Etelä-Lontoon rosoinen kristallipalatsi – Englannin cupin mestaruus oli seurausta pitkäjänteisestä työstä
Crystal Palace on noussut Etelä-Lontoon valtiaaksi, jolla on särmikkäälle alueelle sopiva seuraidentiteetti – monikulttuurinen, sisukas ja peribrittiläisellä pelityylillä varustettu jalkapalloseura, jonka lähes 120-vuotista historiaa kruunaa nyt ansaittu Englannin cupin voitto.
Lokakuussa 2020 juttelin Crystal Palacen akatemiajohtajan Gary Issottin kanssa korona-ajan hengessä Zoomin välityksellä.
Etelä-Lontoon pieni suuri ykkösseura oli tehnyt tuolloin vastikään merkittävän investoinnin koko struktuuriinsa. Crystal Palace oli ehostanut akatemiakeskustaan yli 20 miljoonalla eurolla ja hankkinut näin akatemialleen ykköskategorian statuksen Englannissa.
Issott korosti ykköskategorian akatemian statuksen merkitystä seuran koko tulevaisuuden kannalta. Se takaisi, että Lontoon muut jättiseurat Arsenalin, Chelsean, Tottenham Hotspurin ja West Ham Unitedin johdolla eivät voisi kupata akatemiassa hioutuvia timantteja itselleen mitättömillä kompensaatiosummilla.
Toisaalta Crystal Palacen olisi ykköskategorian akatemialla aiempaa helpompi houkutella alueen valtavasta nuorisopelaajamassasta talentteja itselleen.
”Joukkue heijasti rosoisen kaunista identiteettiään niin hyvin, että syyskuussa 120 vuotta täyttävä Crystal Palace ansaitsi historiansa ensimmäisen Englannin cupin voiton.”
Lontoon yli yhdeksän miljoonan ihmisen asuttamalla hallintoalueella piisaa nuoria pelaajia, mutta myös kilpailu lahjakkuuksista on seurojen välillä kovaa.
Kuluvalla kaudella 2024–25 Englannin viidellä ylimmällä sarjatasolla on esiintynyt 17 lontoolaista joukkuetta, joista kaikki muut paitsi Wealdstone FC ovat täysammattilaisseuroja. Englannin kahdeksalla ylimmällä sarjatasolla pelaa peräti 51 lontoolaista joukkuetta.
Valioliigassa on seitsemän lontoolaisjoukkuetta. Vaikka Crystal Palace on sijainniltaan Etelä-Lontoon suuri yksinäinen, se taistelee samasta pelaajamassasta huomattavasti isommilla resursseilla operoivien jättien kanssa, joilla on valtava määrä silmäpareja rekrytoimassa nuoria lupauksia ympäri suurkaupunkia.
Kun Crystal Palace voitti lauantaina Manchester Cityn historiallisesti Englannin cupin finaalissa, 25-vuotias vasen wing-back Tyrick Mitchell ja joukkueen ykköstähti, 26-vuotias Eberechi Eze olivat esimerkkejä akatemian ja Etelä-Lontoon voimasta.
Eze oli hionut häikäiseviä pallollisia taitojaan kuuluisissa häkkipeleissä Etelä-Lontoossa. Juniorina hän kiersi Arsenalin, Fulhamin, Readingin sekä Millwallin organisaatioissa ja aloitti pelaajauransa Queens Park Rangersissa, ennen kuin siirtyi kesällä 2020 Crystal Palaceen.
Mitchell päätyi Crystal Palacen akatemiaan sattuman kautta kesällä 2016, ennen kuin se oli vielä ykköskategoriaa. Brentford oli ajamassa tuolloin alas omaa akatemiatoimintaansa, ja Issott kiinnostui 16-vuotiaasta Mitchellistä. Akatemiajohtaja muisteli juttutuokiomme aikana, miten sai maanitella nuorukaisen liittymään tuolloin kakkoskategorian statusta kantaneeseen akatemiaan.
Viime vuosien aikana nuorten pelaajien houkuttelu on ollut huomattavasti helpompaa paitsi Lontoon alueelta myös sen ulkopuolelta. Akatemiaan investointi kohotti koko seuran profiilia, mikä on helpottanut myös tarpeellisen nuorennusleikkauksen tekemistä suoraan edustusjoukkueeseen.
Kun haastattelin Issottia talvella 2020, Crystal Palacen joukkueen keskiarvoikä oli Valioliigan korkein: 28,3 vuotta. Päättyvällä kaudella keskiarvoikä 26,1 oli sarjan keskikastia, mutta seurajohto on onnistunut erinomaisesti nuorten rekrytoinneissa suhteellisen halvalla.
Eze ja talvella 2024 Blackburn Roversista hankittu keskikentän Adam Wharton ovat nousseet jo merkittävään rooliin jopa Englannin miesten maajoukkueessa.
Manchester Cityä vastaan finaalissa vaihtopenkillä istuivat Kilmarnockista kesällä 2023 hankittu 21-vuotias Justin Devenny ja naapuriseura Millwallista tammikuussa naarattu 20-vuotias Romain Esse, joista kumpikin on jo väläytellyt potentiaaliaan seurata Ezen ja Whartonin jalanjälkiä.
Akatemian ja sitä kautta koko seurastruktuurin kehittäminen kestävälle pohjalle on ollut omistajapuheenjohtajan Steve Parishin lempilapsi viimeisen puolentoista vuosikymmenen aikana.
