Eeva

Etkö pidä Pariisista? Tämä ranskalaiskaupunki vie sydämesi

Etkö pidä Pariisista? Tämä ranskalaiskaupunki vie sydämesi

Se kuuluu Ranskaan, mutta on todellisuudessa villi sekoitus Afrikkaa, Lähi-Itää ja Etelä-Eurooppaa. Oletko lomaillut tässä kaupungissa?
Teksti Susanna Chazalmartin
Kuvat Susanna Chazalmartin
Mainos
Katedraalille kannattaa kiivetä jo näköalojen vuoksi. Ifin-vankilasaarelle järjestetään opastettuja kierroksia.

Falafel-pyöryköissä maistuu tuore korianteri, ja naapuripöydässä nuoripari siemailee makeaa minttuteetä.

Istun syyrialaisravintolan terassilla, joka on oikeastaan vain punaisella itämaisella matolla katettu palanen pientä aukiota.

Ravintolan nimi on Porte de Damas, mutta tämä ei ole Damaskos, vaan Ranskan Marseille ja sen värikäs Noailles’n kaupunginosa. Täällä talot ovat rapistuneita ja kadut kapeita, mutta elämää täällä riittää.

Ravintolan omistaja kertoo tarinansa: Hän on yrittänyt palata kotimaahansa, mutta joutunut palaamaan turvaan Eurooppaan. Uuden kodin hän on löytänyt täältä Marseillesta, kuten niin moni muukin muualta tullut.

Saman kadun, rue d’Aubagnen, alkupäässä tunnelma on kuin pohjoisafrikkalaisilla markkinoilla. Mausteiden ja hajusteiden tuoksu huumaa.

Ohitan afrikkalaisia partureita, pieniä putiikkeja ja kirpputoreja ja ihastelen värikkäitä graffiteja. Ne eivät ole töherryksiä, vaan vaihtuva taidenäyttely, kuten paikallinen ohikulkija ylpeänä selittää. Maalaukset ja kadulle kannetut viherkasvit ovat kuin mielenilmaus: täälläkin eletään!

Marseille on etnisen ruuan ystävän taivas. Syyrialaisravintola on kuin tuulahdus itämailta. Taiteilijat ja kulttuuriväki viihtyvät Cours Julienin aukiolla.

Karibiaa ja maalaismarkkinoita

Katu päättyy portaisiin, jotka johtavat ylös kohti Cours Julienin, tuttavallisemmin Cours Ju’n, aukiota. Tänne asukkaat kokoontuvat milloin maalaismarkkinoille, milloin vilvoittelemaan suihkulähteen reunalle.

Maahanmuuttajien lisäksi Noailles’n kaupunginosa vetää puoleensa kulttuuriväkeä, ja yhdessä he ovat luoneet iloisen boheemin tunnelman.

Rastatukkainen nuorimies tuo tuoreista hedelmistä puristetun mehun karibialaishenkisen baarin terassille. Vieressä olkihattuun pukeutunut mies tapailee haikeaa melodiaa kitaralla. Leikkikentällä hunnutettu nainen antaa vauhtia keinuvalle lapselle.

On helppo ymmärtää, miksi paikalliset sanovat olevansa ensimmäiseksi marseillelaisia ja vasta sitten ranskalaisia – tai marokkolaisia, algerialaisia tai senegalilaisia. Tämä ei ole Pariisi leveine bulevardeineen, Riviera hienoine jahteineen tai keskiaikaisten kylien rustiikki Ranska.

Tämä on Marseille. Aivan oma lukunsa.

Kalastus on edelleen tärkeä elinkeino marseillelaisille. Marseillen vanha satama on täynnä kuhinaa heti aamusta.

Salaisen reseptin kalakeitto

Miten rouva haluaa kalansa, fileinä vai paloina?

Kello on kahdeksan lauantaiaamuna, ja perheenemännät tarkastelevat kalastajien öisiä saaliita. Marseillen vanha satama on sakeana tuoreen kalan tuoksua. Laiturissa kelluu paatteja muovisankoineen ja kalaverkkoineen.

Satama on ollut Marseillen sydän aina. Kreikkalaiset perustivat siirtokunnan tämän kivikkoisen lahden ympärille jo 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Marseillea pidetäänkin Ranskan vanhimpana kaupunkina.

Satama-alue sykkii elämää aamuvarhaisesta yömyöhään. Niin paikalliset kuin turistitkin kerääntyvät tänne nauttimaan Marseillen hengestä. Tästä maisemasta kaupunki tunnetaan: veneiden yllä kirkuvista lokeista, lukuisista kahviloista ja ravintoloista sekä kukkulan päällä kohoavasta Notre-Dame de la Garden pyhiinvaelluskirkosta.

Paikallisilta kuulen, että paras paikka Marseillen erikoisuuden, bouillabaisse-kalakeiton, nauttimiseen on perinteikäs ravintola Miramar vanhan sataman ytimessä.

