Entinen miesmalli Filip Muhonen eli huumehuuruista pintaliitoelämää ja vajosi pohjalle – Lopulta poliisin esittämä kysymys käänsi elämän suunnan

Vapun aikoihin vuonna 2017 Filip Muhonen istui Pasilan poliisitalon kuulusteluhuoneessa. Hänet kiinni ottanut huumepoliisi levitti Muhosen eteen valokuvia ja tietoja hänen elämästään vuodesta 1991 tähän päivään saakka. Päihteidentäyteisten vuosien aikana Muhonen oli onnistunut välttämään vankilan, mutta onni ei välttämättä enää jatkuisi. Nyt olisi viimeinen hetki tehdä valinta.

– Se poliisi sanoi, että katso, tässä on sun elämä, jätkä. Mitäs meinaat tehdä? Se pysäytti minut.

Muutos ei tapahtunut välittömästi, vaan siihen vaadittiin ensin uusi rakastuminen. Tähän saakka, kuusitoistavuotiaasta lähtien, Muhosen todellinen rakkaus oli ollut amfetamiini, jolla epävarmuudesta ja nuoruuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä kumpuavat tunteet sai vaimennettua. Poliisitalolla istuessaan Muhonen oli käyttänyt aineita päivittäin viiden vuoden ajan.

– Olin tullut aineiden kanssa siihen tulokseen, että se rakkaus petti minut, enkä saanut siitä enää mitään ja olin yksinäinen.

Kesällä 2018 Muhonen tapasi nykyisen kumppaninsa. Pian tapaamisen jälkeen Muhonen totesi, että suhde ei voi jatkua, jos hän ei onnistui raitistumaan. Hän kirjoittautui Minnesota-hoitoon. Turun rautatieasemalle vastaan tullut terapeutti huomasi välittömästi, että Muhonen on käyttänyt aineita, vaikka hoitoon pääsee vain selvänä.

– Hän istutti minut autoon ja sanoi, että pitää miettiä. Sen puolen minuutin ajan ajattelin, että en selviä. Lopulta sanoi minulle ottavansa minut hoitoon ja luottavansa minuun. Kukaan ei ollut vuosiin sanonut luottavansa minuun.

Muhosen mielen valtasi välitön turvallisuuden tunne. Seuraavana aamuna ensimmäisessä ryhmätapaamisessa terapeutti pyysi Muhosta esittämään itselleen kysymyksen, jonka avulla hän on onnistunut pysymään kuivilla jo kuuden vuoden ajan: miltä sinusta tänään tuntuu?

Usein myöhemmän elämän ongelmat juontavat juurensa lapsuuden kokemuksiin. Muhonen ajattelee, että, niin ainakin hänen tapauksessaan. Helsingissä vuonna 1970 syntyneen Muhosen äiti oli venäläinen ja isä suomalainen. Taustansa vuoksi häntä kiusattiin koulussa.

– En ole päässyt nuorena kasvamaan omaan identiteettiin, koska minulla on ollut helvetinmoinen häpeä taustastani. Kannan aina siitä tiettyä syyllisyyttä.

Tuolloin vielä Ville-nimellä tunnetun pojan epävarmuutta lisäsi vanhempien ero hänen ollessaan viiden vanha.

– Muistan hyvin sen hetken, kun faija lähti ovesta. Se on ensimmäinen hylkäämisen kokemus. Sen jälkeen koulut ei maistuneet, olin tosi levoton.

Myöhemmin jääkiekkoharrastus ja siihen liittyvät ihmiset – kaverit ja heidän vanhempansa – pitivät elämän jotenkin raiteillaan. Jääkiekko oli ainoa asia, joka häntä kiinnosti. Sitten perhe muutti ensin Espooseen ja myöhemmin Lahteen äidin mentyä uusiin naimisiin. 16-vuotiaana Muhonen muutti takaisin Helsinkiin isänsä luokse.

Noihin aikoihin Ville ryhtyi myös tekemään mallin töitä. Äiti oli aina pukenut poikansa hyvin, ja hän oli lapsesta saakka ollut kiinnostunut muodista. Ura lähti lentoon Muhosen tultua toiseksi Suosikki-lehden Farkkumalli-kilpailussa, ja hän pääsi kuuluisan Paparazzi-mallitoimiston mallikouluun. Hänestä tuli nopeasti haluttu miesmalli, joka poseerasi lehtien kansissa ja eli mallimaailman pintaliitoelämää.

– Olin sen kanssa tosissani. Tein MicMac-farkkumerkin kautta paljon lehtikuvauksia, näytöksiä, mentiin ympäri Suomea. Oli myös ajatusta ja lupaukset, että mennään maailmalle.

Lopulta päihteet kuitenkin veivät mennessään sekä uran että miehen. Amfetamiinia Muhonen kokeili ensimmäisen kerran 16-vuotiaana.

– Sitten se latu oli auki. Olen aina ajatellut, että minulla on siellä lapsuudessa jotain tunnemaastoon liittyvää, että jotkin tunteet tai sosiaaliset tilanteet ovat olleet liian vaikeita käsitellä, enkä ole pärjännyt itseni kanssa. Päihteillä sain lääkittyä näitä tunteita.

Pahaa oloa lisäsi se, että muotimaailmassa toiminut henkilö käytti Muhosta seksuaalisesti hyväksi. Todellisuuden pakenemisesta ja omien häpeän tunteiden turruttamisesta tuli yhä tärkeämpää.

Mallipiireissä huumeet liikkuivat, ja käyttämisen lisäksi Muhonen alkoi välittää niitä ollessaan 19-vuotias. Muotimaailman kontaktien avulla Muhonen rakensi huumekaupasta itselleen uuden uran. Myös oma huumeidenkäyttö oli alkanut lähteä käsistä.