Englantilainen Parish omistaa 10 prosenttia seurasta yhdessä yhdysvaltalaisten John Textorin (45 prosenttia), Josh Harrisin (10 prosenttia) ja David Blitzerin (10 prosenttia) kanssa. Eteläafrikkalainen Robert Franco investoijineen omistaa myös noin 10 prosenttia.
Parish osti Crystal Palacen Martin Longin, Stephen Browettin ja Jeremy Hoskingin kanssa jo vuonna 2010. Harris ja Blitzer tulivat mukaan joulukuussa 2015 ja nykyinen enemmistöomistaja Textor elokuussa 2021. Sittemmin myös Franco saapui taustalle. Long, Browett ja Hosking siirtyivät sittemmin taka-alalle.
Vaikka Parish on prosenteissa vähemmistöomistaja, hän on paikallisena liikehenkilönä ja puheenjohtajana seuran kasvot ulospäin. Parishin aikakauden alku oli sekavaa managerirulettia, mutta sittemmin Crystal Palace on vakiinnuttanut asemansa tasaisena suorittajana Valioliigan vakiokalustossa.
Vielä vuodet 2010–2017 olivat hakemista. Joukkueella oli seitsemän vuoden sisään peräti 12 eri manageria: Neil Warnock, Paul Hart, George Burley, Dougie Freedman, väliaikaisina Curtis Fleming ja Denis Lawrence, Ian Holloway, väliaikaisena Keith Millen, Tony Pulis, uudestaan väliaikaisena Millen, uudestaan Warnock, uudestaan väliaikaisena Millen, Alan Pardew, Sam Allardyce ja Frank de Boer.
Listasta oli mahdoton löytää minkäänlaista pelillistä saati millään tavalla tolkullista jatkumoa.
”Ylipäätään Etelä-Lontoo alueena on rosoisempaa kuin esimerkiksi hyvinvoiva Länsi-Lontoo.”
Syyskuussa 2017 palkatun Roy Hodgsonin alaisuudessa tilanne vihdoin stabilisoitui. Keväällä 2013 Valioliigaan noussut Crystal Palace oli vakiinnuttanut paikkansa keskikastissa, ja Hodgson toi toimintaan pelillistä jatkuvuutta.
Kuluva kausi on Crystal Palacen 12:s peräkkäinen Valioliigassa, ja jokaisella kausista joukkue on sijoittunut sijojen 10–15 välille.
Hodgson aiheutti ajoittain soraääniä defensiivisen pelityylinsä takia ja sai epäreilujakin moitteita siitä, että Crystal Palace ei noussut hänen alaisuudessaan seuraavalle tasolle eli taistelemaan europelipaikoista. Vaikka Crystal Palace on Etelä-Lontoon suuruus, se on Valioliigan mittakaavassa keskikastia ja kaukana suurseurojen taloudellisista resursseista.
Joukkue on ollut palkkarakenteeltaan kuluvalla vuosikymmenellä joka kausi sijoilla 10–12, joten se on Hodgsonin ja hänen seuraajiensa alaisuudessa maksimoinut aika lailla odotettua potentiaaliaan.
Hodgson loi pohjan, jota hetken aikaa Patrick Vieira ja nyt Oliver Glasner ovat voineet jalostaa eteenpäin. Joukkueen kotistadionilta, vuonna 1924 rakennetulta tiivistunnelmaiselta Selhurst Parkilta huokuu enemmän rappioromantiikkaa kuin modernin maailman hienouksia.
Ylipäätään Etelä-Lontoo alueena on rosoisempaa kuin esimerkiksi hyvinvoiva Länsi-Lontoo. Englannissa joukkueet heijastavat aina jossain määrin ympäröivää aluettaan, josta syntyy seurojen syvempi identiteetti.
Etelä-Lontoota peilaavaan jalkapalloseuraan sopii monikulttuurinen imago, jota nykyinen pelaajapakka edustaa. Tätä myös Issott painotti haastattelussani: Etelä-Lontoo on erilaisten kulttuurien, pelaajatyyppien ja taustojen sulatusuuni. Aluetta pidetään jalkapallon tähtitehtaana, koska sieltä on ponnistanut huipputasolle hurja määrä pelaajia muiden muassa Declan Ricen, Jadon Sanchon, Ademola Lookmanin ja Aaron Wan-Bissakan johdolla.
Toisaalta myös peribrittiläisyyttä henkivä pelitapa taklauksineen ja suoraviivaisine vastahyökkäyksineen sopii Crystal Palacen rosoiseen imagoon.
Glasner on jalostanut Hodgsonin luomalta pohjalta joukkueesta ärhäkän prässikoneen, joka saa Valioliigan kapasiteetiltaan kolmanneksi pienimmän kotiareenan syttymään hurmioon ja ikäväksi vieraspaikaksi mille tahansa joukkueelle.
Englannin cupin finaali oli osaltaan seurausta vahvasta identiteetistä. Crystal Palace hallitsi suurta ja säihkyvää Manchester Cityä vastaan palloa vain 21-prosenttisesti, syötti ottelun aikana vain 192 kertaa ja laukoi vain kahdesti kohti maalia. Sitkeässä ja tiiviissä puolustusmuodossa oli vahvoja kaikuja jo Hodgsonin ajoilta.
Ja kun Crystal Palace riisti pallon, se lähti hyökkäämään suoraviivaisesti yläkolmikkonsa Ismaila Sarrin, maalintekijä Ezen ja Jean-Philippe Matetan johdolla.
Joukkue heijasti rosoisen kaunista identiteettiään niin hyvin, että syyskuussa 120 vuotta täyttävä Crystal Palace ansaitsi historiansa ensimmäisen Englannin cupin voiton.