Tarjoilija tuo pöytään ensin huumaavalta tuoksuvan liemen. Lisukkeeksi saan sahramilla ja valkosipulilla höystettyä majoneesia ja krutonkeja. Liemen jälkeen pöytään kannetaan vadillinen yrteillä höystettyjä kokonaisia kaloja, jotka tarjoilija leikkaa edessäni suupaloiksi.

Ravintoloitsija Christian Buffa paljastaa, että makoisan liemen salaisuus piilee tilkassa anisviinaa, pastista, jonka kokki lorauttaa liemeen juuri ennen annoksen pöytään viemistä.

Ravintola noudattaa alun perin kalastajien kehittämää, vanhaa reseptiä. Kuuden kalalajin joukossa on myös ruotoisia pikkukaloja, joita oli vaikea saada torilla kaupaksi.

Panierin kaupunginosan tunnelma on suloisen rosoinen.

Mikä on oikea aperatiivi?

Tuhdin lounaan ja viinilasillisen jälkeen kävelen ravintolan takaa nousevia pikkukatuja kohti Marseillen vanhinta kaupunginosaa, Panieria. Kapeat kujat tarjoavat sopivan vilvoituksen sataman auringonpaahteen jälkeen.

Alkujaan kalastajien ja merenkulkijoiden asuinpaikka muuttui 1600-luvulta lähtien köyhälistön alueeksi. Se tuli tunnetuksi siveettömästä elämästä ja rikollisuudesta. Vielä parikymmentä vuotta sitten moni paikallinenkaan ei uskaltautunut tänne ilta-aikaan.

Kun Marseille vuonna 2013 toimi Euroopan kulttuuripääkaupunkina, ehostettiin myös Panierin vanhoja rakennuksia ja aukioita. Nyt kaupunginosa tunnetaan herttaisen pikkukylän tunnelmasta, pienistä käsityöläisliikkeistä ja eläväisestä iltaelämästä. Panier on inspiroinut myös Mistralin tuulet -sarjaa, jota on esitetty Suomenkin televisiossa.

Pistäydyn aitoa marseillen saippuaa myyvässä liikkeessä ostamassa tuliaisia ja istahdan aperitiiville pienelle aukiolle. Pyydän baarin omistajaa kaatamaan lasiini hänen omaa lempijuomaansa. Valinta on Janot’n pastis. Yhtä hyvin se voisi olla Ricard, 51 tai monen mielestä hienostunein Henri Bardouin, jota tarjoillaan vain harvoissa baareissa. Väittely ainoasta oikeasta aperitiivista on kaupunkilaisten yleistä huvia. Taiteilijat ja kulttuuriväki viihtyvät

Spontaanit musiikkiesitykset tuovat tunnelmaa Marseillen pimenevässä illassa.

Nuoret miehet hyppivät voltteja

Laskeudun vielä kohti uutta satamaa, jossa kaupungin kasvojenkohotus näkyy selvimmin. Village de Docks on kunnostettu nykyaikaiseksi olohuoneeksi katettuine ostoskatuineen, viihtymään houkuttelevine aukioineen ja rantabulevardeineen.

Lähellä sijaitsee myös kaupungin uusin ylpeys, muutama vuosi sitten avattu Ranskan kansallismuseoon kuuluva MuCEM.

Sen moderni arkkitehtuuri on jo sinällään näkemisen arvoinen, mutta puoli päivää kuluu mukavasti myös Välimeren maiden historiaa ja taidetta esittelevien näyttelyiden parissa.

Museokierroksen jälkeen istahdan katselemaan, kuinka nuorukaiset ilakoivat hyppimällä voltteja mereen. Vesipiipun makea tuoksu kiirii viereisen linnoituksen syvennyksestä.

Kajakkiretki Calanquesin kallioille on unohtumaton kokemus. Rohkeimmat tutustuvat alueeseen sukeltamalla.

Monte-Criston kreivin vankilasaari

Matkani viimeisenä päivänä lähden merelle. Vanhasta satamasta kulkee matkustaja-aluksia kohti kaupungin edustalla häämöttäviä Frioulin saaria ja Calanquesin luonnonpuistoa.

Reittialus pysähtyy ensin Ifin-vankilasaarella, jolle Alexandre Dumas’n sankari, Monte-Criston kreivi, suljettiin syyttömänä kärsimään tuomiotaan. Frioulin saarille taas paikalliset tulevat viikonloppuisin nauttimaan rantaelämästä tai patikoimaan kallioilla.

Ilmoittaudun kolmen tunnin kajakkiretkelle ja katselen huolestuneena tuulivaroituksia. Opas vakuuttaa, että merelle voi mennä aallokosta huolimatta.

Hurja keinunta on saada hengityksen salpaantumaan, mutta kauempana merellä pelko unohtuu. Auringon laskiessa Calanquesin kansallispuiston kalkkikivikalliot värjääntyvät punaisiksi. Toisessa suunnassa syttyvät kaupungin valot, kirkkaimpana hohtaa Notre-Dame de la Garde.

Näkymä kruunaa matkan, jonka aikana olen päässyt tunnelmissa Välimereltä Lähi-itään ja Afrikkaan asti.

Julkaistu: 13.4.2018