Tilanteen tajuamiseen meni kuitenkin vielä aikaa.

– Muistan kun kerran 18-kesäisenä kävelin frendin kanssa kesäisessä Stadissa, ja sanoin hänelle, että tämä on ihan hallussa. Silloin, kun päihteiden käytön ajattelee ja sanoo olevan hallussa, niin ollaan jo metsässä.

Jokaisen addiktin tie kuiville on omanlaisensa. Filip Muhosen ja dokumentaristi Tomi Salakarin kirjoittamassa kirjassa Revitty elämä (Docendo) esitellään niistä kolme: rikkinäisestä kodista tuleva nuorukainen, päihteiden kanssa rimpuileva äiti, entinen lähiönuori, joka leimautui jo nuorena ongelmatapaukseksi. Kirjassa ammattilaiset käsittelevät heidän tarinoitaan ja toipumistaan päihdehoidon näkökulmasta.

Nykyisin Irti huumeista ry:n ohjaajana työskentelevä Muhonen tuntee kirjassa esiintyvät henkilöt ja löytää heidän tarinoistaan paljon samaa omansa kanssa. Rajojen ja läsnä olevien aikuisten puuttuminen nuoruudessa on hyvin yleinen kokemus päihderiippuvaisille.

Kirjassa nuoren miehen äiti yrittää auttaa poikaansa ja pitää heidän elämänsä kasassa kaikin keinoin. Muhosen mukaan päihteiden pariin ajautuneen läheiset saattavat osin huomaamattaan jopa pahentaa ongelmaa ja luoda niitä myös itselleen. Usein puhutaan läheisriippuvuudesta.

– Ajatellaan, että hoidetaan ja huolehditaan ihmisestä, mutta samalla mahdollistetaan päihteiden käyttö.

Esimerkiksi kumppaniaan tai lastaan auttava saattaa laiminlyödä omat tarpeensa ja hyvinvointinsa. Taustalla voi vaikuttaa syyllisyyden tunne toisen tilanteesta tai pelko hylätyksi tulemisesta ja yksin jäämisestä. Toisen ongelmaa saatetaan selitellä sekä itselle että muille parhain päin, vaikka jollakin tasolla ymmärrettäisiin todellinen tilanne.

Tärkeintä olisi kyetä puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Jos oman läheisen päihteiden käyttö on vaarallista, tämä täytyy sanoa ääneen.

– Sanoa, että tuo johtaa vielä huonoihin tilanteisiin. Että voit kuolla. Asettaa emotionaaliset ja henkiset rajat. Se on aika raskasta, jos kyse on vaikka omasta lapsesta. Mutta se on äärettömän tärkeää.

Muhonen korostaa, että erityisesti nuoren ihmisen kohdalla on tärkeää välittää turvallisuuden ja välittämisen kokemusta. Ylhäältäpäin huutamalla ja syyllistämällä ei saavuteta mitään hyvää.

– Jos silmät seisoo päässä, niin puhutaan. Mutta niin, että nuori kokee, ettei tässä ole mitään hätää. Kun nuorelle puhuu näistä asioista, niin tavallaan sinä asetat siinä jo niitä rajoja.

Läheisten on tärkeää huolehtia myös itsestään ja hakea itselleen tukea tilanteessa. Esimerkiksi Irti huumeista ry:llä on läheistyön keskus, joka tarjoaa apua huumeidenkäyttäjien läheisille.

Ensimmäisen kerran Muhonen hakeutui hoitoon 26-vuotiaana, samoihin aikoihin, kun hänen tyttärensä syntyi. Siinä vaiheessa hän sanoo olleensa jo pohjalla. Hän ei pystynyt enää hallitsemaan omaa elämäänsä tai kantamaan vastuuta mistään.

Alkoi vuosikymmenen laitoskierre, jossa katkaisuhoitoa seurasi pidempi kuntoutusjakso, sitten vähän aikaa normaalia kotielämää, kunnes hän aina retkahti uudelleen. Pisin puhdas jakso kesti viisi vuotta, kunnes haastava elämäntilanne sysäsi hänet ”takaisin syvään päätyyn”, aineiden ja niiden myynnin pariin.

Viisi vuotta myöhemmin tuli suunnan muuttanut hetki Pasilan poliisitalossa. Nyt Muhonen on ollut kuusi vuotta raittiina, mutta parantunut hän ei ole eikä tule olemaan.

– Olen edelleen addikti, mutta toipuva sellainen.

Samanlaisia, entisiä tai nykyisiä päihderiippuvaisia löytyy Muhosen mukaan lähes joka työpaikalta, eikä riippuvuus näy päälle päin. Suomessa erityisesti huumeisiin liittyvä stigma vaikeuttaa edelleen avun hakemista ja saamista sekä riippuvaisille että heidän läheisilleen. Yhteiskunta ja media taas saattavat normalisoida huumeidenkäyttö esimerkiksi viihdekäytöstä puhumalla.

– Viihdekäyttöä ei ole olemassakaan. On vain käyttäjiä ja niitä, jotka eivät käytä. Viihdekäytöstä puhumalla me annamme harhaisen kuvan nuorille.

Yksin Muhonen tuskin olisi kuiville onnistunut pääsemään. Ilman häntä herätellyttä poliisia, ilman häneen luottanutta terapeuttia, ilman puolisoaan. Muhosella on kaksi omaa lasta ja yksi lapsenlapsi. Yhteydet läheisiin ovat kunnossa.

Nykyisin hän pyrkii rehellisyyteen ja avoimuuteen oman elämänsä suhteen. Ja kysyy joka päivä itseltään saman kysymyksen: miltä minusta tänään tuntuu?