahden välille on virittymässä taistelu talouden johtoasemasta. Molemmat valtiot investoivat uudella tavalla aggressiivisesti tulevaisuuden teknologioihin ja niiden käyttöön. Niitä ovat esimerkiksi vihreän teknologian ratkaisut, kuten sähköautot, akkuteollisuus tai puolijohdeteollisuus. Yhdysvallat ja Kiina pyrkivät omavaraisuuteen ja oman asemansa varmistamiseen ja kasvattamiseen.

Myös EU on osapuoli tässä kilpailussa. EU:n kannalta keskeistä on se, miten Yhdysvaltojen ja Kiinan aiheuttamaan kehitykseen reagoidaan. Vaihtoehtoja on paljon, eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia.

EU voi parantaa kilpailukykyään keskittymällä sisämarkkinoiden kehittämiseen. Kaupan esteitä voidaan edelleen purkaa ja yritysten rahoitusmahdollisuuksia on mahdollista parantaa. Esimerkiksi teknologiapuolella start up -yritysten rahoitustilanne on EU:ssa edelleen heikompi suhteessa Yhdysvaltoihin. Unionin yhteisten pääomamarkkinoiden kehittäminen voisi auttaa tähän.

Toinen vaihtoehto olisi muiden suurvaltojen tavoin investoida teknologioihin ja kopioida ratkaisuja, joita Kiina ja Yhdysvallat ovat tehneet. Sen voisi rahoittaa siten, että jäsenvaltiot tukisivat omia yrityksiään, tai siten, että luotaisiin Eurooppa-tason rahoitusvälineitä, jotta rahoitusta voidaan keskitetysti kanavoida strategisesti tärkeisiin teknologioihin.

Suurvaltakilpailuun vastataan Euroopassa myös puuttumalla kilpakumppaneiden tekemisiin, koska suurvaltojen toimissa nähdään riskejä.

EU-komissio on aloittanut parin viime vuoden aikana useita tutkintoja Kiinaa vastaan esimerkiksi epäreilusta tavasta, jolla Kiina käyttää markkina-asemaansa väärin sähköakkutuotannossa. EU onkin asettamassa tullirajoituksia kiinalaisille sähköautoille ja akkuteollisuudelle.

En voi välttyä mielikuvalta, että maailmanpolitiikassa seurataan samantyyppisiä kehityskulkuja, jotka vaikuttivat 1900-luvun alussa ensimmäisen maailmansodan syttymiseen. Kamppailu yhteisistä resursseista ja vaikutusvallasta kiihtyy suurvaltojen ja suurten talousalueiden kesken.

Toisaalta, jos tulevaisuutta tarkastelee optimistisesti, maailmassa on haasteita, kuten ilmastonmuutos, jotka suurvallat tunnistavat tärkeiksi. Käsitys yhteisistä uhkista siis jaetaan, mutta keinot niiden ratkaisemiseksi eroavat toisistaan.

2. Turvallisuusympäristö muuttuu

On selvää, että Euroopan turvallisuuspoliittinen ilmapiiri on aiempaa kireämpi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Suomi ja Ruotsi ovat liittyneet Natoon. Nato joutuu lisäämään valmiuttaan ja harjoittelemaan Euroopassa uudenlaisia uhkakuvia varten.

Samalla kun Naton vaikutus Euroopassa on lisääntynyt, EU:lla on merkittäviä paineita kasvattaa rooliaan turvallisuuden tuottajana. Vielä 5–10 vuotta sitten ajateltiin, että turvallisuuspolitiikassa EU korvaisi Naton ja että EU ja Nato kilpailisivat samoista tehtävistä. Pohdittiin, perustettaisiinko nopean toiminnan joukkoja tai EU-armeijaa.

Nyt keskustelu on muuttunut. Enää ei suunnitella EU-tason komentorakenteiden luomista, vaan EU:lta odotetaan panostuksia materiaalituotantoon ja Ukrainan tuen lisäämiseen. Sotilasmahtia EU:sta ei ole tulossa, mutta EU-johtajien on pohdittava, pitäisikö Euroopan investointipankin sääntöjä muuttaa niin, että panostukset puolustusteollisuuteen tulisivat mahdollisiksi. Vastuu teollisuudesta on kuitenkin pääasiassa jäsenmailla.

Kuinka paljon tukea tarvitaan? Se riippuu siitä, voiko Yhdysvallat antaa Ukrainalle aseellista tukea. Osa EU-maista sekä muut maat tulevat vaatimaan EU:ta ottamaan suuremman vastuun puolustuksestaan ja turvallisuusympäristönsä hallitsemista.

Tätä pidetään tärkeänä, koska Yhdysvaltojen huomio tulee lähestyvien presidentinvaalien voittajasta riippumatta siirtymään Kiinan suuntaan, esimerkiksi Taiwanin suvereniteetin turvaamiseen.

EU on järjestänyt Ukrainalle ei-sotilaallista tukea, mutta aseapu on vaikea kysymys. Perussopimustasolla on merkittäviä haasteita sen suhteen, mihin unionin budjettia saa käyttää. Tietyillä jäsenmailla on myös henkisiä esteitä siinä, mitä Venäjää vastaan uskalletaan tehdä. Esimerkiksi Saksa vetää tarkkaa linjaa siitä, mitä asejärjestelmiä se on valmis lähettämään Ukrainaan.

Toisaalta Ranska on puhunut jopa maajoukoista. Keinoista päättäminen on edessä, ja EU-vaalit vaikuttavat keskustelun suuntaan.

Suhde Venäjään on tällä hetkellä olematon, ja uskon, että sen normalisoinnissa menee aikaa. Putinin aikana diplomaattista edistystä tuskin tapahtuu. Eurooppalaiset johtajat ovat varovaisia Ukrainan suhteen, koska eivät halua tehdä aloitteita, joiden nähtäisiin heikentävän Ukrainan itsemääräämisoikeutta.

3. EU laajentuu

Unionin laajentuminen ei ole viime vuosina ollut kuumin aihe EU-politiikassa. Viimeisimpänä jäseneksi liittyi Kroatia vuonna 2013, eli aikaa on kulunut. Asia tuli taas ajankohtaiseksi, kun vuonna 2022 viisi päivää Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen Ukraina ilmoitti hakevansa jäsenyyttä. Sitä seurasivat Georgia ja Moldova.

EU:n odotushuoneessa on muitakin maita. Länsi-Balkanin maiden tilanne on ollut jumissa jonkin aikaa. Kroatian liittymisen jälkeen Bosnia-Hertsegovinan, Serbian, Albanian, Pohjois-Makedonian ja Montenegron neuvottelut ovat edenneet hitaasti. Merkittävin syy tähän on se, että poliittinen paine edistää laajentumista on puuttunut. Myös tietyillä jäsenmailla on syynsä painaa jarrua laajentumisen suhteen. Esimerkiksi Ranska on perinteisesti ajanut unionin tiiviimpää integraatiota, mitä on ollut vaikea sovittaa yhteen laajentumisen kanssa. Joidenkin maiden, kuten Serbian, Venäjä-myönteinen ulkopolitiikka hirvittää.

Nyt Eurooppaan on auennut uusi rintama. Kiina ja Venäjä ovat kiinnostuneita laajentamaan etupiirejään Euroopan ja EU:n rajamailla ja yrittävät samalla vaikuttaa Euroopan turvallisuuteen nykyisten hakijamaiden kautta. Tämä haaste otetaan EU:ssa vakavasti, ja EU koettaakin olla vastavoima tälle kehityskululle. Balkanin alue on jännitteinen, ja tilanteen hallitseminen on Euroopan kannalta tärkeää. Siksi uusien jäsenmaiden liittyminen unioniin alkaa taas edistyä.

Pisimmällä hakuprosessissa ovat Montenegro ja Pohjois-Makedonia. Monet hakijamaat voitaisiin ottaa EU:n jäseniksi nopealla aikataululla, jos hakuehdot täyttyvät. On mahdollista, että uusia jäseniä liitetään kerralla useita, kuten vuonna 2004 tehtiin.

Ukraina on niin suuri maa, että se tulee muuttamaan unionin päätöksentekoa monella tapaa. Ukraina voisi tuottaa huomattavan osan EU:ssa käytetystä viljasta ja mullistaa tätä kautta myös yhteisen maatalouspolitiikan.

Nykyisessä muodossaan EU:n maataloustukiin perustuva järjestelmä ei kestäisi Ukrainan mukaantuloa, eikä järjestelmää voisi sellaisenaan jatkaa. Muutoksia on siis EU:ssa tulossa, jos Ukraina halutaan mukaan.

Komissio odottanee, että Ukrainassa käydään ainakin yhdet vaalit. Maassa on sodan vuoksi voimassa poikkeuslainsäädäntö, ja on vaikea kuvitella, että liittyminen olisi mahdollista, kun sota on käynnissä.

Ukrainalla on ongelmia korruption ja oikeusvaltioperiaatteiden kanssa. EU:n on pohdittava, kestävätkö EU:n instituutiot tätä kehitystä ja millaisia välineitä unionilla on puuttua Ukrainan ongelmiin, kun jo nyt ollaan hankaluuksissa Unkarin ja Puolan kaltaisten jäsenmaiden kanssa, joissa oikeusvaltiokehitys on vaarantunut.

Maan hallintoa voidaan silti uudistaa. Ukraina saa tukea jälleenrakentamiseen, ja euroja voisi suunnata myös maan instituutioille. Ukraina voisi uudistaa instituutioitaan osana EU- hakuprosessia. Se olisi myös järkevää rahankäyttöä, sillä hakijamaita tuetaan monella tapaa hakukriteereiden saavuttamisessa.

Timo Miettinen on Eurooppa-tutkimuksen keskuksen akatemiatutkija ja valtiotieteellisen tiedekunnan dosentti Helsingin yliopistossa.